Uudet säännöt pituus-korkeushyppyihin?

Anonyymi

Eikö ole aika typerää että esim. pituushypyssä pitää sentilleen osua lankulle aina. Hyppääjähän nykyisistä säännöistä huolimatta hyppää lankun ylityksestä tai isosta alituksesta huolimatta juuri senpituisen hypyn minkä jaksoikin hypätä. Eikö ole aika epäreilua, että kun hyppääjä hyppää vaikkapa kaikki viisi hyppyään muutamilla senteillä yli ja nämä kaikki hypyt olisivat olleet Suomen tai jopa maailmanennätykset. Tai toisinpäin, hyppääjä ponnistaa 20 tai jopa 30-40 senttiä ennen lankkua ja silti hyppää lähelle voittotulosta. Jos hyppääjän koko hypyn pituus olisi mitattu, niin se olisi ollut voittotulos.

Tätä jatkuvaa hinkkaamista lankulla olemme saaneet nähdä ja katsella kyllästymiseen saakka jännittäen, osuuko lankulle vai meneekö sentillä vai puolella sentillä hyppy yli ja sis lankun päälle. Huippukunnossa oleva hyppääjä saattaa epäonnistua kokonaan tuloksissaan ja vain sentakia ettei juoksuaskeleet sopineet ja osuneet lankulle senttientarkasti.

Eikö tämä ole ihan turhaa touhua?

______

Ehdotankin seuraavaa.
Unohdetaan koko lankuntarkka ponnistuspaikka, ja annetaan hyppääjien hypätä about jopa metrin-kahdenmetrin väliseltä ponnistuspaikalta ihan vapaasti, niin saadaan heti ja aina hyppääjiltä heidän kuntoaan vastaava ponnistustulos. Mittaus saadaan nykyään hoidettua esim. elektronisella ponnistusalustalla joka reagoi jalan kosketukseen. Siihen loppuu turhauttava pilkunviilaaminen lankunreunalla, ja kaikki hyppääjät voivat rentoutua tekemään vain hyvää ponnistus- ja hyppäystulosta.

Sama asia kolmiloikankin sääntöihin, ja tulipa muuten mieleen että korkeus- seiväshypyissäkin voidaan nykytekniikalla, esimerkiksi laser- valonsäteen avulla mitata hyppääjän oikeasti se oikean korkeuden ylittämä hyppy. Sillä eikö korkeushypyssäkin ole aika turhauttavaa, kun hyppääjä joutuu hyppäämään esim. riman ollessa 185cm:n korkeudessa selvästi 30-40cm:n korkeamman hypyn joka olisi riittänyt lopulliseen voittohyppyyn? Ja silti tätä korkeuden ylitystä ei mitata.
Näin valon- tai vastaavan laser- tms. säteen ollessa riman tilalla korkeus-ja seiväshypyissä saataisiin heti urheilijalta oikeaa kuntoa vastaava tulos. Ja rimakauhua(lankkukauhua pituus- ja kolmiloikkahypyissä) kärsivät urheilijat voisivat rentoutua tekemään vain ja ainoastaan hyvää tulosta.

Ps. Ja miksei sama juttu kuulantyöntöön, kiekko, keihäs- heittolajeihin.

Pss. Omasta mielestäni tuo pituushypyn ja kolmiloikan lankku ainakin voitaisiin korvata vaikka heti sellaisella elektronisella maa-anturamatolla tai vastaavalla, joka rekisteröi millintarkasti, mihin kohtaan hyppääjän ponnistus osuu.

Uudistuksia kehiin vaan?

3

140

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niin ja esim 5000m:n ja 10000m:n juoksuissa voitas katsoa että kuka viipyy matkalla kaikkein kauemmin niin ois voittaja...suomalaisetkin menestyis.

    • Anonyymi

      Hyviä uudistusehdotuksia!

      Pitkän matkan juoksut voisi myös lopettaa ja laitettas kisäpäivän aluksi joukko miehiä ja naisia jouksemaan ja se joka pisimmälle jaksaa juosta voittaa.

      Ja miksi ihmeessä ylipäätään hypätään vauhdin kera? Paikaltaan hypyt ja sillä selvä. Nyt nopeat juoksijat saavat huomattavan edun.

      Ja ehkä isoin uudistus voisi olla se, että ne jotka eivät halua tulla kisapaikalle voisivat tehdä tuloksensa Pleikkarin kautta. Nykykonsoleilla suoritusolosuhteet ja -paikat ovat hyvin autenttisia ja siten voidaan taata kaikille samanlaiset olosuhteet. Samalla tehtäisiin ilmastoteko, kun pääosa suorituksista voitaisiin tehdä omasta kotoa käsin ,eikä tarvitsisi lentää saastuttavilla koneilla ympäri maailmaa.

      Vähän sais räväkkyyttä koko laji samalla.

    • Anonyymi

      Miksi Dohassa on sarjat vain kahdelle sukupuolelle vaikka niitä on vaikka kuinka paljon

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      1897
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1280
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      99
      1031
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      102
      908
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      894
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      66
      741
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      632
    8. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      68
      518
    9. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      13
      508
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      501
    Aihe