Juu-u, mies tuli ja meni...ei kyllä sitten ottanut tosiaankin kuin osan tavaroista mukaansa, tulee kuulemma taas muutaman päivän päästä hakeen osaa...
Olin tosi rauhallinen kun tuli, lueskelin koulu juttuja siinä...no hän itse sitten aloitteli jutteleen niitä näitä, ja aika kauankin siinä juteltiin, mutta ei kummempaa...
Sitten kun hän lähti niin johan taas tuli itku ja rankasti..mutta olen tosi "tyytyväinen" että pystyin oleen rauhassa hänen käyntinsä ajan...
Kaiken huippu, hänen autossaan on varmaan kymmenkunta mun cd:tä, olen jo pari viikkoa sitten sanonut että ne pitää kattoa läpi että mikkä on kummankin...sekin taas venyy...ja paukkuu...
Hänen äidiltään tuli mulle eilen viestiä...pyyteli käymään :))
Tiina: on varmasti vaikea tässä vaiheessa erotella niitä tuntemuksia, mutta mietitkö koskaan että kuinka olisi käynyt jos mies olisikin sanonut että ok, palataan yhteen, olisitko ollut valmis?
Taas täällä ja kohtalotoveri: kuinka teillä menee, kuin ita sujui?
Olin tosi rauhallinen kun tuli, lueskelin koulu juttuja siinä...no hän itse sitten aloitteli jutteleen niitä näitä, ja aika kauankin siinä juteltiin, mutta ei kummempaa...
Sitten kun hän lähti niin johan taas tuli itku ja rankasti..mutta olen tosi "tyytyväinen" että pystyin oleen rauhassa hänen käyntinsä ajan...
Kaiken huippu, hänen autossaan on varmaan kymmenkunta mun cd:tä, olen jo pari viikkoa sitten sanonut että ne pitää kattoa läpi että mikkä on kummankin...sekin taas venyy...ja paukkuu...
Hänen äidiltään tuli mulle eilen viestiä...pyyteli käymään :))
Tiina: on varmasti vaikea tässä vaiheessa erotella niitä tuntemuksia, mutta mietitkö koskaan että kuinka olisi käynyt jos mies olisikin sanonut että ok, palataan yhteen, olisitko ollut valmis?
Taas täällä ja kohtalotoveri: kuinka teillä menee, kuin ita sujui?
Vastaukset 21
Vanhimmat
Huomenta :(. Tänään:"#¤%¤%&". Itsestähän se on kiinni, mutta.....kaksi päivää sitä vahvuutta kesti. Liikaa kysymyksiä, joihin en tule saamaan ikinä vastauksia, mutta yhteyttä en ota!En tiedä mitä se hyödyttää, mutta on tullut mieleen, kauanko "tunteettomuutta" on oikein kestänyt ja liittyykö meidänkin juttuun sitten kolmas osapuoli.Ja ikävä makuhan tästä jäi, miehen syytökset olivat sitä luokkaa, että itseeni otin. Olen aika herkkä ja hän tietää sen. Jotenkin vaan olen alkanut miettimään, että kuinka paljon hän oikein "provosoikaan" minua meidän suhteen aikana. Ja itseasiassa eilen mietin, että vaikka tilanne on mikä on; olen aika onnellinen, pitkästä aikaa. Mutta se inhottava epävarmuus, törmäänkö enää koskaan kehenkään, joka rakastaa minua, huoliiko kukaan?Onneksi on olemassa tukijoukot. Kiitos teillekin täällä oleville. Eikös yhdessä jaksa paremmin. Tsemppausta tarvitsen tänään, rutkasti!Toivottavasti muille kuuluu "parempaa".
Koeta kestää, huomenna ajatukset on jo varmaan selkeämmät. Ja tuosta provosoinnista, itse olen nyt vasta tajunnut sen, että mua kohdellaan niin kuin annan itseäni kohdella. Kai multa oli suhteen aikana jotenkin itsetunto kadonnut kun yritin olla joustava, mukava jne. Ehkä liiallista kiltteyttä? Nyt se itsetunto on jo alkanut löytymään vähitellen. Ehkä sullakin on samasta asiasta kyse, kun nyt olo tuntuu kaikesta huolimatta paremmalta. Tottakai takapakkejakin tulee, mutta päivä kerrallaan parempaan päin!
Niin. Kaikkea kivaa on onneksi tiedossa. Millä sinä olet selvinnyt mahdollisista kysymyksistä mitä mieleesi tulee?Onko exäsi vastannut Sinulle?Minun exästä on tullut suoraan sanottuna todella omituinen, hokee vain, että ei ole minulle velkaa mitään. Lisäksi ei edes suostu palauttamaan loppuja tavaroita, kun ositus on tehty, niin en pysty enää riitauttamaan asioita.Kai on vain pakko elää asioiden kanssa. Mutta kyllä ihminen voi muuttua katkeroituessa!Eniten ehkä loukkaa se, että kuulemma minun käytökseni on syy eroon. Tuntuu, että seitsemän vuotta olin yksin suhteessamme. Sanokaa millä pääsen eroon syyllisyydestä, olen myöntänyt virheeni ja antanut itselleni anteeksi, mutta mitä tässä tilanteessa voisi tehdä?
Älä pakota itseäsi liian nopeasti mihinkään, on mahtava saavutus että kaksi päivää meni jo hienosti. seurravaksi menee varmasti 3 päivää..jne siitä se lähtee!!
Se on kamalaa, kun on keskeneräsiä asioita ja kysymyksiä, joihin ei tiedä vastauksia, se on raskasta, siksi toivonkin että pystyisitte puhumaan kunnolla asiat halki, ei ehkä tällä viikolla mutta tulevaisuudessa.
Koska kysymykset ilman vastausta on raskas taakka kantaa ja sitä vaikeampi on jaksaa eteenpäin.
Mistä hän sinua syyttelee?
Voisiko olla niin että hän hakemalla hakee syitä siihen että hän muka on nyt tehnyt oikein ja hänen on helpompi pysyä päätöksessään jos saa syyttää sinua kaikestà?
Se on hyvä että olet onnellinen, edes jossain määrin.
Mutta varmasti törmäät, ja varmasti huolii ja varmasti rakastaa!! Se on ainakin varmaa...
Se että koska törmäät, sitä ei tiedä kukaan, mutta toivon että vasta sitten kun olet sata valmis paneutumaan täysin siihen suhteeseen, ettei päässäsi milläänlailla kummittele entinen.
Yhdessä me jaksetaan kyllä, ja kestetään tämäkin päivä!! :)
Kaikenlaisia kysymyksiä on tullut mieleen. Olen niitä itsekseni mietiskellyt ja ystävien kanssa pohdiskellut. Jotain juttuja käytiin exän kanssa läpi eron yhteydessä. Nyt en ole mitään exältä kysellyt, en kai halua loukkaantua enempää. On tässä uuden elämän rakentamisessa jo ihan tarpeeksi. Omia virheitä olen näin jälkikäteen tajunnut ja olen niistä yrittänyt ottaa opiksi. Ja antaa anteeksi exälle ja itselleni. Jotkut asiat vain on niin vaikeita.
On väärin sun exältä tehdä susta se syntipukki. Kyllä parisuhteessa eron syihin vaikuttaa aina ne kaksi ihmistä, vaikka päätöksen erosta tekisi toinen yksinään ja yksipuolisesti. Exällä taitaa olla kuitenkin epävarma ja syyllinen olo itsellaan ja yrittää päästä syyllisyydestään eroon vierittämällä kaiken sun niskaasi. Tuli mieleen, että olisiko joku asia vielä käsittelemättä ja anteeksiantamatta itsellesi, kun tunnet vielä syyllisyyttä?
täytyy myöntää, että syyllisyys on ollut kova. Olen nimittäin käyttäytynyt todella lapsellisesti!Helppohan toisen on syyttää minua kaikesta. Luin jostain :), että miehet yleensä sillä tavalla selviävät...Olen aivan liian herkkä ja mietin liikaa asioita. Olen myös ollut aivan liian kiltti, ylivastuullinen ja ajattelen vieläkin liikaa exää. No, herätys tuli nyt!Onneksi on olemassa kavereita, jotka takovat järkeä päähän.Mutta miten ihmeessä rakkaus voi muuttua tällaiseksi---maailmassa monta on ihmeellistä asiaa.Tuntuu niin pahalta!
Hyvä juttu että pystyit olemaan tyyni ja rauhallinen. Hyvä! Musta oli kauheaa että ei saanut itseä saanut pidettyä kurissa toisen edessä (kun toinen on ihan tyyni), ääni värisi ja kyyneleet tuli silmiin. Jonkin aikaa siinä meni, että sai itsensä kokoon, vaikka usein jälkikäteen pääsi itku. Miltä susta tuntuu tuollaiset niitä näitä juttelut? Kun on tottunut toisen kanssa juttelemaan kaikesta, niin nyt sitten puhutaan kaikesta sellaisesta mikä ei kosketa meitä kahta ja kumpikin varoo tökkäisemästä arkaan kohtaan.
Jotenkin tuntuu, että sun tapauksessa mies on niin sekaisin, ettei tiedä mitä tehdä. Toimii vaan jonkun kaavan mukaisesti, kun ei muuta tiedä. Varmaan hänen perheensä ja kaverinsa ovat huomanneet myös saman ja ovat huolissaan.
Eilinen ilta meni mietiskellessä asioita,kun nämä palstan keskustelut saivat ajatukset liikkeelle. Piti oikein taas kaivaa "teoriat" esiin. Sen verran olen taas edistynyt, että mietiskelen jo enemmän itseeni liittyviä asioita enkä vain miestä tai meitä.
pystyin oleen tyyni, vaikka sisällä sydän huusi ja lujaa, mutta en näyttänyt sitä hänelle...
Mutta tosiaan hänen lähdettyään en ollutkaan niin kovin vahva :)
Toisaalta mukava jutella, siis puhua kuulumisia ja mitä kumpikin on tehnyt ja puuhaillut ym...mutta siinä joutuu tosiaan yrittää pitää puhe normaali asteella, ettei tosiaan mene arkaan paikkaan...
Perhe hänestä tosissaan huolissaan, ja ehkä siksi yrittävät saada minut "pidettyä" mukana tilanteessa, ja ajattelinkin että voisin mennä sinne hänen vanhempiensa luokse käymään, koska varmasti saisin siellä jotain vastauksia ihmettelemiini asoihin ja saisin hänen äitinsä kanssa puhuttua tilanteesta ja kaikesta tapahtuneista asioista.
Olemme hänen äitinsä kanssa pitäneet todella paljon yhteyttä kun tämä kriisi alkoi, mutta jotenkin kuin sain tietää että mies muuttaa kokonaan pois, niin lakkasin pistämästä yhteyttä, ajattelin että mitä minä sen perheen kanssa enää tekemisissä olen...
kun sitä miestä katsoo silmiin, voi nähdä sen tuskan ja surun ja sen ettei hänellä hyvin mene, mutta enpä voi tehdä mitään, kun jos kerran hän ei halua tukeani eikä apuani, niin pakko niellä vain se tosiasia että asiat ovat nyt näin.
Tekisin mitä vain jos saisin edes osan hänen pahasta olosta pois...
Ehkä hänen olonsa helpottuisi kun hän suostuisi puhumaan jonkun kanssa, mutta kun ei niin ei...hän vaan yksin märehtii ja syyttää suurin piirtein itseään kaikista maailman ongelmista...
Jatka samaa pohdiskelua, vaikka se tuntuisi pahalta, niin siitä on tulevaisuudessa paljon hyötyä että olet käsitellyt asioita ja miettinyt kaiken, ettei jää mitään epäselvää itselleen.
Se on hyvä merkki surussa, että kykenee ajatteleen jo enemmän itseään kuin toista.
sellaista, että oletko Susanne liian kiltti?Ethän hajota itseäsi tässä tilanteessa....Ei me pystytä muita pelastamaan. Tiedän siitä, koska itselläni tuli kaikki maailman kriisit viime vuonna ja siitä juonsi eromme lähtökohta....Onneksi rakastat miestäsi noin paljon, meillä mies antoi periksi.Hän yritti parhaansa,mutta ihmisen on itse käytävä kriisit läpi, valitettavasti. En syytä häntä, mutta todella tällä hetkellä olen antanut itselleni anteeksi, mutta on ikävää opetella elämään kantapään kautta. Ja tottakai hänen on helpompi syyttää minun käyttäytymistäni kaikesta, ja huonosti käyttäydyinkin....Sitä arvostaa asioita erilailla, kun ne menettää.On ihanaa, että olen kasvanut tässä prosessissa, mutta mieheni on vain toivottanut hyvää jatkoa ja onnea seuraavan ihmisen kanssa. Kasvamattomuutta tuokin ja toisaalta olen hartaasti kiittänyt, ettemme perustaneet perhettä, sillä nyt todellisen vaikean paikan tullen hän oli valmis luopumaan.Ja koska hän on ollut todella inhottava, niin on hyvä päästä hänestä kokonaan eroon. Olisi kammottavaa, mikäli lapsi joutuisi olemaan välikädessä. Mukavaa, että sinulla on hyvät välit appivanhempiin....Minä olen kuullut heistä kerran,ja silloinkin vain soittivat, että olen rahanahne. No, en ole!Mutta ihmeellistä, miten jotkut voivat todella olla törkeitä.Olisi varmaan pitänyt lähteä ilman senttiäkään...Itse olen rahani tienannut työn teolla.Onpas katkeraa tekstiä minultakin. No, sori purkaus!Ottaa vaan niin kaameesti päähän!!!!!Saa koko suku mennä jorpakkoon.
Samaa jäin miettimään kuin "taas täällä", nimittäin liikaa kiltteyttä. Jälkikäteen ajateltuna olen ollut liian kiltti ja mukautuva, ylivastuullinen ja vaikka mitä. Eron jälkeen mietin, että miten mies pärjää (hänellä oli joitakin ongelmia)ja mietin hänen ongelmiaan, enkä omiani. Yksi kaveri sai vähitellen puhuttua järkeä minulle, että pitää nyt keskittyä omiin asioihin ja laittaa ne järjestykseen. Mies on valintansa tehnyt ja joutuu sen mukaan elämään. Omaa mieltä on vain niin vaikea kovettaa, kun toisesta niin paljon välittää. Ymmärrän sua Susanne, se on vaikea katsoa kun toisella on vaikeaa, mutta ei siinä paljon voi tehdä jos toinen on asian niin päättänyt. Ehkä antaa tilaa?
Oliko se sillä tavalla, että teillä mies päätti, että se on loppu. Olitteko naimisissa?Mitkä ovat välinne tällä hetkellä. Sori, en enää muista.....
Joo, mies halusi lopettaa, minä en. Ei oltu naimisissa, mutta kahdeksan vuotta yhdessä. Välit ovat nyt sellaiset, että voidaan puhua lähes normaalisti jokapäiväisistä jutuista, mutta kumpikin pysyy tiukasti pois "meihin" liittyvistä asioista. Käydään nimittäin samassa paikassa harrastamassa, joten törmäämistä ei voi välttää. Harrastus on mulle pitkäaikainen ja tärkeä, samoin ihmiset siellä, niin yritän nyt pysyä asiallisissa väleissä exän kanssa. Olen kyllä vähentänyt tuota harrastusta ja keskittynyt muihin juttuihin. Tuntuu siltä, että mies tulee mielellään mulle juttelemaan (nyt kun olen saanut itseni kasaan enkä kyynelehdi), ehkä häntäkin yksinäisyys vaivaa ja kaiketi olen hyvä kuuntelija. Muuten emme pidä toisiimme yhteyttä, paitsi jos asia liittyy harrastukseen.
Eli teillä on asiallisen ok välit. Olisin halunnut pysyä kavereina, viimeksi mies sanoin, että minä en muka halunnut....Haloo!Tyyppi on täysi....Itsekseni olen kyllä puhelun jälkeen miettinyt, että miksi minä hänen kanssaan ystävä olisin. On minulla ystäviä.
liian kiltti..tai no en osaa varman tällähetkellä ajatella tarpeeksi selkeästi, mutta mielestäni en ole, tietysti olen noiden tavaroiden kanssa joustanut jne...
Ja sitten taas voi olla että en osaa olla muuta kuin kiltti kun tiedän että vaikka minulla on vaikeaa, toisella on vielä vaikeempaa ja se tässä se on jolla on kädet olkapäitä myöten p***, minä vain joudun kärsimään hänen päätöksestään...
Se on hienoa että sinusta tuntuu että olet kasvanut itse tässä prosessissa, ehkä se on ollut kaiken tarkoitus.
Toisaalta on varmasti paljon helpompaa olla kun mies käyttäytyy inhottavasti, hän tavallaan antaa sinulle syyn unohtaa ja jatkaa elämää.
Mutta kuitenkin on hyvä aina pitää mielessä, ettei se kuitenkaan pakosti ole toisen todellinen luonne vaan suojautumis keino...ja tapa auttaa toista...
Anna tulla vaan, purkaa kaikki pihalle!!!
Todella ikävää että ihmiset ovat noin julmia, mutta jtä heidän sanomiset aivan omaan arvoonsa, niin kun varmasti olet jättänytkin, ehkä hekin halusivat purkaa pahaa oloa johonkin, ja sinä sait osasi siitä.
Olen monesti miettinytt että miksi miehen äiti ei ole halunnut antaa periksi, hän miljoona kertaa on minulle sanonut että kyllä kaikki järjestyy kun mies vain tulee järkiinsä ja saa elämän langasta kiinni, siinä vaiheessakin kun kerroin (huom.minä kerroin, ei mies) että mies on päättänyt muuttaa kokonaan pois, hän vieläkin hoki samaa, sanoin silloin hänelle että on pakko ottaa huomioon sellainenkin vaihtoehto ettei mies vain enää rakasta ja käyttää kriisiä tekosyynä...hän käski minun unohtaa heti tuollaiset ajatukset ja sanoi että kyllä hän tietää, vaikkei mitään muuta tällähetkellä tiiä, niin sen hän tietää että mies rakastaa ja kovasti.
On varmasti heillekin vaikea seurata sivusta, kun poikansa elämä menee aivan sekasin, eikä he osaa auttaa oikeestaan mitenkään, ja se että se mies on aivan kuin eläisi jossain horroksessa, niin kyllä se varmaan ottaa heidänkin sydämmestä.
Ehkä he haluavat pitää minut "lähellään" oman surunsa ja minun surun vuoksi...en tiedä...
No, yritän ne välit pitää asiallisena, ihan jo harrastuksenkin vuoksi. Välillä sisällä kyllä kiehuu ja on vaikea olla viileä. Olen kyllä miettinyt haluanko alkaa miehen kaveriksi. Se on aika vaikeaa ainakin nyt, kun noita tunteita on vielä ja loukkaantumista. Pelkään että jään roikkumaan ja jatkan liian kilttinä tyttönä samaa kuviota. Varmaan niitä parempia kavereita meille kummallekin löytyy kuin se exä. Viisas kaverini totesi, että sitten kun uuden miehen löydät, niin tuollaisia kavereita et enää kaipaakaan.
Joskus vanhemmat elävät lastensa elämää liikaa....(ainakin minun mieheni).Mutta on ihanaa, että olet heidän kanssa väleissä.Itselläni se ei ole edes joulukortti-tasoa puhelun jälkeen.Mutta muista, että sinun ja miehesi suhde on vain teidän :).....Olenpa minä tänään negatiivinen. Mene ihmeessä kahville!Mutta pitäisikö miehesi siitä, että kerrot hänen äidilleen liikaa juttuja?Kai nämä sotkut aikanaan selviää...Minun pitää nyt vain rauhottua.....
Se on kyllä totta, kun minä en nukkunut aluksi, niin ei äitinäkään saanut nukuttua kun murehti sitä etten nukkunut...heh sitten lopetin hänelle asiasta puhumisen, jotta hän rauhottuisi :)
Mutta uskon että miehen äidin pelko johtuu ihan todellisista merkeistä ettei kaikki ole ok...
Kyllä kahveella voin käydä, mutta se on totta etten voi sen kummemmin puhua hänelle kaikesta, mutta voin kyllä kuunnella :)
Minä olen vähän piristynyt eilisestä, mutta koko ajan odotan taas että tipun pohjalle :(
Yritä rauhottua juu, mutta kirjoita ihmeessä olostasi ja pura pihalle, helpottaa!!
miettiä liikaa, mutta kyllä kaivertaa ja kovasti se, että onko ne miehen tunteet oikeasti kuolleet?Vai mitä oikeasti tuntee?
Siihen kun oikeesti 100% tietäs vastauksen, olisin ainakin minä tosi iloinen!!
vaikka toisaalta tietää ja kaikki niin sanoo ettei miehen tunteet ole mihinkään muuttuneet mutta kun itse mies ei enää sano niin on niin vaikea uskoa ja luottaa siihen :(
Jotenkin kun olen lukenut noita sinun kaikkia kirjoituksia, niin mielikuvani on, että mies ei olisi mitenkään niinkään varma että tunteet ovat kuolleet, koska kuitenkin teot antavat ymmärtää toisin...siis psykologisesti...
mutta eihän sitä voi enää tietää....(sydämessäni tiedän, että ei sitä yhteyttä katkaise mikään koskaan, mikä meillä oli).Voi kun asuisit täällä päin, niin voitaisiin mennä yhdessä siiderille tällaisen päivän päätteeksi....Näihin tunnelmiin. Kiitos, kun olette olemassa!Huomiseen :)
siis siideri..harmi :(
Varsinkin tosiaan tälläisenä päivänä :)
Hyvät päivän jatkot, katsellaan huomenissa...
Jaksamisia!