Kirkon avioliittokäsitys on, että avioliitto on vain miehen ja naisen välinen liitto.
Nyt kirkko lähtee marssimaan itseään vastaan, onko enää hullumpaa kuultu?
Nyt kirkko lähtee marssimaan itseään vastaan, onko enää hullumpaa kuultu?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
On arvioitu, että Helsingin homomarssille osallistuu 100.000 henkilöä.
Kirkko on siellä marssimassa omaa uskoaan ja omia päätöksiään vastaan. Eikö se ole sinusta kummalista?
Kirkko on lopulta se mitä suomalaiset ovat.
Kirkossa lienee myös homoseksuaalisia jäseniä! On siviilivihittyjä samasukupuolisia avioparejakin!
Maistraatti onkin oikea paikka vihkiä homoja.
Maistraatti on oikea paikka vihkiä kaikki.
Juuri mietimme liittyä kirkkoon, jos kirkkohäät ovat mahdollisia. On siinä jotain.
Tiedän nuoruudesta tutun nyt papin vihkivän meidät. Pitää ensin ottaa avioero.
Kun pirulle antaa pikkisormen se vie koko kirkon.
Skandinaaviset kirkot eivät tästä asiasta juurikaan hätkähtäneet. Avioliittolaki muuttui ja nyt eletään uuden lain mukaan.
Kirkkohan ei marssi itseään vastaan, vaan suorittaa sitä perustehtävää mikä sille kuuluu. Kirkon pitää olla kaikkialla siellä missä seurakuntalaiset kulloinkin ovat. Näinhän Jeesuskin teki. Kirkko ei tässä ota kantaa seksuaalivähemmistään, vaan siihen kristillisyyteen, että kaikkia kohdellaan tavavertaisesti. Kirkko kuuluu kaikille eikä syrji ketään. Se on oikeata krsistillisyyttä.
Onko Pridemarssi nimenomaan joku hääkulkue? Vihitäänkö joku vai peräti kaikki marssijat? Ovatko osallistujat morsiammia ja sulhoja keskenään vai moniavioisesti?
Eikö koko aate kutistu pikkusieluiseksi, jos on otettava kantaa avioliittoon? Marssitaanko siellä todellakin kirkollisen vihkimisen puolesta?
Miten siihen suhtautuvat sukupuolettomat?
Eikö Pridemarssi olekaan osoitus tasa-arvoisuudesta, johon myös kirkko haluaa osallistua?
Priden idea on siinä, että New Yorkissa 1960-luvulla poliisi teki ratsioita kapakoihin. Homot oli opetettu siihen, että heidän on hävettävä homouttaan ja kadottava omista tapaamispaikoistaan kun poliisit olivat tulossa.
Kunnes tuli se päivä, että homojen opetettu häpeän tunne loppui ja se vaihtui terveeseen itsetuntoon. Homot on homoja, sanokaa mitä sanotte. Poliisit ja homot tuijottivat toisiaan silmiin aika pitkään, kunnes poliisit väistyivät.
Homot eivät enää väistyneet. He lähtivät marssille. He näyttivät, että homot ovat olemassa eivätkä enää suostu katoamaan.
Onneksi voimme lukea Pyhästä Raamatusta, että Taivaassa ei ole yhden ainutta synnillään ylpeilevää homoa.
Jumalan kiitos.
Niin. En edes minä sillä ylväile. Ehkä sinä et taivasta näe.
Luterilainen valtionkirkko palvelee kansaansa, josta pieni osa on homoja.
Itseään vastaan taisteleva organisaatio kukistuu. Asia on selvä.