Exästä on kuoriutunut katkera, loukkaantunut olio. Ei halua keskustella mistään-ok, hänen oikeutensa. Syyttää vain minua ja käytöstäni erostamme-olen ollut yksin suhteessamme?Olen tehnyt virheeni, mutta voiko ero tosiaan olla vain minun vika?
Muilla samanlaista?
feeling blue
152386
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Exäni uhkaillut vaikka millä, elämäni tuhoamisella ym mahdollisella. Mulla taas se että ex laittaa päivittäin jotain viestiä, joko sähköpostilla, textarilla tai sitten soittaa. Jokainen viesti on jollain tavalla minun elämäni latistamista. Hän on tehnyt selväksi että yhteiselle lapsellemme hän kertoo mikä on eromme syy... ei hänessä vaan minussa... Mielestäni suhteeseen tarvitaan aina kaksi ihmistä, jos homma ei toimi löytyy vikaa varmasti molemmista. Älä missään nimessä usko ex:äsi syyttelyitä. Sano toiselle osapuolelle että katsoo itseään peiliin. Me kaikki teemme virheitä, kukaan ei ole täydellinen. Ja tärkeimpänä muista että et syytä itseäsi!
..mutta meillä ohimennyt vaihe.
Eka vuosi oli hankalaa, exä oireili
pahaa oloaan
- aika parantaa, ainakin meillä,
tänäaamunakin käväsin exän luona
ohikulkiessani, juteltiin leppoisasti,
sain leipää ja teetä .
Erossa on aina syyllinen! Koskaan ero ei voi tulla ilman syytä! Se pitää vain löytää ja tunnustaa mikä on mennyt pieleen ja kenen vika, vain näin siitä pääsee yli tai sen voi korjata!
Kukaan ei tietenkään tahdo olla se "vika" vaan aina puolustellaan omaa näkemystä oikeaksi, ja syytellään toista, koska toisesta viat näkee helpommin.
Jos pytyy tuomitsemaan toisen, pystyy tuomitsemaan itsensäkin. Aina ero johtuu jostakin. Se voi johtua kolmannesta osapuolesta, joka taas väittää, ettei tullut väliin.
Jokaiseen tapahtumaan tai sattumaan on aina syy ja sillä on tarkoitus. Kun oikein mietitään ja keskitytään asiaan, mikä raastaa osapuolia, se "juttu" löytyy sieltä ihan varmasti. On asioita, joille ihminen voi jotain, ja on asioita joille ei voi mitään.
Mutta syytteleminen ja toisen ihminen näkeminen sinä pahana ja ainoastaan väärin toimineena, ei tuota tulosta. Meissä kaikissa on vikaa, mutta ei aina samallakertaa.
On pystyttävä korjaamaan asioita samalla tavalla kuin vanhan saappaan, se ei välttämättäole kuin uusi, mutta vahvempi.
Minä olin syyllinen, koska halusin olla oma itseni, enkä elää pelkästään muiden mieliksi.
Niinpä nostin kytkintä. Pystyn kyllä elämään syyllisyyteni kanssa ja olemaan nyt onnellinen...yksin.
Miksi et pystynyt olemaan oma itsesi?
Se on vähän monimutkaisempi juttu ja itsehän mä olin suostunut vetämään väärää roolia. Mutta voimat loppui...
Sama juttu täällä. Mies lähti täysin yllättäen liitostamme ja ryhtyi suhteeseen toisen naisen kanssa. Nyt kun olemme joutuneet olemaan tekemisissä käytännön järjestelyiden vuoksi, on hänestä -jättäjästä- tullut todella julma ja ilkeä. Olen saanut kuulla kaikki mahdolliset loukkaukset ja kertomukset siitä, kuinka huono nainen olen, kuinka ero johtui minusta, kuinka ihana uusi nainen on ja kuinka onnellinen hän on nyt. Välillä taas tulee juttua siitä, että "tiedäthän sä, että mulla on edelleen tunteita sua kohtaan", "mä kaipaan, välitän yms."
Itse en ole miestä takaisin kerjännyt enkä ole loukkauksia antanut. Suruni ja tuskani hän on kyllä nähnyt. Ihmetyttää toisen käytös. Suhde oli harmoninen loppuun saakka eikä toinen tuonut koskaan esiin tyytymättömyyttään suhteeseen.
Ymmärtäisin vielä, jos minä -jätetty- käyttäytyisin tolla tavoin, mutta miksi hänen täytyy olla niin ilkeä ja julma, kun hän on saanut sen, mitä halusikin enkä ole edes yrittänyt roikkua hänessä kiinni?
"Exästä on kuoriutunut katkera, loukkaantunut olio."
No jopas! Luulitko hänen ilahtuvan?
"Olen tehnyt virheeni, mutta voiko ero tosiaan olla vain minun vika?"
Kyllä. Jos sinä hait yksin avioeroa, se on yksin sinun syysi.
Parisuhteen ongelmat sen sijaan eivät olleet yksin sinun syysi. Jos et olisi rikkonut suhdetta, ei sinua voitaisi yksin syyttää.
Tästä voi jokainen eroa harkitseva ottaa opikseen. Peruuttamatonta päätöstä ei kannata tehdä kevein perustein - mielestäni sitä ei kannata tehdä ollenkaan.
Parisuhteessa kahdella on vastuu suhten onnistumisesta tai epäonnistumisesta.
Vaihtoehtoja ongelmatilanteissa on aina vähintään kaksi: yrittää korjata liitto tai hakea avioeroa.
Avioero ei ole kenenkään SYY, haki sitä yksin tai yhdessä puolison kanssa. Ero on ratkaisu siinä missä suhteen korjaaminenkin. Olemassa olevat resurssit ja ihmisten henkinen kapasiteetti vaikuttavat siihen, minkä RATKAISUN kukin tekee elämässään.
Parisuhteessa molemmilla on vastuu suhteen jatkamisesta. Avioeron hakeminen on toisen yksipuolinen ilmoitus siitä, ettei aio enää ottaa tuota vastuuta.
Ongelmatilanteet on ratkaistava parisuhteen sisällä. Avioero ei ratkaise ongelmia. Miten ongelmia edes voitaisiin ratkaista sillä, että toinen poistuu ratkaisemasta niitä?
On eri asia, jos toinen ihminen on kroonisesti väkivaltainen. Silloin ymmärrän avioeronkin. Mutta lisäksi väkivallantekijän pitää joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen teoistaan, jolloin kaikille käy ilmi eron todellinen syyllinen, joka siis tässä tapauksessa ei ole eroa hakenut osapuoli.
Edellä kuvatut tapaukset ovat onneksi verraten harvinaisia. Yleensä syyllisyys on selvä: eroa hakenut on syyllinen. Totta kai kyseessä on myös "ratkaisu". Jos ryöstät pankin tai murhaat jonkun, kyseessä on myös ollut "ratkaisu". Avioerosta ei jostakin syystä tule mitään tuomiota siihen syylliselle, vaikka lapset kärsivät siitä monin verroin enemmän kuin siitä, että sama ihminen ryöstäisi pankin. Pankkiryöstöstä kyllä tuomitaan, vaikka pankille siitä aiheutuva tappio on tyypillisesti minimaalinen eikä missään suhteessa avioerolasten kärsimyksiin.
"Olemassa olevat resurssit ja ihmisten henkinen kapasiteetti vaikuttavat siihen, minkä RATKAISUN kukin tekee elämässään."
Näin todella on. Harmillista, että ainakin kärsivällisyyteen liittyvää henkistä kapasiteettia on nykyään niin monella niin vähän.
eron jälkeen oltiin ystäviä kun autoin häntä vielä käytännön asioissa.Kun lopulta sanoin,en voi loppuelämääni olla auttaja,hän raivostui ja huusi-häivy elämästäni!Ja minä häivyin,en ole enää nähnyt enkä kuullut,mutta miksi piti vihalla päättyä.
"autoin häntä vielä käytännön asioissa"
Kummallista, että eron järjestäjä ei osaa hoitaa käytännön asioita. Täytyy sanoa, että todella rohkea yksilö, kun uskaltaa erota, mutta ei osaa järjestää elämäänsä.
"miksi piti vihalla päättyä"
Omituista käytöstä ensin heivata toinen pihalle ja sitten suuttua, kun ei saa enää apua.
Ymmärtäisin häntä hyvin, jos sinä olisit se petturi.
Toteat, että parisuhteessa molempien vastuulla on suhteen jatkaminen. Ja että ongelmatilanteet on ratkaistava parisuhteen sisällä.
Valitettavasti todella harvoin täysin samoin tuntevaa ja ajattelevaa ihmistä on avioliitossa. Usein käy niin, että toiselle jokin asia on ongelma ja toiselle ei. Ongelmiin ratkaisuvaihtoja etsittäessä on löydettävä keinot, jotka molemmille sopivat; yhteispelistähän on kyse!
En usko, että kukaan ihan kevyin perustein eroaa. Varmasti on kokeiltu monia ratkausuja. Josksu mikään ei vaan auta.
Jos esimerkiksi yhteiset päämäärät ja tavoitteet katoa, molempien intressit suuntautuvat toisaalle, tai saattaa olla erilaiset seksuaaliset tarpeet. Vaihtoehtoina on siis yrittää muuttaa suhdetta, tai erota. Entä jos ajatukset, toiveet, tavoitteet ja unelmat on liian kaukana toisistaa? Epätyydyttävässä suhteessa eläminen aiheuttaisi pahoinvointia molemmille. Olisiko silloin kaksi syyllistä kahden ihmisen pahaanoloon? Voisihan kärjistäen syyllistää sen osapuolen, joka ei halua erota, mutta ei kykene muuttamaan suhdettakaan!
Mieletsäni on huomattavasti suoraselkäisempää hakea eroa kuin esim. alkaa etsimään rinnakkaissuhteista helpotusta elämään. Ja kumpi tuolloin olisi mielestäsi syyllinen: se, joka pettää vai se, joka pitää eroa mahdottomana?
Yhtä ainoaa elämää ei ole tarkoitettu henkiseksi helvetiksi. Avioliitto on parhaimmillaan kahden tasavertaisen aikuisen ystävyyttä syvempää kumppanuutta. Eroa voi hakea tuntematta syyllisyyttä; eroja haetaan nykyään myös enenevissä määrin yhdessä.
Exäsi ei ole kohdannut vielä totuutta.
Ei halua vielä selvästi luovuttaa.
Vaikeinta onkin irti päästäminen toisesta.
Aika yleensä on ainoa asia joka auttaa ja
se että kohtaa myös omat virheensä. Jossakin vaiheessä näin tuleekin tapahtumaan.
Erossa ei ole kumpikaan sen syyllisempi.
On vaan niin pirun helppoa syyttää toista kuin
katsoa itseään peilistä ja myöntää omakin
osuutensa tapahtumiin.
Ja vaikeinta on anteeksianto niin toiselle kuin ennenkaikkea itselleen siinä vaiheessa kun tajuaa sen omankin vajavaisuutensa.
Sinä voit antaa anteeksi exällesi ja itsellesi mutta hän tekee sen jos pystyy.
Et oikeastaan voi muuta kuin ajatella nyt itseäsi ja omaa elämääsi eteenpäin.
"Erossa ei ole kumpikaan sen syyllisempi."
Kyllä joskus on, ja vissiin aika usein (no ehkä minäkin nyt yleistän)