SAIN AVIOEROPAPERIT YLLÄTYKSENÄ POSTISSA PARI VIIKKOA SITTEN.MIEHENI SAI ASUNNON MUTTA ROIKKUU EDELLEEN YHTEISESSÄ ASUNNOSSAMME.OLEMME OLLEET KYMMENEN VUOTTA YHDESSÄ JA MOLEMMAT KIINNI TOINEN TOISISSAMME.NYT NÄYTTÄÄ SILTÄ, ETTÄ HÄNELLÄ EI OLISIKAAN AIKOMUSTA LÄHTEÄ.TÄMÄ RAASTAVA EPÄVARMUUS TEKEE MINUT HULLUKSI.OLEN LOUKKAANTUNUT JA VIHAINEN MUTTA RAKASTAN VIELÄ MIESTÄNI.TUNTUU ETTEI KENENKÄÄN AVIOERO VOI OLLA TÄLLAISTA PELLEILYÄ.ONKO MUILLA SAMANLAISIA KOKEMUKSIA? MITÄ HYÖTYÄ ON HARKINTA-AJASTA JOS TOINEN EI SITTEN LÄHDEKÄÄN MIHINKÄÄN? PAHIN KAUHUKUVA ON SE, ETTÄ MENEE VUOSIA KISSA-HIIRI-LEIKKIIN.KUMPIKAAN EI PÄÄSE TOISESTA EROON. TIEDÄN, ETTÄ MINUN PITÄISI OLLA TIUKKANA MUTTA TUNTEET OVAT VIELÄ OLEMASSA MIESTÄNI KOHTAAN.
KISSA-HIIRI-LEIKKIÄ
MARTINA
2672
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tunteet ei varmasti koskaan häviä miestäsi kohtaan, koska olette pitkään eläneet yhdessä ja teillä on pitkä yhteinen historia takana.
Hyväksy se että tunnet positiivisia tunteita miestäsi kohtaan vaikka ero olisikin ajankohtainen: jos yhteiselämä ei suju, ero on yksi vaihtoehto.
Toisaalta eikö harkinta-aika ole harkitsemista varten? Ehkä miehesi nyt haluaa harkita, kun ero on konkretisoitunut harkinta-asteelle, elämänmuutos parisuhteen mahdollisen loppumisen myötä aiheuttaa varmasti paljon miettimistä.
Voisiko olla mahdollista että yllätyksenä saamasi avioeropaperit ovat miehesi tapa viestittää että jotain muutosta kaivattaisiin suhteeseenne? Ei kuitenkaan välttämättä niin lopullista kuin ero.
Tuo voi kyllä pitää paikkaansa.Olisin vaan toivonut,että asioista olisi voinut puhua edes jollain tasolla ennenkuin tämä yllätys tuli kolmen viikon mykkäkoulun jälkeen.Olen tällä hetkellä niin raivoissani että haluaisin mieheni lähtevän mahdollisimman pian.Ajatus alkaa rakentamaan suhdetta uudelleen tuntuu raskaalta.On vaikeaa luottaa toiseen ja itsekin on alkanut miettiä omaa rooliaan eri tavalla.Olen hyysännyt ja huolehtinut aivan liikaa, unohtanut omat tarpeeni.Ja nyt saan kiitoksen tällä lailla.Tosin ilman tätä en olisi varmaankaan avannut silmiäni.Olen sietänyt liikaa itseni laiminlyöntiä, välinpitämättömyyttä ja itsekkyyttä.Olen vain halunnut, että kaikki on hyvin,rakkaus on sokea.Jos tämän jälkeen alamme tosiaankin yrittämään vielä tulen varmastikin muuttumaan ihmisenä.Miehelläni on huono omatunto eikä hän selvästikään ole täysin varma päätöksestään,tarjoaa jopa taloudellista tukea minulle.Muistuu vaan mieleen ne lukemattomat kerrat kun hän on uhannut erota riideltyään kanssani.Nyt mieheni saa nauttia yksinolostaan kun hän on siitä mitä ilmeisemmin haaveillut.