Ruokavalion makrot ja kilokalorit

Anonyymi

NAISET: Mikä on sinun pituus paino, miten ja kuinka usein treenaat, paljonko syöt kilokaloreita/päivä sekä halutessa voi kertoa ravintoainejakauman. Onko päivän energiansaanti sinulle riittävä?

Itselläni ongelmana on tunne siitä etten saisi tarpeeksi energiaa vaikka laskureiden mukaan saisin. Varsinainen nälkä vaivaa hyvin hyvin harvoin, sen sijaan tunnen heikotusta; on raskasta kävellä jne kun tuntuu että jalat ei jaksa kantaa, pahimpina aikoina/hetkinä hengityskin tuntuu raskaalta. Syön säännöllisesti noin 3-4h välein. Syömisen jälkeen jaksaminen on suht normaali noin 1h, jonka jälkeen taas heikottaa. Jokaisella ruualla syön hiilareita, proteiinia mutta rasva enemmän vaihdellen. Olen noin maaliskuulta lähtien 1x/kk vietänyt mättöpäivää milloin syön vapaasti mitä haluan. Se auttaa sen päivän jälkeen jaksamaan paremmin muutaman päivän, tosin Juhannuksen aikainen kokonainen mättöviikonloppu ei auttanut.
Olen alle 25-vuotias, pituus 161cm. Paino ennen Juhannuksen lomailua oli pitkään noin 51kg, jonka jälkeen paino nousi lähes 55kg (vapaata syöntiä pääsääntöisesti noutopöydästä alkoholia), nyt 54kg. Hormonitoiminta aina ollut epävakaata, nyt kuukautiset olleet poissa maaliskuu-huhtikuu-vaihteesta asti.
Aloin seuraamaan omaa kilokalorien saantia helmi-maaliskuu välillä. Ennen seuraamista jaksoin hyvin, mutta kyllä se painokin heitteli kun söi oman intuition mukaan ja sitä en halua. Myöskin kun aloitin seuraamaan omia syömisiä niin alkuun jaksoi ihan ok noin pari viikkoa. Kilokalorit alkuun oli PÄÄASIASSA 1400-1700 väliin (sai olon täysin k a r s e a k s i), josta nostin 1900-2000 (olo hitusen parani) ja sen jälkeen oon pyrkinyt 2000-2100 ja useammin näitä satunnaisia 2200-2300kcal päiviä. Tänään ~2400kcal ja olo on vähän heikottava. Seuraan kilokalorien lisäksi että saan sopivasti proteiinia joka vaihtelee 1,5-2,5, kuitenkin niin että pyrin 1,8xkg, välillä sattuu ylittymään. Rasvoja ja hiilareitten määrää en niinkään tarkasti seuraa, loput kalorit otan niistä. Rasvojen määrää nostin noin 2vk sitten, sitä saan nyt arviolta 50g/päivä?, kaikista aineista kun en laske rasvoja niin vaikea sanoa, niistä mitä lasken niin määrä on 40-50g.
Ruuat koostan pääasiassa kanasta, jauhelihasta, kalaa satunnaisesti, erilaisia kasviksia (päivittäin), perunasta, riisi ohra tai riisi kaura-sekoitteesta, kaurahiutaleista, täysjyväpastasta, fazerin ruispuikulasta/vaasan 100% kauraleivästä, kalkkuna tai broilerileikkelettä, margariinia leivälle, maitorahkasta, jogurttia (ei lisättyä sokeria eikä makeutusaineita), kermaa ja juustoja käytän satunnaisesti ruuanlaitossa, päivittäin yksi omena... Juomana vettä ja paljon. Macajauhetta ohjeistuksen mukaisesti, tällä hetkellä 1,5tl/päivä.
Treenaan salilla 6x/vk, josta yläkroppa tulee kertaalleen, pakarat 2-kertaa viikkoon ja kerran myös reidet pakara-treeniyhdistelmä (pohkeita en pysty treenaamaan terveydellisistä syistä). Treenistä palautuminen on ihan hyvä. Kevennetty viikko joka neljäs viikko jne..
Rasvaprosenttia en tiedä, mutta peiliin katsoessa sitä rasvaakin kyllä mielestäni löytyy :D
Lähinnä haluan udella teidän syömisiä ja jaksamisia sekä tietysti jos jollain on vinkkiä tai neuvoja omaan tilanteeseeni ni ehottomasti oon kuulolla. Suunnitelmana jatkaa kuitenkin hissukseen tästä kilokalorien määrän nostamista, mutta vähän mietityttää sillä rasvan saaminen kroppaan ei ole niin tervetullutta

2

198

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jatkaen vielä: tosiaan myös rasvanlähteinä käytän maapähkinävoita ja pähkinöitä sekä tarkoitus öljyäkin (oliivi rapsi) ottaa nyt mukaan.

    • Anonyymi

      Kulutus suurempaa kuin saanti. Eli syöt liian vähän.
      Jaksota syömistä 2 viikon pätkiin.
      Eli 2vko 400kcal/pnä, lisä kalorit otat treenin ympärillä. Eli hiilareita lisää ennen treeniä, treenin aikana ja jälkeen. Välipäivänä lisä kalorit rasvasta.
      Ja toinen 2vko jakso, syöt juuri niinkuin nytkin.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      101
      970
    2. 61
      897
    3. Carunan hinnat

      Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
      Maailman menoa
      68
      683
    4. Koetko vielä et

      Olen elämäsi rakkaus?
      Ikävä
      63
      651
    5. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      41
      645
    6. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

      ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
      Ikävä
      22
      552
    7. Kunnan päätie ja sen lähialueet

      Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
      Hyrynsalmi
      33
      548
    8. Toimittajat ulkomailta saapuivat eilen vaskiviikoille

      Toimittajat lähtivät tutustumaan Lieksan yöelämään ja kultturitarjontaan. Kaikki yllättyivät kuinka aktiivista ja innoka
      Lieksa
      24
      512
    9. Oletko tullut siihen

      Tulokseen ettet saa minua
      Ikävä
      50
      506
    10. Mitä luulet

      Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?
      Ikävä
      37
      478
    Aihe