Ruma ulkoisesti on myös ruma sisäisesti. Näin suurin osa naisista ajattelee. Ei minulla ollut ystäviä ala tai yläasteella eikä ole ollut 30 vuotta sen jälkeenkään. Rumassa ona ina jotain pahaa. En saa edes töitä koska kaikki työpaikoilla olevat haastattelijat ovat naisia joten en ole töitä saanut 20 vuoteen. Niin se vaan on suomessa että ruma mies on paha.
Rumilla miehillä ei ole ystäviä
Anonyymi
9<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ei kaikki niin ajattele :)
Kuka sen määrittää kuka on ruma.. Miksi ajattelet noin itsestäsi? Minusta, ehkä paradoksaalista, mies voi olla ns. niin ruma, että se kääntyy jo viehättävyydeksi :)
On erittäin raskasta olla tekemisissä saati ystävä ihmisen kanssa joka rypee itsesäälissä, itsevihassa ja itsensä mollaamisessa. Olen tuma. En kelpaa. Olen sitä ja tätä.
Kuinka moni jaksaa? Jaksaisitko itse? Minä ainakaan en jaksaisi vetää perässäni negatiivista kaikessa vain nurjaa puolta näkevää ihmistä, enkä usko että moni muukaan jaksaa. Oikeassa aidossa ystävyydessä ja rakkausdessa ulkonäköseikat on niitä kaikkein vähäpätöisimpiä, jos vain ihminen itse arvostaa itseään ja sitä kautta myös muita.
Asenteen korjauksen paikka!
Kyllä se niin on, että harva jaksaa pönkittää toisen itsetuntoa ihan koko ajan. Ja jos haluaa ystäväksi naisen, mutta ajattelee, että naiset ajattelevat ruman olevan ruma myös sisältä, miksi edes haaveilee sellaisesta ystävästä, ellei ole masokisti? Ystävää kannattaa silloin varmaan hakea miehistä. Ja ystävyyteen se sukupuoli ei minun mielestäni ole se merkitsevä asia.
Kyllä se niin on, että harva jaksaa pönkittää toisen itsetuntoa ihan koko ajan. Ja jos haluaa ystäväksi naisen, mutta ajattelee, että naiset ajattelevat ruman olevan ruma myös sisältä, miksi edes haaveilee sellaisesta ystävästä, ellei ole masokisti? Ystävää kannattaa silloin varmaan hakea miehistä. Ja ystävyyteen se sukupuoli ei minun mielestäni ole se merkitsevä asia.
Kauneus on katsojan silmissä.
Mikä on ruma.?
Ruma voi karismaattinen,pitää uskoa itseensä vaikka ei olisi filmitähti.
Ovatko näyttelijät niin kovin kauniita ,mutta jotain pitää olla.
Sitä ei valitettavasti kaikilla ole,vahvaa itsetuntoa.
Sen puute taas riippuu usein menneestä lapsuudesta.Rumuus on kummallinen käsite.Ihmisen vain tässä maailmassa on rakastettava ensin sisäisesti itseään,nostettava hartiat ja olla oma itsensä rohkeasti.
Voin sanoa,että en tunne yhtään rumaa ihmistä,mutta sääliä kaipaavia paljon.
Usko itseesi,ole sen arvoinen mitä arvostat ,olen varma,että olemuksesi ei ole este,vaan jokin kurja kokemus menneiltä ajoilta.
Kauniit ajatukset kirkastavat kasvot,vanha klisee,mutta tosi.
Ota ote elämääsi,etsi vaikka asiantuntija psyykkiseltä puolelta jolle voit puhua kaikki ja näet,että elämä on kaunis ja valoisa aika usein kuitenkin.Onnea.
Jotenkin tuo tuntuu niin tutulta. Lopulta en kai niin ruma ole, mieleen vain on syöpynyt kaverin yli 40 vuotta sitten heittämä: olet ruma. Päinvastaisiakin kommentteja silloin tällöin toki tulee, vaimo (tosiaankin pääsin lopulta naimisiin) muistuttaa välillä kuinka komea olen. Ja kieltämättä itsetuntoa hiveli kun pari naista oli selkeästi ihastunut minuun (arvaa vaan rohkeninko käyttää tilaisuutta hyväksi ja pyytää treffeille - enpä tosiaankaan selkeistä merkeistä huolimatta).
Taisi käännekohta naisasasioissa olla sen jälkeen kun lopultakin , 40v jo lähestyi, tutustuin naiseen täällä Suomi24:ssä. Ensimmäinen, joskin vähän epämääräinen on/off seurustelusuhde siitä kehkeytyi ja muutos parempaan. Edelleenkin itsetunto oli nollassa, mutta kai se onnistuminen jotenkin näkyin vai tuliko itsetunto vähän paremmaksi ja tosiaankin huomasin ihastumiset. Sitä ennen oli vain muutamia baarissa tapaamisia, joita ei oikeastaan haluttanut jälkikäteen edes ajatella. Varattuja, alkkiksia tai muuten vain ei niin kiinnostavia naisia ja yksi mieskin... En ainakaan ole ollut nirso pienessä sievässä....
Vaikea sanoa kirjoitusken perusteella onko oikeasti ruma vai ei. Tuolla edellä kirjoittamalla tarkoitin lähinnä sitä, että itsetunto ja asennehan lopulta merkitsevät enemmän kuin ulkonäkö. Jos naama on koko ajan "norsunvitulla" niin eipä kukaan ole halukas tutustumaan. Edelleenkin olen ujo ja vaikeasti lähestyttävä, mutta sentään tiedän ettei minussa mitään suurta vikaa ole. Aikanaan (jo 30 v sitten) ajauduin nykyiseen työhön ja asiakaspalvelutehtävissä on ollut pakko ottaa välillä itseäni "niskasta kiinni" jotta työ tulisi tehtyä. Vaikeaa se välillä on, mutta pitää yrittää asennoitua oikein - kaikki muutekin haluavat asioiden sujuvan ja hyvin harva on niin perin juurin v***umainen eitteikö heidänkin kanssaan toimeen tulisi.
Tsemppiä jatkoon! Jos haluttaa jutella, laita sähköpostia ante-ros @suomi24 .
AP ei näköjään halua vastata tähän tai sähköpostiin... Jos tuosta edellä kirjoitetusta joku "sai herätyksen", niin kirjoita ihmeessä! Olen periaatteessa ihan mukava ihminen.... kaikkihan on suhteellista, tulee niitä erimielisyyksiä (lue riitoja) työkaverieden ja vaimonkin kanssa. :D Huolimatta siitä, että olen naimisissa, kaipaan kaveria, jolle voi puhua mistä vain. Vaikkapa ulkonäöstä,, vaikeudesta tutustua uusiin ihmisiin, seksistä tai muuten vain ystävyydestä, saapi laittaa viestiä. Lähinnä miehet, 40 voisi olla sopiva "kohde". En kuitenkaan ole mikään ikä- tai sukupuolirasisti eli viestiä vaan, jos kiinnostaa saada online-kaveri.