Olen 32 v. nainen. Olen ollut vuosia työtön, mutta olen opiskellut viimeiset reilut kolme vuotta ja opinnot ovat hyvällä mallilla, keväällä olisi tarkoitus valmistua. Nyt en ole kuitenkaan jaksanut tehdä useampaan kuukauteen opintoja eteenpäin.
Takana on 7 epäonnistunutta parisuhdetta. Tai oikeastaan ehkä 5. Kahta ei kai voi laskea edes parisuhteiksi, sellaisia teini-iän juttuja, joissa ei montaa kertaa nähty. Kaikki miehet järjestäin ovat olleet omituisia. Ahdistelleet seksuaalisesti, repineet vaatteitani, haukkuneet huoraksi, pettäneet, yksi sanoi laittavansa minut autonsa takaronttiin viimeiselle matkalle jne.
Asuin jo omillani muutaman vuoden ajan, kunnes tuli ero kumppanista ja muutin takaisin kotiin, äitini luo. Jäin myös työttömäksi enkä saanut töitä vaikka kuinka lähetin hakemuksia. Tunsin itseni epäonnistuneeksi siitä, että päädyin takaisin kotiin. Hävettää. Tällä hetkelläkään en pystyisi asumaan missään muualla, koska opiskelen ja saan opintotukea vajaa 200 euroa kuussa. Meillä on iso talo maaseudulla hoidettavana, iso piha. Miesvoimia tarvittaisiin. Äitini saa pelkän leskeneläkkeen. Minäkin joudun viimeiset rahani käyttämään yhteisiin menoihin. Veljen kanssa on välit poikki. Hän haluaa, että kaikki jaettaisiin. Hän on saanut kuolinpesältä rahaa ja omaisuutta, mutta minä en ole saanut YHTÄÄN mitään. Olen katkera epäoikeudenmukaisuudesta, siitä, että asiat eivät ole menneet tasapuolisesti. Hän ei tule tänne auttamaan vaikka hänellä on myös osuus talosta. Veljellä on pieni tyttö. Hän on sanonut, ettei me saada äidin kanssa nähdä lasta, jos ei myydä sitä ja tätä.
Olen aivan äärimmäisen väsynyt. En jaksaisi edes istua. Eilen istuin keittiön pöydän ääressä ja minun oli pakko päästä pitkäkseni. Välillä tuntuu kuitenkin siltä, että en jaksaisi edes maata. Olen mennyt nyt jotenkin huonompaan suuntaan. Jokainen päivä on mielestäni yhtä turha. En opi mitään, en kehity missään. Saatan vain istua sängylläni ja miettiä asioita. Verikokeissa ei ole mitään selittävää. Rauta-arvo on hiukan matalanpuoleinen, siihen syön lisärautaa.
En muista mitään asioita. En tahdo muistaa vanhoja tapahtumia. Haluaisin luopua miltei kaikista tavaroistani. Siivosin äsken yhden laatikon. Yritin heittää pois turhia. En oikeasti tarvitse mitään. Haluaisiko joku toimistotarvikkeita? Käyttämättömiä vihkoja, tusseja, nitoja, rullamitta, leimasimia, teippiä, viivottimia, harppeja... Astioita on. Ne ovat lojuneet muovilaatikoissa jo vuosia. Missä minä niitä enää tarvitsen? En ole näitä vuosiin tarvinnut missään, joten olisin kiitollinen, jos voisin antaa nämäkin pois. Ajattelen, että mitä järkeä on missään, kun kuitenkin kuolee pois.
Ystäviä ei juurikaan ole tai jos on, eivät juuri soittele tai laita viestiä. Yleensä minä laitan. En kuitenkaan jaksa olla aina se aloitteentekijä. On yksinäinen olo. Olen kaiket viikonloput vain kotona. On tunne, että elämä valuu hukkaan. Tiedän, että pitäisi lähteä johonkin, mutta ei enää saa aikaiseksi eikä huvita. Eikä yksin ole kiva lähteä.
Saatan välillä piristyä hetkellisesti, jos olen ihmisten seurassa. Mutta taas jään yksin. Jalat ei kanna. Ne ovat kamalan painavat. Niin painavat etten jaksaisi kävellä ja käsistä on lähteneet voimat. En jaksa kantaa tai nostaa sellaisia asioita joita ennen jaksoin. Tuntuu ettei voimat riitä. Toisinaan on päiviä jolloin en jaksaisi edes puhua. Haluaisin vain nukkua. Minulla ei ole kuitenkaan narkolepsiaa eikä uniapneaa. Haluaisin vain eroon kaikesta. Mikä ihme minua vaivaa?
Miten tässä jaksaa elämää eteenpäin?
5
91
Vastaukset
Tuo voi olla ihan perus masennusta, mutta lähtisin sulkemaan ensin pois muita sairauksia siitä taustalta, kuten esim. Kilpirauhasen kunto olisi hyvä tutkia ihan ensialkuun...
Verensokerit myöskin...
Miten on peruskunto....Ylipaino? Ihmisen kuuluu huolehtia itsestään..Urheilla, sekä pitää terveellisiä paihteettömiä elämäntapoja.
Parisuhteesi eivät onnistu, niin ehkä sitä voisi katsella joskus sinne peiliinkin...Ehkä se vika ei aina olekkaan kumppanissa?
Jokatapauksessa jokainen valitsee ihan itse seuransa....Pitäisi tutkia omaa itseään, et miks päätyykin aina valitsemaan niitä tietynlaisia väkivaltaisia ja narsistisia miehiä...- Anonyymi
Älä syytä itseäsi. Olet varmasti "katsonut peiliin" vähän liiankin kanssa, ja negatiivisella linssillä. Ehkä sinua on opetettu syyllistämään itseäsi?
Parisuhdehistoriasi kuulostaa siltä, että olet osunut yksiin väärien miesten kanssa, ehkä matalan itsearvostuksesi ja traumatisoitumisesi vuoksi. Lapsuudessa on varmaan tapahtunut jotain.
Masennuksen yksi osatekijä on tukahdutettu viha. Se voi kuulostaa yksinkertaistavalta, kun nykytilanteeseen johtavia vaiheita ja tapahtumia on yleensä paljon, ja mikään ei ole mustavalkoista. Viha ja vihaisuus on kuitenkin yksi haastavimmista tunteista ihmisen elämässä, ja sen käsitteleminen eri elämänvaiheissa - sen tunnistaminen, sietäminen - on asia joka antaa onnistuessaan valtavasti voimaa. Sinussakin on tätä voimaa, nytkin, vaikka et sitä tunnista.
Oletko kokenut hylkäämistä joskus, jossain muodossa? Ehkä myös ristiriitaista viestintää läheisiltäsi. Se tekee tunteiden ilmaisemisen vaikeaksi. Ehkä sinulla ei myöskään ole ollut mahdollisuutta puolustaa ja pitää yllä rajojasi?
Voisi olla hyvä varmistaa biologiset seikat kuten kilpirauhasjutut ym. Ja ruokavalio vaikuttaa mielialaan.
Mutta kun kerrot menneisyydestäsi ja nykyisyydestäsi, niin olen varma, että suuri osa ongelmasta on siellä, läheisissä ihmissuhteissasi. Ehkä sinun kannattaisi lähteä hakemaan jonkinlaista terapiaa, esimerkiksi kuntoutuspsykoterapiaa. Tarvitset tilaisuuden puhua asioistasi rauhassa jonkun kanssa joka ymmärtää. Voimia sinulle:)
https://www.kela.fi/kuntoutuspsykoterapia
https://madinfinland.org/psykobiooteista-apua-ahdistukseen-ja-masennukseen/ - Anonyymi
Masennus!!! Ilmiselvästi! Voin lohduttaa sen verran, että oikeasti et ole ikäloppu, ja nykyään saa apua aika helpostikin. Joten hae sitä. Sinun olisi tärkeää saada opinnot valmiiksi ja ehkä ympäristönvaihdoskin olisi paikallaan.
Joissain kunnissa tarjotaan ilmaista lakineuvontaa. Jostain kannattaisi selvittää perintöasia. Olet yhtä lailla oikeutettu perintöösi kuin veljesi.
Joskus perhesuhteet ovat selkeästi kuluttavia, joskus vain niin epämääräisellä tavalla outoja, ettei sitä kunnolla tajua. Itse kuulun jälkimmäiseen joukkoon, ja olen vasta nyt keski-iällä pystynyt puhumaan esim. siskoni kanssa asiasta. Itse uskon, että lähtöperheellä on kohtuullisen iso vaikutus myöhempiin mielenterveyshäiriöiden kehittymisiin.
Terve perhe tukee ja kannustaa lapsia, näkee näiden vahvuudet. Terveessä perheessä voi olla rento ja nauttia hyvästä seurasta. Sairaassa perheessä joutuu kulkemaan koko ajan tuntosarvet levällään, ettei tee tai sano jotain väärää. Sairaassa perheessä kasvatetaan "sähköjäniksiä", joilla normaali elämä ei ehkä koskaan onnistu. Itse kuulun jälkimmäiseen kategoriaan.
Siltikin, kuinka kurjaa välillä onkin, ja mitä vääryyksiä onkin kokenut, se ei ole koko elämä. Aina oppii jotain ja kehittyy jossakin. Aina tulee myös parempia hetkiä. Ystäviäkin on mahdollista löytää, vaikka koko joukko sitten kuuluisikin johonkin "omituisten otusten kerhoon".
Eli se, mitä nyt koet elämäsi ja itsesi suhteen ei ole koko totuus ja koko elämä. Koeta aktivoitua sen verran, että menet vaikka opiskelijaterveydenhuoltoon. Tarvitset henkistä tukea ulkopuolelta, jotta vyyhteä saadaan selvitettyä. Opintotukikin lakkaa, jollei opinnot etene. Eli nyt tärkein vaihe on hakeutua tutkimuksiin ja hoitoon. Diagnoosi on tuen saannin edellytys. Hei,
Oletko ajatellut, että voisit keskustella tilanteestasi jonkin ulkopuolisen tahon kanssa? Ulkopuolinen tuki voisi auttaa jäsentämään ajatuksia ja myös helpottaa jaksamista.
On olemassa monenlaisia erilaisia auttavia tahoja, joihin voit olla yhteydessä anonyymisti ja matalalla kynnyksellä. Tässä muutamia vaihtoehtoja:
- Verkkokriisikeskus Tukinetistä https://beta.tukinet.net/ saa halutessaan tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken. Keskustelut ovat luottamuksellisia. Tukinetissä on myös monenlaisia keskusteluryhmiä ja chattejä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja. Tukinet on avoinna vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri.
- Jos soittaminen tuntuu sinulle sopivimmalta tavalta hakea apua, niin valtakunnallinen kriisipuhelin päivystää numerossa 09 252 5010 arkisin klo 9-07 ja viikonloppuisin sekä juhlapyhinä klo 15-07.
- Ympäri Suomea toimii myös kriisikeskuksia, joihin voi mennä keskustelemaan paikan päälle. Niiden yhteystiedot löytyvät mm. MIELI Suomen Mielenterveys ry:n nettisivuilta: https://mieli.fi/fi/tukea-ja-apua/kasvokkain/kriisikeskusverkosto
Voimia tilanteeseesi!
Ystävällisin terveisin
SOS-kriisikeskus/Kata- Anonyymi
"...Terve perhe tukee ja kannustaa lapsia, näkee näiden vahvuudet. Terveessä perheessä voi olla rento ja nauttia hyvästä seurasta. Sairaassa perheessä joutuu kulkemaan koko ajan tuntosarvet levällään, ettei tee tai sano jotain väärää. Sairaassa perheessä kasvatetaan "sähköjäniksiä", joilla normaali elämä ei ehkä koskaan onnistu"
"Eli nyt tärkein vaihe on hakeutua tutkimuksiin ja hoitoon. Diagnoosi on tuen saannin edellytys."
Monin tavoin hyvä tiivistys mielestäni.:) Ainoa mistä olen vahvastikin eri mieltä, on diagnoosin tosiasiallinen tarpeellisuus. Se - vaikka "vain" depressiodiagnoosi, jonka aloittaja nykytilanteessaan todennäköisesti saisi - ei käytännössä edistä toipumista psyyken vaikeuksista vaan usein pikemminkin hidastaa sitä. Psykiatrinen, siis medikaalinen diagnoosi on valitettavasti nykyisin melkein kaiken psykososiaalisenkin avunsaannin edellytys.
Elämän ongelmien medikalisaatiosta on enemmän haittaa kuin hyötyä. Psyyke ei ole ruumis eikä toimi samankaltaisin lainalaisuuksin. Mielen ongelmia ei voi eikä pitäisi luokitella sillä tavalla kuin nyt tehdään. Psykiatriset diagnoosit eivät edes perustu kunnollisesti todennetulle tieteelliselle tutkimukselle. Sairausdiagnoosin saaminen myös passivoittaa ja leimaa ihmistä.
Terapian saantikin kuitenkin tällä hetkellä edellyttää diagnosoiduksi tulemista. Aloittajalle neuvoisin minäkin juuri vaikka opiskelijaterveydenhuoltoa, ja mahdollisesti kuntoutusterapian hakemista.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1481833
Kun viimeksi kohtasitte/näitte
Mitä olitte tekemässä? Millainen ympäristö oli? Löydetään toisemme...1301731Olet kyllä vaarallisen himokas
Luova, kaunis, määrätietoinen, pervo, mielenkiintoinen, kovanaama, naisellinen ja erikoinen.1021477Anna vielä vähän vihreää valoa
Teen sitten siirtoni, nainen. Tiedän, että olet jo varovaisesti yrittänyt lähestyä, mutta siitä on jo aikaa. Jos tunnet171193- 641138
- 621123
- 219965
- 63777
- 45720
Miksi homous puhuttaa konservatiiveja vuodesta toiseen?
Kysymykseen on vastattukin Kansanlähetyksen osalta: "Miksi sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvät asiat ovat konserv191704