Kaivos hävitti Kolarin, Kittilän ja koko Väylänvarren

Kävin patikkareissussa Talvivaaran maisemissa ja ihmettelin silmissä kihelmöivää pölyä sekä pilaantuneita alueita.

Avolouhoksen pöly sulkee Yllässeudun lisäksi myös Levin ja kipsisakka-altaista irtipäässeet kemikaalit tappavat kalakannat ja lopulta muutkin nisäkkäät ihminen mukaan luettuna.
21184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Et ole ainut, joka on tuon näyn kokenut.

Kannattamattomalla malmiolla pilataan matkailukeskukset ja kalakannat.

Äänestä

Talvivaarasta alettiin puhua vasta kun toiminnan lopettamiselle saatiin mahtava hinta. Lisäksi Sipilän serkkupoikien logistiikkayhtiölle oli järjestetty isot tuet. Muitakin keskustapuolueen ministereitä oli lähellä toiminnan ydintä.

Rakennetaanko Hannukaisesta samanlaista Syntistä Näytelmää kuin Pekka Perän euron kolikosta, jolla hän aikoinaan osti Talvivaaran Outokummulta ?

Äänestä

Talvivaarassa ja Hannukaisessa on hankkeina paljon yhdistäviä tekijöitä:

Yltiöoptimismia, harhaanjohdattavaa tiedottamista, piittaamattomuutta ympäristölainsäädännöstä, tuotannon virhearviointeja ja seudun asukkaiden kärsimys. Puhumattakaan turmeltuneesta ympäristöstä.

Tästä voi tulla veronmaksajille isot jälkilaskut, jopa Taivalvaaraa suuremmat.

Äänestä
  • Tokko tullee Talvivaaraa suurempata laskua, eiköhän tuosta opittu ja nyt kenkään ommaa firmaa ei ministerien piä tukia.

    Taivalvaara taitaa olla maastohiihtokeskeus Taivalkoskella, sen kuluista en tiiä, tokko ollu uutisissakaan mithän. Kaivosta sielä ei jole eikä tule.

    Äänestä

ihmetyttää tuo teän pessimismi ja vastahkosuus. Aivako tet että tietäis mithään koko asiasta.
Kaivos synnytti Kolarin jo vuosisatoja sitten. Siitä tullee paikkakunnan nimi ja logoki. Myöhemmin kaivos synnytti Ylläksele matkailua. Hannukaista ei voi milhään laila verrata Talvivaahraan, ko kolarissa on jo ollut kaivostoimintaa sillä alueehla, jota nyt olhaan käynistämässä uuelheen. Minusta asiasta on kerrottu paljon ja hyvin . Käykääpä vaikka niitten verkkosivuila. sielä on paljon enemmään tietoa kuin muitten kaivosten sivuilla. kannattaa tutustua, niin huomaa, että sole mikhään kaivosmörkö.

Äänestä
  • KÄSI SYDÄMMELLE:

    onko siellä oikeaa tietoa todellisista ympäristövaikutuksista

    Tietääkö voitonkerääjät itsekään ja ennenkaikkea,

    Kiinnostaako se heitä pätkääkään

    Äänestä

  • No sitteppä sie näet ko lupa napsahtaa pöythään. Kyllä virkamiehilä on ammattitaito tutkia tokumentit. Se on sentäs paljon enemmänkö mikhään mustatuntuu-tutkimus.

    Äänestä

Talvivaara pilasi Oulujärven vesistön. Ei tästä haluta mitään oppia, nyt jo nousilohet kuolee, kiitos vastaavanlaisen kaivoksen Ruattin puolella.

Äänestä

Kolari kk. on jo kuollut,ne homeiset ja ränsistyneet liiketilat ei enää koskaan täyty.
Sieppijärvellä nyt n.50 asumatonta taloa,sama kohtalo edessä Kolarilla.
Ylläksen alue kasvaa ja kehittyy,uusia asukkaita muuttaa jatkuvasti tunturikyliin ja lisää vuokra-asuntoja tarvittaisiin.
Näin ne ajat muuttuu.

Äänestä
  • Kepulaiset käydä uittamassa liete laitoksessa ja pallonaama Pekka 😭

    Äänestä

Miten niin hävitti.näilläkin sivuilla on enimmäkseen junan tuomat etelän varikset äänessä.siivoaisivat ensin omat pihansa ennenkuin tulevat meitä neuvomaan miten täällä pitää elää.puita halaamalla ei elä.

Äänestä

Mitäs te meuhkaatte kaivoksesta. Kattokaapa Ylläksen rinnettä. Sehän on jo kaivos kun koneilla on kaivettu hissialueet rumaksi kivikoksi. Talvella sitä ei näe mutta nyt näkee. Esitelkää nyt niille hiihtolomalaisille oikein värikuvin miltä " ykkönen" näyttää kesällä. Kaameannäköinen.

Äänestä
  • soon justiins näin. Ja tänhään Lapin Kansassa oli juttu, että ens talveksi tulee Ylläkselle kokit ja tarjoilijat filippiineiltä ja puolasta. Ei se matkailu kuntaa elätä ko verotulot mennee aivan mihin sattuu. Jounin kauppakhaan ole maksanu yhteisöveroja Kolarile vuossiin. Tapojärvi ja Kolarin Kumi ne Kolaria elättävät

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    soon justiins näin. Ja tänhään Lapin Kansassa oli juttu, että ens talveksi tulee Ylläkselle kokit ja tarjoilijat filippiineiltä ja puolasta. Ei se matkailu kuntaa elätä ko verotulot mennee aivan mihin sattuu. Jounin kauppakhaan ole maksanu yhteisöveroja Kolarile vuossiin. Tapojärvi ja Kolarin Kumi ne Kolaria elättävät

    Saattaa olla että niile maksethaan muutama euro päivässä ja seki mustana. Verottaja pittää olla herälä, samoten mökkisiivous kevväilä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    soon justiins näin. Ja tänhään Lapin Kansassa oli juttu, että ens talveksi tulee Ylläkselle kokit ja tarjoilijat filippiineiltä ja puolasta. Ei se matkailu kuntaa elätä ko verotulot mennee aivan mihin sattuu. Jounin kauppakhaan ole maksanu yhteisöveroja Kolarile vuossiin. Tapojärvi ja Kolarin Kumi ne Kolaria elättävät

    Tämä tarina on tosi.

    Äänestä

Ylläksellä asuu rapiat tuhat ihmistä jotka elävät matkailusta joko yrittäjinä tai työntekijöinä,näitten ihmisten talous ja koko elämä on vaarassa vain 6-7 kilometrin päähän suunnitellun Euroopan suurimman avolouhoksen takia.Ylläksellä on myös n.2000-2500 loma-asuntoa,kaikkien omistajat maksavat kiinteistöveroa Kolarin kunnalle joten tottakai heilläkin on oikeus mielipiteeseen asiasta.
Kittilässä yritettiin hakea malmin koeporauslupia vain 4-5 km:n päähän Levistä,tämän kunnanhallitus esti yksimielisesti alkukesästä.
Kittilässä kunta on mukana voimakkaasti kehittämässä matkailua,Kolarissa vanhat stalinistit ja sisäsiittoiset kepulaiset etelä-Kolarista kaikin tavoin hankaloittamassa,vaikka kunta on viimeiset 30 vuotta säilynyt itsenäisenä ainoastaan Ylläksen matkailun ansiosta.

Äänestä
  • Eikös pääosa työntekijöistä ole kirjoilla muuala. Maksavat verot sinne ja käyvät keikkatöissä. Ilman muuta pittää elinkeinorakenetta monipuolistaa. Jos matkailu heittää vetämästä niin mitäs siellä sitten on. Eikä sole kaukana ko on hinnoiteltu kaikki hinnat viimisseen taphiin.

    Äänestä

  • Mistähän+oot+saanut+päähän+että+hannukaisen+kaivos+olisi+Euroopan+suurin+avolouhos?+Oletko+käynyt+ikinä+esim+Kevitsan+kaivoksella+on+muuten+hiukan+suurempi+monttu+sielläEn+kyllä+ymmärrä+tätä+ihme+valittamista+varsinkin+kun+99%+näistä+huutelijoista+on+jostain+Etelä+Suomesta.+Tulevat+Ylläkselle+ja+leville+juhlimaan+mikä+on+pääasiassa+suorasähköllä+lämmitetty+paikka.++Sehän+on+kaikkien+viherpiipertäjien+pahin+painajainen+joka+sulattaa+kaikki+napajäät+mutta+siitähän+ei+puhuta.Kauheaa+valittamista+että+pilaa+luonnon.+Kuinka+paljon+pääkaupunki+seutu+saastuttaa+Itämerta?Ja+kaikki+nämä+turhat+valittajat+voivat+katsoa+itseä+vähän+peilistä.+Hannukaisesta+on+tarkoitus+louhia+rautamalmia+mistä+tehdään+esim.+Autoja...+Kuinka+moni+näistäkin+tissiposkista+omistaa+auton?+Jos+haluatte+valittaa+niin+lopettakaa+nyt+kaikkien+niiden+asioiden+käyttö+mitä+tulee+näistä+kaivoksista.+Voisitte+olla+hieman+uskottavampia+tulevaisuudessa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mistähän+oot+saanut+päähän+että+hannukaisen+kaivos+olisi+Euroopan+suurin+avolouhos?+Oletko+käynyt+ikinä+esim+Kevitsan+kaivoksella+on+muuten+hiukan+suurempi+monttu+sielläEn+kyllä+ymmärrä+tätä+ihme+valittamista+varsinkin+kun+99%+näistä+huutelijoista+on+jostain+Etelä+Suomesta.+Tulevat+Ylläkselle+ja+leville+juhlimaan+mikä+on+pääasiassa+suorasähköllä+lämmitetty+paikka.++Sehän+on+kaikkien+viherpiipertäjien+pahin+painajainen+joka+sulattaa+kaikki+napajäät+mutta+siitähän+ei+puhuta.Kauheaa+valittamista+että+pilaa+luonnon.+Kuinka+paljon+pääkaupunki+seutu+saastuttaa+Itämerta?Ja+kaikki+nämä+turhat+valittajat+voivat+katsoa+itseä+vähän+peilistä.+Hannukaisesta+on+tarkoitus+louhia+rautamalmia+mistä+tehdään+esim.+Autoja...+Kuinka+moni+näistäkin+tissiposkista+omistaa+auton?+Jos+haluatte+valittaa+niin+lopettakaa+nyt+kaikkien+niiden+asioiden+käyttö+mitä+tulee+näistä+kaivoksista.+Voisitte+olla+hieman+uskottavampia+tulevaisuudessa

    Satuin pari vuotta sitten kesällä Ylläksen yläparkkiin jossa oli 2 bussin lastia turisteja itä - Suomesta. Ihmiset päivittelivät minkä takia tunturin luonnollinen kauneus on raiskattu kaivamalla rinteet rumiksi kivikoiksi. Ruma se onkin ja näkyy kauaksi. Matkailu sen teki.

    Hannukainen tuskin näkyy mihinkään ja onhan Kolarissa ollut Rautuvaara ja Partek eikä silloin ollut mitään meteliä kaivoksista.
    Kirunan kaivos on toiminut jo 100 vuotta muttei siellä puhuta että matkailijat olisivat kadonneet, pänvastoin. Kaupunki ja ympäristö on täynnä turisteja ympäri vuoden ja rahaa tulee yrittäjille ja yhteiskunnalle. Täällä Kolarissa ei nähdä asioita samalla t Nurkkakuntalaisuus hohtaa.

    Äänestä

Kuka hukkaa rahansa Hannukaiseen?.Ruotsin ja Suomen kautta aikojen suurimmat konkurssit kaivosyhtiö Northland ja Talvivaaran kaivos tapahtuivat 2014 ,vain 5 vuotta sitten ja sijoittajat eivät ole tyhmiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kävin patikkareissussa Talvivaaran maisemissa ja ihmettelin silmissä kihelmöivää pölyä sekä pilaantuneita alueita.

Avolouhoksen pöly sulkee Yllässeudun lisäksi myös Levin ja kipsisakka-altaista irtipäässeet kemikaalit tappavat kalakannat ja lopulta muutkin nisäkkäät ihminen mukaan luettuna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu