Valmis suhteeseen?

Useasti täälläkin ollut kirjoituksia siitä, että milloin ihminen on valmis suhteeseen.

Osa on sitä mieltä, että sitä ei voi tietää ja osa taas sanoo, että kyllä sen tietää.

Alan kallistumaan tuonne tietäjien puoleen. Itsestä kun tietää lähes kaiken ja tunnistaa tunteensa, ei tarvitse olla huolissaan mihin joutuu.

Ainahan suhteessa on kaksi. Entäs se toinen? Sehän voi olla sellainen, että ei tiedä kuka on ja voi oireilla? Niin? Mitä sitten? Sellaista elämä on...

Riippuu täysin minusta itsestäni, miten asiat otan vastaan. Muut ihmiset ovat muita ihmisiä. Taistelevat omien mörköjensä kanssa.

Jos itse pärjää itsensä kanssa, onpahan siinä malli vierellä mistä voi huomata, että kyllä siihen pystyy. 😊👌

On vain haasteita. Ihmisen kohtaaminen aina on haaste. Haaste itseään kohtaan. Kun kohtaat toisen, menetätkö kosketuksen itseesi? Viekö purppuralasit näkökyvyn omaan sydämmeen? Siitähän se on kyse. 😊
8456
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 84

Vanhimmat

On kysymys siitä, että ihminen on tänään tätä ja jo huomenna toista. Ihminen ja sisältö ei ole pysyvää.

Ihminen on muutos.

Edes itsestäsi et voi olla varma.

Äänestä
  • Aloittaja

    Tottakai kaikki muuttuu. Ikäkin muuttuu joka sekuntti.

    Tarkoitankin että itseään osaa nähdä, kuulla, tuntea.... ei ymmärtää.

    Äänestä

  • Disse kirjoitti:

    No tuo on nyt sekavaa. Jos osaa, niin ymmärtääkin, mutta sanot ettei ymmärrä. Hirtät nyt itsesi tuohon naruun jos jatkat kieputtamista.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Niin, siis ei kaikkea voi vaan ymmärtämällä selittää...

    Tärkeämpää on aistia itseään ja niitä muutoksia, kun vaan sokeasti elää ymmärryksessä.

    En mä ainakaan aio sanoa, että mä oon tietynlainen. Mähän muutun kokoajan.... mä haluan nähdä itseni ja kuulla itseäni, enkä vain ymmärtää...

    Mutta pitäähän mun tämäkin ymmärtää, mutta ei vain ymmärtää...

    Ymmärrätkö? 😂

    Sä muutut sen mukaan, mitä toiset sulle sanovat. Kokeilepa joskus funtsia ihan itse, että et kulje polkua kenenkään perässä, sanoissa tai missään. Vielä on pitkä matka.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Sä muutut sen mukaan, mitä toiset sulle sanovat. Kokeilepa joskus funtsia ihan itse, että et kulje polkua kenenkään perässä, sanoissa tai missään. Vielä on pitkä matka.

    Kyllä mä muutun ihan senkin mukaan mitä itse itsestäni teen havaintoja. Muut ihmiset vierellä on erillisiä ihmisiä ja niillä on omat elämät.

    Ei muitten sanomisen sisällöllä ole oikeasti minuun väliä. Minä havannoin itse itseäni. Mutta toisien ihmisten huomiolla on minulle väliä.

    Teenkö oikein? Halutaanko minun tekevän näin ja noin? Muut ihmiset kyllä on sinäällään tärkeitä peilejä, että mitä enemmän mä haluan olla muitten kanssa tekemisissä, sitä paremmin mun on tiedostettava oma toiminta.

    Sinä kopioit muiden sanoja ja ajatuksia, ja yrität työntää ne omaan elämään.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Sinä kopioit muiden sanoja ja ajatuksia, ja yrität työntää ne omaan elämään.

    Mistä tuon päättelet?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Niin... eipä sulla olekaan muuta tietoa. Ja varmana kirjoitat analyysin minusta. 🤣

    No sinähän voit toki niin tehdä. 😊

    Äänestä

  • Disse kirjoitti:

    Niin... eipä sulla olekaan muuta tietoa. Ja varmana kirjoitat analyysin minusta. 🤣

    No sinähän voit toki niin tehdä. 😊

    Paljon sinä tänne materiaalia tuotat.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Paljon sinä tänne materiaalia tuotat.

    Jep. Niin teen... 😁

    Äänestä

Miksi suhde kun voi vaan olla , yhdessä tai erikseen?

Äänestä
  • Tossakaan taas ole helvetin järkeä...Toisella nimellä toi on sitoutumiskammo,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tossakaan taas ole helvetin järkeä...Toisella nimellä toi on sitoutumiskammo,

    Paskat kun omasta tahdostaan eikä mitään sopimuksia , rakkautta on vapaudessa , ei sopimuksissa.

    Äänestä

  • BabylonGetaway kirjoitti:

    Totahan nykyväki on. Vapautta ja liitoa. Ei sitoumuksia, vapaus menee. Mulle kaikki heti nyt, tahdon ottaa kaiken irti enkä velvollisuuksia. Se on pakoa ja kammoa. Luuserit sitä tekee.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Jokaisen pitäisikin itse selvittää tuokin. Mutta että voi toimia muitten kanssa jatkuvassa vuorovaikutuksessa, on siinä sovittava jotain yhteisiä sääntöjä ja rajoja.

    Suhteita on kaikkialla. Parisuhde on siitä vaan erikoinen, että siinä ei ole mitään muuta kuin oletuksia pohjalla. Kaikki on sovittava yhdessä. Työsuhteessakin on pohjana selkeä vaihdantahomma. Mä teen ja saan palkan.

    Tässähän tää pojan ja hänen äitinsä kanssa...en koe olevani luuseri? Vaikka sinulle tämä kenties on...

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Totahan nykyväki on. Vapautta ja liitoa. Ei sitoumuksia, vapaus menee. Mulle kaikki heti nyt, tahdon ottaa kaiken irti enkä velvollisuuksia. Se on pakoa ja kammoa. Luuserit sitä tekee.

    Sopimushan se sekin on, ettei sitoudu...

    Mutta eipä sitä toisen osapuolen tartte hyväksyä?

    Äänestä

  • Disse kirjoitti:

    Jokaisen pitäisikin itse selvittää tuokin. Mutta että voi toimia muitten kanssa jatkuvassa vuorovaikutuksessa, on siinä sovittava jotain yhteisiä sääntöjä ja rajoja.

    Suhteita on kaikkialla. Parisuhde on siitä vaan erikoinen, että siinä ei ole mitään muuta kuin oletuksia pohjalla. Kaikki on sovittava yhdessä. Työsuhteessakin on pohjana selkeä vaihdantahomma. Mä teen ja saan palkan.

    Vapaus olla toisen kanssa ilman oletuksia?

    Äänestä

  • Disse kirjoitti:

    Sopimushan se sekin on, ettei sitoudu...

    Mutta eipä sitä toisen osapuolen tartte hyväksyä?

    Niin niin mitä helvettiä sitten suhteella tekee tai sen perään kyselee kun sellaista ei ole enää edes nyky sanakirjassa? Ei kannata kysellä sellaisista jos sellaisia ei ole.

    Kuten sinä teet, kaikki voidaan aina puhua uudeksi ja uuteen muottiin.

    Todetaan, että vain muutos on varmaa.

    Ihmiset, jotka eivät ole selvittäneet itselleen suhde-sanan merkitystä ja sen oikeaa sisältöä, heidän ei kannata edes suhdetta lähikilometreille ajatellakaan. Ei kun työstämään pääkoppaa lisää.

    Äänestä

  • BabylonGetaway kirjoitti:

    Vapaus olla toisen kanssa ilman oletuksia?

    ... = hyväksikäyttöä. Kyllä teillä selityksiä riittää. Jotenkin helvetin tympäisevää jaadijaada eli täyttä paskaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ... = hyväksikäyttöä. Kyllä teillä selityksiä riittää. Jotenkin helvetin tympäisevää jaadijaada eli täyttä paskaa.

    Suhdekko ei ole toisen hyväksikäyttöä? Itsensä henkistä sitomista se on kyllä eli ns. taantumista sisäiseltä elämältään siten vapautesi olla täysin oma itsesi estyy...no....elä lokerossa sitten , kyseessä kuitenkin vain käytösmalli , nimittäin suhde.

    Äänestä

  • BabylonGetaway kirjoitti:

    Suhdekko ei ole toisen hyväksikäyttöä? Itsensä henkistä sitomista se on kyllä eli ns. taantumista sisäiseltä elämältään siten vapautesi olla täysin oma itsesi estyy...no....elä lokerossa sitten , kyseessä kuitenkin vain käytösmalli , nimittäin suhde.

    Sä pelkäät sen vapauden menettämistä, mutta jos kaksi ihmistä alunperin on tasapainossa oman itsensä kanssa niin ei ole mitään sitomista. Molemmat tietää puhumattakin, että on suhde, ja sen voi pelotta ääneen sanoa. Sitä ei tarvitse piilotella tai kaunistella millekään muulle nimelle tai miettiä erikseen käyttäytymiskaavoja. Itseään ja toisia pakoon juoksevat ovat todellakin omassa lokerossaan. Eihän tämä mikään ihme ole tässäkään, harvoin he sitä myöntävät. Tasapainoinen ihminen on tasapainoinen yksin sekä erikseen, koska on olemassa tilan anto.

    1Äänestä

    Sanosin tähänkin ketjuun, että olkaa hyvät ja erakoitukaa rauhassa. Teillähän ei tunnu olevan käytösmalleissanne mitään vikaa.

    "ns. taantumista sisäiseltä elämältään siten vapautesi olla täysin oma itsesi estyy..."

    Tässä taas on kysymys hedonismista. Siitä on tullut aikakautemme kultainen vasikka.

    Sulta on suhteessa täysi valta olla kadottamatta itseäsi.
    Vain sinä päätät siitä oman pääsi sisällä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    BabylonGetaway kirjoitti:

    Vapaus olla toisen kanssa ilman oletuksia?

    Niin. Jos et kysy mitä toinen ajattelee jostain, et voi elää kuin oletuksen kanssa.

    Silti voit olettaa jotain, vaikka toinen kuinka sanoisi totuuden... se onkin jokaisen oma pään sisäinen asia, miten uskoo mihinkin...

    Ja aamen! 😁👌

    Jospa vaan eläisit. Ok?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Jospa vaan eläisit. Ok?

    Niinpä meinasin tehdäkin...

    Ehkä sunkin pitäis tehdä niin, eikä lukea näitä jos meinaa siepata. 😬

    Ei mulla ole mitään hätää, mä vaan kirjoitan keskustelupalstalle ajatuksiani. Se katsos on näitten tarkoitus. Että ota ihan rauhallisesti ja keitä vaikka kahvit. 😊👌

    Samat sanat. Jos miettii liikaa, jää kuin hyönteinen ristilukin seittiin ja loppu on selvää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sä pelkäät sen vapauden menettämistä, mutta jos kaksi ihmistä alunperin on tasapainossa oman itsensä kanssa niin ei ole mitään sitomista. Molemmat tietää puhumattakin, että on suhde, ja sen voi pelotta ääneen sanoa. Sitä ei tarvitse piilotella tai kaunistella millekään muulle nimelle tai miettiä erikseen käyttäytymiskaavoja. Itseään ja toisia pakoon juoksevat ovat todellakin omassa lokerossaan. Eihän tämä mikään ihme ole tässäkään, harvoin he sitä myöntävät. Tasapainoinen ihminen on tasapainoinen yksin sekä erikseen, koska on olemassa tilan anto.

    Ei mitään sitomista on ei suhdetta , suhde on sitomista , sitominen pakottamista?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sanosin tähänkin ketjuun, että olkaa hyvät ja erakoitukaa rauhassa. Teillähän ei tunnu olevan käytösmalleissanne mitään vikaa.

    Ei vapaus olla ole erakoitumista vaan olla ilman sitoumuksia , vai pelkäätkö muuttuvasi eläimeksi ellet noudata valmiita kaavoja?

    Äänestä

  • BabylonGetaway kirjoitti:

    Ei mitään sitomista on ei suhdetta , suhde on sitomista , sitominen pakottamista?

    Niinkö se on? Kannattaa rauhassa käydä läpi ne oman pään sisäiset sopukat. Täällä huomaa, että monella on meno hukassa, totaalisen hukassa. Eletään niin tietäväisinä vaikka selvittämätöntä on paljon. Siitä kannattaa aloittaa ettei pelkää itseään. Tosin suurin pelko on elämä.

    Äänestä

  • BabylonGetaway kirjoitti:

    Ei vapaus olla ole erakoitumista vaan olla ilman sitoumuksia , vai pelkäätkö muuttuvasi eläimeksi ellet noudata valmiita kaavoja?

    Tekstisi ovat itsekkäitä. Epäitsekäs elää muitakin varten kuin omaa napaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "ns. taantumista sisäiseltä elämältään siten vapautesi olla täysin oma itsesi estyy..."

    Tässä taas on kysymys hedonismista. Siitä on tullut aikakautemme kultainen vasikka.

    Sulta on suhteessa täysi valta olla kadottamatta itseäsi.
    Vain sinä päätät siitä oman pääsi sisällä.

    Suhde on sitomista ns. toisen omistamista sopimuksen kautta , luonnollinen yhteys eli isä , äiti ja lapsi on mielestäni parempi , kaikkeudenkin kanssa balanssissa eikä ihmisten huuhaa juttujen.

    Äänestä

  • Disse kirjoitti:

    Niin. Jos et kysy mitä toinen ajattelee jostain, et voi elää kuin oletuksen kanssa.

    Silti voit olettaa jotain, vaikka toinen kuinka sanoisi totuuden... se onkin jokaisen oma pään sisäinen asia, miten uskoo mihinkin...

    Ei tarvitse olettaa laisinkaan , siinäpä se vapaus onkin ....puhdas rakkaus

    Äänestä

  • BabylonGetaway kirjoitti:

    Suhde on sitomista ns. toisen omistamista sopimuksen kautta , luonnollinen yhteys eli isä , äiti ja lapsi on mielestäni parempi , kaikkeudenkin kanssa balanssissa eikä ihmisten huuhaa juttujen.

    "Suhde" on sinulle kirosana. Onnea valitsemallasi tiellä.

    Sairasta ajatella, että omistaisi jonkun. Niinkö sinä luulet? Sitäkö "suhde" sulle on? No sitten ei ajattelumaailmasi ole mikään ihme.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinkö se on? Kannattaa rauhassa käydä läpi ne oman pään sisäiset sopukat. Täällä huomaa, että monella on meno hukassa, totaalisen hukassa. Eletään niin tietäväisinä vaikka selvittämätöntä on paljon. Siitä kannattaa aloittaa ettei pelkää itseään. Tosin suurin pelko on elämä.

    Sinulla ehkäpä kuten kuvailit

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tekstisi ovat itsekkäitä. Epäitsekäs elää muitakin varten kuin omaa napaa.

    Kaikkien perisynti on itsekkyys , ja sinäkö puhdas tuosta ominaisuudesta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Suhde" on sinulle kirosana. Onnea valitsemallasi tiellä.

    Kerran naimisissa ja neljä kertaa kihloissa , 3 lasta ja välit äiteihin hyvät kuten lapsiinkin.
    Ei ole suhde kirosana minulle , kunhan tarkennan mitä suhde on.

    Äänestä

  • BabylonGetaway kirjoitti:

    Sinulla ehkäpä kuten kuvailit

    Nytkö loppui argumentit?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sairasta ajatella, että omistaisi jonkun. Niinkö sinä luulet? Sitäkö "suhde" sulle on? No sitten ei ajattelumaailmasi ole mikään ihme.

    Sopimus on sopimus , rajoittava , ei vapaa jne.
    Kuka sen on keksinyt ? Ihminen .
    Määritteleekö ihminen kaikkeuden? Ei paitsi hyvin vajavaisesti.
    Onko tuolloin ihmisen sopimuksissa järkeä? Tuskin.

    Äänestä

  • BabylonGetaway kirjoitti:

    Kaikkien perisynti on itsekkyys , ja sinäkö puhdas tuosta ominaisuudesta?

    Älä pelkää sitä elämää. Puhut suhteesta kuin käsiraudoista ja rautapallosta nilkassa. Siitä on kysymys. En jaksa kierrellä enää turhasta, sä pelkäät sitoutumista (koska oma ego ja sen tavoitteet), ja se ei edelleenkään tässä maailman menossa ole uutta. Ole hyvä, älä koskaan sitoudu. Sinähän sen kohdallasi päätät.

    Äänestä

  • BabylonGetaway kirjoitti:

    Sopimus on sopimus , rajoittava , ei vapaa jne.
    Kuka sen on keksinyt ? Ihminen .
    Määritteleekö ihminen kaikkeuden? Ei paitsi hyvin vajavaisesti.
    Onko tuolloin ihmisen sopimuksissa järkeä? Tuskin.

    Niin kuin sanoin, sinä olet sitä mieltä, minä toista. Päivänjatkoja suhdekarkureille. Ei jaksa eikä kiinnosta paskan vertaa. Toivottavasti törmäilette vain kaltaisiinne.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nytkö loppui argumentit?

    Öö ei?

    Äänestä

  • Aloittaja

    BabylonGetaway kirjoitti:

    Ei tarvitse olettaa laisinkaan , siinäpä se vapaus onkin ....puhdas rakkaus

    Joo. Mutta mä pidänkin tuollasta jo suhteena. 😊

    Itsestä se kaikki vaan lähtee. Mitä intiimimpi suhde itseensä, sen parempi on intiimeissä suhteissa muihin. 😁

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älä pelkää sitä elämää. Puhut suhteesta kuin käsiraudoista ja rautapallosta nilkassa. Siitä on kysymys. En jaksa kierrellä enää turhasta, sä pelkäät sitoutumista (koska oma ego ja sen tavoitteet), ja se ei edelleenkään tässä maailman menossa ole uutta. Ole hyvä, älä koskaan sitoudu. Sinähän sen kohdallasi päätät.

    Miksi tarvitsee edes ajatella suhdetta ? Senkus on siellä missä on ja hyvä niin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin kuin sanoin, sinä olet sitä mieltä, minä toista. Päivänjatkoja suhdekarkureille. Ei jaksa eikä kiinnosta paskan vertaa. Toivottavasti törmäilette vain kaltaisiinne.

    Suhdekarkuri :'D Ai onko se mielestäsi pakko ?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Niin kuin sanoin, sinä olet sitä mieltä, minä toista. Päivänjatkoja suhdekarkureille. Ei jaksa eikä kiinnosta paskan vertaa. Toivottavasti törmäilette vain kaltaisiinne.

    Toivottavasti saat ihmispelon korjattua. 😊

    Äänestä

  • Disse kirjoitti:

    Toivottavasti saat ihmispelon korjattua. 😊

    näyttää olevan ongelma toisaalla...

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    näyttää olevan ongelma toisaalla...

    No en mä ainakaan tässä sitä tuolla Babylontyypillä nähnyt?
    Sinä vaan toivot, että sun kohdalle ei osuis hänen kaltaisensa. Mutta ihan suoramta ja reilultahan toi vaikuttaa. Ei sun tarttis suostua samaan mitä hän, vaikka tapaisittekin. Ja tuskin hänkään suostuisi sinun ajatuksien mukaan elämään.

    Minusta babylonin kaltaisia selkeästi ajattelevia ihmisiä sais olla enemmän. Mitään ei jätettäis oletuksien varaan.

    Kelle selkeys on mitäkin. Teille se on tuota.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Kelle selkeys on mitäkin. Teille se on tuota.

    Selkeys on suora puhe. Mitä puhtaammin saat sanoitettua omat ajatukset toiselle, sen vähemmän jää oletuksia.

    Tärkein on kuitenkin rehellisyys itseä kohtaan. Kun sen osaa pitää, voi kaikesta olla rehellinen ulospäinkin. Kaiken voi sanoa rauhallisesti ja reagoimatta tunteisiin liikaa...

    Eikä tämänkaltainen ole kylmää tunteettomuutta. Vaan itseäasiassa juurikin tunteista oikein välittämistä, sekä toisen arvostamista.

    Sen voi taas pyöritellä tutusti miten päin vaan. Sitä voi jatkaa vuoteen 2050.

    Itsensä toisintoa ja asia ei siitään etene. Raskasta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Sen voi taas pyöritellä tutusti miten päin vaan. Sitä voi jatkaa vuoteen 2050.

    Itsensä toisintoa ja asia ei siitään etene. Raskasta.

    Minusta raskaampaa on koittaa miettiä omassa päässään mitä toinen vois miettiä tai tuntea...se on raskasta...oon tehnyt sitä 40 vuotta...

    1Äänestä

Ei kyllä mitään hajua..

Äänestä
  • Aloittaja

    Ai kaikkiko tulee mun perässä vaikka kalliolta alas? 😂

    Äänestä

  • Disse kirjoitti:

    Ai kaikkiko tulee mun perässä vaikka kalliolta alas? 😂

    Toisilla sitä on valtaa, edes haluamatta sitä. Noniin ja kaikki reunalle, kolmosella loikataan...🤣

    No katotaan iltaan mennessä, niin porukka on sekaisin kuin seinäkellot jos jatkat tätä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Abrakadabra kirjoitti:

    Toisilla sitä on valtaa, edes haluamatta sitä. Noniin ja kaikki reunalle, kolmosella loikataan...🤣

    Aika kreisiä? ✌😁✌

    1Äänestä

  • Disse kirjoitti:

    Aika kreisiä? ✌😁✌

    Ihan kuin oltaisiin jollain plasebotohtorilla.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Ihan kuin oltaisiin jollain plasebotohtorilla.

    No eläpä muuta sano. Jotkut vissiin kokee niin, että mitä mä jotain täällä kirjoitan on jokin absoluuttinen totuus ja se pitää kiireellä kertoa muillekin, että elkää tuota uskoko. 🤣

    Ihmiset on hauskoja eläviä ajatuspierujen tuhnuttelijoita. 😉💨

    Äänestä

  • Tsirp?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Wwuwuw kirjoitti:

    Tsirp?

    No tsirppä hyvinnii! 😁

    Äänestä

Jos on niin ruma, että jää yksin, ei ole valmis suhteeseen ja pitää lukea itsekehitysoppaita. Kun on lukenut kaikki itseapuoppaat kirjastosta, niin sit voi ehkä löytää jonkun.

Jos taas on komea/kaunis joka nussii kaikkea mikä liikkuu, ja pettää, niin sitten on heti valmis suhteeseen. Sellaset ihmiset saa paljon kumppaneita, kun ovat henkisesti niin kehittyneitä.

Äänestä
  • Aloittaja

    Rumuus on itsessä. Kaikki muutkin viallisuudet näkee itse itsessä, eikä muut niille voikaan mitään.

    Ei oppaat, ei kirjat, ei filosofiat eikä mitkään muut kuin oma halu nähdä itsensä sellaisenaan kun on...tai sitten vaan antautuu ja nostaa kädet pystyyn...

    Äänestä

Mjoo

Osaisitko määritellä kuinka useasti?

(hihitystä)

Äänestä
  • Aloittaja

    Aina. 🤘😁🤘

    Äänestä

Ihminen on valmis suhteeseen silloin kun hän lähtee sellaiseen.

Äänestä
  • Aloittaja

    Niin... ehkä pitäisi lisätä tuohon ikiaikaisee n kysymykseen, että hyvään suhteeseen... milloin on valmis hyvään suhteeseen...

    Siihen ei moni ole valmis... koska siihen lähdetään aina muuttumaan.

    Älä yritä ymmärtää liikoja. Nytkin kopioit alun muuttumiset tänne toisten teksteistä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Älä yritä ymmärtää liikoja. Nytkin kopioit alun muuttumiset tänne toisten teksteistä.

    Mitäs sinä yrität? Tuputtaa itse jotain mulle? Koetko että olisit vastuussa mun korjaamisesta? Onko sulla syväkin huoli minusta?

    Äänestä

  • Disse kirjoitti:

    Niin... ehkä pitäisi lisätä tuohon ikiaikaisee n kysymykseen, että hyvään suhteeseen... milloin on valmis hyvään suhteeseen...

    Siihen ei moni ole valmis... koska siihen lähdetään aina muuttumaan.

    Milloin ihminen on valmis hyvään suhteeseen?

    Ehkä silloin kun se tulee eteen.

    Hyvä suhde ei ole koskaan toisen osapuolen yksinään rakennettavissa. Omalta osaltaan voi huolehtia vain omasta osuudestaan suhteen ylläpidossa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Iku-Turso kirjoitti:

    Joo. Samaa mieltä.

    Mitä paremmin osaa hoitaa oman tonttinsa ja keskittyy siihen, kumpikin, sitä parempi se itse suhde on.

    Äänestä

Dissen villalankakerän ydin on imeä muiden lauseet elämän filosofiaan. Niitä hän pyörittää ja vääntelee ettei kukaan enää tajua mistään mitään.

Äänestä
  • Aloittaja

    Niin, varokaa Dissen aivopesua! 🤣

    Äänestä

  • Disse kirjoitti:

    Niin, varokaa Dissen aivopesua! 🤣

    Exäsi varoi aivopesua ja lähti. Mahtoi olla raskasta kuunnella tuollaista soopaa jatkuvasti.
    Vaihtoiko aitoon panomieheen

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Exäsi varoi aivopesua ja lähti. Mahtoi olla raskasta kuunnella tuollaista soopaa jatkuvasti.
    Vaihtoiko aitoon panomieheen

    No sinun pitäisi kysyä kaikilta mun exiltä itse tuota. Jokaikisen kanssa voin jutella tarvittaessa ihan normaalisti, enkä ole polttanut siltoja minnekään.
    Toivottavasti panohommatkin kaikilla sujuu, se on kiva laji. 😄👌

    Äänestä

Otatko AMF, kun jaksat kirj ja kirj

Äänestä
  • Aloittaja

    Häh? 🤔

    Äänestä

Naiset ei jaksa kuunnella.

Äänestä
  • Aloittaja

    Outoa?

    Äänestä

"Jos itse pärjää itsensä kanssa, onpahan siinä malli vierellä mistä voi huomata, että kyllä siihen pystyy. 😊👌"

Niin no, etkös sinäkin ole aina kun olet suhteeseen lähtenyt kuvitellut olevasi siihen "valmis"? no olitko sitten kuitenkaan loppupelissä? nyt taas varmaan tunnet olevasi valmis mutta oletkohan kuitenkaan? sen aika sitten näyttää.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Disse kirjoitti:

Useasti täälläkin ollut kirjoituksia siitä, että milloin ihminen on valmis suhteeseen.

Osa on sitä mieltä, että sitä ei voi tietää ja osa taas sanoo, että kyllä sen tietää.

Alan kallistumaan tuonne tietäjien puoleen. Itsestä kun tietää lähes kaiken ja tunnistaa tunteensa, ei tarvitse olla huolissaan mihin joutuu.

Ainahan suhteessa on kaksi. Entäs se toinen? Sehän voi olla sellainen, että ei tiedä kuka on ja voi oireilla? Niin? Mitä sitten? Sellaista elämä on...

Riippuu täysin minusta itsestäni, miten asiat otan vastaan. Muut ihmiset ovat muita ihmisiä. Taistelevat omien mörköjensä kanssa.

Jos itse pärjää itsensä kanssa, onpahan siinä malli vierellä mistä voi huomata, että kyllä siihen pystyy. 😊👌

On vain haasteita. Ihmisen kohtaaminen aina on haaste. Haaste itseään kohtaan. Kun kohtaat toisen, menetätkö kosketuksen itseesi? Viekö purppuralasit näkökyvyn omaan sydämmeen? Siitähän se on kyse. 😊

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu