Mitä teen?

Anonyymi

Työpaikallani eräs työkaverini on yhtäkkiä alkanut käyttäytyä inhottavasti minua kohtaan ja pelkään, että hän valittaa minusta työnantajalle seksuaalisesta ahdistelusta, vaikka en tietenkään ole sellaista tehnyt. Olen kysynyt muilta työkavereiltakin, olenko loukannut jotenkin häntä ja minua on kehoitettu kysymään suoraan, mutta en uskalla koska pelkään tilanteen eskaloituvan ja olen itse väsynyt tilanteeseen, ettei ole voimia siihen.

Ensin tämä nainen kielsi sanomasta mitään hänelle toisen työkaverin kuullen. Ensin luulin, että hän sanoi vitsillä, mutta sitten alkaa edetä: hän katkaisee minuun puhevälit, seuraavaksi hän ei tule ollenkaan kahvihuoneeseen, jos olen siellä, kuten muutkin. Välttelee minua kiertämällä kaukaa ja mitä ihmettä!? Seuraavaksi hän huutaa minulle, kun kysyn etsien erästä työkaveriani ja käskee painumaan muualle.

Olen miettinyt, mitä teen seuraavaksi. Kerronko suoraan pomolle tilanteen jatkuessa/pahentuessa vai otanko asian puheeksi hänen kanssaan, että selvitämme välimme? Pelkään, että olen tehnyt jotain sellaista, mitä en ole huomannut ja saan niskaani lokaa järkytykseksi tai sitten provosoin tilannetta pahemmaksi koko työyhteisössä. Jos kukaan ei usko minua?

Olen miettinyt myös, että mikä tilanteen on laukaissut, enkä keksi muuta kuin, että vahingossa hymyilin katsoen häneen ajatuksissani, kun mieleeni tuli eräs hauska kohtaus elokuvasta. Muuten tuon huutokohtauksen jälkeen mieleeni reaktiona tuli sana yksinkertaisesti: hullu.

Meillä on ikäeroa sen verran, että hän voisi olla äitini ja olen häntä pitänyt hyvänä työkaverina. Enkä pidä häntä muuta kuin kaverina.

2

126

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei se asia odottamalla ratkea, pomolle kertomaan tilannetta, sitä varten se siellä on. Pomo ei voi jättää asiaa hoitamatta, koska silloin voi joutua itse ns. "kuseen" jos tilanne pahenee ja asiaa aletaan tutkimaan tarkemmin.

    • Anonyymi

      Pomon juttusille vaan, niin ainakin näet, miten hän reagoi. Se nainen on voinut jo mainita jotain pomolle - tai sitten ei.

      Lue myös vaikka työsuojelun sivuilta yleiset ohjeet työntekijälle. Jos olet jo väsynyt, niin kannattaisi ottaa tilanne vakavasti. Juttele jollekulle hyvälle ystävälle IRL

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      6
      1481
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1068
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      261
      896
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      69
      799
    5. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      768
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      74
      723
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      22
      666
    8. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      136
      641
    9. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      69
      631
    10. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      42
      589
    11. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      578
    12. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      54
      553
    13. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      528
    14. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      101
      517
    15. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      42
      514
    16. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      38
      499
    17. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      493
    18. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      44
      484
    19. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      30
      473
    20. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      20
      468
    Aihe