Päivänselvää on, oli tämän päivän tuomiot mitkä tahansa, hovissa jatkuu. Ja siellä myös tuomioita tulee.
On todella ikävä asia kun "hämärähahmot" pesityvät vallan kammareihin. Kuten Aarnion, poliisiylujohdon, Lemmenjoen tai Kittilän caseissa on nähty. Yhteiskunnalle tulee kaikin tavoin kalliiksi puhdistautua tälläisestä epämääräisestä aineksesta. Syylisyyden osoittaminen niin aukottomasti että tuomio tulee, on työlästä ja kallista. Päivänselvää kuitenkin on, että jos poliisi on tutkinut ja syytäjä haastanut oikeuteen, niin jauhot eivät ole pussissa puhtaita.
Näin on tilanne myös Kittilässä. Mitään sille ei voi!!!
On todella ikävä asia kun "hämärähahmot" pesityvät vallan kammareihin. Kuten Aarnion, poliisiylujohdon, Lemmenjoen tai Kittilän caseissa on nähty. Yhteiskunnalle tulee kaikin tavoin kalliiksi puhdistautua tälläisestä epämääräisestä aineksesta. Syylisyyden osoittaminen niin aukottomasti että tuomio tulee, on työlästä ja kallista. Päivänselvää kuitenkin on, että jos poliisi on tutkinut ja syytäjä haastanut oikeuteen, niin jauhot eivät ole pussissa puhtaita.
Näin on tilanne myös Kittilässä. Mitään sille ei voi!!!
Vastaukset 26
Vanhimmat
Mielenkiinnolla odotan miten täällä tänään keskustelu räjähtää kun tuomiot julkaistaan.
Joku saa tuomion ja ehkä useampi vapautetaan on oma veikkaukseni. Ilkkumista tulee täällä puolin ja toisin. Onkohan viime yönä vietetty yötöntä tai unetonta yötä monessakin kodissa?
kaikille rapsahtaa 10 vuoden linnatuomio!
Kyllä se yli 10 vuoden linnatuomio tulee.
Epäilemättä osa (mutta toivottavasti eivät kaikki) saa vapauttavan tuomion. On lopputulema mikä tahansa, niin hovioikeuteen mennään varmasti ja lopulta KKO:sta tulee se lopullinen tuomio. Tämä on niin tärkeä ennakkopäätös, että maaliin saakka tässä asiassa mennään.
Osaako joku sanoa mihin aikaan kannattaa olla koneen ääressä uutista odottamassa?
Hyvä että ehdin lukea että klo 11 tulee tuomio...
Kaikkien syytteet hylättiin...
Onhan melko outo päätös. Eihän näillä veijareilla ole puhtaat jauhot pussissa olleet.
Ihan mahtavaa.. juuri niinkuin pitikin meni tämä. Tyhjä media-SK-vouhotus saatu aikaan ylipäätään.
Toisesta ketjusta
"Jounin jutusta nähtiin jo että Rovaniemellä ei joko ole osaamista tai sitten on liian kovat kytkökset Kittilään. Eikö tämä oikeuden puheenjohtaja ole entinen Kittilälöisen lakitoimiston osakas? Tietää minkälainen päätös tulossa.."
Rahalla on sittenkin "valtaa"
Ne jokka on hautonu haaveita tuomioista on toisiaan lietsonu ja läyhänny täällä palstalla. Suurin osa ihmisiä on ollu sitä mieltä että näin tässä käy
Kyllähän tämä oli tiedossa. Joka vuosihan Suomessa erotetaan monta kunnanjohtajaa luottamuspulan johdosta. Fiksuimmat ottaa erorahan ja lähtevät fiksusti. Esimerkiksi Eeva-Maria otti jo aiemmin selkeän kannan asiaan. Eivätkä syyttäjät olisi edes halunneet lähteä prosessiin mutta Helsingistä määrättiin. Tuli valtiolle melko kallis prosessi. Hyllytetyt päättäjät on palautettava tehtäviinsä. Hovissa ja korkeimmassa tuomio ei muutu. Sehän on selvää.
Tämä juttuhan ei ole vielä tässä. Ihan turhaan Kittilässä laitettiin pöydälle nämä lautakunta- ym. valinnat. Ei näitä käräjillä olleita voi valita kuitenkaan, koska tämä asiahan viedään eteenpäin oikeusasteissa. Ei tuollaista peliä, mitä Kittilän kuntapäättäjät ovat pitäneet useamman vuoden, voi kukaan hyväksyä ja se sotii oikeustajua vastaan niillä, joilla oikeustaju vielä on.
Voisiko IsoA taas kopioida lakitekstejä palstalle ja lisätä satujaan niiden perään?
Juurikin näin. Juttu ei ole vielä päättynyt. Vielä oikeus voittaa ja paha saa palkkansa.
Tässä voitti Kittiläläiset oikeuteen uskovat henkilöt. Häviäjiä on OMK ja syytteessä olevia parjanneet henkilöt.
Hyvin on Kittilässä asiat, kun tuollaista sirkusta voidaan ylläpitää. Meidän on täällä etelässä hoidettava kunnan asioita, ei ole resulsseja tollaseen.
Lopetetaan laskettelut Levillä?
En ole Levillä lasketellut. Enkä tule. Tylsä paikka.
Mitään ette voineet ettekä voi. Sen kun valitatte. Tyhjän päälle ei voi syytteitä rakentaa.
T. Kittilä kittiläläisille
Eipä ne syyteet tyhjän päälle ole rakenettu. Tulette vielä näkemään.
Eiköhän sieltä kaiveta kytkyt esille? Luetaan ensin päätös. Jos tuollaista peliä voi demokratian nimissä pitää ja tehdä niin voi Suomen maata. Nämä puupääthän siitä innostuu vain rötöstelemään entistä enemmän.
Eiköhän se kytky Niirasen ja Levin välillä löydy. ?
Voi luoja mitä puupäitä täällä on. Ensin huudetaan, että kohta laki ja oikeus toteutuu ja sitten kun se toteutuu, niin itketään jotain sepitettyjä satuja mafiasta ja muista mitä uskomattomimmista salaliitoista. Ottakaa ne verenpaine lääkkeenne ja alkakaa elämään elämäänne. Koko juttu oli pilvenhattaralle rakennettu jo alunperinkin. Utopian ja luulon kanssa ei pitkälle pääse oikeassa maailmassa. Sille vaan ette mitään voi.
Miten voi edellinen viesti hermostuttaa nuin paljon? Osuikin pahaan paikkaan.
Kunta poliitikko nimikkeen selkosuomi . Henkilö joka käyttää kunnallista päätösvaltaa vailla vastuuta.
Kittilässä on paljon käyty oikeutta maalikkotuomareiden keskuudessa. Lopullinen päätös voi olla kaukanakin.. Linkissä esimerkki miten pienistäkin asioista voideen riidellä kalliisti.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006163154.html