Millaisena aamu on valjennut teille ystäväni, kohtalotoverini ?
Täällä paistaa aurinko, vaikka sydän on synkkä ja musta...
Mieheltä tuli juuri viesti että tulee taas tänään hakemaan osaa tavaroistaan pois...Mitä siihenkin voi sitten sanua??
Voi luoja kun itkettää...
Tyhjä olo, uupunut...
Tässäkö tämä sitten oli..näinkö se vain sitten loppui...ei vihaa, ei syytöksiä, vain molemmilla surua ja synkkyyttä....ei tajua miksi sitten luopua kaikesta...
Täällä paistaa aurinko, vaikka sydän on synkkä ja musta...
Mieheltä tuli juuri viesti että tulee taas tänään hakemaan osaa tavaroistaan pois...Mitä siihenkin voi sitten sanua??
Voi luoja kun itkettää...
Tyhjä olo, uupunut...
Tässäkö tämä sitten oli..näinkö se vain sitten loppui...ei vihaa, ei syytöksiä, vain molemmilla surua ja synkkyyttä....ei tajua miksi sitten luopua kaikesta...
Vastaukset 23
Vanhimmat
Harmi, että siellä aamu ei alkanut valoisissa merkeissä. Mutta oletko miettinyt, että antaisit kerralla kaikki tavarat miehelle. Joka kerta kun hän tulee hakemaan tavaroita murrut....Kerralla poikki olisi sinulle kuitenkin parempi?Ja ehkä hänkin uskoisi, että sinun kanssasi ei pelleillä?
Pääsisit järjestelemään kodin oman näköiseksi, uudeksi.
Minä olen nyt vapaa!Yhtäkkiä ei ole mitään kaihoja exää kohtaan. Uskomatonta, mutta niin se vain on. Yksi puhelu sai aikaan sen. Se oli kaikkea mitä olin odottanutkin,sain kuulla kaiken sen p....mitä luulinkin...puhelu meni sellaisella kaavalla kuin kaikki kirjat opettavat.Mutta jestas, että hän on loukkaantunut!En tiedä tulemmeko koskaan enää "väleihin", mutta sen olen päättänyt, että olen kasvanut erossamme niin paljon, että minä pystyn antamaan hänelle "anteeksi", jos hän joskus ottaa yhteyttä päästyään asioista eroon. Koskaan ei voi sanoa koskaan, mutta tuntuu hienolta, että vihdoin itkut on itketty (ainakin toistaiseksi). Nyt Susanne pidä vain peukkua, että vielä joskus löydän uuden rakkauden.
Että olet pääsemässä elämässäsi jonkin laiseen tasapainoon.
Olisihan se minulle paljon helpompaa että hän hakisi tavaransa heti tai olisi jo aikoja sitten hakenut...
Mutta jotenkin en ole kykynyt pakottamaan häntä nii tekemään, ja en ole pystynyt pakkamaan hänen tavaroitaan valmiiksi, ehkä siksi että jos niin tekisin niin tavallaan antaisin hänen ajatella että haluan nopeasti hänestä ja hänen tavaroistaan eroon, ja kun asia ei niin ole...en ole saanut vain tehtyä sitä, vaikka itselle se olisi helpompaa...siivota pöytä kerralla puhtaaksi...
Mutta ehkä se että tämä tilanne on niin sekava, välillä ei tiedä onko hän edes järjissään enää, onko hän sairas vai ei...kaikki niin sekavaa...
Hänen vanhempansa, sisaruksensa pitävät jatkuvasti minuun yhtetyttä...kaikki tukee minua ja minä kaikkia...sekavaa...
Olen niin iloinen sinun puolesta, että vaikka kaikki päättyi noin ikävästi, niin olet löytänyt voimia jaksaa ja nousta ylös, paremmaksi ja vahvemmaksi ihmiseksi.
Se oli ehkä tarkoitettu tuo viimeinen puhelu, sait täyden vapauden, sait alkaa rakentaa omaa elämää...
Epätietoisuus kun kuitenkin on kaikkein kuluttavainta ja raskainta.
Tottakai pidän peukkuja ja uskon että varmasti löydät.
Vaikka nyt voi tuntua ettei parempaa voi löytyä, niin varmasti voi ja löytyykin, anna aikaa ensin itsellesi ja sitten avaa sydämmesi uudelleen täydellä teholla :)
Hei Susanne, sun viesteistä tällä palstalla on ollut paljon lohtua minulle ja varmaan monelle muullekin särkyneelle sydämelle. Itselläni on erosta kohta kulunut 4 kuukautta, mutta kyllä kipuilen edelleen aika tavalla, onneksi pahin sumu ja epätoivo on mennyt jo pois.
Mulle on ollut suurta apua muutosta, kun vanhassa asunnossa on niin paljon muistoja. Ja muuton ja rempan yhteydessä ei jouda niin paljon suremaan. Välillä kyllä masentaa, sillä tarkoitus oli muuttaa yhdessä miehen kanssa ja nyt teenkin sen kaiken yksin. Hyvä neuvo tuossa toisessa viestissä, että yritä päästä kerralla eroon miehen tavaroista ja järjestä kämppäsi uuteen uskoon. Saa muuta ajateltavaa ja muistot eivät kiusaa niin pahasti. Ehkä viesteilyssäkin olisi hyvä pitää taukoa. Mulle ainakin tulee todella surullinen ja paha mieli jos sattumalta näen miehen tai kuulen hänen äänensä. En ainakaan ala ruikuttamaan perään (vaikka mieli tekis), sen verran itsekunnioitusta yritän pitää.
Aloin tuossa miettimään, että saakohan exäsi siitä jotakin henkistä voimaa, kun hakee tavaroitaan luotasi pikkuhiljaa, eikä kerralla?
Itse vuosia sitten päätin suhteen niin, että mies olisi halunnut vielä jatkaa. Hän kaipasi minua avoimesti ja minä sain siitä jollakin kieroutuneella tavalla voimia; pystyin ikäänkuin lohduttautumaan sillä, että jos alkaa liikaa ahdistaa, niin voin aina palata takaisin. Samalla kuitenkin tapailin muita, pidin sitä toista ikäänkuin varaturvana.
Annapas olla, kun exä pääsi minusta yli, se ahdistus, apua, en voikaan enää palata takaisin!
Hän oli täysin välinpitämätön minun suhteeni ja jumankauta sitä ahdistusta!
Minäkin olin häntä kohtaan eron alussa näennäisesti empaattinen, lohdutin häntä sanoen, että lakkaa kyllä rakastamasta minua ja löytää uuden... Tosissani en ollut. Hänen piti olla minun varaturvani.
Susanne, mietin miestäsi, voisiko olla näin? Tätä ei voi nähdä ihmisestä päällepäin, mutta ajattele asiaa.
Entä jos tänään olisitkin viileä ja rauhallinen. Kun hän tulee, menisit vaikka viikkaamaan pyykkejä tms. Sanoisit, että "keräsin kamppeesi yhteen kasaan, ota siitä ne kaikki samantien, niin päästään helpommalla".
Minäkin olin silloin oksettavan kiero; halasin häntä, sanoin, että voi soittaa koska tahansa jne. Ja exäni ihaili minua, voi miten olet ihana empaattinen ja ymmärtäväinen, rakastan sinua ikuisesti.
Tosiasiassa olin kiero, ovela, surkealla itsetunnolla varustettu itsekeskeinen paska.
Susanne, toivon sinulle kaikkea hyvää!
Hienoa että joku on saanut jutuistani lohtua, vaikka uskon että eniten minä olen teiltä muita saanut.
Tämä kirjoittaminen ja muiden kanssa keskustelu on ollut minulle kuin terapiaa..ja meinaan vielä kauan höpistä täällä :)
Hienoa että sinä olet jo ns.paremmalla puolella, vaikka ihan ymmärrettävää että kipuilet edelleen, ja anna itsesi niin tehdä niin kauan kun siltä tuntuu, tärkeintä mennä kuitenkin pikkuhiljaa eteenpän.
Monesti olen kanssa miettinyt että hommaisin uuden asunnon, mutta kun tuo on omistusasunto ja omistanut vasta vuoden, ei kannata vielä myydä.
Tiedän että uudessa kodissa oli helpompi aloittaa uusi elämä.
Vastsinkin jo tuohon toiseen miksi en saa "heitettyä" miehen tavaroita kerralla pihalle :)
Ja on niin vaikea olla vastaamatta toisen viesteihin..minä en ole hetkeen hänelle mitään ensin laittanut...
Jotenkin on niin vaikea olla kylmä ihmiselle joka kuitenkin kuvittelee tekevänsä minulle oikein, kuvittelee "pelastavansa" minut...
Sokea mikä sokea...
On varmasti vaikea muutta siihen asuntoon yksin, mutta kun teet siitä juuri sinun näköisen niin varmasti helpottaa oloa...
Tsemppiä ja voimia sinulle!
En tiedä miksei hän niitä ole jo enemmin kaikkia hakenut tai että miksi hakee pikkuhiljaa...
Jotenkin en pysty uskomaan että mies tavallaan pitäisi minua ainakaan kierolla tavalla varaturvana.
Toki mistäpä minä sitä varmaksi voin sanua, mutta kun tilanne muutenkin on niin sekava ja eron syyt eivät mitenkään normaaleja ja muutenkin hänen elämänsä on aivan sekaisin ja hän on aivan hukassa, niin tuskin hän pystyisi ajatteleen niin kylmästi tällähetkellä.
Toisaalta tiedän että minä annan hänen koko ajan pitää minua varpaillaan, kun en itse pysty heittämään viimeistä palloa...
Niin ajattelin heti kun luin kirjoitustasi, että tänään kun hän tulee niin olen ihan cool, tavaroitansa en kerkeä kyllä kasaamaan, mutta voin tehdä omia askareita samalla kun hän on kotona, enkä ainakaan itke tai näytä pahaa oloa hänelle, vaikeaa se on koska sydäntä särkee, ja tekisin edelleen mitä vain jotta mies palaisi kotia...
Se on jännä, että minä en juurikaan ota nykyään mieheen mitään yhteyttä, hän sitä pitää, soittelee, viestittelee ja tosiaan ramppaa vähän väliä hakemassa tavaroitaan...
Hänen vanhempansa, sisaruksensa, kaikki pitävät yhteyttä minuun...
Sekavaa...
Mutta oli aivan mahtava lukea juttusi, avasi hiukan silmiäni uusille mielipiteille ja mahdollisuuksille, kiitos että kirjoitit minulle!!
Susanne,jo pienillä huonekalumuutoksilla ja esim.maalaamisella saa kodin aivan eri näköiseksi. Voisi tehdä hyvää?Itse muutin yhteisestä kodistamme pois ja se oli itselleni hyvä ratkaisu. Pääsin aloittamaan uudesta paikasta.
Jokainen suhde on erilainen, mutta ehkäpä jos alkaisitkin ajattelemaan totaalisesti erilailla ja kylmästi pakkaisit tavarat pois tajuaisi mies, että sinä et ole siellä häntä varten. On eri asia hoitaa tuo asia loppuun, voithan silti pitää yhteyttä!Minä tein virheen. Jäin roikkumaan liian pitkäksi aikaa. Kuten Tiina aiemmin sanoi, niin se, että tietää toisen olevan "varalla" antaa kiksejä joillekin. Eilen sain karvaasti huomata, että sama oli kyseessä mieheni kanssa. Hän sai minun "anelusta"(joka kylläkin oli yritys korjata asiat!!) lisää voimaa erota minusta.Nyt tuntuu "käytetyltä" olo.... Tiesi kuinka välitän. No, enpä anele enää, taitaa olla liian myöhäistä korjata se asia, mutta tajusin eilen, että nyt hän on ylittänyt sen rajan, joka minulla oli asioiden tajuamiseen.Yhteinen ystävämme sanoi minulle, että paska mikä paska. Ja sitä en olisi voinut ikinä uskoa!Lisäksi mieheni yritti eilen provosoida, että meidän yhteiset ystävämme ovat sanoneet minusta sitä ja sitä. En uskonut. Sitähän hän ei voinut tietää, että minä olin juuri viikonlopun viettänyt ystäviemme kanssa. Alhaisiin temppuihin voi katkera ihminen mennä...yrittää kaikinpuolin tuottaa pahaa mieltä. Vaikka viimeiset kuukaudet ovat ottaneet koville, niin kyllä se näköjään toi kasvamista.
Vielä silmäni osui tuohon, että hän saattaa aatella että jos häntä alkaa liikaa ahdistaa niin voi palata kotia...
Se kyllä saattaa pitää paikkaansa, koska tosiaan hänen koko elämänsä kärsi pahan kolauksen ja sitä hän nyt parsimassa kokoon, niin saattaa tosiaan aatella ja näihän hän on sanutkin aluksi että kun hän saa asiansa mietittyä niin hän tulee kotiin takasin..eli siinä mielessä voi pitää paikkaansa.
Toki miehellä ei ole uusia juttuja menossa, ja niinkun laitoin niin eron syyt ovat niin sekavat ettei tuskin hän vielä ees ymmärrä mitä on tehnyt.
Mutta kuitenkin, vaikka olisi kuinka niin en pysty sulkemaan oveani häneltä...en ainakaan vielä...en ennenkuin olen varma että hän on varma...
Susanne, luettuani viestisi yhteydenpidoista hänen puoleltaan, aloin miettimään vielä enemmän käyttäytyykö hän kuin minä aiemmin. Pidin yhteyttä, koska halusin tietää, että eihän sillä toisella nyt vain ole ketään uutta ja vieläköhän tämä rakastaa ja kaipaa.
Susanne, sinä olet vahva, koska pystyt kohtaamaan tunteesi ja kertomaan niistä esim. täällä.
Päätät itse mitä teet, mutta voisi olla, että saisit tietää tarkemmin hänen motiiveistaan, jos vaikka toteaisit jotakin tyyliin "koskas muuten pystyisit hakemaan noi sun tavarat kokonaan pois?" Tällöin asetat myös miehen siihen asemaan, jossa sinä olet; hän tietää, ettei saa sinua takaisin sormia napsauttamalla.
Minä puhun omista kokemuksistani ja ajatuksistani, kun exäni pääsi minusta yli, itkin hänen sylissään ja kerroin, että minulla on hirveän paha olo. Tähän hän totesi, että tietää kyllä miltä se tuntuu. Vasta tällöin minä jouduin alkaa työllistämään eroprosessia, ei ollut enää vaihtoehtoja, hän ei enää rakastanut minua, en pystynyt enää hallitsemaan häntä.
Voinette kuvitella sen mustasukkaisuuden ja omistushalun, kun exä meni eteenpäin ja minä itkeskelin ihmeissäni yksin ja mietin, että miten tässä näin kävi.
Susanne, eroprosessi on sinun kohdallasi hyvässä käynnissä, sinä menet kohti toipumista hyvää vauhtia. Tiedostat tunteesi ja annat niiden tulla esiin, se on paras tapa päästä hallitsemaan niitä.
Jokainen itku on kohti toipumista, omaa eheytymistä. Mikäli exäsi ei prosessoi eroanne vielä, usko minua; se on hänelläkin edessä.
Silloin kun mun ero tapahtui, niin sain kaverilta vinkin hankkia kirjan Jälleenrakennus, kirjailija Bruce Fisher. Onneksi jaksoin silloin tuon kirjan hankkia. Siellä on tosi hyvin käsitelty surua ja surun eri vaiheita ja montaa muutakin aihetta. Kun tuntui siltä että meinaa tulla hulluksi, niin kirja auttoi tajuamaan, että ne kaikki tuntemukset ovat osa normaalia suruprosessia. En varmaan olisi selvinnyt näinkään hyvin ilman tuota kirjaa. Ystäville puhuminen on helpottanut tosi paljon, mutta kukaan ei ole tietenkään osannut analysoida asiaa niin tarkasti kuin tuossa kirjassa. Jotenkin asioita on helpompi käsitellä ja miettiä, kun tietää "teorian". Uskon, että oma suremiseni on nopeutunut, kun on ollut tuo kirja tukena. Samalla on tullut surtua miehen lisäksi kaikkea muuta menetettyä kuten yhteinen koti, mahdollisuus perheeseen ja lapsiin, yhteiset toteutumatta jääneet suunnitelmat, matkat ym. Kirjassa käsitellään monia aiheita kuten surua, vihaa, yksinäisyyttä, itsetuntoa,ystävyyttä jne, aiheita jotka jossain vaiheessa tulevat kuitenkin eteen. Suosittelen lämpimästi! Ja Susanne, vaikka sulla on asiat vielä auki, niin yritä aloittaa tunteiden käsittely jo nyt niin, kuin kaikki olisi jo loppu. Vaikka palaisitkin myöhemmin taas yhteen, niin kaikki surun ja loukkaantumisen tunteet on joka tapauksessa käsiteltävä. Jos taas et palaa yhteen, niin sun elämäsi on muuttunut paremmaksi kun olet saanut vaikeat asiat käsiteltyä. En voi sanoa, että se olisi helppoa, tuntuu kuin veistä vääntäisi haavassa, mutta jotenkin se suru kerros kerrokselta helpottuu.
Olen samaa mieltä, että kirjat ja puhuminen auttavat. Auttoivat ainakin myös minua!Mielestäni Ficherin kirja oli hyvä, mutta itselleni tuli yllätyksenä kuinka reagoin siihen. Olin sen jälkeen 2 viikkoa todella surullinen, prosessi otti koville. Silloin oli pakko kohdata asiat. Vähän piristävämpi ote on kirjassa Mars ja Venus-uusi rakkaus.Totta on, että vaikka päättäisitte palata yhteen, niin se onnistuu parhaiten, että on ensin päästänyt kokonaan irti ja käynyt eron läpi.
On tämä vaikeaa. Tottumuksesta tekisi mieli viestitellä toisella, mutta onneksi eilisen jälkeen kaikki on ohi myös itseni osalta. Saas nähdä ottaako hän koskaan enää yhteyttä. Jokin osa minussa vielä kuitenkin epäilee, että rakkaus olisi kuollut. Saahan sitä ihminen sanoa mitä sanoo, mutta tosiasiassa ajatella jotain muuta.
uskon todella että tiedät mistä puhut, ja puhut ihan asiaa.
On vain todella vaikeaa "teilata" ihminen joka on kriisissä ja ehkä masentunutkin.
Hän ei ole vieläkään pystynyt käsitteleen kriisin aihetuttaja asiaa, eikä myöskään minun jättämistäni..
Voi toki olla että hän yhteyden otoilla haluaa kuulla juuri tuon että kaipaan ja ikävöin häntä, mutta ehkä olen niin heikko ihminen tavallaan että en pysty näyttämään hänelle kylmää ja kovaa minääni.
Ehkä olisi hyvä saada hänet heräämään, jollei ole vielä tajunnut että hänen omasta aloitteestaan tässä tilanteessa ollaan, ja minä en ikuisuuksia ala odotteleen häntä.
Ehkö olisi todella hyvä että hän tajuaisi että jos kerta hän halusi pelastaa minut jatkamaan elämää, niin niinhän minä teen !!
Mutta kun minä en tavallaan näe tätä meidän eroa valtataisteluna...olisinhan minä itse voinut jo joulun jälkeen kun hän vetäytyi ja alkoi käymään kriisiänsä läpi, niin sanoa että heippa hei, en jaksa ootella, mutta kun elämä ei aina ole niin mustavalkosta...
Siitä olen "ylpeä" etten lähettele hänelle mitään rakkauden tunnustuksia, ja annan muutenkin vain olla. En roiku enää, en ainakaan näytä häntä, muutakuin tietenkin niin etten pakkaa kamoja valmiiksi :)
Osaat ajatella todella järkevästi, ja kiitos että yrität saada minutkin ajatteleen, mulla vain on niin paksu kallo :))
Vielä halusin sitä kysyä, että tuliko sinulle slloin kun huomasit miehen menneen eteenpäin, niin oikeasti suru erosta, vai siitä että hän meni eteenpäin? siis niinku halusitko missään vaiheessa rehellisesti häntä takasin?
Olen pahimman surun yli jo päässyt, onneksi...toki välillä vieläkin tulee niitä päiviä ja hetkiä että tahtoisi vain itkeä ja huutaa, kirota koko maailma alimpaan helv...
Mutta sitten taas jatkan entistä vanhempana.
Nämä päivät kun tiedän miehen näkevän, tuntuvat vaikeimmilta.
se on "taas täällä" ihan totta että voihan sitä sanoa vaikka mitä, mutta totuus voi olla aivan toisenlainen.
Minusta on turha kamalalla vauhdilla tappaa tunteita toista kohtaan, ja päättää että empäs rakastakkaa enää...ne tunteet ovat ja pysyvät, muuttavat ehkä vain muotoa ajan kanssa...ja hiljenevät kun aikaa kuluu, mutta itselläni en ainakaan näe ratkaisuna sitä että alkaisin itselleni hokemaan että nyt riittää, en halua nähdä koskaan,enää, ikinä toista, saatika rakastaa häntä, ei onnaa mulla...
Ei rakkaus kuole, sen voi hiljentää tai pakottaa itsensä unohtamaan sen tunteen, mutta ei se kuole ei naisella eikä miehellä kuin seinään, siihen olen aina uskonut ja uskon edelleen!
taidetaan olla ikuisia romantikkoja. Minä ainakin tunnustaudun sellaiseksi!Olen kuitenkin sitä mieltä, että tunteet pystyy tappamaan, jos siihen keskittyy!Itse en ole sellainen ihminen, mutta kieltämättä eilisen jälkeen tunteet exään lopahti. Ehkä oli liian kovaa kuulla, että hänen tunteet ovat kuolleet!Yllätys, jos siihen on kuukausia pyrkinyt.En olisi hänestä ikinä uskonut, niin vahva side meillä oli ja ikuinen rakkaustarina. Siis niin luulin. Pelkään, etten tule ikinä moista enää kokemaan...
juu, kyllä minäkin uskon että ne tappamaan pystyy...eihän siihen tosiaan tarvita edes paljoa, kerää vain pikkasen vihaa ja keksii toisesta itselleen uskottavia rasittavia piirteitä ja tarpeeksi itselleen hokee kuinka P**** toinen on...ym...ym..
Kyllä itse omaa miletään pystyy manipuloimaan, kun kunnolla yrittää.
Tottakai sinulla varmasti tunteet lopahti, ei tuollaista ole kiva kuulla, mutta jos oikeen mietit pystytkö tänään samonaan ettet rakasta häntä enää?
Ajattele että mies SAATTAA sanoa noin koska haluaa itsensä niin uskovan...siis voihan olla että hänen tunteensa ovat lopahtaneet niinkuin sinun eilen, mutta onko todellinen rakkaus kuollut...
Ja varmasti tulet kokemaan*yritän hokea itselle samaa=huonoin tuloksin*...mutta aikaa siihen varmasti menee, ja uskon että se tulee sitten kun todella olet valmis siihen.
en tiedä mitä hän oikeasti tuntee, mutta helppohan se on puhelimessa sanoa, että tunteet ovat kuolleet. Ei pysty henk kohtaisesti tapaamaan. Minua alkoi niin paljon huvittamaan jo koko keskustelu (meni juuri niinkuin oli aikaisemmin ajatellutkin), kun hän oli niin uskomaton. Tunnen hänet niin hyvin, että tiedän, että hän joko lähtee ikuisiksi ajoiksi luotani tai sitten tulee vielä keväällä jotenkin takaisin. Mutta voit uskoa, että minulla on nyt helppo olla. Sen olen kuitenkin oppinut, että vaikka tämä on nyt ohi, niin jos hän joskus pääsee tämän yli, niin en itse aio pilata kaikkea olemalla liian ylpeä ja anteeksi voin antaa. Häntähän on loukattu!Mutta voi että minä toivon, että tämä kevät tuo mukanaan jotain vielä parempaa. Minä alan olla valmis!Ehkä sitä kuitenkin sydämessään itsekin on tehnyt eroa jo parin vuoden ajan.
Onkohan se Anna Eriksonin biisi, tai jonku vastaavan..no joo..enpäs sitten muista sanoja...aika uusi kappale, ja niin pirun hyvä ja sopiva :)
Puhelimes voi sanoa aivan mitä sattuu, koska silloin toinen ei nää silmiä, ei eleitä eikä yleensäkään toisen ilmeitä!!!!
Ei mitään sellaista mikä voisi näyttää muuta kuin sen asian minkä sanot...
Se on tärkeintä että sinulla on helppo olla, ja ehdottomasti anteeksi pitää pystyä antamaan, koska muuten jos ei siihen pysty helposti itse aikojen päästä katkeroituu...
Miksi puhut, että häntä on loukattu? olenkohan missannut jotain...
Varmasti kevät tuo mukanaan jotain, jollei muuta niin olet kasvanut henkisesti ja tiedät pystyväsi elämään!
Välillä sitä toivoo, että ne tunteet voisi lopettaa napin painalluksella, että saisi itselleen rauhan. Itse olen suremisen kokenut jonkinlaisena asioiden ja muistojen läpikäymisenä ja tapahtuneen hyväksymisenä. Olen myös ollut erittäin loukkaantunut siitä, että minut jätettiin yhtäkkiä ja siitä tavasta millä se tehtiin. Joten tähän suruiluun on liittynyt myös anteeksiantaminen, myös minulle itselleni ja omista virheistäni. Koville se ottaa. Ja onhan se rakkaus on edelleen olemassa, kaiken vihan ja loukkaantumisen takana. Ei kai sitä muuten tulisi niin surullinen olo, jos miehen jossain näen tai kuulen äänen puhelimessa.
Niin, kyllä minä epäilen, että yksi syy siihen, että hän ei halua nähdä, saattaa olla, että tunteet voisivat päästä valloilleen,vaikka nehän ovat kuolleet :))))). Tai sitten häntä ei vain enää todella kiinnosta.Ensimmäinen vaihtoehto on yhteisten kavereiden mukaan oikeampi. Nyt pitää vaan jaksaa olla vahva. EN SAA OTTAA YHTEYTTÄ heikollakaan hetkellä (heh-ei ihanaa kyllä tee edes mieli tänään)!Olisihan se mukava todeta, että kun häviän elämästä, niin jojo-ilmiö pitäisi paikkaansa.
Ihminen muuttuu ollessaan loukattu.Miespuolinen ystäväni kertoi, että minun muutto pois yhteisestä kodistamme oli hänelle liikaa ja niinhän se paljastui eilen!Vaikka sen piti olla ponnahdus uuteen parempaan alkuun yhdessä...Tässä ollaan nyt, mutta katsotaan mitä elämä tuo mukanaan....
kamala kiirus pois töistä :)
Usko sydämmeesi, uskon että se tietää totuuden :)
Jatka elämääsi pystypäin, koska yleensä jojo ilmiö on aika todennäköinen , tietysti riippuen eron syistä ja suhteen laadusta!
Eiköhän ne yhteiset kamut tiedä mistä puhuu...
samaa minä olen kuullut miehen koko hela suvulta :)
Koita jaksella, ja älä ota ainakaan tänään yhteyttä :)
Huomiseen :)
kirjoitus, kamala kiirus pois töistä :))
Niinpä, se oliskin helppoa, kun saisi vaan aateltua että nyt tunteet pois päältä :)
Sureminen kasvattaa ja opettaa, se on totta.
Ole rauhassa surullinen, kun siltä tuntuu, sitä kautta kasvat vain vahvemmaksi, se ei ole heikkoutta!
Koita jaksella!
Huomiseen :))
Luettuani kysymyksesi aloin oikein tosissani miettimään, että kuinkahan tuo oli. Rehellisesti sanoen, en oikein osaa vastata.
Muistan sen hirveän ahdistuksen ja tunteen, että nyt minut on hylätty. Siinä vaiheessa tietysti vimmatusti halusin hänet takaisin ja tuli se eropaniikki; apua, mä en selviä yksin!
Kerro susanne huomenna miten miehen käynti meni, toivottavasti kaikki meni hyvin.