Kanahaukka on tappajalintu, joka tappaa kanalintujen lisäksi myös muita harvinaisia lintuja, kuten tässä tapauksessa kalasääksen pojat. Vihaksi pistää!
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006171320.html
Kanahaukan metsästys tulee sallia uudelleen
232
2289
Vastaukset
Luonto on inhimillisestä katsannosta julma, mutta se ei paremmaksi muutu sillä, että ihminen lähtee säätelemään petojen keskinäisiä voimasuhteita.
Uutinen on hyvä muistutus siitä, että vaikka usein väitetään, että "eläin tappaa vain syödäkseen", niin on enemmän sääntö kuin poikkeus, että pedot yrittävät karsia kilpailua tappamalla muita petoja ihan vaan tappakseen.
Joskus reviirinsuojelu menee "yli", kuten tässä tapauksessa, sillä eihän kalasääksi ja kanahaukka kilpaile samasta ravinnosta. Kanahaukan biologian osaaminen ei kuitenkaan ole niin tarkkaa, vaan se tunnistaa kalasääsken petolinnuksi ja sen päässä petolintu = kilpailija. Samalla tavoin esim. sudet tappavat kaikki supikoirat jotka pystyvät.- Anonyymi
Aikaisemmin oli hyvä, kun kanahaukat olivat vapaata riistaa. Luonto oli silloin paremmin tasapainossa.
Ihmisen on pidettävä haittaeläimet kurissa, koska luonto ei itse siihen kykene. Esimerkiksi susia on Suomessa jo aivan liikaa. Anonyymi kirjoitti:
Aikaisemmin oli hyvä, kun kanahaukat olivat vapaata riistaa. Luonto oli silloin paremmin tasapainossa.
Ihmisen on pidettävä haittaeläimet kurissa, koska luonto ei itse siihen kykene. Esimerkiksi susia on Suomessa jo aivan liikaa.Ei kanahaukka ole mikään "haittaeläin". Se on petolintu, joka kuuluu Suomen luonnolliseen ekosysteemiin.
- Anonyymi
Kilgore.Trout kirjoitti:
Ei kanahaukka ole mikään "haittaeläin". Se on petolintu, joka kuuluu Suomen luonnolliseen ekosysteemiin.
Kuuluu ekosysteemiin, mutta on haittaeläin. On kanahaukka tappanut runsaasti tuotantoeläimiäkin, aivan kuten susikin.
Kanahaukan metsästys tulee sallia uudelleen. - Anonyymi
Mikä estää kanahaukan metsästyksen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aikaisemmin oli hyvä, kun kanahaukat olivat vapaata riistaa. Luonto oli silloin paremmin tasapainossa.
Ihmisen on pidettävä haittaeläimet kurissa, koska luonto ei itse siihen kykene. Esimerkiksi susia on Suomessa jo aivan liikaa.Aina ja kaikkialla missä ihminen on ottanut "jumalan" roolin luonnossa auttaakseen sen "tasapainoon" on mennyt suunnitelmat mönkään. Luonto on parhaimmillaan ja tasapainossa silloin kuin ihminen ei puutu siihen mitenkään.
Miksi kalasääksi on harvinainen?
No, ihmisen toiminan ansiosta! Aikoinaan sitä vainottiin koska muka vei ihmsten kalat pyydyksistä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aina ja kaikkialla missä ihminen on ottanut "jumalan" roolin luonnossa auttaakseen sen "tasapainoon" on mennyt suunnitelmat mönkään. Luonto on parhaimmillaan ja tasapainossa silloin kuin ihminen ei puutu siihen mitenkään.
Miksi kalasääksi on harvinainen?
No, ihmisen toiminan ansiosta! Aikoinaan sitä vainottiin koska muka vei ihmsten kalat pyydyksistä!Kana- ja varpushaukan metsästys tulisi sallia myös kaupungissa, koska näiden lajien runsastuminen on juuri ihmisen toiminnan tulosta ja johtanut vääristyneeseen kantarakenteeseen.
Jopa pääkaupunkiseudulla annettiin kanahaukan pesiä rauhassa ja se on nyt ylivoimainen peto alueella kun ajatellaan lintumaailmaa.
Voidaan sanoa - vaikkei se ihmisiä koskekaan - kuten kepulaiset peloissaan maalla susien määriä laskiessaan, että nyt riittää.
Oleellistahan nyt on se, että runsaasti yleistynyt kana- ja varpushaukkakannat rokottavat harvinaisia lajeja siinä missä yleisimpiäkin. Ja nuo harvinaiset lajit on kusessa nimen omaan kepulaisen maa- ja metsätaloustoiminnan (ahneuden) seurauksena.
Rinnastaisin noiden haukkojen sallitun metsästyksen hirvi-/kaurismetsästykseen, kuten Husu-Kalliokin tänään herrrliinin sanomissa toteaa: jos kantojen annetaan kasvaa, ollaan "vaikeuksissa", kepulainen Husu-Kallio toteaa !
terv haans - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuuluu ekosysteemiin, mutta on haittaeläin. On kanahaukka tappanut runsaasti tuotantoeläimiäkin, aivan kuten susikin.
Kanahaukan metsästys tulee sallia uudelleen.Oletpa lapsellinen tai trolli, siinähän varoitettiin ettei sovi herkille. Tietysti jos vaikka kanoja pidetään ulkona ne joskus nappaavat jonkun kanankin, mutta ei se ole iso menetys, ei kanat kuole sukupuuttoon, eikä rahallisesti varsinkaan nykyaikana merkkaa tukijusseille yhtään mitään.
Ihmiset ovat vallanneet villieläinten alueet ja hävittäneet niiden riistankin, joten sitäkin oikeutetummin saalistavat myös tuotantoeläimiä tai kotieläimiä. Tappaahan ihmisetkin ne tuotantoeläimet ja miksi ne ihmisille kuuluisi. Sääksiä ihmiset auttaa kun ensin melkein hävittäneet, tuostakaan ei tiedettäisi mitään ellei olisi kamere kuvannut. Samalla ajattelulla kaikki rakit pitäisi hävittää ja myös ihmiset.
"Sääksi eli kalasääski, vanhemmalta nimeltään kalasääksi"
Onpas tuotakin pitänyt muutella. Joskus ihmettelinkin miksi kutsutaan samalla nimellä kuin hyttysiä. Nuorempana luulin, että kärpäsiäkin sanotaan hyttysiksi.
"Puheessa sääski ja hyttynen tarkoittavat usein samaa asiaa. Osittain se onkin näin, sillä kaikki hyttyset ovat sääskiä. Ongelma tulee vastaa siinä, että kaikki sääsket eivät kuitenkaan ole hyttysiä.
Hyönteistutkija Reima Leinonen Kainuun ELY-keskuksesta kertoo, että sääsket kuuluvat isoon kaksisiipisten heimoon. Hyttysten ohella sääski-sanan alle kuuluu siis myös muita kaksisiipisiä hyönteisiä.
Kaikki hyttyset kuuluvat puolestaan sääskiin, ja Suomessa on Leinosen mukaan noin 40 hyttyslajia.
– Suomalaisia kiusaavat alkukesästä erityisesti aedes-suvun hyttyset taiga-, korpi ja metsähyttyset. Loppukesästä ovat liikkeellä aikuisena talvehtivat kirsi- ja horkkahyttyset, Leinonen kertoo."
https://yle.fi/uutiset/3-7394019 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aikaisemmin oli hyvä, kun kanahaukat olivat vapaata riistaa. Luonto oli silloin paremmin tasapainossa.
Ihmisen on pidettävä haittaeläimet kurissa, koska luonto ei itse siihen kykene. Esimerkiksi susia on Suomessa jo aivan liikaa.Ole kanssasi samaa mieltä. Ole seurannut kun kanahaukka pesi pari vuotta sitten, nyt samalta alueelta on kanalinnut syöty, On tainnut mennä siinä muutama variskin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ole kanssasi samaa mieltä. Ole seurannut kun kanahaukka pesi pari vuotta sitten, nyt samalta alueelta on kanalinnut syöty, On tainnut mennä siinä muutama variskin
Lähistöllä pesivän kanahaukan touhuja on tullut seurattua ja valokuvattuakin, samalla on tullut todistetuksi, miten se hävittää oravat, mustarastaat, jänikset ym. Parikertaa satuin näkemään oravansyöntipuuhat, toisella kertaa pihassa, nyt ei ole enää oravia tällä alueella. Tehokas tappaja se on ja omaa todella uskomattoman näkökyvyn, mikään sitä pienempi elukka ei ole turvassa. Ainut hyvä, että se saalistaa myös käärmeitä.

Hah hah, ei oravat mihinkään ole häviämässä, päinvastoin. Ihminenhän nekin melkein hävitti, mutta nyt on paljon. Samoin ihmiset syyllisiä kaikkien lintujenkin katoamiseen, muuttolinnuissa enemmän esim kiinalaiset, jotka pyydystää pikkulintujakin ruuaksi.

Haha, hah hah!!! Nythän sinä vasta jutun murjaisit. :) Tajuatko edes miten hassun? Ihminen hävitti hetkellisesti oravat tehometsätalouden myötä. Nyt niitä taas on. Kyllä, siihen saakka oikein. Suomalaiset metsästäjät ei siihen kumminkaan syyllisiä. Metsätalouden harjoittajat, maanviljelijät ja metsästäjät eivät ole sama asia käsitteenä tai edes kohderyhminä. Teillä ei ole selvästi siis edes käsitteet, ammattikunnat eikä harrastajaryhmät / ammattikunnat selvillä. Ihme kun ette kalastajaa tai sienestäjää tarjonneet syylliseksi. Hah, hah, hah! Tai vaikkapa maahanmuuttajana tullutta vinosilmäistä riisinviljelijää Kittilän Pokassa. HAH HAH HAH!!!

Jaa, eikös oravia metsästettykään kun rahan sijaan käytettiin oravannahkoja, sivistäisit itseäsi, metsästäjämaajussi!
- Anonyymi
Kilgore.Trout kirjoitti:
Ei kanahaukka ole mikään "haittaeläin". Se on petolintu, joka kuuluu Suomen luonnolliseen ekosysteemiin.
Kaikki petolinnut ovat niin sanottuja "tappajalintuja"
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa, eikös oravia metsästettykään kun rahan sijaan käytettiin oravannahkoja, sivistäisit itseäsi, metsästäjämaajussi!
Sivistäisit sinä vierpuna itseäsi. Useita vuosikymmeniä sitten ja ei kantaa pahemmalti taannuttavasti pyydettiin oravia kun se oli yleinen maksuväline. Orava kesti verotuksen koska kuusivaltaiset metsiköt kuhisi oravia kun oravien pesiä oli näreiköt täynnä käpyjen ja pesäpaikkojen ansiosta. Metsiä ei oltu tuolloin vielä raiskattu nykyiseen muotoonsa.

Höpö höpö, Suomessa on puuta enemmän kuin koskaan, eikä metsät ole missään vaiheessa vähentyneet oraville haitaksi asti. Ainoastaan liito-orava kärsinyt aukoista pesimäalueillaan ja niitäkin maajussit tappaa, ettei vaan omia metsiä rauhoitettaisi.

naakkaparvet ovat pahimmat petolinnut ne putsaavat
yhteistyöllään pikkulintujen pesät munista ja poikasista
tapporaha naakoistaheti voimaan niin italialaisille ja
maltalaisille jää verkotettavksi eedes jotakin Anonyymi kirjoitti:
naakkaparvet ovat pahimmat petolinnut ne putsaavat
yhteistyöllään pikkulintujen pesät munista ja poikasista
tapporaha naakoistaheti voimaan niin italialaisille ja
maltalaisille jää verkotettavksi eedes jotakinKaikki varislinnut (ja orava) ovat "pesärosvoja" eli syövät tilaisuuden tullen muiden lintujen munia ja poikasia. Ainakin korppi voi syödä kanalinnunkin poikasia. Kanahaukka taas verottaa näiden pesärosvojen kantaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpö höpö, Suomessa on puuta enemmän kuin koskaan, eikä metsät ole missään vaiheessa vähentyneet oraville haitaksi asti. Ainoastaan liito-orava kärsinyt aukoista pesimäalueillaan ja niitäkin maajussit tappaa, ettei vaan omia metsiä rauhoitettaisi.
On kyllä, se johtuu nykyisestä tehometsätaloudesta. Hakkuuaukot tikitetään jo istutusvaiheessa täyteen taimea, n. 2 m välein. Lisäksi tulee luonnonkylvö ja karuille paikoille vielä useinkin käsikylvö.
Mutta nyt oli kyse kuusikoiden iän ja esiintymisen vaikutuksesta oravakantoihin. Esim. Kainuussa oravakannat tippuivat 60-luvun jälkeen kun vanhat kuusikot hakattiin pois teollisuuden tarpeisiin. Vasta 2000-luvulla elpyivät siitä ja niitä on taas hyvin. Orava ei viihdy nuorissa kuusikoissa koska siellä ei ole tarpeeksi ravintoa ja suojaa petoja vastaan. Lisäksi nuori puu on sille myös vaikeampi ja raskaampi liikkua, verrattuna vanhaan jykevään kuusikkoon. Se nuorikin siis kyllä menee joskus paremman puutteessa, muttei ole ed. mainittujen syiden vuoksi niiden suosikki pesinnässä eikä talvehtimisessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On kyllä, se johtuu nykyisestä tehometsätaloudesta. Hakkuuaukot tikitetään jo istutusvaiheessa täyteen taimea, n. 2 m välein. Lisäksi tulee luonnonkylvö ja karuille paikoille vielä useinkin käsikylvö.
Mutta nyt oli kyse kuusikoiden iän ja esiintymisen vaikutuksesta oravakantoihin. Esim. Kainuussa oravakannat tippuivat 60-luvun jälkeen kun vanhat kuusikot hakattiin pois teollisuuden tarpeisiin. Vasta 2000-luvulla elpyivät siitä ja niitä on taas hyvin. Orava ei viihdy nuorissa kuusikoissa koska siellä ei ole tarpeeksi ravintoa ja suojaa petoja vastaan. Lisäksi nuori puu on sille myös vaikeampi ja raskaampi liikkua, verrattuna vanhaan jykevään kuusikkoon. Se nuorikin siis kyllä menee joskus paremman puutteessa, muttei ole ed. mainittujen syiden vuoksi niiden suosikki pesinnässä eikä talvehtimisessa.Höpö höpö, ei ole pitkiin aikoihin ollut vähentynyt. Kaupungeissakin ollut aina paljon, vaikka ei ole kuusia lähelläkään. Taitaa olla harvinaisin puu kaupungeissa.
Anonyymi kirjoitti:
On kyllä, se johtuu nykyisestä tehometsätaloudesta. Hakkuuaukot tikitetään jo istutusvaiheessa täyteen taimea, n. 2 m välein. Lisäksi tulee luonnonkylvö ja karuille paikoille vielä useinkin käsikylvö.
Mutta nyt oli kyse kuusikoiden iän ja esiintymisen vaikutuksesta oravakantoihin. Esim. Kainuussa oravakannat tippuivat 60-luvun jälkeen kun vanhat kuusikot hakattiin pois teollisuuden tarpeisiin. Vasta 2000-luvulla elpyivät siitä ja niitä on taas hyvin. Orava ei viihdy nuorissa kuusikoissa koska siellä ei ole tarpeeksi ravintoa ja suojaa petoja vastaan. Lisäksi nuori puu on sille myös vaikeampi ja raskaampi liikkua, verrattuna vanhaan jykevään kuusikkoon. Se nuorikin siis kyllä menee joskus paremman puutteessa, muttei ole ed. mainittujen syiden vuoksi niiden suosikki pesinnässä eikä talvehtimisessa.Suomen metsissä on yllättävän vähän puuta. Vaikka Puola on pienempi maa kuin Suomi ja Puolan pinta-alasta vain kolmannes on metsää, niin silti Puolan metsissä yhteensä on kuutioina enemmän puuta kuin Suomen metsissä yhteensä. Suomen ns. "metsät" ovat enimmäkseen keskenkasvuista puustoa. Oikeaa järeää vanhaa metsää on metsäalasta muutamia prosentteja.
Anonyymi kirjoitti:
Höpö höpö, ei ole pitkiin aikoihin ollut vähentynyt. Kaupungeissakin ollut aina paljon, vaikka ei ole kuusia lähelläkään. Taitaa olla harvinaisin puu kaupungeissa.
"Kaupungeissakin ollut aina paljon, vaikka ei ole kuusia lähelläkään. Taitaa olla harvinaisin puu kaupungeissa."
Et ole koskaan käynyt Helsingin keskuspuistossa?- Anonyymi
Kilgore.Trout kirjoitti:
"Kaupungeissakin ollut aina paljon, vaikka ei ole kuusia lähelläkään. Taitaa olla harvinaisin puu kaupungeissa."
Et ole koskaan käynyt Helsingin keskuspuistossa?Täällä en ole nähnyt ainoatakaan kuusta, ainoastaan lehtipuita, silti oravia paljon. Ehkä ne sitten käy junalla hesassa ruokailemassa.
- Anonyymi
Kilgore.Trout kirjoitti:
Suomen metsissä on yllättävän vähän puuta. Vaikka Puola on pienempi maa kuin Suomi ja Puolan pinta-alasta vain kolmannes on metsää, niin silti Puolan metsissä yhteensä on kuutioina enemmän puuta kuin Suomen metsissä yhteensä. Suomen ns. "metsät" ovat enimmäkseen keskenkasvuista puustoa. Oikeaa järeää vanhaa metsää on metsäalasta muutamia prosentteja.
Puun määrä lasketaan kuutioina ja noussut koko ajan, Suomessa on myös paljon suojeltua vanhaa metsää. Hyvä eläinten kannalta, vaikka vähempikin riittäisi.
Anonyymi kirjoitti:
Puun määrä lasketaan kuutioina ja noussut koko ajan, Suomessa on myös paljon suojeltua vanhaa metsää. Hyvä eläinten kannalta, vaikka vähempikin riittäisi.
Kun Pohjois-Suomessa vanhoja yli 100-vuotiaita metsiä oli 1920-luvulla yli 65%, niin nyt niiden osuus on tuskin 25%. Yli 100 vuotiaiden metsien osuus on noussut vain Etelä-Suomessa, jossa se on noussut 5%:sta 10%:iin. Nyt sekin trendi on kääntynyt taas laskuun.
Pitää muistaa, että 100-vuotias metsä ei biologisesti ole vielä vanha. Kuusi kasvaa yli 200-vuotiaaksi ja Suomen vanhin mänty on yli 750-vuotias.- Anonyymi
Kilgore.Trout kirjoitti:
Kun Pohjois-Suomessa vanhoja yli 100-vuotiaita metsiä oli 1920-luvulla yli 65%, niin nyt niiden osuus on tuskin 25%. Yli 100 vuotiaiden metsien osuus on noussut vain Etelä-Suomessa, jossa se on noussut 5%:sta 10%:iin. Nyt sekin trendi on kääntynyt taas laskuun.
Pitää muistaa, että 100-vuotias metsä ei biologisesti ole vielä vanha. Kuusi kasvaa yli 200-vuotiaaksi ja Suomen vanhin mänty on yli 750-vuotias.Mutta ei sillä ole mitään merkitystä oravien määrään, siitähän tässä oli kyse. Yleensäkin vanhoista koskemattomista metsistä hyötyvät eläimet tarvitsevat lähinnä kelo- tai lahopuita ja niitähän jätetään metsiin nytkin. Luonnonsuojelualueita on paljon, missä saavat muuten olla rauhassa. Samoin niitä vanhoja puita jätetään siemenpuiksi, puhtaita aukkohakkuita tehdään vähemmän ja ovat kooltaan pieniä. Metsien kyntäminen on minusta typerintä, mutta eipä sekään tähän keskusteluun liity.
- Anonyymi
Kilgore.Trout kirjoitti:
Kaikki varislinnut (ja orava) ovat "pesärosvoja" eli syövät tilaisuuden tullen muiden lintujen munia ja poikasia. Ainakin korppi voi syödä kanalinnunkin poikasia. Kanahaukka taas verottaa näiden pesärosvojen kantaa.
naakkoja on miljoonia variksia ja harakoitavähemmän yhteisöllinen
naakkaparvi on suojassa vihollisilta joten yhteistyöllään putsaavat
pikkulintujen pesinnät pikkulintujen katoaminen on suhteessa
naakkojen lisääntymiseen
mitä säästämistä naakoissa on - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aikaisemmin oli hyvä, kun kanahaukat olivat vapaata riistaa. Luonto oli silloin paremmin tasapainossa.
Ihmisen on pidettävä haittaeläimet kurissa, koska luonto ei itse siihen kykene. Esimerkiksi susia on Suomessa jo aivan liikaa.Kanahaukka on todella hyödyllinen lintu. Se pitää rottakannan kurissa, samoin naakat, harakat, närhit ja varikset.
Turhaan se ei ketään tapa, NIIN KUIN IHMINEN AHNEUTTAAN JA TAPPAMISENSA ILOSTA, Ampuu säälimättä eläimiä huvikseen.
Ihminen se pahin luonnon vihollinen on. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haha, hah hah!!! Nythän sinä vasta jutun murjaisit. :) Tajuatko edes miten hassun? Ihminen hävitti hetkellisesti oravat tehometsätalouden myötä. Nyt niitä taas on. Kyllä, siihen saakka oikein. Suomalaiset metsästäjät ei siihen kumminkaan syyllisiä. Metsätalouden harjoittajat, maanviljelijät ja metsästäjät eivät ole sama asia käsitteenä tai edes kohderyhminä. Teillä ei ole selvästi siis edes käsitteet, ammattikunnat eikä harrastajaryhmät / ammattikunnat selvillä. Ihme kun ette kalastajaa tai sienestäjää tarjonneet syylliseksi. Hah, hah, hah! Tai vaikkapa maahanmuuttajana tullutta vinosilmäistä riisinviljelijää Kittilän Pokassa. HAH HAH HAH!!!
Jaa, minä kun luulin, että Suomen oravat hävitti saksalaiset pitkine savupiippuineen. Happosateet hävittivät Hämeessä naavat puista 1970 -luvulla. Oravilla ei ollut hyvää pesän pehmikettä, sammal sitoi kosteutta ja pakkanen.palellutti poikaset.
Mökeiltä kähvelletty lasivillakaan ei ollut ihanteelliista.
Luullakseni atomivoiman lisääntyminen vähensi Saksan päästöjä ja naava palasi puiden oksille. Ehkä tästä syystä oravat ovat lisääntyneet. - Anonyymi
Kilgore.Trout kirjoitti:
Kun Pohjois-Suomessa vanhoja yli 100-vuotiaita metsiä oli 1920-luvulla yli 65%, niin nyt niiden osuus on tuskin 25%. Yli 100 vuotiaiden metsien osuus on noussut vain Etelä-Suomessa, jossa se on noussut 5%:sta 10%:iin. Nyt sekin trendi on kääntynyt taas laskuun.
Pitää muistaa, että 100-vuotias metsä ei biologisesti ole vielä vanha. Kuusi kasvaa yli 200-vuotiaaksi ja Suomen vanhin mänty on yli 750-vuotias.Onko Etelä-Suomessa alettu hakata kansallispuistoja vai miksi siellä yli-ikäiset metsät vähenevät?
Anonyymi kirjoitti:
Onko Etelä-Suomessa alettu hakata kansallispuistoja vai miksi siellä yli-ikäiset metsät vähenevät?
Ei kaikki vanhat metsät ole kansallispuistoissa.
- Anonyymi
Jokainen ottaa osansa ravintoketjusta - ja eliölajien lisääntyminen tapahtuu yht'aikaisesti, että se muonitus onnistuu - tietää sitä, että on miljoonia pentueita ja poikaspesiä joilta ketjussa katoaa ruokkija ja pentuja eli poikaisia kuolee NÄLKÄÄN.
Näin on evoluutio asiansa luonnostaan hoitanut.- Anonyymi
Jos ihminen ei puuttuisi evoluutioon, ei meillä olisi väestöräjähdystä maissa ja alueilla, joiden populaatio ei uskontonsa tai kulttuurinsa takia pysty elättämään itseään. Kaikki tämän tajuavat, mutta vihervasemmiston ja varsinkin sen naisten takia ei ongelma hoidu.
- Anonyymi
Tuo ripaus "evoluutiossa" on totta , muuten silkkaa soopaa koko teoria
- Anonyymi
ilman muuta metsästetään sukupuuttoon
Kanahaukan pesimäalue ulottuu Länsi-Euroopasta halki Venäjän Tyynenmeren rantaan ja Japaniin. Se pesii myös Pohjois-Amerikassa. Maailman kanahaukkapopulaation arvioidaan olevan yli 500 000 yksilöä.[1] Kanahaukka on pääasiassa paikkalintu, mutta erityisesti nuoret linnut ovat yleensä lyhyen matkan muuttajia.[2]
Kanahaukka pesii myös koko Suomessa ulkosaaristoa ja tunturipaljakoita lukuun ottamatta. Suomen kanahaukkakanta on noin 5000 paria
Valkoposkihanhi on suojeltu koko sen esiintymisalueella
Syyskuun 2016 hanhilaskennassa havaittiin Suomessa noin 28 500 yksilöä. Määrä on lisääntynyt 14 prosenttia vuodesta 2015 ja se on 9 prosenttia enemmän kuin edellisenä huippuvuonna, joka oli vuosi 2014. Kanta taantui hieman vuonna 2015.[12]
Eniten valkoposkihanhia tuli aiempien vuosien tapaan pääkaupunkiseudulle, eli Siuntion ja Sipoon väliselle alueelle, missä laskettiin yhteensä 10 400 yksilöä. Muualla havaittiin valkoposkihanhia seuraavasti: Mynämäki: 5 600 hanhea, Turku: 2 800, Pori: 2 250, Kotkan–Haminan alue: 1 100 ja Vöyri: 800. Sisämaan valkoposkihanhet keskittyivät Hollolan ja Lahden alueelle, jossa havaittiin 820 lintua.- Anonyymi
Ilman huuhkajia ja kanahaukkoja olisi valkoposkihanhia esim. Helsingissä huomattavasti enemmän. Kun Suomessa aina vedotaan siihen, että valkoposkihanhia ei voi metsästää, niin miksi niitä metsästetään kuitenkin Virossa ja Ruotsissa normaalisti, puhumattakaan Ahvenanmaasta, jolla tosin on oma lainsäädäntönsä.
- Anonyymi
Uhanalaisuusluokitus Elinvoimainen [1]
Eli kanahaukan metsätys voidaan jälleen sallia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilman huuhkajia ja kanahaukkoja olisi valkoposkihanhia esim. Helsingissä huomattavasti enemmän. Kun Suomessa aina vedotaan siihen, että valkoposkihanhia ei voi metsästää, niin miksi niitä metsästetään kuitenkin Virossa ja Ruotsissa normaalisti, puhumattakaan Ahvenanmaasta, jolla tosin on oma lainsäädäntönsä.
Hanhi on vähän iso saalis kanahaukalle. Ainakin koiraalle.
- Anonyymi
Mutta miksi rakit ovat suojeltuja, niitä on jo yli 800 000 Suomessa ja aiheuttavat valtavaa tuhoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta miksi rakit ovat suojeltuja, niitä on jo yli 800 000 Suomessa ja aiheuttavat valtavaa tuhoa.
Koirat eivät aiheuta vahinkoja luonnossa muulloin kuin silloin, kun vastuuton koiranomistaja päästää sen vapaaksi esim. lintuluodoilla pesimäaikaan. Koiraa käytetään pääasiassa metsästykseen ja siitä on suurta apua esim. supikoirakannan kurissa pitämisessä. Kaupunkien asukkaiden koirat ovat taas seurakoiria ja ne eivät aiheuta kenellekään haittaa. Kissafanin oksennus taisi olla tuokin tuotos.

Mitä höpiset, rakkien hyökkäykset ihmisä kohtaan tuplaantuneet tänäkin vuonna ja pelkästään hesassa alkuvuonna jo 120 ilmoitettua. Tappavat joka vuosi ihmisiä, koti- ja tuotantoeläimiä, villieläimiä, saatuttavat kaiken kusillaan ja paskoillaan, levittävät loisia ja sairauksia, tappaviin tauteihin kuolee ties kuinka monta ihmistä vuosittain. Lihaa syövät pelkästään Suomessa yli 150 miljoonaa kiloa vuosittain eli ovat pahin turhien päästöjen aiheuttaja.

Ei vaan sudet ja kanahaukat vekka. Niistä kun ei ole mitään hyötyäkään vaan päinvastoin pelkää haittaa. Toimen syö metsäpeurat ja koirat, toinen kanalinnut ja uhanalaiset sekä ympäristömyrkyille alttiit kalasääkset. Koirista taasen on ollut aina hyötyä ihmiselle mitä erilaisimmissa muodoissa.

Rakeista hyötyä lähinnä vain metsästäjille aiheuttamaan entistä enemmän tuhoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilman huuhkajia ja kanahaukkoja olisi valkoposkihanhia esim. Helsingissä huomattavasti enemmän. Kun Suomessa aina vedotaan siihen, että valkoposkihanhia ei voi metsästää, niin miksi niitä metsästetään kuitenkin Virossa ja Ruotsissa normaalisti, puhumattakaan Ahvenanmaasta, jolla tosin on oma lainsäädäntönsä.
kanahaukka ei ota itseään suurempaa saaliiksi
- Anonyymi
Erittäin haitallinen varisverkosto
https://www.vieraslajit.fi/lajit/MX.37042/show- Anonyymi
Variksista alkaa ollakin riesaa, mutta tuskin niitä tarvinnut tuoda, eiköhän linnut osaa levittäytyä itsekin lentämällä. Pahin haittaeläin on ihminen ja ihmisten lemmikit ja tuotantoeläimet muden elänten ja luonnon kannalta. Ihmisten aikaansaannosta on kasvillisuudenkin tasapainon järkkyminen.
Kommentti vielä tuohon kalasääsken harvinaisuuteen: laji on yksi maailman laajimmalle levineistä linnuista. Sitä tavataan Suomesta Japaniin, Etelä-Afrikkaan, Intiaan ja aina Amazonin vesistöön saakka.
- Anonyymi
Hyvin on kanahaukkaakin. Ja pahempi peto kuin kalasääksi joka syö etupäässä kalaa. Ei kaiken muun päälle vielä toisia haukkojakin.
Anonyymi kirjoitti:
Hyvin on kanahaukkaakin. Ja pahempi peto kuin kalasääksi joka syö etupäässä kalaa. Ei kaiken muun päälle vielä toisia haukkojakin.
En ymmärrä tuollaista "pahempi peto" -ajattelua. Petoeläin pyytää saaliseläimiä syödäkseen. Ne ovat osa ekosysteemiä. Petoeläimet myös tappavat toisiaan (joko saman- tai erilajin) petoeläimiä vähentääkseen kilpailua. Sekin on osa ekosysteemin itsesäätelyä.
- Anonyymi
Kilgore.Trout kirjoitti:
En ymmärrä tuollaista "pahempi peto" -ajattelua. Petoeläin pyytää saaliseläimiä syödäkseen. Ne ovat osa ekosysteemiä. Petoeläimet myös tappavat toisiaan (joko saman- tai erilajin) petoeläimiä vähentääkseen kilpailua. Sekin on osa ekosysteemin itsesäätelyä.
Silloin niitä on yksinkertaisesti liikaa kun ei edes ruoka riitä. Sen sanoo jo järkikin. Kalasääski on pääasiassa kalansyöjä. Kanahaukka linnunlihan. Nythän kanahaukka ei tappanut lähes samaa kokoluokkaa olevaa kalasääksi emoa, vaan vielä avuttomat ja täysin lentokyvyttömät poikaset. Eikä se edes aikuista pystyisi tappamaan. Emo oli kalassa ja k-haukka käytti tilaisuutta heti hyväkseen. Ilmankos ei metsälintuja eikä peltopyitä enää näe.

Yksinkertaisia metsästäjiä ja muitakin ihmisiä on aivan liikaa, totta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksinkertaisia metsästäjiä ja muitakin ihmisiä on aivan liikaa, totta.
No sille se kyllä vaikuttaa kun kotomaan johtopoliitikkoja kannattajineen ja heidän hyysäämiään vähemmistöjen touhuja katselee.
Anonyymi kirjoitti:
Silloin niitä on yksinkertaisesti liikaa kun ei edes ruoka riitä. Sen sanoo jo järkikin. Kalasääski on pääasiassa kalansyöjä. Kanahaukka linnunlihan. Nythän kanahaukka ei tappanut lähes samaa kokoluokkaa olevaa kalasääksi emoa, vaan vielä avuttomat ja täysin lentokyvyttömät poikaset. Eikä se edes aikuista pystyisi tappamaan. Emo oli kalassa ja k-haukka käytti tilaisuutta heti hyväkseen. Ilmankos ei metsälintuja eikä peltopyitä enää näe.
Jos pedot "ylilaiduntavat" saaliseläimensä niin silloin nälkä karsii kannan taas tasapainoon. Siksi petolinnuilla on isot reviirit että ne suojelevat saaliitaan muilta saman lajin tai lähilajien pedoilta.
Ei ihmisen tarvitse säätää petojen määrää metsästämällä. Tärkeintä olisi taata hyvä elinolosuhteet metsäkanalinnuille. Silloin niistä riittää kaikille.
- Anonyymi
kanahaukan pyynti häkillä oli tehokasta mutta ey kielsi pyytämisen 89vuoden jälkeen,
- Anonyymi
Pesien hävittäminen tehokkainta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pesien hävittäminen tehokkainta
GPS tietoja näyttää olen netissä
- Anonyymi
Tuleekin kalliiksi jos pesällisen hävittää, 3785 euroa 5 linnun arvo, emon kanssa vielä enemmän, oikeudenkäyntikulut päälle, aseen, auton ja kännykän menetys ja mitä välineitä käyttäkin. Voi tuomita myös tietojen levittäjät.
https://www.birdlife.fi/suojelu/vaikuttaminen/rauhoitussaannokset/rauhoitettujen-lintujen-ohjeelliset-arvot/
- Anonyymi
Josw nyt jotain, niin hävitetään vapaana luonnossa liikkuvat kissat - ne eivät kuulu luontaisesti pohjolan luontoon.
Pesimisaikaan kissa tuhoaa täällä Pohjolan nurkilla miljoonia lintuja ..
"Tutkijat yllättyivät: Kissat tappavat miljardeja eläimiä vuodessa
Kissat tappavat paljon enemmän lintuja ja eläimiä kuin aiemmin on arvioitu, ilmenee tutkimuksesta. Yksittäinen kissa tappaa arviolta 200 - 400 nisäkästä ja lintua."
Mirriä saa silittää?- Anonyymi
Vielä paljon tärkeämpi hävittää kaikki rakit, raatelevat hengiltä ja vammauttavat ihmisiä ja kotieläimiä enemmän kuin mikään muu eläin. Levittävät myös hengenvaarallisia bakteereja MRSA-bakteerista lihansyöjänakteereihin ja muihin tauteihin. Saastuttavat maaperän, ilman ja vesistön kusilla, paskoilla ja loisillaan Jatkuvaa melusaastetta ja aiheuttavat valtavat päästöt syömällä lähes pelkästään lihaa, Suomessa peräti noin 150 miljoonaa kiloa vuosittain. Pitäisi olla haittavero 3 000- 10 000 euron luokkaa vuodessa ja kaikilla rakeilla kuonokoppapakko jos niitä kuljetetaan ihmisten ilmoilla.

Älä liioittele. Olet radikaali. Ja vielä koiravihaajakin kaiken huipuksi. Mutta se on hyvä että olet samaa mieltä susien hävittämisestä. Pois vaan kuleksimasta. Vain koirat on ihmiselle hyödyllisissä kun jalostununeet sudesta, ei toisin päin.

Sudet rakkien sukulaisina tosiaan vaarallisia, mutta onneksi hävittävät rakkejakin, jotka ovat ihmisille kaikkein vaarllisimpia petoja ja koko maapallolle. Kuinka paljon syövätkään lihaa kun pelkästään Suomessa 150 miljoonaa kiloa ja täysin turhaan. Ei ihmisillä mitään lemmikkejä kuuluisi leluina olla, ei tarvita metsästykseen, eikä paljon mihinkään hyötykäyttöönkään.
Itärajan takaa tulee isoja rakkilaumoja jotka tappaa ja raatelee kaikkia eläimiä lammaslaumoista poniin ja hevosiin, metsästäkää niitä, ovat kuulema hyvän makuisiakin. - Anonyymi
Suomen susikannasta" yli puolet - 3/4 on koirasusia. = Poistoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vielä paljon tärkeämpi hävittää kaikki rakit, raatelevat hengiltä ja vammauttavat ihmisiä ja kotieläimiä enemmän kuin mikään muu eläin. Levittävät myös hengenvaarallisia bakteereja MRSA-bakteerista lihansyöjänakteereihin ja muihin tauteihin. Saastuttavat maaperän, ilman ja vesistön kusilla, paskoilla ja loisillaan Jatkuvaa melusaastetta ja aiheuttavat valtavat päästöt syömällä lähes pelkästään lihaa, Suomessa peräti noin 150 miljoonaa kiloa vuosittain. Pitäisi olla haittavero 3 000- 10 000 euron luokkaa vuodessa ja kaikilla rakeilla kuonokoppapakko jos niitä kuljetetaan ihmisten ilmoilla.
Myös hirvet ja peurat(valkohäntäkauriit) pitäs hävittää yhettömiin ihmisten ilmoilta. Aiheuttavat suunnatonta vahinkoa ihmisille ja ihmisten värkkäämälle luonnolle.
- Anonyymi
Jos kissoja ei olisi niin olisi miljardeja enemmän hiiriä, rottia, lintuja.
- Anonyymi
Ihmisen jäljiltä:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Muuttokyyhky- Anonyymi
Vaan ei suomalaisten. Katsoitko missä esiintynyt?
- Anonyymi
Onpa ollut kaunis lintu tuokin, surullista mihin ihmisten ahneus johtaa. Mitään lajia ei saisi metsästää niin paljon, että jokin ihmisestä riippumatonkin tapahtuma voi hävittää ne helposti kokonaan.
On noita uhanalaisia lajeja Suomessa jo ihan tarpeeksi, selkärankaisia lähes 80, joista suurin osa lintuja, sääksi kuitenkaan ei ole listalla.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Suomen_uhanalaisista_selkärankaisista
- Anonyymi
Haukat ja ne muutamat kotkat, pitävät varislinnut ruodussa.
- Anonyymi
Luonto hoitelee, kanien mukana huuhkajatkin levittäytyneet kaupunkeihin, samoin rakkien perässä sudet pihapiireihin.
- Anonyymi
Minä tein riistanhoitotyötä.Löysin jatkuvasti teerien luita ja sulkia. Ammuin teerensoitimelta kaikki kanahavukat ja jätin teeret ampumatta. Seuraavana vuonna oli teerillä hyvä poikastuotto.
- Anonyymi
Kylläpä olet ollut oikein mannerheim ristin arvoinen sankari oisit tollukka käynyt ostamassa lihat kaupasta jätä havukalle se mikä todellakin kuuluu sille että pysyy edes hengissä
- Anonyymi
Täysrauhoitus hyvä jo purkaa. Lyhyt metsästysaika säädettävä ja houkuttelupyyntinä tapahtuvaksi ampumalla. Voitaisiin soveltaa vaikkapa loogisesti metsäkanojen metsästysaikaa ja kuvastusta. Vaikkapa samaan aikaan osuvaksi. Kun käyttäähän se metsä- ja peltokanalintuja jo nimensäkkin mukaan pääravintonaan. Yleinen tutkimustieto ja havainnot tukevat tätä vallitsevaa käsitystä. Pystyy tappamaan ja syömään myös jäniksen ja ukkometson. Itse nähnyt jopa tämän ihan käytännössä luonnossa. Pyyt, teeret, riekot ovat sille helppoa lempiruokaa. Varikset ovat kanahaukalle vain "hätäravintoa" niinä vuosina kun kanalintukannat ovat alhaiset. Syö silti niinäkin vuosina muuta, mm. juurikin kanalintuja.
- Anonyymi
Maajussit voi ostaa tukiaisllaan kanaa kaupasta elleivät itse kasvata ja jättää villieläimet rauhaan.
- Anonyymi
Kyllä kanahaukka on riistalintujen tuho, Varis on hätäravinto.Kyllä minä suosin kanalintiuja vaikka en metsästäkään, mutta toivoisin kanahaukalle lkuolemaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä kanahaukka on riistalintujen tuho, Varis on hätäravinto.Kyllä minä suosin kanalintiuja vaikka en metsästäkään, mutta toivoisin kanahaukalle lkuolemaa
Metsästäjät niiden tuho on, nyt yllyttävät jo naisetkin metsätämään ja houkuttelevat turisteja. Maajusseilla pakastimet täynnä luvatonta riistaa linnuista hirviin, olen itse nähnyt. Ensin nostavat korvauksia "hirvivahingoista" ja sitten täyttävät niillä pakastimet laittomasti kun luvalliset ei riitä. Linnustuksen aikaan tappavat kaikki vaikka olisi rauhoitettuja.

"Maajusseilla pakastimet täynnä luvatonta riistaa linnuista hirviin, olen itse nähnyt. Ensin nostavat korvauksia "hirvivahingoista" ja sitten täyttävät niillä pakastimet laittomasti kun luvalliset ei riitä. Linnustuksen aikaan tappavat kaikki vaikka olisi rauhoitettuja."
Aika paksuja syytöksiä, mut jokainen vähääkään asioista perillä oleva tietää noi hatusta vedetyksi ja täysin urbaanin eläinaktivistin propagandaksi. Luonnosta ei mitään omaa kokemusta. Vain se mitä piiiperösivustoilla kollotellaan.
Heh, ja houkutteleehan kaiken mahdollisen äärisuojelijat naisia kotkituksiinsa minkä kerkeävät.
Nuo naiset jotka erästämään lähtee on huomattavasti terveemmissä harrastuksissa mukana. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maajussit voi ostaa tukiaisllaan kanaa kaupasta elleivät itse kasvata ja jättää villieläimet rauhaan.
"Maajussit voi ostaa tukiaisllaan kanaa kaupasta elleivät itse kasvata ja jättää villieläimet rauhaan."
Ensiksikin, vain jonkinmoinen osa enää nykypäivänä metsästäjistä on maanviljelijöitä. Toiseksi, sen luonnonmukaisempaa ei enää liha ole kuin itsepyydetty riistaliha tai kala. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Maajusseilla pakastimet täynnä luvatonta riistaa linnuista hirviin, olen itse nähnyt. Ensin nostavat korvauksia "hirvivahingoista" ja sitten täyttävät niillä pakastimet laittomasti kun luvalliset ei riitä. Linnustuksen aikaan tappavat kaikki vaikka olisi rauhoitettuja."
Aika paksuja syytöksiä, mut jokainen vähääkään asioista perillä oleva tietää noi hatusta vedetyksi ja täysin urbaanin eläinaktivistin propagandaksi. Luonnosta ei mitään omaa kokemusta. Vain se mitä piiiperösivustoilla kollotellaan.
Heh, ja houkutteleehan kaiken mahdollisen äärisuojelijat naisia kotkituksiinsa minkä kerkeävät.
Nuo naiset jotka erästämään lähtee on huomattavasti terveemmissä harrastuksissa mukana.Satunpahan olemaan maatilalla asunut ja nahnyt sen touhun. Kun vielä kaupunkilaisetkin ammuskelee huvikseen, niin ei ihme että riista vähenee.
Luonnonmukaista on kun petoelöin saalistaa ruokansa, kun ihminen ampuu huvikseen, se ei ole. Kenekään ei tarvitse metsästää villieläimiä ruuakseen, saati tappaa haukkoja että itselle jäisi enemmän. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Satunpahan olemaan maatilalla asunut ja nahnyt sen touhun. Kun vielä kaupunkilaisetkin ammuskelee huvikseen, niin ei ihme että riista vähenee.
Luonnonmukaista on kun petoelöin saalistaa ruokansa, kun ihminen ampuu huvikseen, se ei ole. Kenekään ei tarvitse metsästää villieläimiä ruuakseen, saati tappaa haukkoja että itselle jäisi enemmän.No ei sen kanahaukan kaikkea tarvitse rosvota. Pitää muillekkin jäädä. Joku tolkku senkin touhuamisiin metsissä ja kalasääskien pesillä tultava.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Maajusseilla pakastimet täynnä luvatonta riistaa linnuista hirviin, olen itse nähnyt. Ensin nostavat korvauksia "hirvivahingoista" ja sitten täyttävät niillä pakastimet laittomasti kun luvalliset ei riitä. Linnustuksen aikaan tappavat kaikki vaikka olisi rauhoitettuja."
Aika paksuja syytöksiä, mut jokainen vähääkään asioista perillä oleva tietää noi hatusta vedetyksi ja täysin urbaanin eläinaktivistin propagandaksi. Luonnosta ei mitään omaa kokemusta. Vain se mitä piiiperösivustoilla kollotellaan.
Heh, ja houkutteleehan kaiken mahdollisen äärisuojelijat naisia kotkituksiinsa minkä kerkeävät.
Nuo naiset jotka erästämään lähtee on huomattavasti terveemmissä harrastuksissa mukana.Ei hirvi ole luvatonta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei hirvi ole luvatonta.
On se kun tappaa enemmän kuin luvat sallii ja muina aikoina kuin metsästysaikana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä kanahaukka on riistalintujen tuho, Varis on hätäravinto.Kyllä minä suosin kanalintiuja vaikka en metsästäkään, mutta toivoisin kanahaukalle lkuolemaa
lisääntynyt supikanta vie heti kanahaukan saaliin joten haukka
joutuu hakemaan uuden saaliin - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On se kun tappaa enemmän kuin luvat sallii ja muina aikoina kuin metsästysaikana.
Ei näin yleensä metsästäjät toimi kuin äärimmäisen harvoin. He ovat tunnollista sakkia. Varmaan jossain pohjoisessa on luvatonta metsästystä. Täällä savossa ei sellaista ole kuullut tapahtuvan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä kanahaukka on riistalintujen tuho, Varis on hätäravinto.Kyllä minä suosin kanalintiuja vaikka en metsästäkään, mutta toivoisin kanahaukalle lkuolemaa
haukka ottaa ensin sairaan tai geeneiltään epäonnistuneen yksilön ja
pitäää täten kanalintukannan terveenä
metsästäjä ottaa parhaimman - Anonyymi
Kanalinnut täytyy rauhoittaa jos ne ovat vähissä. Kymmenessä vuodessa kanta saattaa olla hyvinkin vahvistunut.
- Anonyymi
Metso-, teeri- ja pyy-kannat ovat romahtaneet - valitettavasti. Muistan menneiltä vuosilta, miten melkoiset teeriparvet istahtivat koivuihin ruokailemassa. Nyt niitä ei näy. Metsoja ammuin ennen talvella, kun ne söivät männynneuloja. Ei ne ampumalla lopu, muutoin ne on häipynyt. Minkit, haukat, ketut ja pikkupedot karsivat kyllä niitä. Metsästin 40-luvulla myös riekkoja ja niitä oli Keski-Suomessa runsaasti. Nyt on niistä muisto vain. Nyt tuli sakaali lisämään tuholaisia. Linnuista naakka oli ennen tuntematon ja nyt niitä on kaupungillakin runsaasti, muutta pääskynen on lähes tuntematon.

Joo, et varmaan yksin saisi kaikkia ammuttua, mutta kun kaltaisiasi ahneita metsästjiä on liikaa ja nyt akatkin metsästää, niin varmasti vähenevät.
- Anonyymi
Kaikkien lajien pedot jotka käyvät puolustuskyvyttömien poikasten kimppuun pitää voida eliminoida. Tämä pitää olla periaate varsinkin ihmiskunnassa joka ylpeilee jakamattomilla ihmisarvoilla ja arvopohjilla.
- Anonyymi
Niin, naisethan murhauttaa Suomessakin 10 000 lasta vuosittain ja vammauttaa alkoholilla 1600, melkoisia petoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, naisethan murhauttaa Suomessakin 10 000 lasta vuosittain ja vammauttaa alkoholilla 1600, melkoisia petoja.
onneksi kepu tuo tummmia tilalle suojaväri on suosiossa
- Anonyymi
VALETTA valheiden päällä.
- Anonyymi
Yhden Kanahaukan arvo 757 € valtiolle. 12 kun ammutte pääsette makselemaan sakkoja siinä kymppitonnin. Teitä valvotaan.
- Anonyymi
Valetta. En maksa, syön sen suihini.
- Anonyymi
"Yhden Kanahaukan arvo 757 € valtiolle. 12 kun ammutte pääsette makselemaan sakkoja siinä kymppitonnin. Teitä valvotaan."
Kaikenlaista voi tapahtua - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Yhden Kanahaukan arvo 757 € valtiolle. 12 kun ammutte pääsette makselemaan sakkoja siinä kymppitonnin. Teitä valvotaan."
Kaikenlaista voi tapahtuaNiinpä, ahman ampujat menettäneet moottorikelkkoja jne, kaikenlaista tapahtuu.
- Anonyymi
Kuhan vouhkaatte. Netin äärestä päässeet koskaa petonineliöistänne mihinkään lifenä luontoa tarkkailemaan.
- Anonyymi
Mutta jos joku kuitenkin pääsee tarkkailemaan?
- Anonyymi
Taidan tietää luonnosta hiukan enemmän kuin sinä, Oletko tavannut luonnossa kaikki suomen nisäkkäät petoeläimet, minä olen
- Anonyymi
Kanahaukka vie paistin mökkiläisen pöydästä . Ovat syöneet metsäkanalinnut sukupuuttoon ,nyt herkuttelevat variksilla ja lokeilla.
- Anonyymi
Ei se ikinä hyvään suuntaan muutu jos luonnon normaalia kiertokulkua aletaan häiritsemään.
Hiirihaukat saavat lentää ja syödä käärmeitä kuten pöllötkin puolestani mahan täyteen sammakoita ja rottiakin.... nuokin kyllä taitavat syödä joskus linnunpoikasia :)
Tai nuo varmaan syövät kaiken mitä kiinni saavat, hiirihaukka ei ole kovin ketterä pienempien lintujen perässä, se vaan leijaa jossain korkealla ja iskee sitten maahan.
Mutta hiirihaukka pelottaa räkättirastaita mansikkamaalta ja muita lintuja tehokkaasti. - Anonyymi
Jaa, ne eläkeläiset vai kanahaukat niin nykyään tekevät, että herkuttelevat nykyisin variksilla?
- Anonyymi
Kesämökkiläiset voi ostaa ruuan kaupasta, samoin maajussit jotka vie ruuan työläisen suusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kesämökkiläiset voi ostaa ruuan kaupasta, samoin maajussit jotka vie ruuan työläisen suusta.
Älä höpise. Jussit työllistää duunareita kun ostavat heidän koneita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä höpise. Jussit työllistää duunareita kun ostavat heidän koneita.
Eihän maajussit edes osta juuri mitään suomalaista, lähes kaikki tukiaiset menee ulkomaille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän maajussit edes osta juuri mitään suomalaista, lähes kaikki tukiaiset menee ulkomaille.
Ostavat kotimaisia koneita siinä missä ulkomaisiakin koneita. Näin pihalla voi olla vain punainen maatalouden vihaaja. Käsittämätön tuo jussien viha teillä. Eihän jussitkaan vihaa duunareita vaan työllistävät heitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ostavat kotimaisia koneita siinä missä ulkomaisiakin koneita. Näin pihalla voi olla vain punainen maatalouden vihaaja. Käsittämätön tuo jussien viha teillä. Eihän jussitkaan vihaa duunareita vaan työllistävät heitä.
Milloin olisitte tyytyväisiä maataloutta kohtaan? Silloinko kun he tekisivät orjan lailla teille ruokaa? Tajutkaa se että teidän saavutetut edut ovat nostaneet tuotantokulut pilviin. Jussien palkka ei nouse kuitenkaan yhtään vaan laskee jatkuvasti. Ruoka loppuu koko paskan eu:sta, ellei maataloutta tueta. Mikään hirviötila-malli ei ole ratkaisu. Kaikkein paras olisi mahdollisimman monilukuinen perheviljelmä-malli, eli lähiruoka. Se olisi ilmastollekin lääke. Tämä hullu globalismi sensijaan tuhoaa ilmastoa.

Hah hah, työläisillä ei todellakaan ole varaa ostella sellaista määrää leikkikaluja kuin teillä pihat täynnä, parhailla jo omat lentokoneetkin amerikan malliin, vaikka tilakoot murto-osa niistä.
Eihän Suomessa edes valmisteta maatalouskoneita enää juuri mitään, koska maajussit ei halunneet työllistää suomalaisia työläisiä, tarktoreistakin vain pieni osa Valtroja, joka sekin tosin jo ulkomaisessa omistuksessa.
Kummasti näkyy ruokakorissannekin lähes kaikki olevan kalliita ulkomaisia herkkuja, katsohan sinne jääkaappiisi mitä löytyy. Alkoholikin pääasiassa ulkomaista ellette polttele itse.
Milloin olisitte tyytyväisiä työläisiin, silloin kun oltaisiin torppareita teille, mutta mehän ollaan jo. Jokainen työläinen joutuu raatamaan suuren osan vuodesta saadakseen maksettua tukiaisenne ja osa jopa asuu sijoitusasunnoissanne, joista joutuu maksamaan kiskurivuokraa.
- Anonyymi
Kanahaukka sopii hyvin kaupunkilinnuksi, saatavilla paljon haitallisia lintuja ja muita eläimiä.
Maaseudulla kanahaukka tuhoaa riistalintukannan.- Anonyymi
Asun Helsingin kantakaupungissa ja joka talvi täällä näkee kanahaukkoja. Tulevat pesintäkausien välillä tänne harventamaan pulu- varis- rotta- ja kanikantaa. Pesimään ne lähtevät useimmiten takaisin syrjäseuduille. Tosin tänä kesänä taisi Olympiastadionin mäellä pesiä yksi kanahaukkapari.
Kanahaukka on hieno lintu ja kuuluu Suomen luontoon. Kanahaukkoja ei pidä metsästää. Teeriä ne syö, mutta se on luonnon järjestys. Ei metsäkanalinnut ole mitään karjaa joka kuuluu vain ihmisille.
Jos kova into on tappaa lintuja syöviä petoja, niin suunnatkaa tarmonne vieraslajien supikoiran ja minkin hävittämiseen. Se on luonnonsuojelutyötä, josta hyötyy moni muukin alkuperäinen laji. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asun Helsingin kantakaupungissa ja joka talvi täällä näkee kanahaukkoja. Tulevat pesintäkausien välillä tänne harventamaan pulu- varis- rotta- ja kanikantaa. Pesimään ne lähtevät useimmiten takaisin syrjäseuduille. Tosin tänä kesänä taisi Olympiastadionin mäellä pesiä yksi kanahaukkapari.
Kanahaukka on hieno lintu ja kuuluu Suomen luontoon. Kanahaukkoja ei pidä metsästää. Teeriä ne syö, mutta se on luonnon järjestys. Ei metsäkanalinnut ole mitään karjaa joka kuuluu vain ihmisille.
Jos kova into on tappaa lintuja syöviä petoja, niin suunnatkaa tarmonne vieraslajien supikoiran ja minkin hävittämiseen. Se on luonnonsuojelutyötä, josta hyötyy moni muukin alkuperäinen laji.Ei ne kuulu yksinomaan kanahaukalle. Kyllä ihminen vahvimpana on oikeutettu ottamaan osansa. Niin kuin se on luomakunnan kruununa aikoinaan tarkoitettukkin. Ihminen on se jonka tehtävä on säädellä loppupeleistä eläinkantoja, ei kanahaukan. Eikä muunkaan eläimen. Se lukee jo ihan raamatussakin. Mutta arvatenkin täysinä ateisteina ja sen pakapalvojinaan, kannatatte tietämättänne saatanaa ja autatte sen kieroa suunnitelmaa. No sielläpähän sitten kyrvennytte lopussa joka iikka.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ne kuulu yksinomaan kanahaukalle. Kyllä ihminen vahvimpana on oikeutettu ottamaan osansa. Niin kuin se on luomakunnan kruununa aikoinaan tarkoitettukkin. Ihminen on se jonka tehtävä on säädellä loppupeleistä eläinkantoja, ei kanahaukan. Eikä muunkaan eläimen. Se lukee jo ihan raamatussakin. Mutta arvatenkin täysinä ateisteina ja sen pakapalvojinaan, kannatatte tietämättänne saatanaa ja autatte sen kieroa suunnitelmaa. No sielläpähän sitten kyrvennytte lopussa joka iikka.
Eniten ihminen tuhoa aiheuttaa ja älykkäämpien ihmisten täytyy valvoa tyhmempien ja ahneempien ihmisten tekemisiä, valitettavasti niitä vaan on päättäjissäkin. Maajussien ja metsästäjien takia on monta lajia jo tapettu sukupuuttoon. Suurin osa ihmisistä ei pysty koskaan edes maistelemaan riistaa, eikä sinunkaan sitä tarvitse saada niin paljon kuin haluat, voit aivan hyvin olla ilman.

"Suurin osa ihmisistä ei pysty koskaan edes maistelemaan riistaa"
Näyttää kovin kateellisen vihersosialistin kirjoitukselta. Koko maailman ei tarvitse päästä samojen lihapatojen ääreen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Suurin osa ihmisistä ei pysty koskaan edes maistelemaan riistaa"
Näyttää kovin kateellisen vihersosialistin kirjoitukselta. Koko maailman ei tarvitse päästä samojen lihapatojen ääreen.Ei todellakaan, anna villieläinten olla rauhassa. Hirvenlihatkin pitäisi jakaa kaikille tasan, muuthan niiden kasvatuksenkin maksaa "hirvivahinko"korvauksina ja muina tukiaisina maajusseille.
- Anonyymi
Kyllä Se ON vaan niin että kyseinen Havukka kuuluu alkuperäis asukkaana Suomen luontoon sinä et tarvitse yhtään teeren / metson lihaa elääksesi kuhan vaan tapat iloksesi
- Anonyymi
EI kuulu enää, kun kanalintujen turvana olleet metsät on hakattu, ettei ole enää suojaa juuri ollenkaan. Tämä järki sinultakin puuttuu totaalisesti. Ilmankos kanahavujat lisääntyvät, kuin kanit, ja teeret häviää, kuin riekot sukupuuttoon.
Sen jälkeen kun kanahavukat rauhoitettiin, hävisi riekot kainuusta parissa vuodessa täysin ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
EI kuulu enää, kun kanalintujen turvana olleet metsät on hakattu, ettei ole enää suojaa juuri ollenkaan. Tämä järki sinultakin puuttuu totaalisesti. Ilmankos kanahavujat lisääntyvät, kuin kanit, ja teeret häviää, kuin riekot sukupuuttoon.
Sen jälkeen kun kanahavukat rauhoitettiin, hävisi riekot kainuusta parissa vuodessa täysin !Voi kamala, kuoletko nälkään? Jospa salakaadat pari hirveä enemmän.
- Anonyymi
Metsästäjä se vasta tappaja on ei tapa elääkseen vaan huvikseen
- Anonyymi
Jos maalaisilla on kova himo tappaa elukoita, niin aloittakaa niistä vapaana kuljeksivista kissoistanne. Ne tappavat niin pikkulintuja kuin kanalintujen poikasia ja rusakonpoikiakin.
Siitä vaan katsomaan mirriä tähtäinristikon läpi ja suomalainen luonto voi taas vähän paremmin.- Anonyymi
Sama kehotus koskee myös kaupunkilaisten vapaana kulkevia kissoja. Nykyään niitä taitaa olla enemmän kuin landella.
- Anonyymi
Älä muuta viserrä. Jos maalaisilla ja kaupunkilaisilla on kova himo tappaa elukoita, niin aloittakaa niistä vapaana kuljeskelevista ja karkailevista rakeistanne. Ne tappavat niin pikkulintuja kuin kanalintujen poikasia ja rusakonpoikiakin, kotieläimiä, tuotantoeläimiä ja jopa ihmisiä.
Siitä vaan katsomaan rakkia tähtäinristikon läpi ja suomalainen luonto voi taas vähän paremmin. - Anonyymi
Ei ole tuollaista himoa. Kissat ovat jopa tuotantoeläimiä jotka pitävät jyrsijäkantaa kurissa. ”Joka vihaa kissaa eläessään, sen hiiret syö kuoltuaan”. Näin kuuluu sanonta.
- Anonyymi
Suosittelen metsästäjille, että lopettavat vapaaehtoisesti metsästyksen ennenkuin se tullaan kielletään ylemmältä taholta. Se on nähty mihin ihmisen puuttuminen ja kaikenlainen säätäminen on johtanut. Ainoa oikea säätäjä on luonnon oma tasapaino. Kaikki lintukannat ja yksilömäärät vähissä petolintuja myöten. Eletään kuudetta ihmisen aiheuttamaa sukupuuttoaaltoa, silti metsästys on vielä nyt 2000 luvulla sallittua. Metsästys ei kuuluu enään tähän aikaan.
- Anonyymi
Kuluu, ja tulee kuulumaan jatkossakin. Koitahan vaan nyt tottua jo vihdoin siihen tosiasiaan.
- Anonyymi
Jo nuorena paljon metsästin. Sitä voi suositella todella nuorillekin. Saa hengitä raikasata ilmaa. Kunto nousee ja seurata luontoa. Metsästyskoirasta saa uskollisen kaverin, Kaiken kaikkiaan metsästys on hyvä harrastus. Siinä ei tarvitse välttämättä ampua joka tapauksessa, kun näkee riistaa. Kävele, seuraa , mitä metsässä tapahtuu. Voit tehdä nuotia ja keittää kahvit eväiden kanssa.

Niinpä, ota kuvia villieläimistä ja osta ruoka kaupasta tai syö itse kasvattamia.
- Anonyymi
Oletteko ampuneet haulikolla risukasoja?
- Anonyymi
Kanahaukankin pitää muuttua yhteiskunnan mukana. On vain laadittava koulutusohjelma, jolla kanahaukat opetetaan vegaaneiksi.
Ei tietenkään ole kohtuullista, että petolintu surmataan ruokavalionsa vuoksi. Se pitää oman turvallisuutensa takia uudelleenkouluttaa.
Meidän tulee ymmärtää kanahaukkaa, sillä se poloinen vain noudatti lajinsa käytöstä tappaessaan sääksenpojat. Aikuisena lintuna se on tappanut ennenkin, ravinnokseen ja poikasilleen. On luonto niin raaka!
Joten asiaan on kyllä syytä tarttua.
Vihreillä on varmasti asiasta näkemys ja asia otetaan esille hallituksessa, kunhan ne Isis-rouvat ensiksi on hoidettu - hui meinasin sanoa "pois päiviltä" - tarkoitin siis, että tämä Isis-ongelma on ensin hoidettava, ettei se olisi jokapäiväisenä hallituksen riesana 4 vuotta. Neuvotteluja käydään joka päivä.
Sitten voidaan paneutua petolintukysymykseen. - Anonyymi
Joka vuosi maanteillämme kuolee miljoona lintua/nisäkästä liikenteen uhreina. Kissat tappavat toisen miljoonan.
Molemmat tekovälineet olkoot siten lainsuojattomia ja vapaata riistaa.- Anonyymi
Sinun pöydästäsikö ovat pois kissojen tappamat nisäkkäät hiiret,myyrät, ja rotat. Kyllä se kissa on ihan hyötyeläin vaikkapa navetoilla ja hevostalleilla.
- Anonyymi
Onneksi päättäjät ovat jo havahtuneet rakkien aiheuttamiin tuhoihin, tulevat pian lainsuojattomiksi kytkettynäkin ja irtiolevathan saa lopettaa nytkin.
- Anonyymi
Meillä Suomessa on pahempiakin tappajia kun petolinnut. Ne syövät elääkseen, eivätkä varastoi/tapa huvikseen, kuten monet vieralajit Suomen kaupunkikuvissa.
- Anonyymi
Noi petolintujen silueti kuuluu kyllä mielestäni kesäisiin taivaskuviohin. Ajatelkaas miten köyhää se on kun ovat poissa lintukuvioista Suomen taivaaltamme talvisin?
- Anonyymi
Niinpä, meilläkin oli lapsena kanat ulkona kesäisin, yhtään eivät vieneet, vaikka usein näkyi lentelemässä. Naapurin suuri metsästäjä ampui kaikki haukoista palokärkiin ja pakastin täynnä riistaa. Liito-oravatkin tappavat ettei vaan mitään alueita rauhoitettaisi.

Millon teillä oli kanoja? Eikö muka haukka vienyt yhtään kanaa, entäs kukkoa tai kananpoikaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millon teillä oli kanoja? Eikö muka haukka vienyt yhtään kanaa, entäs kukkoa tai kananpoikaa?
Meidän ulkona juoksentelevista kanoista kanahaukka ottaa kesäisin yhden. En pahoita mieltäni siitä, koska tiedän sen menevän tarpeesen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millon teillä oli kanoja? Eikö muka haukka vienyt yhtään kanaa, entäs kukkoa tai kananpoikaa?
Miksi kananpoikasia ulkona pidettäisiin, verkon alla korkeintaan, kukoista taas on vielä enemmän vastusta, nehän suojelee kanojakin. Yhden kanan arvo on myös aika olematon ellei ole lemmikkinä. Rakit aiheuttaa todellista tuhoa kun raatelevat lammaslaumoja, poneja, hevosia, mitä tahansa.

No jo on mukamas saanut napattua, niin kuin nyt joku koetti väittää. Nimettäin poikasetkin ovat vanhanajan kotitiloilla pihalla vapaana emokanan perässä, eivät erikseen häkeissä. Sekin paljastaa tarinan täysin keksityksi pupuksi kanojen pidosta, koska mukamas vain yksi kana lähtenyt havukan matkaan kesässään ja vieläpä vuosittain sama tmuka toistuisi. Pikkuisen kannattaa vielä hioa tarinankertojan nyt tuotakin tarinaa, että olisi joskus edes puoliksi uskottava.

Eipä pidä kaupunkilaisen moista uskoa, kun ei ole omakohtaista kokemusta.
Todellakin kolmenkymmenen kuuden vuoden aikana on kanahaukka verottanut vuosittain yhden ja jopa kaksi pihallani juossutta kanaa. Vain yksi kukko puollusti mammojaan viimeiseen saakka. Kettu haki eräänä yönä viisi kanaa. Jälkeenpäin yöhäkkiä parantelin ja kettu sai vain kuolata verkkoaidan ulkopuolella.
Kanahaukka saa puolestani pari kanaa kesässä viedä. menee tarpeeseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No jo on mukamas saanut napattua, niin kuin nyt joku koetti väittää. Nimettäin poikasetkin ovat vanhanajan kotitiloilla pihalla vapaana emokanan perässä, eivät erikseen häkeissä. Sekin paljastaa tarinan täysin keksityksi pupuksi kanojen pidosta, koska mukamas vain yksi kana lähtenyt havukan matkaan kesässään ja vieläpä vuosittain sama tmuka toistuisi. Pikkuisen kannattaa vielä hioa tarinankertojan nyt tuotakin tarinaa, että olisi joskus edes puoliksi uskottava.
Höpö höpö, kanat ostetaan kasvattamoista, eikä niitä pieninä ulos lasketa kuin korkeintaan jaloittelemaan verkon alle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpö höpö, kanat ostetaan kasvattamoista, eikä niitä pieninä ulos lasketa kuin korkeintaan jaloittelemaan verkon alle.
No eihän. Riippu pidätkö vain yhden kesän kerrallaan vai ympäri vuoden. Kasvattamoilta ostetaan vaan "siemen", eli kukko ja jokunen kana haaremiks. Siitä ne kuule sitten lisii kummasti jos kanahaukka tai kettu ei vie niitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No eihän. Riippu pidätkö vain yhden kesän kerrallaan vai ympäri vuoden. Kasvattamoilta ostetaan vaan "siemen", eli kukko ja jokunen kana haaremiks. Siitä ne kuule sitten lisii kummasti jos kanahaukka tai kettu ei vie niitä.
No heh heh, isot kanalat ei todellakaan kasvata kanoja alusta asti vaan kanahautomot on sitä varten, ja hyvin harvalla maatilalla tai omakotiasujallakaan kukkoja on, pitävät niin paljon meteliäkin, ettei sitä kukaan jaksa kuunnella. Koneet sen hautomisenkin hoitaa.
http://www.vihlman-lehtonen.fi/?id=58B3AE0C-84654512A656-2B8183FACFA5
Meille ja kaikille muillekin jotka kanoja pitivät munien takia omiksi tarpeiksi ja hiukan myyntiinkiin, poikaset ostettiin aina hautomoilta. Munintaan jalostetut kanat eivät useimmiten ala edes hautomaan ja jos munia ei kerätä pois, saattavat alkaa syödä nitä. En tiedä hautoisvatko paremmin jos olisi hedelmöitetyt munat eli kukko hässinyt, mutta ei niitä kukkoja tosiaan yleensä oteta, onneksi, kun rakkien räkyttämisessä ihan tarpeeksi. Harrastelijat voi pitää enemmänkin lemmikkinä ja sitten tulee riitoja naapureiden kanssa.
Yhtenä kesänä kuului täällläkin jostain kukon kieuntaa, vaikka lähimmät omakotitalot monen korttelin päässä, mutta taisivat saada itsekin tarpeekseen siitä. - Anonyymi
Kukot ja rakit ei kuulu Suomen luontoon, saati kaupunkiin.
- Anonyymi
Lappalaiset erottelevat silloin porojaan ja muutkin idän kansalaiset laskevat lampaitaan,eivätkä pahemmin ehdi taivaalle silloin vilkuilemaan.
- Anonyymi
Mutta onko Anni Sinnemäki nähnyt videon?
Vaikkakaan tapahtumapaikka ei ollut keskellä Helsinkiä, julkisuutta saaneiden kalasääsken poikasten tappaminen on niin julmaa että apulaiskaupunginjohtajan luontokuva on voinut taas järkkyä pitkäksi aikaa.
Eikö luonnossa vallitsekaan harmonia?
Miksi viaton luontokappale surmaa toisia vielä viattomampia luontokappaleita?
Mitä onkaan voinut tapahtua siihen mennessä kun savanni nukahtaa iltapäivän kuumuuteen? - Anonyymi
Olen nähnyt kun kanahaukka nappaa lokin pellon laidassa. Lokkeja ei tosin ole vähän.
- Anonyymi
Jos kanahaukka vie metsäkanalinnut olemattomiin, silloin ihmisen pitää puuttua tähän. Lokkeja on niin paljon että on vain hyvä, kun niitä harventuu luontaisesti.
- Anonyymi
Kun metsästäjä vie metsäkanalinnut olemattomiin, silloin ihmisen pitää puuttua tähän.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun metsästäjä vie metsäkanalinnut olemattomiin, silloin ihmisen pitää puuttua tähän.
Vitsinkö koitit murjasta. SEN JÄLKEEN, kun kanahavukat järjettömästi rauhoitettiin, Kainuusta hävisi isot riekkokannat aivan täysin ! Niitä oli aiemmin monien kymmenien lintujen laumoja joka puolella, ja nykyisin ei löydy ainuttakaan ! Ja sen täystuhon saivat nuo saatanan tunarit aikaan, jotka ovat tuhonneet sittemmin koko saariston järjettömyydellään merimetsojen PASKAAN !

Kymmenittäin ammuit riekkoja ja vielä ihmettelet, että ovat kadonneet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun metsästäjä vie metsäkanalinnut olemattomiin, silloin ihmisen pitää puuttua tähän.
Ei ole oikein että tuo haukka syö kanalinnut olemattomiin. Ei metsästäjät niin toimi. Suomessa ollaan maailman tunnollisimpia ihmisiä myös metsällä, ja lakeja noudatetaan pilkulleen. Kanahaukalla on puolustajat eli luonnosta täysin vieraantuneet vihreät, mutta metsästäjällä ei. Vihreät ovat tietenkin metsästäjien kimpussa alituiseen vaatimassa ja syyttämässä sitä ja tätä. Metsästäjä on lainsuojaton. Tunne heitä (vihreitä) kuljettaa, ei koskaan järki.

Syökää niitä sikojanne tai mitä tukiasilla kasvatattekin, kaupunkilaistenkaan ei tarvitse lähteä hupijahtiin, ammuskelkoot radalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Syökää niitä sikojanne tai mitä tukiasilla kasvatattekin, kaupunkilaistenkaan ei tarvitse lähteä hupijahtiin, ammuskelkoot radalla.
Mulla ei ole sikoja mutta tukiaiset tosiaan menevät tuotannon pyörittämiseen että teillä nälvijöillä olisi jotain muutakin leivän päälle laittaa kuin ylähuuli. En tiedä mistä tämä perusteeton kauna jusseja kohtaan johtuu. Tukea maksetaan koko uusneukun alueella ettäs tiedät.

Suomessa maksetaan vielä kansallistakin, vaikka saatte EU:stakin enemmän kuin muut maat ja silti täällä ruoka maksaa paljon enemmän kuin ulkomailta rahdattu. Miten helvetissä suomalainen villi kalakin maksaa 4x enemmän kuin ulkomaalainen? Olette vaan niin helvetin ahneita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun metsästäjä vie metsäkanalinnut olemattomiin, silloin ihmisen pitää puuttua tähän.
viekää hernettä ja ruista kyyhkyjen ruokintaan metsän laitaan niin
haukatkin tulee ruokituksi - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa maksetaan vielä kansallistakin, vaikka saatte EU:stakin enemmän kuin muut maat ja silti täällä ruoka maksaa paljon enemmän kuin ulkomailta rahdattu. Miten helvetissä suomalainen villi kalakin maksaa 4x enemmän kuin ulkomaalainen? Olette vaan niin helvetin ahneita.
Ei viljelijöillä ole ahneutta. Sinä et tiedä kuinka vaikeaa yleensä heillä on tilanne kun et ole kokenut. Nyt joudutaan myymään metsät pois jos he meinaavat pyörittää isien ammattia. Tämä siitä syystä siis että rahat eivät yksinkertaisesti riitä edes tuotannon pyörittämiseen, saati elämiseen. Kaikilla ei ole mersuja pihassa ja kolmea nelikkoa. On niitäkin mutta ne ovat hirmutiloja joilla on oltavat valtavat koneet. Nämä ovat harvinaisia tiloja tällaiset. Teidän kitisijöiden pitäisi kokea jussius, ja sitten vasta ymmärtäisitte asioiden oikean laidan.

No miksi ette vaikuta, että niitä tukia jaettaisiin vain oikeasti tarvitseville, eikä sitä enemmän mitä isommat tilat ja sivu"työnään" viljeleville miljardööreille kuten walrus. Pientilalliset voisi tukia saadakin, mutta eihän niitä enää ole, hyvin näyttää menevän ihan keskikokoisilla tiloillakin. Tottakai ne talot ja muut kuuluu metsätuloilla rahoittaa, milläs sitten. Ei työläisillä sellaisia pankkeja olekaan.
- Anonyymi
Minkä hvetin takia joku kanahaukka on tapetilla. Menee kategoriaan henkilö x petti henkilöä x. Melkein yhtä merkittävää.
- Anonyymi
Sinä et ole päässyt kyselyiästä vieläkään eroon. Se onkin tiukka aukko se.
Minä voin olla sulle kätilönä. Voisit vaikka ensimmäiseksi laittaa perseesi pitkälle taaksepäin, ja äkistää silimät pullollaan, että ymmärtäisit syy-yhteyden kanahavukoitten järjettömän rauhoittamisen ja Kainuun suurien riekkokantojen totaalisen häviämisen samanaikaisuuden muutaman vuoden sisällä.
- Anonyymi
Pesien hävittäminen on tehokkain keino hävittää kanahaukat, ja se ei ole luvallista tällä hetkellä
- Anonyymi
Menetät vielä haulikon valtiolle jos ammut sillä pesään ja maksat kovan sakon, joten kannattaa miettiä mitä tekee
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Menetät vielä haulikon valtiolle jos ammut sillä pesään ja maksat kovan sakon, joten kannattaa miettiä mitä tekee
Ei laittomasti. Kanahaukka nut vain pistettävä laillisesti vuosittain metsästettäviin riistalintuihin kuuluvaksi, samalla metsästysajalla metsälintujen kanssa. Näin se on paras. Täytyy ajatella nimettäin kalasääksenkin. Kannaltaja sen uhanalaisuutta joka kärsii ympäristömyrkyistä.

Ei ole uhanalainen Suomessa, eikä muuallakaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole uhanalainen Suomessa, eikä muuallakaan.
Siksi juuri kanahaukkakantaa voi huoletta harventaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siksi juuri kanahaukkakantaa voi huoletta harventaa.
Totta, metsästäjiä voi harventaa huoleti, tukiaisiinkin menee paljon vähemmän kun maajussit harvenee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta, metsästäjiä voi harventaa huoleti, tukiaisiinkin menee paljon vähemmän kun maajussit harvenee.
Voi hyvä isä miten auttopäistä sakkia täälläkin on. Tehdä nyt vielä ylpellessään itsestään idiotti. Kandee pikkusen lisää vielä perehtyä, että ketä, minkä tasoisia, mistä ammattikunnasta ja asuinpaikoista nuo kaikki Suomen yli 300 000 metsästäjää oikein on. Ennen kuin täällä huutelee noin hirveitä aivopieruja toinen toisensa perään. Ja tuo luku on vain vuosittain metsästyskorttinsa lunastaneiden metsästäjien määrä, eli oikea luku on todennäköisesti huomattavasti suurempi. Metsästyskortti kun pitää lunastaa vähintään joka kolmas vuosi metsästysoikeuden säilyttämiseksi. Jotkut pitävät välivuoden, on kiireitä, perhelisäystä, töitä jne.

No niin, nyt todistitkin itse, että aivan liian suuri määrä metsästäjiä ne kanalinnut hävittää!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No niin, nyt todistitkin itse, että aivan liian suuri määrä metsästäjiä ne kanalinnut hävittää!
Kaikki metsämiehet ei pyydä kanalintuja ollenkaan. Jotkut esim. vaan hirveä, jotkut sorsia, jotkut jänistä, jotkut pienpetoja jne. Lisäksi suuremmissa ja keskisuurissa metsästysseuroissa on vuosittaiset kiintiöt. Joskus rauhoitukset päällä ettei yhtään metsäkanalintua saa ampua koko kauden tai kahdenkaan aikana. Ja sitten esim. pienemmissäkin seuroissa ja seurueissa yleensä vain 2-6 jäsentä, jotka harjoittavat hyvinkin kriittistä ja samalla havaintoihin että laskentoihin perustuvaa verotusta. Seurat siis "rauhoittavat" metsäkanat omilla metsämaillaan vapaaehtoisesti vaikkei laki sitä edes vaadi. Voi mennä jopa useita vuosia että monet noista 300 000 ampuu laukaustakaan, vaikka pyssy mukana ja mahdolisuus lintuun edessä. Kanahaukalla ei sitä vastoin ole minkäänlaisia kiintiöitä. Se on elinvoimainen ja laajalle palloa levinnyt. petolintu. Siksi harvennus on paikallaan. Ettei tarvitsisi senkään vaihtoehtoravintona kalasääksien poikia napsia kun metsä- ja peltokanalinnut se onkin jo monin paikoin möyhentänyt.

Joopa, joka vuosi suuret metsästäjät ammuskelee mitä tahansa liikkuvaa, toisiaankin ja etenkin rauhoitettuja lintuja. Jotkut jopa tarkoituksella.
- Anonyymi
Isiemme petoviha nostaa jälleen päätänsä. luoto hoitaa omansa ja pitää tasapainon kurissa. Metsästäjät vaativat petolintujen täystuhoa, että heille riittäisi ammuttavaa. Jo notkuvaan ruokapöytään pitää saada metsästysharrastuksen tuottoa yhä enemmän. kun saalista ei aina tule on hyvä asia laittaa kanahaukka syylliseksi kaikkeen. Jos ei kanahaukka, niin ainakin susi ja karhu.
Vieraslajit supikoira ja minkki eivät ole niin oleellisia metsästää. Niistä ei saa särvintä pöytään ja ovat lähinnä hämärä- ja yöeläimiä. Kanahaukka liikkuu päivisin ja on helppo havaita.
Metsästäjien lajituntemus on todella surkea, kaikki petolinnuilta näyttävät ovat varmasti kanahaukkoja ja kiihkomieliset lasauttavat ne surutta hengiltä.
Olisi syytä katsoa omaa pesää. Laskea tai aavistella kuinka tuhoisaa on päästää kotikissat luontoon. Niiden hävitysvimma on sanoin kuvaamaton. Niin se on vain meidän rakas kotikissamme, eikä aiheuta harmia luonnolle. Australiassa tehty tutkimus paljastaa aivan muuta.
Australiassa taas on tutkittu villiintyneiden kissojen saalistamien nisäkkäiden määriä. Lopputulokseksi saatiin hurjia lukemia: luonnonmukaisissa ympäristöissä saaliiksi joutuu vuosittain 815 miljoonaa eläintä, joista 56 % saarimantereen alkuperäiseen lajistoon kuuluvia. Lisäksi asutuksen liepeillä kenellekään kuulumattomat kissat tappavat 149 miljoonaa ja ihmisten lemmikit 180 miljoonaa nisäkästä, jotka olivat pääosin saarimantereelle ihmisten mukana kulkeutuneisiin lajeihin kuuluvia.- Anonyymi
Ei kyse ole nyt mistään petovihasta vaan järjenkäytöstä kanahaukkakannan suuruudessa. Joka on paisunut selkeästi yli äyräiden totaalirauhoituksen takia. Siinä on raskauttavaa kuvamateriaalia suoraan kalasääsken pesältä. Se ei valehtele, niin kuin näemmä useat kaiken mahdollisen elollisen ylisuojeliat ja asian vääristelijät täällä. Niin kuin sinäkin. Metsästäjät ei surmannut tuota kalasääskipesuetta, vaan sen teki kanahaukka, kuten kuvasta näimme. Petohaukka joka käyttää pääasiassa kanalintuja ravintonaan, josta nimikin suoraan juontuu. Kissojen luonnossa vapaanapidosta ollaan sentään samaa mieltä.
- Anonyymi
Ei kyse ole nyt mistään metsästäjävihasta vaan järjenkäytöstä harrastajakannan suuruudessa, joka on paisunut selkeästi yli äyräiden tv-mainostamisen ja ahneuden takia. Siitä on raskauttavaa kuvamateriaalia suoraan TV-sarjoissa. Se ei valehtele, niin kuin näemmä useat kaiken mahdollisen elollisen metsästäjät ja asian vääristelijät täällä. Niin kuin sinäkin. Kanahaukat ei hävittäneet yhtään lajia sukupuuttoon tai sen partaalle, vaan sen teki metsstäjät, kuten eri tietilähteistä näemme. Petometsästäjä joka käyttää aivan liikaa luonnnvaraisia kanalintuja ravintonaan, josta nimikin suoraan juontuu. Rakkien luonnossa vapaanapidosta ollaan sentään samaa mieltä.
- Anonyymi
Olen itse metsästäjä. Kanahaukka tarvitsee ehdottomasti rauhoituksen, Arvostan kanahaukkaa, koska se on ammattimetsästäjä, joka on muunmuassa Pohjanmaalla harvininen näky. Lajien väheneminen johtuu ihmisen toiminnasta. Muunmuassa riekot katosi täältä Pohjanmaalta kun suot ojitettiin. Valitettavsti metsästäjillä on lajien ja egologian tuntemus ERITTÄIN huono. Onneksi heillä ei ole päätäntävaltaa näissä asiossa ja hyvä niin
Juuri näin. Poistetaan supikoirat, minkit ja irtokissat. Se on luonnonsuojelutyötä.
Suomessa on paljon turhaan ojitettuja soita, joilla on saatu aikaan kitukasvuista metsää joka ei ole hyvä luonnonvaraisille eläimille eikä siitä ole juuri mitään hyötyä metsänomistajillekkaan.- Anonyymi
Sinähän puhut enemmän sontaa, kuin bobrikoff. Muuan tutkija oli päivän seurannut kanahavukan touhuja. Se oli kantanu yhden päivän aikana 6 teeren poikasta pesälle, elikkä koko poikueen. Ilmankos näkyy sellaisia kanalintuemoja syksyn tullen, joilla ei ole ainuttakaan poikasta.
Kerrohan se vaikka sadalla kanahavukan pesällä, alat ehkä tajuta, mitä järjetön luonnon epätasapainoon rauhoittaminen saa aikaan. - Anonyymi
Hutkijoita riittää joka lähtöön, tuollasilla ei kukaan anna mitään arvoa. Metsästys huvin vuoksi lisääntynyt valtavsti, sitähän mainostetaan telkkarissakin jatkuvasti, ei ihme että riista vähenee. Rakkeja pidetään jatkuvasti irti, tuhoavat ja häiritsevät pesintää, metsästäkää niitä isrtorakkeja. Itärajan takaa tulee villirakkilaumojakin, siinä teille riistaa, on kuulema hyvän makuistakin.
- Anonyymi
Höpöhöpö taas. Ei kuulosta asioista perillä olevan, saatikkametsämiehen puheelta nyt ollenkaan. Kanhaukkakanta on eminvoimainen läpi Suomen, joten on niitä myös silloin pohjanmaalla. On ollut aina. Enemmänkin kuulee sieltä että metsä- ja peltokanat on kanahaukka taannuttanut supin, minkin ja jonkin verran myös ketunkin avustamana hyvin heikoksi. Toimenpiteitä siis tarvitaan ja nopeasti. Ainut on tuo ojitus ja riekon kato jossa olen samaa mieltä.
- Anonyymi
Itse aktiivisena metsästäjänä olen metsästysharrastuksen tulevaisuudesta huolissani. Elämme kuudetta ihmisen aiheuttamaa sukupuuttoaaltoa. Kanahaukan poikastuotto on erittäin huono, etenkin Pohjanmaalla ja kanahaukka on harvinainen näky, kuten yleensä petolinnut, johtuen sukupuuttoaallosta ja se näkyy lintujen yksilö ja lajimäärissä ( lue kanahaukan saalismäärässä) Tällä menolla kanahaukkakin on kohta niinsanotussa lajien punaisessa kirjassa. Täytyykö senkin olla siellä ennenkuin aiheeton vaino loppuu ? Petolintuvaino ei kuulu enään nykypäivään. Häpeän metsästäjäkolleegoiden tietämättömyyttä, eli näitä mätiä omenoita, jotka vainoavat petolintuja.

Älä pliis enää viitsi kirjoittaa noin valheellista ja läpinäkyvää propagandaa jossa ei ole totuudenhäivääkään. Niin selviä asiavirheitä. Satusetäkin jo jää sulle kakkoseks.

Perustelusi puuttuu, loppuiko paukut ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perustelusi puuttuu, loppuiko paukut ?
Ei viitsi noin selvää asiaa hakoteille viejälle vastapuolelle mitään tuota edellistä enempiä kirjoitella. Siellä on perustelut näkevälle ja hoksivalle henkilölle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei viitsi noin selvää asiaa hakoteille viejälle vastapuolelle mitään tuota edellistä enempiä kirjoitella. Siellä on perustelut näkevälle ja hoksivalle henkilölle.
Perustelusi puuttuu yhä loppuiko paukut ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perustelusi puuttuu yhä loppuiko paukut ?
Ei, vaan kerroin jo että Kts. ed.
- Anonyymi
Turha haaveilla. Tunteelliset hölmöt ruokkivat jo karhujakin laumoissa.
Ei ihmisiä kiinnosta luonnonjärjestys, vaan se mikä heistä tuntuu kivalta. - Anonyymi
Ihminen on kaikkein pahin elukka. Lisääntyy älyttömästi ja vielä eläimiltä elintilat. Ihmisen reviirit laajenevat koko ajan. Metsää kaatuu ja asutusta tulee tilalle.
- Anonyymi
Etkö tajua! Kanahaukkoja on ihan liikaa! Murhaavat kaikki kalasääksienkin pojat ja metsälinnut ne on jo syöneetkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etkö tajua! Kanahaukkoja on ihan liikaa! Murhaavat kaikki kalasääksienkin pojat ja metsälinnut ne on jo syöneetkin.
Itse olet murhaaja, et todellakaan tarvitse ravinnoksesi yhtään ainoaa villieläintä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etkö tajua! Kanahaukkoja on ihan liikaa! Murhaavat kaikki kalasääksienkin pojat ja metsälinnut ne on jo syöneetkin.
Hullun hommaa koko metsästys. Sitten taas kun Kanahaukan ampuminen sallittaisiin niin puolenvuosisadan kuluttua sitä pitäisi alkaa suojella sukupuuttoon kuolevana uhanalaisena lajina.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etkö tajua! Kanahaukkoja on ihan liikaa! Murhaavat kaikki kalasääksienkin pojat ja metsälinnut ne on jo syöneetkin.
Todellakin, suoritin mielenkiinnosta metsästäjätutkinnon pienellä paikkakunnalla.
Ja mitä, en ollut uskoa kuulemaani. Kurssiiltoja oli kolme ja jokaisen kurssin alussa ja lopussa kurssin vetäjä sanoi painokkaasti, Kanahaukkoja on liikaa. Kertoi vielä latonsa takana olevan useita haudattuna.
Jopa oli opetusta kerrakseen nuorille metsästäaluille.
Varsinainen asennevamma. - Anonyymi

Varsinainen asennevamma.Höpöhöpö! Kukaan kurssinvetäjä noin puhu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todellakin, suoritin mielenkiinnosta metsästäjätutkinnon pienellä paikkakunnalla.
Ja mitä, en ollut uskoa kuulemaani. Kurssiiltoja oli kolme ja jokaisen kurssin alussa ja lopussa kurssin vetäjä sanoi painokkaasti, Kanahaukkoja on liikaa. Kertoi vielä latonsa takana olevan useita haudattuna.
Jopa oli opetusta kerrakseen nuorille metsästäaluille.
Varsinainen asennevamma.Muistatko nimeä, tee ilmianto nimettömänä ? Loppuu kurssinpidot
- Anonyymi
Ei tietenkään muista kun satuili. Nimettäin jos olisi totta niin kursin vetäjä olis jo syytettyjen penkillä ollut ja saanut tuomionkin ajat sitten. Joku tai jotkut kurssilaisista olisi nimettäin jo polttanut. 100- varmasti. Metsästäjät valvovat toistensa tekemisiä ja puheita ja siksi juuri rikokset sillä puolen ovat vähäisiä ja suht harvinaisia.
Anonyymi kirjoitti:
Etkö tajua! Kanahaukkoja on ihan liikaa! Murhaavat kaikki kalasääksienkin pojat ja metsälinnut ne on jo syöneetkin.
Ei kanahaukkoja liikaa ole.
Jos kanta kasvaa yli saaliiden uusiutumiskyvyn, niin nälkä tappaa. Syöjien kanta sopeutuu syötäviin. Liian tiheäksi käynyt kanta myös johtaa reviiritaisteluihin joissa joku lintu voi myös kuolla. En tiedä onko Suomesta löytynyt reviirikahakoissa kuolleita kanahaukkoja, mutta paikon merikotka kanta on jo niin tiheä, että niitä menehtyy keskinäisissä otteluissa. Mutta se on luonnollinen järjestys.
Metso on ollut rauhoitettuna Uudellamaalla ja nyt ainakin Länsi-Uudellamaalla näkee taas metsoja.- Anonyymi
Kilgore.Trout kirjoitti:
Ei kanahaukkoja liikaa ole.
Jos kanta kasvaa yli saaliiden uusiutumiskyvyn, niin nälkä tappaa. Syöjien kanta sopeutuu syötäviin. Liian tiheäksi käynyt kanta myös johtaa reviiritaisteluihin joissa joku lintu voi myös kuolla. En tiedä onko Suomesta löytynyt reviirikahakoissa kuolleita kanahaukkoja, mutta paikon merikotka kanta on jo niin tiheä, että niitä menehtyy keskinäisissä otteluissa. Mutta se on luonnollinen järjestys.
Metso on ollut rauhoitettuna Uudellamaalla ja nyt ainakin Länsi-Uudellamaalla näkee taas metsoja.Niinpä, kovina pakkastalvina kanahaukkoja löytyy nälkään kuolleina, siksikin kantaa ei saa laskea liian pieneksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todellakin, suoritin mielenkiinnosta metsästäjätutkinnon pienellä paikkakunnalla.
Ja mitä, en ollut uskoa kuulemaani. Kurssiiltoja oli kolme ja jokaisen kurssin alussa ja lopussa kurssin vetäjä sanoi painokkaasti, Kanahaukkoja on liikaa. Kertoi vielä latonsa takana olevan useita haudattuna.
Jopa oli opetusta kerrakseen nuorille metsästäaluille.
Varsinainen asennevamma.Hyvin tyypillistä metsästäjien keskuudessa. Siellä kannustetaan rikoksiin. Lukekaahan nyt tätäkin foorumia. Metsästäjien maine on pers.eestä rikollisuuden vuoksi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä, kovina pakkastalvina kanahaukkoja löytyy nälkään kuolleina, siksikin kantaa ei saa laskea liian pieneksi.
Luonto on ihmiskatsannossa julma. Jos tauti, pedot tai nälkä ei tapa kanahaukka elää toistakymmentä vuotta eli ehtii pesiä kymmenkunta kertaa. Kerrallaan poikasia on 3-5. Elämän aikana jälkeläisiä tulee siis n. 40. Tasapainossa olevassa ekosysteemissä noista 40 jälkeläisestä keskimäärin 2-4 selviää itse lisääntyviksi aikuisiksi eikä niistäkään kaikki ehdi pesiä kymmentä kertaa.
Käytännössä kannan kehitys on pientä kasvua, kunnes tulee paha talvi tai saaliseläimien kannan romahdus tms, josta seuraa kanahaukkakannan romahdus. Sitten kanta alkaa taas pikku hiljaa vahvistumaan, kunnes tulee seuraava romahdus.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä, kovina pakkastalvina kanahaukkoja löytyy nälkään kuolleina, siksikin kantaa ei saa laskea liian pieneksi.
"Niinpä, kovina pakkastalvina kanahaukkoja löytyy nälkään kuolleina, siksikin kantaa ei saa laskea liian pieneksi"
Mitä haittaa siitä on? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Niinpä, kovina pakkastalvina kanahaukkoja löytyy nälkään kuolleina, siksikin kantaa ei saa laskea liian pieneksi"
Mitä haittaa siitä on?Ei maajussien tukiaistenkaan lopettanisesta ole mitään haittaa, osa niistä saattaisi jopa kuolla pakkastalvina.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Niinpä, kovina pakkastalvina kanahaukkoja löytyy nälkään kuolleina, siksikin kantaa ei saa laskea liian pieneksi"
Mitä haittaa siitä on?Nää on just näitä luonnosta täysin vieraantuneita höperöitä ja höppänöitä joiden mielestä kaikki, joka ikinen in isiäkin pitäis suojella ja kaikkien kohdalla lukea satukirjoissa "uhanalainen", kuolemassa sukupuuttoon ihan just kohta.
Ei ole väliä onko se Suomeen tuotu ebolaa ja malariaa kantava hyttynen tai vaikkapa tappajaetana. Samoin pitäisi saada rauhoitettua punkit, rotat, minkit, torakat, hirvikärpäset, harakat, varikset, lokit, kultashakaalit, supikoirat, kyykäärmeet, villisiat, merimetsot, valkoposkihanhet jne.
Semmoisetkin lajit ovat heille aina ja kaikkialla uhanalaisia vaikka niitä olisi jo todellisuudessa biljoonia. Totuudella ja realismilla ei ole heille mitää n väliä. Ihan älyvapaata toimintaa. Suurimmalla osalla tuon eräänlaisen piiperölahkon jäsenistöllä luontotietouskin on heikkoa. Enimmäkseen se mitä ovat vilkaisset propagandistisilta animaliasivuilta ja / tai aivopesuna sattuneet ganjapössyissään uushippien kommuuneissaan kuulemaan.
Itse niiden sivuilla jonkun kerran kun kävin niin se riitti. Siellä oli nimettäin seuraavanlainen teksti: "Susi on pääosin kasvissyöjä, joka joskus voi kyllä käyttää korkeintaan hiiriä ja myyriä pahimpaan nälkäänsä ravinnokseen." Mitään mainintaa ravinto-osiossa ei ollut esim. hirvestä, peuroista, kauriista tai linnuista ja jäniksistä. Näin siis väitettiin vielä n. 10 vuotta sitten suomalaisilla eläinsuojelu sivustolla. Se jo kertoi minulle näistä päättömistä kollotteluista ja kotkotuksia harrastavista jengeistä kaiken oleellisen. Se mikä perustuu valheeseen, ei ole totta.
Ja mitä itse kanahavukkaan tulee, niin kanahaukka on ei-uhanalainen petolintu jonka kantaa tulee jatkossa hillitä. Vain näin voi säästyä ehkä jokunen kalasääksenpoikakin ja ehtiä varttua tarpeeksi muuttomatkalle kohti Afrikkaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nää on just näitä luonnosta täysin vieraantuneita höperöitä ja höppänöitä joiden mielestä kaikki, joka ikinen in isiäkin pitäis suojella ja kaikkien kohdalla lukea satukirjoissa "uhanalainen", kuolemassa sukupuuttoon ihan just kohta.
Ei ole väliä onko se Suomeen tuotu ebolaa ja malariaa kantava hyttynen tai vaikkapa tappajaetana. Samoin pitäisi saada rauhoitettua punkit, rotat, minkit, torakat, hirvikärpäset, harakat, varikset, lokit, kultashakaalit, supikoirat, kyykäärmeet, villisiat, merimetsot, valkoposkihanhet jne.
Semmoisetkin lajit ovat heille aina ja kaikkialla uhanalaisia vaikka niitä olisi jo todellisuudessa biljoonia. Totuudella ja realismilla ei ole heille mitää n väliä. Ihan älyvapaata toimintaa. Suurimmalla osalla tuon eräänlaisen piiperölahkon jäsenistöllä luontotietouskin on heikkoa. Enimmäkseen se mitä ovat vilkaisset propagandistisilta animaliasivuilta ja / tai aivopesuna sattuneet ganjapössyissään uushippien kommuuneissaan kuulemaan.
Itse niiden sivuilla jonkun kerran kun kävin niin se riitti. Siellä oli nimettäin seuraavanlainen teksti: "Susi on pääosin kasvissyöjä, joka joskus voi kyllä käyttää korkeintaan hiiriä ja myyriä pahimpaan nälkäänsä ravinnokseen." Mitään mainintaa ravinto-osiossa ei ollut esim. hirvestä, peuroista, kauriista tai linnuista ja jäniksistä. Näin siis väitettiin vielä n. 10 vuotta sitten suomalaisilla eläinsuojelu sivustolla. Se jo kertoi minulle näistä päättömistä kollotteluista ja kotkotuksia harrastavista jengeistä kaiken oleellisen. Se mikä perustuu valheeseen, ei ole totta.
Ja mitä itse kanahavukkaan tulee, niin kanahaukka on ei-uhanalainen petolintu jonka kantaa tulee jatkossa hillitä. Vain näin voi säästyä ehkä jokunen kalasääksenpoikakin ja ehtiä varttua tarpeeksi muuttomatkalle kohti Afrikkaa.Hah hah, saat ihan vapaasti metsästää vaikka joka ikisen itikan ja hirvikärpäsen. Voit aloittaa taistelun tauteja vastaan lopettamalla rakkisi ja muidenkin rakit samalla, nehän levittävät kaikkein pahimpia sairauksia ja loisia ja tappavat itsekin ihmisiä.
Et sitten laittanut linkkiä tuohon susisatuun, mutta kyllähän maailmaan kaikenlaisia sadunkertojia mahtuu, ainakin metsästäjiin ja maajusseihin.
Hienoa, että olet huolissasi sääksistä, mutta ei kanahaukka niiden olemassaoloa uhkaa ja myös kanahaukka on rauhoitettu, aiheesta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hah hah, saat ihan vapaasti metsästää vaikka joka ikisen itikan ja hirvikärpäsen. Voit aloittaa taistelun tauteja vastaan lopettamalla rakkisi ja muidenkin rakit samalla, nehän levittävät kaikkein pahimpia sairauksia ja loisia ja tappavat itsekin ihmisiä.
Et sitten laittanut linkkiä tuohon susisatuun, mutta kyllähän maailmaan kaikenlaisia sadunkertojia mahtuu, ainakin metsästäjiin ja maajusseihin.
Hienoa, että olet huolissasi sääksistä, mutta ei kanahaukka niiden olemassaoloa uhkaa ja myös kanahaukka on rauhoitettu, aiheesta.No te olette jo todistaneet tämänkin keskustelun aikana itse itseänne vastaan ja tolkun ihmiset nähneet mitä on piipertäjien sakki. Sinäkin suoraan kerrot avoimesti periaatteellisesta katkeruudesta ja kateudestasi viljelijöitä, karjankasvattajia sekä koko maaseudun väestöä kohtaan. Tuo on ilmiselvää vihaa. Toivottavasti paranet ja ehkä jopa eheydyt joskus ihmisten kirjoihin. Zemiä sulle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No te olette jo todistaneet tämänkin keskustelun aikana itse itseänne vastaan ja tolkun ihmiset nähneet mitä on piipertäjien sakki. Sinäkin suoraan kerrot avoimesti periaatteellisesta katkeruudesta ja kateudestasi viljelijöitä, karjankasvattajia sekä koko maaseudun väestöä kohtaan. Tuo on ilmiselvää vihaa. Toivottavasti paranet ja ehkä jopa eheydyt joskus ihmisten kirjoihin. Zemiä sulle.
Missään en ole nähnyt niin katkeria ihmisiä kuin maajussit työläisiä ja työttömiä kohtaan, olette aina valittamassa työttömienkin saamista tuista, vaikka käteen jäisi vain satanen kuussa tai työläisten palkoista ja lomista, vaikka ovat vain murto-osa maajussien saamista tukiaisista ja vapaa-ajasta, etenkin viljatiloilla, joilla töitä vaan muutama kk vuodessa.
Näytät unohtavan, että suuri osa kaupunkilaisitakin on maalta kotoisin ja tietää hyvin mistä kirjoittaa. Kerran yksi keskikokoisen tai pienehkön maatilan omistaja kuitenkin livautti totuuden kun ihmetteli, miten meidän teollisuudesta saamalla palkalla tulkee toimeen. Eipähän niillä mitään maajussien tuhlailua pystykään harrastamaan. Työläiset maksaa tukiaisenne, joten meillä on aihettakin valittaa niistä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei maajussien tukiaistenkaan lopettanisesta ole mitään haittaa, osa niistä saattaisi jopa kuolla pakkastalvina.
Mistä teille ruoka sitten kun tukiaiset koko eurostoliitosta, tästä uusneuvostoliitosta poistettaisiin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä teille ruoka sitten kun tukiaiset koko eurostoliitosta, tästä uusneuvostoliitosta poistettaisiin?
Ettekös te ole itsekin väittäneet haluavanne luopua tuista ja ruoka markkinahintaan, todellisuudessa haluat siis vain tukia ja kasvattaa sellaista mille ei ole kysyntää.
- Anonyymi
Pesän hävittäminen määrättynä ajankohtana tehokkain keino
- Anonyymi
Turhan raakaa, ehkä metsästäjät pittäisi vaan steriloida.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turhan raakaa, ehkä metsästäjät pittäisi vaan steriloida.
Sut olis pitäny jo ajat sitten steriloida. Vanhempas jo ennen kuin tapasivat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sut olis pitäny jo ajat sitten steriloida. Vanhempas jo ennen kuin tapasivat.
Nauran tälle joka kerran kun luen, ihan sama vaikka olisit tosissasi. En ymmärrä miksi kukaan poistattaa viestejä, kyllä maailmaan sanailua mahtuu. Maajussit ja metsästäjät sentään kestää aika hyvin, itse en poistata koskaan, enkä hyväksy sensurointia. Kyllä mielipiteitä saa olla, mutta jätetään nuo rauhoitusasiat oikeasti päättäjille, varmasti seuraavat tilannetta.
Poistaa saisi lähinnä kun ivaillaan esim kuolleiden kustannuksella, vaikkapa auto-onnettomuuksissa, voi sattua milloin tahansa omalle kohdallekin jos lapsi kuolee tms. Ei maajusseja varmaan kukaan vihaa ja metsästäjiäkin tarvitaan, mutta tukiaisia jaetaan ilman muuta liian avokätisesti, niitä hirvituhojakaan ei tarkasta kukaan. Ja onko lähes ilmaiseksi saaduista kaloista oikeasti pakko pyytää niin järjettömästi, on kallista vaikka kauppa ottaisi puolet.
- Anonyymi
Urpot ovat kateellisia kanahaukalle kun se pyydystää niitten aikomia paisteja/saaliita.
- Anonyymi
Ei ole totta. Kuulostaa katsos liian erikoiselta, kun mistä lähtien on syöty mukamas kalasääksiä jotka kanahaukka tuolla hesarin ja iltiksen julkaisemalla videolla juuri tappoi? Niimpä! ;D

Varmaan petoeläiminä söisitte sääsketkin. "niitten"*
- Anonyymi
Näin onnistuu https://www.youtube.com/watch?reload=9&v=nQFth3272H8
- Anonyymi
...............................................................................................
https://www.youtube.com/watch?v=sziXr9c9yqg - Anonyymi
En jaksa katsoa, mutta laitoit varmaankin videon missä salametsästäjiä ammutaan. Raakaa, mutta hyväksi luonnon kannalta.
- Anonyymi
Niin eivätkä himoitse teeriä, pyitä ja pupujussejakaan, joita haukat myös syövät.
- Anonyymi
Juu ei, suurin osa ihmisistä tyytyy ilomielin tuotantoeläinten lihaan. Lapsena olen kerran syönyt teertä ja muistaakseni jänistäkin sukulaisten luona, hyvää oli, mutta en halua minun takiani tapettavan teeriä, enkä tarvitse jäniksiäkään tai mitään villieläimiä. Hirvistä ottaisin kuitenkin mielelläni osan kun kerran maksetaan niiden kasvattamisestakin ja kanta elinvoimainen.
- Anonyymi
Tuossa lähimetsässä asustaa kanahaukka, upea ilmestys. Pikkulinnut viihtyy, munarosvot ovat kärttyisiä, kun eivät uskalla mennä varkaisiin kanahaukan lähelle. Välillä joku jänöjussi kiljuu mennessään ilmojen halki, mutta se on luonnon laki. Ei eläin ole kiltti, julma tai raaka tappaja; eläin on eläin ja kuuluu luontoon
- Anonyymi
Ihmisten luontoon laskemat lemmikit, kuten kanit aiheuttaa paljon tuhoaja niidenkin harventamisessa haukat ja muut petoeläimet tarpeen. Lehden mukaan ulkomaalaiset ihmettelee kun Suomessa kaupungeissa paljon villieläimiä, oravia, siiliä, jäniksiä (tai kaneja) ja tietysti lintuja, riittää niistä ketuille ja haukoillekin. Lokit niin iso riesa, että pitäisi olla enemmänkin petoja ja hiiret ja rotat lisääntyy kun kissoja ei uskalleta laskea enää ulos, mutta hyötyvät roskista ja lintujen syöttelijöistä.

No kaupunkien sisällä ja sen lähetty kanahaukat voisi säilyttää rauhoitettuna. Ei sikseen, kun ei niillä alueilla muutenkaan oikein mitään saa edes pyytää. Paitsi pienpetoja joita olisi nyt aikas hurjasti ilman minkäänlaista hillintää koska kaupungit kuhisee ruokaaniille. Kehien ja muiden keskittymien ulkopuolella taasen joutaisi havukka jo omasta mielestäni pois täysrauhoituksen piiristä jossa se nyt on.
- Anonyymi
Meidän pihassa pikkuinen Hilleri on hoidellut keväästä asti ylimääräiset hiiret. Hyödyllinen luonnon kapistus.
- Anonyymi
Kanahaukan tulisi ottaa mallia Jorkesta, joka ruokkii sääksiä, eikä tapa niitä. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/c9f291b6-fcf5-4cca-ad82-2a80db533d66
- Anonyymi
Metsästäjien siitä pitäisi ottaa mallia.
- Anonyymi
Ihan tyypillinen saalis kanahaukalle, on sääski.
Vasemmistolaisenkin on se myönnettävä.- Anonyymi
Hyvä niin, sittenhän sääskiä on todella paljon, kun lisääntyvät koko ajan. Ongelma onkin väheneviä kanalintuja huvikseen tappavat metsästäjät.
- Anonyymi
Kun ostaa kanan nugetteina ei haukka vie.
- Anonyymi
Tämä on petolinnun tapa säilyä hengissä. Aivan älytöntä kritisointia.
- Anonyymi
Kanahaukan metsästys pitäisi olla luvan varaista, aivan kuten sudenkin.
- Anonyymi
Kanahaukat tulee asettaa samaan asemaan varisten kanssa. Tarvittaessa voi metsästää pois, jos aiheuttaa haittaa. Mitään joukkomurhaa kuten valkoposkihanhille suunnitellaan ei missään nimessä pidä tietenkään toteuttaa.
- Anonyymi
Ini ini
Luonto ei ole Disney-piirretty.
Pedot tappavat sekä syödäkseen että kilpailijoiksi kokemiaan muita petolintuja. Samalla tavallahan toimii maapedot. Esimerkiksi susi on erinomainen supikoirien hävittäjä,, vaikka supikoira ja susi ei samasta sapuskasta kilpailekkaan susi pitää sitä jostain syystä kilpailijanaan ja järjestelmällisesti tappaa kaikki supikoirat joista saa vainun ja jotka saa kiinni.
Kanahaukka on osa meidän ekosysteemiämme. Suojellaan kanalintuja mieluummin supikoiran ja minkin tehometsästyksellä. Ne ovat vieraspetoja, jotka ovat täällä ihmisen typeryyden seurauksena.- Anonyymi
Kaikki kissat jotka on pihapiirin ulkopuolella pitää hävittää! Surutta nirri pois!
Kissat tappaa lintuja ja niiden poikasia!
Ketjusta on poistettu 34 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1433196EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje403002- 1101463
Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi1451217Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621087Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661057- 601017
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j373979Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne23833- 41827