Iski avuttomuuden tunne.

Anonyymi

Kävi sitten tapaturma, kaaduin pyörällä ja selvin päin. Nyt vammakin selvillä, solisluussa murtuma ja käsi kantositeessä ainakin kaksi viikkoa. Toisen käden rannekin venähti. Nyt vasta alkoi vitutus, joutuu muijakin mut pesee kun ei toinen käsi toimi ja toisessa ranne ei taivu kunnolla. Pesi sitten hiukset, selän ja vielä pallit ja peniksenkin. Onneks on koulutukseltaan lähihoitaja joten homma kyllä hoitui. Vähän outo fiilari kun muija tarrasi penikseen ja palleihin, toki vuosikymmenten aikana tehnyt sitä mutta vähän eri tarkoitus perä ja nyt kun ei ollut seksistä kyse oli otteetkin erilaiset, muija huomasi ilmeeni ja heitti et älä nyt väitä et sattuu mullahan on vielä hellä ote. Muija nyt hoitaa muutkin asiat pari viikoo. tuli vaan aika avuton olo kun joutuu olemaan passattavana, eka kertaa 26 vuoteen. Vielä lisää vitutusta kun ei seksiinkään pysty, tulee pitkä tauko ja muijani tuntien muuta helpotusta ei tule, se on sitten yhdyntä tai ei mitään. Oneks on kuitekin puoliso, yksin ei nyt pärjäis täs vaihees, ruokakin valmiina lautasel kun muija töissä.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eihän sun mulkkus oo poikki, mikä estää panemasta vaikka seisaaltaan.

      • Anonyymi

        Niin vois vaik kiristää sillä, et jollet ota suihin multa niin jätän sut ja etsin paremman tilalle? Näinhän täällä tuntuu monet ajattelevan 😉 Tämän kirjoitan miehenä, joka ajattelee kuitenkin toisin.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Jos nuo vauriot ovat seksin esteenä niin kyse on mielikuvituksen puutteesta tai vaimon passiivisuudesta.
      Kipsatut raajat eivät ole ennenkään olleet esteenä.

      Ohutsuolen alapään avanneaukon pussi ( paskapussi ) haittasi pahemminkin. Ei se selinmakuulla ollut fyysinen este mutta psyykinen haitta kuitenkin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5730
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3607
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      215
      1804
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1732
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      94
      1192
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      29
      1155
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      927
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      263
      910
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      74
      867
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      848
    Aihe