Miksi mies ei osaa päättää

Mies istuu kahdella tuolilla ja ei kunnolla missään. Kummankaan naisen luona ei ole tarpeeksi paha olla, että toisen jättäisi. Eikä kummankaan luona niin hyvä olla, että ratkaisu olisi ilmiselvä.
Kamppailu on tasaväkinen pelin tässä vaiheessa.
Yleensä jatkossa "toinen" nainen häviää, sillä lapsi ratkaisee ottelun.

Ei siinä mistään osaamattomuudesta ole kyse. Mies ei halua eikä aiokaan päättää mitään, koska haluaa pitää molemmat. Jos joku päätös asiaan halutaan, niin jomman kumman naisen on se tehtävä.

Minä olin aikanaan se "toinen nainen", tosin kun aloimme seurustella, oli mies jo muuttanut exänsä ja lapsensa luota pois.

No, muutaman kuukauden seurustelun jälkeen tämä pyöritys alkoi ja mies oli luonani ehkä pari viikkoa, sitten viikon exän luona, viikon kaksi taas minun luona ja näin pois päin. Usean kuukauden pyörityksen jälkeen olin jo hermoraunio ja pyysin häntä tekemään päätöksen. Työnsin häntä pois luotani ja käskin mennä perheensä luo, kun sinne nähtävästi niin kaipaa. Uskokaa tai älkää, mies hankkiutui eroon asunnostaan ja muutti exän luo. Luulin pelin olevan selvä ja olo oli jokseenkin helpottunut. Kuitenkin vain pari viikkoa tästä ja hän tuli kassiensa kanssa minun luokseni ja vakuutti jäävänsä. Eipä aikaakaan kun mies taas lähti. Sitten lähdin minäkin, nimittäin etelään hermolomalle suht pitkäksi aikaa.

Palatessani olin toinen ihminen ja olin "päässyt yli pahimmasta". Mies otti yhteyttä heti palattuani ja aloimme tapailla ystävinä. Tällä kertaa erona oli se, etten ollutkaan enää täysillä rakastunut häneen vaan lähinnä välinpitämätön ja pidin häntä menneiden talvien lumina, kuitenkin ystävänä. Jonkun ajan päästä hän kuitenkin vietti taas öitä luonani ja sanoi tehneensä vihdoin päätöksen, eikä palaa enää exän luo.

Sillä kertaa päätös piti, tästä on nyt pari vuotta aikaa yhdessä ollaan edelleen. Ja vaikka olenkin "kaikkien haukkuma toinen nainen", korostan, että mies oli vapailla markkinoilla kun pelimme alkoi. Toiseksi, MINÄ luovutin ja lähdin pois toisen päätöstä kunnioittaen (joskin myös tästä pyörityksestä ja nöyryytyksestä katkeroituneena) ja takaisin tullessani vielä pyrin olemaan vain ystävä.

Mies teki kuitenkin aloitteen ja sen myötä päätin antaa vihoviimeisen mahdollisuuden. Tänä päivänä olemme kihloissa ja suunnittelemme perheenlisäystäkin. Joskus se siis menee näinkin päin.

Tarkoitukseni ei ollut missään vaiheessa rikkoa hänen perhettään, mutta kaikki ulkopuolisetkin kuten myös ex-emäntä itsekin tiesivät, ettei heistä olisi tullut mitään. Mies palasi vain ja ainoastaan lapsen takia. Siksipä hän ei siellä koskaan pystynyt olla muutamaa päivää pitempään kun ei yksinkertaisesti sietänyt exäänsä.

Niin, ja heidän yhteiselonsa surkeuden todistaa myös se, että ennen ja jälkeen exän raskauden he ovat eronneet ja palanneet yhteen lukuisia kertoja. Suurimman osan raskausajasta nainen oli yksin. Myös 2 vkoa lapsen syntymän jälkeen mies lähti taas tiehensä muutamaksi viikoksi.

Ja se, haluanko todella tällaisen miehen kanssa perhettä... niinpä. Jos sama homma toteutuu minunkin kohdallani... Mutta katsotaan nyt. Varaukseni minullakin. Toisaalta mies on parin vuoden ajan ollut vain "minun", joten eiköhän olisi korkea aika alkaa luottamaankin...?