Miksi tutuinta repertoaaria levytetään uudestaan?

Vänskän bissille johtama upouusi Beethoven levy, josta kuulin 4. sinfonian classic-radiossa, ei innostanut, varsinkaan tällaista paatunutta levyfriikkiä. Ihmetelin vain, että kuinka näinkin uutukainen ja täysin turha taltiopinti, tutuista tutuimmasta teoksesta, voikin soida näin askeettisena, kalsean harmaana, ja nyanssittoman stereotyyppisenä esityksenä. Ostin itse kauan sitten 4. sinfonian Karajanin johtamkan levytyksenä, ja silloin muutamia ketoja saatoin kokea jonkinlaisten väristysten käyvän selkäruotoani pitkin, kunnes, eipä aikaakaan, kun siitä jo tuli puhki kaluttua musiikkia, jolle ei juurio tee miele korvaandsa lotkauttaa; Bethoven kun esittäytyy sinfoniassa vähemmän loogisena äärimmäisyysajattelijana, verattuna esim.7. ja 5. sinfoniaan. Raskassoutuista patetiaa ja tylsämielistä ja hedelmätöntä uhoa ja rinnanraastamista, joka alkaa pitkässä juoksussa puuduttamaan tuoden maitohapot jalkoihin ja kuuloelimiin. 4. sinfoniaan nähden Schubertin lyyris-ekspressiivinen, melodis-ilmaisullinen sävelkieli vaikuttaa elähdyttävämmältä ja spontaanimmalta, myös ja hyvin harvoiin soitettuna kuriositeettina pidetty 7, E-duuri sinfonia D 729, jossa yhtyy myös aimo annos polttavaa dramatiikkaa ja Beethoveniaanisten titaanien välisten taisteluiden yläpuolelle kohonnutta kontemplatiivista suuruutta, etenkin 1. osassa, joka antaa aavistaa mitä tuleman pitää.
3182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Saanko kysyä: Kirjoitatko ylen palstalla nimimerkillä Mikki Hiiri?

Äänestä
  • Asiahan on kysymättäkin selviö. Mikki Hiiren juttuja ei tarvitse YLEn palstalta kahta enempää lukea, kun asia jo betonoituu.

    Äänestä

Tiedä vaikka Suomessa olisi kaksi todellista Schubert-fania;-) Heidän pitäisi ehdottomasti saattaa yhteen keskustelemaan, mutta olen lähes varma, että kyseessä on kuitenkin yksi ja sama ihminen...

Arvostan itsekin Schubertia ja pidän häntä yhtenä lempisäveltäjistäni, eikä siinä mitään, mutta tunnustan myös lukemattomia muita säveltäjiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


höpönassu kirjoitti:

Vänskän bissille johtama upouusi Beethoven levy, josta kuulin 4. sinfonian classic-radiossa, ei innostanut, varsinkaan tällaista paatunutta levyfriikkiä. Ihmetelin vain, että kuinka näinkin uutukainen ja täysin turha taltiopinti, tutuista tutuimmasta teoksesta, voikin soida näin askeettisena, kalsean harmaana, ja nyanssittoman stereotyyppisenä esityksenä. Ostin itse kauan sitten 4. sinfonian Karajanin johtamkan levytyksenä, ja silloin muutamia ketoja saatoin kokea jonkinlaisten väristysten käyvän selkäruotoani pitkin, kunnes, eipä aikaakaan, kun siitä jo tuli puhki kaluttua musiikkia, jolle ei juurio tee miele korvaandsa lotkauttaa; Bethoven kun esittäytyy sinfoniassa vähemmän loogisena äärimmäisyysajattelijana, verattuna esim.7. ja 5. sinfoniaan. Raskassoutuista patetiaa ja tylsämielistä ja hedelmätöntä uhoa ja rinnanraastamista, joka alkaa pitkässä juoksussa puuduttamaan tuoden maitohapot jalkoihin ja kuuloelimiin. 4. sinfoniaan nähden Schubertin lyyris-ekspressiivinen, melodis-ilmaisullinen sävelkieli vaikuttaa elähdyttävämmältä ja spontaanimmalta, myös ja hyvin harvoiin soitettuna kuriositeettina pidetty 7, E-duuri sinfonia D 729, jossa yhtyy myös aimo annos polttavaa dramatiikkaa ja Beethoveniaanisten titaanien välisten taisteluiden yläpuolelle kohonnutta kontemplatiivista suuruutta, etenkin 1. osassa, joka antaa aavistaa mitä tuleman pitää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu