Kanakormassa

Paulin kanssa valmistimme juuri kanakorman, jonka myös söimme.

Kaiken kilkuttelun päätteeksi rautakanki on yhä hukassa.

(Hihitystä)
14<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Vai kanakuorman söitte..

Äänestä

Milloin se Pauli lähtee sieltä pois?
On ollu jo aika pitkään.

Äänestä
  • Aloittaja

    Mjoo

    Paulia on vaikea saada irti minusta, sillä olen yhtä kuin Pohjois-Karjala, jonka saunojen hämärissä hierotaan hiuksiin Erittäin Hienoa Suomalaista shampoota, ja hellävaroen tuotetaan mielihyvää kanssasaunojalle.

    Itse en järin paljon tämän tuotteen laatuun perusta, sillä minulla on kovemmat luokitukset. Lisäksi on mainittava että sääolosuhteet ovat niin omituiset ja vaihtelevat, että tänään oli syötävä ennen saunaa, joka jo ajatuksena on täysin epäkurantti, jopa epäortodoksinen.

    Lähtöpuheista ei ole mainintaa lokissani.

    (Hihitystä)

    Äänestä

  • Aloittaja

    Funeau kirjoitti:

    Ah!

    Unohdin mainita että Pauli Hanhiniemi vetää bisseä kuistilla, sillä hän ei kestä meidän lässyttämistä, eikä ole saunaihmisiä.

    Paulilla on lämmin makkara kädessä ilman foliota, sillä kerroin hänelle että Pauli aluminisoituu, jos makkaran käärii folioon.

    Kas kummaa!

    Pauli (Pate) Mustajärvi kurvasi juuri Buickilla pihaan.

    Mitähän nyt on luvassa?

    (Hirn)

    Äänestä

  • Aloittaja

    Funeau kirjoitti:

    Kas kummaa!

    Pauli (Pate) Mustajärvi kurvasi juuri Buickilla pihaan.

    Mitähän nyt on luvassa?

    (Hirn)

    Pauli sauvakäveli Buickilta reippaasti saunarakennukselle, sillä hän ei ole eilisen teeren poika, vaan Mansen perusjätkä, joka ei eksy missään. Pate tulee aina paikalle kuin teatteridiiva: rinta edellä ja ilman minkäänlasta epäröintiä.

    Ihailtava persoona.

    (Naurua)

    Äänestä

  • Funeau kirjoitti:

    Kas kummaa!

    Pauli (Pate) Mustajärvi kurvasi juuri Buickilla pihaan.

    Mitähän nyt on luvassa?

    (Hirn)

    Neljäs Pauli varmaan piakkoin :D

    Äänestä

  • Aloittaja

    misspönttöuuni kirjoitti:

    Neljäs Pauli varmaan piakkoin :D

    Mjoo

    Ehdin kysyä Pauli Hanhiniemeltä että missä hänen skävelysauvansa ovat?

    Hän vastasi lakonisesti, että housuissa.

    (Hihitystä)

    Äänestä

  • Funeau kirjoitti:

    Mjoo

    Ehdin kysyä Pauli Hanhiniemeltä että missä hänen skävelysauvansa ovat?

    Hän vastasi lakonisesti, että housuissa.

    (Hihitystä)

    Eräällä palstalaisella oli sammakko. Ääntely paljasti.

    Äänestä

  • Aloittaja

    misspönttöuuni kirjoitti:

    Eräällä palstalaisella oli sammakko. Ääntely paljasti.

    Housuissa?

    Missä vitun sekopääpalstalla minäkin luuhaan?

    (Naurua)

    Äänestä

  • Funeau kirjoitti:

    Housuissa?

    Missä vitun sekopääpalstalla minäkin luuhaan?

    (Naurua)

    Eläpä muuta kurnuta :D

    Jotenkin säikähdin tilannetta. En osannut varustautua ääntelyyn. Sittemmin tilanne on kyllä jo rauhoittunut ja voimme alkaa grillaamaan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    misspönttöuuni kirjoitti:

    Eläpä muuta kurnuta :D

    Jotenkin säikähdin tilannetta. En osannut varustautua ääntelyyn. Sittemmin tilanne on kyllä jo rauhoittunut ja voimme alkaa grillaamaan.

    Mjaa

    Pakkasin juuri grillin nippuun, sillä Forecaan ei ole mitään luottamista, koska heidän käyttämänsä tietokoneohjelmat eivät pysty laskemaan näin fragmentaalista todellisuutta, jossa elämme.

    Lisää tehoa koneisiin.

    (Hirn)

    Äänestä

  • Funeau kirjoitti:

    Mjaa

    Pakkasin juuri grillin nippuun, sillä Forecaan ei ole mitään luottamista, koska heidän käyttämänsä tietokoneohjelmat eivät pysty laskemaan näin fragmentaalista todellisuutta, jossa elämme.

    Lisää tehoa koneisiin.

    (Hirn)

    Maikkarikaan ei osannut kertoa, että metsäni tulisi kaatumaan.

    Mutta niin kylään jäin vain yksi puu.
    Ikihonka.

    Äänestä

Ne on vähän pelottavia nuo vuoristoväät.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Funeau kirjoitti:

Paulin kanssa valmistimme juuri kanakorman, jonka myös söimme.

Kaiken kilkuttelun päätteeksi rautakanki on yhä hukassa.

(Hihitystä)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu