Oma tilanne vaivaa sen verran, että päätin kokeilla onko täällä ketään kohtalotovereita.. Tapasin nykyisen avomieheni ollessani 16-vuotias, hän muutaman vuoden vanhempi. Muutimme aika pian yhteen, kunnes ollessani noin 20-vuotias, alkoi minulla tulla vähän väliä vapauden kaipuuta, vaikka kuinka rakastinkin miestäni. Muutimme erillemme ja pari vuotta tilanne oli sellaista ns. seurustelua, välillä olimme yhdessä ja välillä taas emme. Yhteyttä pidimme kuitenkin tiiviisti.
Reilu vuosi sitten koin ahaa-elämyksen ja tajusin, että haluan todella olla tän miehen kanssa. Kaikenlaiset lyhyet suhteet tuntuivat typeriltä, ja aloimme olla taas kunnolla yhdessä, ja muutimme yhteen. Vuosi on ollut tosi ihana. Mieheni ei ole täysin luottanut minuun, tietenkin hän pelkää että taas kohta sanon, että haluankin olla vapaa jne. Olen kuitenkin koko ajan vakuutellut hänelle, että nyt haluan olla vain hänen kanssaan eikä sellaista vapauden kaipuuta enää tule. On täysin varmaa, että rakastan miestäni. Hän on minulle maailman tärkein ihminen ja luotan häneen täysin.
Viime aikoina mieheni on sanonut, että on alkanut taas luottaa minuun, ja nimenomaan se asia saa minut pelokkaaksi ja sen kuultuani alkoi mieleni täyttää taas levottomat ajatukset. Luotan mieheeni, mutta en itseeni. Pelkään todella että yhtäkkiä haluankin taas vapautta ilman, että siihen löytyy mitään järkevää syytä. Nyt olisi helppo ratkaisu mennä naimisiin ja uskoa, että se saa meidät pysymään onnellisesti yhdessä. Ongelma on se, että en osaa edes kuvitella seurustelevani vakavasti kenenkään muun miehen kanssa, jotenkin vain pelkään sitoutua häneen koska tiedän kuinka raastavaa eroaminen on. Enkä haluaisi enää aiheuttaa tuskaa miehelleni, sitä olen jo vuosien varrella tehnyt tarpeeksi.
Haluaisin kuulla muitten kokemuksia tällaisista monen vuoden "ailahtelevaisista" suhteista ja siitä, olenko ainut henkilö jonka tunteet seilaavat koko ajan laidasta laitaan..
Reilu vuosi sitten koin ahaa-elämyksen ja tajusin, että haluan todella olla tän miehen kanssa. Kaikenlaiset lyhyet suhteet tuntuivat typeriltä, ja aloimme olla taas kunnolla yhdessä, ja muutimme yhteen. Vuosi on ollut tosi ihana. Mieheni ei ole täysin luottanut minuun, tietenkin hän pelkää että taas kohta sanon, että haluankin olla vapaa jne. Olen kuitenkin koko ajan vakuutellut hänelle, että nyt haluan olla vain hänen kanssaan eikä sellaista vapauden kaipuuta enää tule. On täysin varmaa, että rakastan miestäni. Hän on minulle maailman tärkein ihminen ja luotan häneen täysin.
Viime aikoina mieheni on sanonut, että on alkanut taas luottaa minuun, ja nimenomaan se asia saa minut pelokkaaksi ja sen kuultuani alkoi mieleni täyttää taas levottomat ajatukset. Luotan mieheeni, mutta en itseeni. Pelkään todella että yhtäkkiä haluankin taas vapautta ilman, että siihen löytyy mitään järkevää syytä. Nyt olisi helppo ratkaisu mennä naimisiin ja uskoa, että se saa meidät pysymään onnellisesti yhdessä. Ongelma on se, että en osaa edes kuvitella seurustelevani vakavasti kenenkään muun miehen kanssa, jotenkin vain pelkään sitoutua häneen koska tiedän kuinka raastavaa eroaminen on. Enkä haluaisi enää aiheuttaa tuskaa miehelleni, sitä olen jo vuosien varrella tehnyt tarpeeksi.
Haluaisin kuulla muitten kokemuksia tällaisista monen vuoden "ailahtelevaisista" suhteista ja siitä, olenko ainut henkilö jonka tunteet seilaavat koko ajan laidasta laitaan..
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ajattelin vastata kun ei ole vastauksia näemmä tullut. Mä olen myös ollut pitkään saman ihmisen kanssa, pitänyt välillä aikalisän ja palannut yhteen ikään kuin "lopullisen" päätöksen tehneenä. Ja vaikka nyt olenkin asiasta "varma", silloin tällöin edelleen saattaa tulla sellaisia päiviä että ajattelee "tässäkö tämä TODELLAKIN nyt on tämä loppuelämä".. Tästä asiasta on varmaan ollut tällä palstalla aiemminkin puhetta. Eli siis täytyy vain tehdä se päätös ja pysyä siinä. Olet kokeillut muutakin ja huomannut, ettet halua sitä, vaan nimenomaan sen ihmisen joka sulla nyt on. Yritä nyt vain uskaltaa luottaa itseesi ja siihen, että ratkaisu on oikea. Huonompia hetkiä tulee varmasti, mutta se on ihan normaalia, eikä niihin kannata jäädä rypemään. Älä pelkää turhaan. Ja heti jos susta tuntuu oudolta, puhut poikaystävällesi, ja hän voi sua fiiliksissäsi auttaa.
Nimittäin minun vaimoni juurikin samanlainen tapaus. Erona vain se, että emme ole olleet vielä erossa ja en luota häneen pätkän vertaa. Ainoa asia joka meidät vielä saa jatkamaan yhdessä on poika.
Sitä ite on aina arvostanut perhettä ja pysyvyyttä. Sitten oma puoliso paljastuu tuommoseksi vastuuttomaksi oman edun häikäilemättömäksi tavoittelijaksi. Kait tässä on kuitenkin parempi hakea avioeroa kuin jatkaa itsensä kiusaamista.
Mitä sinulle merkitsee sitoutuminen ja perhe-elämä? Ajatteletko aina vain omia tarpeitasi vai voitko laittaa yhteiset tarpeenne omiesi edelle? Vastaa näihin kysymyksiin hiljaa mielessäsi ja kerro ne sitten kumppanillesi.
Tällä hetkellä ihan sama juttu. Oon seurustellu lähemmäs 3 vuotta ja kihloissa, asutaan yhdessä. Nyt oon kuitenkin kauheen ahdistunut tästä suhteestä. En halua koko elämääni olla tän miehen kans, vai haluanko?? Nyt sanoin asian ja se suuttui ihan mielettömästi ja lähti johonkin. Nyt mietin koko ajan onko tää oikein, ollako vai ei? Oon huomannut miettiväni paljon yksin asumista. Seksi ei oo sujunu kunnolla aikoihin. Joka päivä mietin tätä asiaa. Poikaystävä sanoo että asia on selvä jos täytyy tollasia edes miettiä. Onko se sitten niin helppoa, ei todellakaan.
Sama vika rahikaisella... Mulla tuli tällainen "pakokauhu" kun ruvettiin suunnittelemaan talon rakentamista. Nyt ollaan oltu 5 vuotta yhdessä ja itse olen 24. Mies 26. Oikeastaan en ajattele että haluanko olla tuon miehen kanssa loppuelämääni vaan pelkään sitä,että mitä jos tämä suhde kuitenkin kaatuu. Olen viime aikoina nähnyt niin monia eroja tosi läheltä niin siitä kai tämä paniikki johtuu.
Joka päivä huomaan olevani erittäin rakastunut mutta silti ajattelen että mitä jos tämä joskus ei kannakkaan... Onkohan tämä ihan typerää, vai onkohan tämä jotain sitoutumispelkoa?