Epätietoisuutta Panacod särkylääkkeestä.

Vaimoni sai mainitsemaani lääkettä tapaturman jälkeiseen, kovaan selkäsärkyyn.
Näkyy olevan codeiinia 30mg/tabu.
Minulle on jokunen heppu väittänyt sillä olevan pöppelövaikutus useamman tabun nauttimisen jälkeen tai yhdessä keppanan kanssa.
Olen kahtena iltana ottanut yhden tabun olkapääni kipuilun johdosta. Lienee helpottanut kipua unen saannista päätellen mutta en havainnut, tai ehtinyt havaita mitään pöppelövaikutusta.

Mikä lienee totuus?
376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Joillekin kodeiini ei vaikuta mainittavammin (kuten minulla) ja yleensä tarvitaan useamman tabletin ottaminen ennen kuin kodeiinia kertyy tarpeeksi vaikuttaakseen huumaavasti.

Äänestä

Siis kuulemani jutut lienevät lievää dramatisointia.

Äänestä

En osaa arvioida tuota kodeiini pitoisuutta mutta eikö kodeiini ole vaikuttavana aineena joissakin yskänlääkkeissä joten hirveästä huumeesta tuskin on kysymys.

Ostimme aikanaan Espanjasta tehokasta yskänlääkettä tutkimatta sen sisältöä. paikallisen apteekin täti suositteli.
Käytimme tarpeen mukaan ja annoimme myös alle murrosikäisille lapsillemme. Yskimiset loppuivat. Kerran Turun tulli takavarikoi muutama sata kappaletta minun aminoampullejani ja samassa yhteydessä lähtivät yskänlääkkeemme. Tullin ukko huuti, että sen kodeiinipitoisuus on niin suuri, että hän vosi luokittaa sen huumausaineeksi.
Meillä oli kotona vielä yhden pullon jämät ja tarkistimme koostumuksen.
Antihistamiini, eferiini ja kodeiini löytyi sisällöstä.
Ei ihme, että oli tehonnut. Johtuipa yskä allergiasta tai jostakin muusta niin antihistamiini ja/tai kodeiini hoiti oireet. Varmuuden vuoksi efedriini avasi röörit.
Eipä tuostakaan ollut sivuoireita.

Espanjan liityttyä EU:niin niin muutaman vuoden kuluttua ko. lääkkeen koostumus "yksinkertaistui" ja aiemmat ainekset korvautuivat yhdellä, minulle tuntemattomalla.
Vielä tänäkin päivänä tutusta aptekista saa tehokasta, laajavaikutteista antibioottia ilman reseptiä vaikka laatikossa lukee con reseta.
Mutta yskänkänlääke on pilattu lopullisesti.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Vaimoni sai mainitsemaani lääkettä tapaturman jälkeiseen, kovaan selkäsärkyyn.
Näkyy olevan codeiinia 30mg/tabu.
Minulle on jokunen heppu väittänyt sillä olevan pöppelövaikutus useamman tabun nauttimisen jälkeen tai yhdessä keppanan kanssa.
Olen kahtena iltana ottanut yhden tabun olkapääni kipuilun johdosta. Lienee helpottanut kipua unen saannista päätellen mutta en havainnut, tai ehtinyt havaita mitään pöppelövaikutusta.

Mikä lienee totuus?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu