En mielelläni puhu näillä keskustelupalstoilla
perheasioista, muutoin kuin saatuani luvan heiltä, jotka ovat "asianosaisia."
Nyt olen saanut luvan kysyä muidenkin mielipidettä ja kuulla mahdollisista vastaavanlaisista kokemuksista.
Miesystävälläni on kolme lasta edellisestä liitostaan ja minulla yksi aikuinen tytär.
Tulimme juuri muutaman päivän lomamatkalta ja kaksi nuorinta olivat mukanamme.
Kun olin puhelinyhteydessä tyttäreni kanssa hän sanoi, ettei ollut päässyt käymään "kotona", siis
kodissa, josta hän kyllä on jo muutanut omaan huushollinsa.
Olemme sopineet että hän saa käydä pyykillä ja lainaamassa, jos tarvitsee jotain.
Nyt tytärpuoleni oli sanonut, että tämä on hänen iskänsä talo ja sinun ei tarvites tulla tänne.
Asiat ovat monessakin mielessä ongelmallisia, sillä etunimelltä kutsuminen on tarttunut ja tyttäreni kutsuu miesystäväni lasten tapaan minua etunimeltä.
Lomamme meni hyvin ja ystäväni 13 ja 15 vuotiaat pojat käyttäytyivät minua kohtaan ystävällisesti ja korrektisti, mutta nyt näyttäisi siltä ja on vaikuttanut jo pitemmän aikaa, että naiset eli saman ikäiset tyttäremme eivät tule toimeen keskenään.Vaikka kumpikaan ei asu kotona enää, joudumme tapaamaan usein kaikki porukalla ja minä en kestäisi riitoja, enkä ainaista sovittelijana olemista.
Mies naureskelee ja sanoo, ettei se ole vakavaa.
Minulle se on kiusallista ja stressaavaa.
Äitipuoli
25
1654
Vastaukset
- japanitar
ei ole aina niitä helpoimpia..ja juuri tytöt ovat käsittääkseni siinäkin vaikeimpia. Ehkä he ovat äidille mustasukkaisia toisesta miehestä, ja siksi ilkeilevät..ehkä ne tavat ja tottumuksetkin "uusioperheessä" poikkeavat nuorten omista liikaa..Mies osaa monesti ottaa lunkimmin tilanteet, jotka sitä vaatisivatkin:) Naiselle se sopu puolin ja toisin merkitsee "psykologisesti" varmaan enemmän.
- plunger
On suuri houkutus vastata, vaikka menen aiheen sivuun. Kuitenkin, en pahempaa lapselle tiedä kuin äitipuoli. Lapsella on aina tärkein ihmissuhde äitiin, jos äiti puuttuu, isä on jalustalla. Siihen kuvioon äitipuoli, ottava äidin paikan - ei lapsen mielessä koskaan! Isä pysyy läheisimpänä, äitipuoli on aina vieras ja kutsutaan etunimellä. Ei ikinä äitiksi. Äidin neuvot viisaat kuunnellaan, äitipuolen sanat kuin vieraan suusta. Jos äitipuolella oma lapsi tai useampi, näiden kanssa ei lähisuhdetta helposti synny, koska äitipuoli ei ole tasapuolinen. Se ristiriita voi vuodet pysyä maton alla, sitten murrosikä sen viimeistään tuo esille, ja silloin se on raju purkaus.
Minun kokemus on toiselta suunnalta kuin Sinun, äitipuolesta. Siihen asemaan on vaikea tulla, ja lapsen luottamus hirmuisen vaikea saada. Minä kirjoitin voimakkaasti, kuin sanoen että mahdotonta. Se oli minun kokemus. Olen itse ollut sitä mieltä, että silloin minulla vielä oli koti ja se oli isän koti, sen jälkeen ei ollut kotia, oli asunto jossa oli A komentamassa ja tekemässä ruokaa joka ei minun suussa maistunut.
Minä olin silloin 6 vuotta, opin sietämään tätä naista, mutta sitten kun olin saanut rannehaavan puukosta ja repinyt siihen paidan helman siteeksi, juossut pyytämään paremman siteen, ja saanut kuusen oksan iskuja ympäri kaikkialle ja vihaiset huudot sen vahinkon takia, oli sieto loppu ja vain olin kun en muuta voinut.- viljamaria
meillä ei ole ollut koskaan pahempia ongelmia, muuta kuin mitä normaalisti pientä erimielisyyttä asioista, mistä perheessä kuin perheessä tulee pieniä sanomisia.
Eikä minulla miehen tyttären kanssakaan ole riitaisat välit, mutta tyttäremme , minun 23 ja hänen 21 eivät siedä toisiaan.
Luulenkin kyseessä olevan mustasukkaisuuden, niinkuin japanitarkin arveli.
En odotakaan , että 'lapsipuoleni' kutsuisivat minua äidiksi, mutta kun tyttärenikin käyttää etunimeä, niin oudoksun sitä.
Monet ovat tosin sanoneet, että lapsilla on nykyään tapana puhua vanhemmistaan ja vanhemmilleen käyttäen heidän etunimeään.
Sinulla on ollut paha ja kovasydäminen äitipuoli, mutta itse miellän itseni oikeudenmukaiseksi ja en voisi koskaan lyödä, tai edes haukkua lasta.
Miesystäväni on ollut leskenä 10 vuotta, lapset olivat 3, 5 ja 11 vuotiaat menettäessään äitinsä. Pojat eivät muista asiasta paljoakaan, mutta tytär oli pahassa esimurrosiässä.
Hän vaatii, että äitinsä muotokuva on isän työhuonen seinällä, mutta minusta ei koko talossa saa olla yhtään kuvaa näkyvillä.
Mies sanoo, että aikanaan asiat muuttuvat - annetaan ajan kulua. - plunger
viljamaria kirjoitti:
meillä ei ole ollut koskaan pahempia ongelmia, muuta kuin mitä normaalisti pientä erimielisyyttä asioista, mistä perheessä kuin perheessä tulee pieniä sanomisia.
Eikä minulla miehen tyttären kanssakaan ole riitaisat välit, mutta tyttäremme , minun 23 ja hänen 21 eivät siedä toisiaan.
Luulenkin kyseessä olevan mustasukkaisuuden, niinkuin japanitarkin arveli.
En odotakaan , että 'lapsipuoleni' kutsuisivat minua äidiksi, mutta kun tyttärenikin käyttää etunimeä, niin oudoksun sitä.
Monet ovat tosin sanoneet, että lapsilla on nykyään tapana puhua vanhemmistaan ja vanhemmilleen käyttäen heidän etunimeään.
Sinulla on ollut paha ja kovasydäminen äitipuoli, mutta itse miellän itseni oikeudenmukaiseksi ja en voisi koskaan lyödä, tai edes haukkua lasta.
Miesystäväni on ollut leskenä 10 vuotta, lapset olivat 3, 5 ja 11 vuotiaat menettäessään äitinsä. Pojat eivät muista asiasta paljoakaan, mutta tytär oli pahassa esimurrosiässä.
Hän vaatii, että äitinsä muotokuva on isän työhuonen seinällä, mutta minusta ei koko talossa saa olla yhtään kuvaa näkyvillä.
Mies sanoo, että aikanaan asiat muuttuvat - annetaan ajan kulua.Muistan äitini kuvasta, joka oli huoneen kaapin päällä. Väitän, että muistan äidin äänen sävyn, en mitään muuta - olin 2.5 kun äiti kuoli. Äiti oli kuitenkin aina 'läsnä', kuun isäkin sanoi että "äiti on nyt enkeli". Sitten äitipuoli tuli ja äidin kuva hävisi. Kaikki valokuvat äidistä, kaikki valokuvat äidin suvusta.
Muma eli mummo antoi minulle uuden kuvan äidistä, se katosi kun oli jäänyt ehkä näkyville tai sitten huonosti kätkin. Ei saanut olla jälkiä, en saanut myös koskaan luvan kanssa käydä muman luona, hän oli epähenkilö. Sitten hirveän myllerryksen jälkeen kun isä oli tehnyt ratkaisun ja lähti pois, oli myös faster epähenkilö. Se oli rajumpi ratkaisu kuin Sinulla - kuitenkin, sanon että lapsella tulee olla oikeus aina pitää oikeat vanhemmat, kyllä niiden paikka jättää sijan sijaisvanhemmille myös. Kun se kielletään, riistetään lapselta hänen alkuperä ja kirjoitetaan historia valheena uudelleen. - viljamaria
plunger kirjoitti:
Muistan äitini kuvasta, joka oli huoneen kaapin päällä. Väitän, että muistan äidin äänen sävyn, en mitään muuta - olin 2.5 kun äiti kuoli. Äiti oli kuitenkin aina 'läsnä', kuun isäkin sanoi että "äiti on nyt enkeli". Sitten äitipuoli tuli ja äidin kuva hävisi. Kaikki valokuvat äidistä, kaikki valokuvat äidin suvusta.
Muma eli mummo antoi minulle uuden kuvan äidistä, se katosi kun oli jäänyt ehkä näkyville tai sitten huonosti kätkin. Ei saanut olla jälkiä, en saanut myös koskaan luvan kanssa käydä muman luona, hän oli epähenkilö. Sitten hirveän myllerryksen jälkeen kun isä oli tehnyt ratkaisun ja lähti pois, oli myös faster epähenkilö. Se oli rajumpi ratkaisu kuin Sinulla - kuitenkin, sanon että lapsella tulee olla oikeus aina pitää oikeat vanhemmat, kyllä niiden paikka jättää sijan sijaisvanhemmille myös. Kun se kielletään, riistetään lapselta hänen alkuperä ja kirjoitetaan historia valheena uudelleen.ettei lapsilta saa kieltää vanhempiaan, eikä heidän muistoaan ja sitä minä en ole tehnytkään.
Päinvastoin puhun aina kauniisti heidän äidistään, vaikka en tuntenutkaan häntä,en edes koskaan tavannut.
Mutta hän on kuollut ja minä elän, enkä tahtoisi jäädä sillä tavalla kuolleen varjoon, että minusta ei saisi talossa näkyä miehen tyttären mielestä kuin 'palvelijan' käden jälki.Tyttö ei asu kotona, vaan oman poikakaverinsa kanssa, mutta käy usein pitämässä ordningia.
Pojat ovat asiallisia, jopa ystävällisiä ja mukavia ja lomallakin meillä oli oikein kivaa yhdessä. - Pirre*
viljamaria kirjoitti:
meillä ei ole ollut koskaan pahempia ongelmia, muuta kuin mitä normaalisti pientä erimielisyyttä asioista, mistä perheessä kuin perheessä tulee pieniä sanomisia.
Eikä minulla miehen tyttären kanssakaan ole riitaisat välit, mutta tyttäremme , minun 23 ja hänen 21 eivät siedä toisiaan.
Luulenkin kyseessä olevan mustasukkaisuuden, niinkuin japanitarkin arveli.
En odotakaan , että 'lapsipuoleni' kutsuisivat minua äidiksi, mutta kun tyttärenikin käyttää etunimeä, niin oudoksun sitä.
Monet ovat tosin sanoneet, että lapsilla on nykyään tapana puhua vanhemmistaan ja vanhemmilleen käyttäen heidän etunimeään.
Sinulla on ollut paha ja kovasydäminen äitipuoli, mutta itse miellän itseni oikeudenmukaiseksi ja en voisi koskaan lyödä, tai edes haukkua lasta.
Miesystäväni on ollut leskenä 10 vuotta, lapset olivat 3, 5 ja 11 vuotiaat menettäessään äitinsä. Pojat eivät muista asiasta paljoakaan, mutta tytär oli pahassa esimurrosiässä.
Hän vaatii, että äitinsä muotokuva on isän työhuonen seinällä, mutta minusta ei koko talossa saa olla yhtään kuvaa näkyvillä.
Mies sanoo, että aikanaan asiat muuttuvat - annetaan ajan kulua.miksi olet mustasukkainen edellisen vaimon kuvalle?
Toiseksi miksi aikuisten tyttärien on tultava toimeen keskenään, eikö se ole heidän valintansa? - viljamaria
Pirre* kirjoitti:
miksi olet mustasukkainen edellisen vaimon kuvalle?
Toiseksi miksi aikuisten tyttärien on tultava toimeen keskenään, eikö se ole heidän valintansa?vaan mietin, että miksi kehyksissä oleva valokuva avomiehestäni ja minuata, joka otettiin silloin kun aloitimme yhteiselämämme, ei saa miehen tyttären mielestä olla missään esillä kodissamme.
Aikuisten tyttärien olisi mielestäni hyvä tulla toimeen keskenään, sillä he joutuvat tapaamaan toisiaan täällä meidän luonamme. - Pirre*
viljamaria kirjoitti:
vaan mietin, että miksi kehyksissä oleva valokuva avomiehestäni ja minuata, joka otettiin silloin kun aloitimme yhteiselämämme, ei saa miehen tyttären mielestä olla missään esillä kodissamme.
Aikuisten tyttärien olisi mielestäni hyvä tulla toimeen keskenään, sillä he joutuvat tapaamaan toisiaan täällä meidän luonamme.nyt vähän eri asia, kun te olette jo eronneita ja sitten pitäisi vielä kuva ripustella seinälle, ihan huvittavalta tuntuu tuo selitys - minusta.
Ketään aikuista ei voi pakottaa tulemaan toimeen keskenään, jos he eivät ole siihen i t s e valmiita. - viljamaria
Pirre* kirjoitti:
nyt vähän eri asia, kun te olette jo eronneita ja sitten pitäisi vielä kuva ripustella seinälle, ihan huvittavalta tuntuu tuo selitys - minusta.
Ketään aikuista ei voi pakottaa tulemaan toimeen keskenään, jos he eivät ole siihen i t s e valmiita.Kerroinpahan nyt vaan tunteistani ja ongelmastani, sillä tällä palstalla olen huomannut pohdittavan yhdessä elämän eri alueiden huolia ja vaikeuksia.
En minä kuvaani ole seinälle ripustamassa.Se kuva miehestä ja minusta oli erään kaapin päällä, niinkuin joillakin ihmisillä on valokuvia esillä kodissaan.
Kerroin myöskin jännittyneestä ilmapiiristä, mikä vallitsee aina kun tytöt ovat yhtä aikaa 'kotona.'
Se stressaa minua. Sivullista se tietenkin saattaa huvittaa.
Ajattelinpahan nyt kirjoittaa tälläisestä asiasta ja kuulostella muiden mahdollisia vastaavanlaisia kokemuksia. - ystäväsi
Pirre* kirjoitti:
miksi olet mustasukkainen edellisen vaimon kuvalle?
Toiseksi miksi aikuisten tyttärien on tultava toimeen keskenään, eikö se ole heidän valintansa?Eikös kysymys ollut äsken siitä, että Viljamariasta ei MIEHEN TYTTÄREN mielestä saanut olla kuvan kuvaa esillä? Siis: ettei Viljamaria kuville mustasukkainen ole, vaan tämä tytär ei hyväksy Viljamarian kuvia esillä..? Niin minä asian ymmärsin.
Ja jos tyttäret ovat enemmänkin aikaa yhtä aikaa 'kotonaan', ei tietenkään ole kivaa jos välit ovat tulehtuneet. Ajattelen asiaa Viljamarian kannalta. Eivätkös tyttäret ole jo sen ikäisiä, että voisivat jättää riitelynsä 'tämän kotinsa' ulkopuolelle..?
Viljamarialle sanoisin vain, että ota asia esille, puhu asiasta suoraan.. molemmille tyttärille!! Huuda, jos muu ei auta. Ei tuollainen elämä kivaa ole. - Pirre*
ystäväsi kirjoitti:
Eikös kysymys ollut äsken siitä, että Viljamariasta ei MIEHEN TYTTÄREN mielestä saanut olla kuvan kuvaa esillä? Siis: ettei Viljamaria kuville mustasukkainen ole, vaan tämä tytär ei hyväksy Viljamarian kuvia esillä..? Niin minä asian ymmärsin.
Ja jos tyttäret ovat enemmänkin aikaa yhtä aikaa 'kotonaan', ei tietenkään ole kivaa jos välit ovat tulehtuneet. Ajattelen asiaa Viljamarian kannalta. Eivätkös tyttäret ole jo sen ikäisiä, että voisivat jättää riitelynsä 'tämän kotinsa' ulkopuolelle..?
Viljamarialle sanoisin vain, että ota asia esille, puhu asiasta suoraan.. molemmille tyttärille!! Huuda, jos muu ei auta. Ei tuollainen elämä kivaa ole.näkkyy olevankin, luin tuon; "minusta ei saa olla jne...", että Viljamarian mielestä ei saa olla kuvia näkyvissä - no voi voi mikä kömmähdys!
ANTEEKSI on nyt pyyvettävä tätä lukitaittovirhettä Viljamarialta - anteeksi, olipa nolo töppäys minulta. ystäväsi kirjoitti:
Eikös kysymys ollut äsken siitä, että Viljamariasta ei MIEHEN TYTTÄREN mielestä saanut olla kuvan kuvaa esillä? Siis: ettei Viljamaria kuville mustasukkainen ole, vaan tämä tytär ei hyväksy Viljamarian kuvia esillä..? Niin minä asian ymmärsin.
Ja jos tyttäret ovat enemmänkin aikaa yhtä aikaa 'kotonaan', ei tietenkään ole kivaa jos välit ovat tulehtuneet. Ajattelen asiaa Viljamarian kannalta. Eivätkös tyttäret ole jo sen ikäisiä, että voisivat jättää riitelynsä 'tämän kotinsa' ulkopuolelle..?
Viljamarialle sanoisin vain, että ota asia esille, puhu asiasta suoraan.. molemmille tyttärille!! Huuda, jos muu ei auta. Ei tuollainen elämä kivaa ole."ystäväni" oikaisustasi:) Hyvää yötä, nyt mammimaan!
Huo uusi HIENO nikkini!!viljamaria kirjoitti:
meillä ei ole ollut koskaan pahempia ongelmia, muuta kuin mitä normaalisti pientä erimielisyyttä asioista, mistä perheessä kuin perheessä tulee pieniä sanomisia.
Eikä minulla miehen tyttären kanssakaan ole riitaisat välit, mutta tyttäremme , minun 23 ja hänen 21 eivät siedä toisiaan.
Luulenkin kyseessä olevan mustasukkaisuuden, niinkuin japanitarkin arveli.
En odotakaan , että 'lapsipuoleni' kutsuisivat minua äidiksi, mutta kun tyttärenikin käyttää etunimeä, niin oudoksun sitä.
Monet ovat tosin sanoneet, että lapsilla on nykyään tapana puhua vanhemmistaan ja vanhemmilleen käyttäen heidän etunimeään.
Sinulla on ollut paha ja kovasydäminen äitipuoli, mutta itse miellän itseni oikeudenmukaiseksi ja en voisi koskaan lyödä, tai edes haukkua lasta.
Miesystäväni on ollut leskenä 10 vuotta, lapset olivat 3, 5 ja 11 vuotiaat menettäessään äitinsä. Pojat eivät muista asiasta paljoakaan, mutta tytär oli pahassa esimurrosiässä.
Hän vaatii, että äitinsä muotokuva on isän työhuonen seinällä, mutta minusta ei koko talossa saa olla yhtään kuvaa näkyvillä.
Mies sanoo, että aikanaan asiat muuttuvat - annetaan ajan kulua.Viljamaria - luin huolimattomasti kerrontasi ja sen pohjalta hoppuilin vastaamaan..anteeksi.
Ei ne nuo ole helppoja asetelmia koskaan, mutta aika varmaan, niinkuin miehesi- sanojesi mukaan lohduttelee, korjaa ja tuo viisautta kaikille osapuolille - aika ja tahtokin.
Hyvää yötä.- äitipuoli
Minua ei koskaan kutsuttu etunimeltä eikä myöskään äitipuoleksi.Kahden lapsen äiti oli kuollut,ja nämä lapset olivat silloin poika oli
14 vuotias ja tyttö 12 vuotta.
He tulivat minulta pyytämään että saavatko he sanoa minua äidiksi, ja tietenkin suostuin rakastin heitä kuin omiani ja samaten he minua vielä nyt kun he ovat aikuisia ja omat perheet, heidän lapsensa kutsuvat minua mummiksi ja he yhä vain äidiksi, heillä oli hyvä äiti mutta kuolema korjasi satoaan.Olen niin onnellinen näistä lapsista aina.
Ja isä oli myös oikein mukava ja hyvö mies,mutta siinäkin kohtalo tuli kuvaan, kuolema tempaisi hänetkin nyt pois,joten leskeksi jäin.
Toki on omiakin lapsia kolme kappaletta ja kaikki sulassa sovussa niinkuin sisarten kuuluukin olla. äitipuoli kirjoitti:
Minua ei koskaan kutsuttu etunimeltä eikä myöskään äitipuoleksi.Kahden lapsen äiti oli kuollut,ja nämä lapset olivat silloin poika oli
14 vuotias ja tyttö 12 vuotta.
He tulivat minulta pyytämään että saavatko he sanoa minua äidiksi, ja tietenkin suostuin rakastin heitä kuin omiani ja samaten he minua vielä nyt kun he ovat aikuisia ja omat perheet, heidän lapsensa kutsuvat minua mummiksi ja he yhä vain äidiksi, heillä oli hyvä äiti mutta kuolema korjasi satoaan.Olen niin onnellinen näistä lapsista aina.
Ja isä oli myös oikein mukava ja hyvö mies,mutta siinäkin kohtalo tuli kuvaan, kuolema tempaisi hänetkin nyt pois,joten leskeksi jäin.
Toki on omiakin lapsia kolme kappaletta ja kaikki sulassa sovussa niinkuin sisarten kuuluukin olla.Lapset olivat siskoni miehen pojat.Aiemmin jo eronnut ja lapset hänelle "määrätty".
Sisko oli heille myös äiti ja yhteinen lapsi veljien kera aivan samanarvoiset.
Sisko jäi myös leskeksi ja ensimmäisenä ei bioloogiset lapset ilmoittivat jo ennen perunkirjoituksia,ettei heillä ole mitään vaatimuksia isänsä perinnöstä,ennenkuin ÄIDISTÄ aika jättää.
Kaikki lapset ovat jo perheellisiä ja siskolla lapsenlapsia riittää antamaan elämään maustetta kukkuramitoin.- viljamaria
Pirrejuupas kirjoitti:
Viljamaria - luin huolimattomasti kerrontasi ja sen pohjalta hoppuilin vastaamaan..anteeksi.
Ei ne nuo ole helppoja asetelmia koskaan, mutta aika varmaan, niinkuin miehesi- sanojesi mukaan lohduttelee, korjaa ja tuo viisautta kaikille osapuolille - aika ja tahtokin.
Hyvää yötä.Nyt kun katsoin miten olin kirjoittanut, niin siitä voi saada sellaisenkin käsityksen, etten sietäisi avomieheni edesmenneen vaimon kuvaa kodissamme.
Todellakin on niin, että miehen työhuoneen seinällä on hänen lastensa äidin öljyvärein maalattu muotokuva, eikä se häiritse minua yhtään.
Sitävastoin mieheni(heidän tyttärensä) asenne häiritsee, koska tytär sanoi, että se kuva pitää olla iskän huoneessa, ettei iskä unohda äitiä.
Mies on sitä tyyppiä mies, ettei hän voisikaan unohtaa rakastamaansa naista, jonka kanssa aikoinaan sai kolme lasta ja eli nuoruutensa ja ehkä koko elämänsä onnellisimmat vuodet.
Ongelmahan onkin nyt juuri siinä, että tämän päivän tilanne on toinen, äiti on vain muistoissa, vaikkakin rakkaana ja joskus itse mielessäni ajattelen, että pyhimykseksi nostettuna tyttären mielessä. Onhan pyhäin häväistystä, että 'vieras' nainen tulee ottamaan äidin paikan isän elämässä.
Sitten vielä 'eukon pentukin' tuppautuu perheeseen.
Joku ehdotti viisaasti, että asia on keskusteltava selväksi, eli minun täytyy saada tuntea olevani kotonani, koska mies on sinne minut vienyt ja tahtonut elämänkumppanikseen.
Hän on jopa sanonut...montakin kertaa, että pojat 13ja 15 v kokevat olonsa ja elämänsä onnellisemmaksi nyt kun minä olen talossa. viljamaria kirjoitti:
Nyt kun katsoin miten olin kirjoittanut, niin siitä voi saada sellaisenkin käsityksen, etten sietäisi avomieheni edesmenneen vaimon kuvaa kodissamme.
Todellakin on niin, että miehen työhuoneen seinällä on hänen lastensa äidin öljyvärein maalattu muotokuva, eikä se häiritse minua yhtään.
Sitävastoin mieheni(heidän tyttärensä) asenne häiritsee, koska tytär sanoi, että se kuva pitää olla iskän huoneessa, ettei iskä unohda äitiä.
Mies on sitä tyyppiä mies, ettei hän voisikaan unohtaa rakastamaansa naista, jonka kanssa aikoinaan sai kolme lasta ja eli nuoruutensa ja ehkä koko elämänsä onnellisimmat vuodet.
Ongelmahan onkin nyt juuri siinä, että tämän päivän tilanne on toinen, äiti on vain muistoissa, vaikkakin rakkaana ja joskus itse mielessäni ajattelen, että pyhimykseksi nostettuna tyttären mielessä. Onhan pyhäin häväistystä, että 'vieras' nainen tulee ottamaan äidin paikan isän elämässä.
Sitten vielä 'eukon pentukin' tuppautuu perheeseen.
Joku ehdotti viisaasti, että asia on keskusteltava selväksi, eli minun täytyy saada tuntea olevani kotonani, koska mies on sinne minut vienyt ja tahtonut elämänkumppanikseen.
Hän on jopa sanonut...montakin kertaa, että pojat 13ja 15 v kokevat olonsa ja elämänsä onnellisemmaksi nyt kun minä olen talossa.kysynyt koskaan miehen tyttäreltä suoraan, että miksi hän ei pidä sinusta, siis rauhallisesti ja rakentavasti, vaikka toinen yrittäisi torjua sinut ja puheeksi ottamasi aiheen?
Oletko sanonut hänelle, että hän voisi osoittaa kunnioitusta ja rakkautta isälleen myös niin, että oppisi pitämään - ainakin sietämään- ja sitä myötä käyttäytymään sivistyneesti isän rakastamaa ihmistä kohtaan?- isän kanssa kasvanut
viljamaria kirjoitti:
meillä ei ole ollut koskaan pahempia ongelmia, muuta kuin mitä normaalisti pientä erimielisyyttä asioista, mistä perheessä kuin perheessä tulee pieniä sanomisia.
Eikä minulla miehen tyttären kanssakaan ole riitaisat välit, mutta tyttäremme , minun 23 ja hänen 21 eivät siedä toisiaan.
Luulenkin kyseessä olevan mustasukkaisuuden, niinkuin japanitarkin arveli.
En odotakaan , että 'lapsipuoleni' kutsuisivat minua äidiksi, mutta kun tyttärenikin käyttää etunimeä, niin oudoksun sitä.
Monet ovat tosin sanoneet, että lapsilla on nykyään tapana puhua vanhemmistaan ja vanhemmilleen käyttäen heidän etunimeään.
Sinulla on ollut paha ja kovasydäminen äitipuoli, mutta itse miellän itseni oikeudenmukaiseksi ja en voisi koskaan lyödä, tai edes haukkua lasta.
Miesystäväni on ollut leskenä 10 vuotta, lapset olivat 3, 5 ja 11 vuotiaat menettäessään äitinsä. Pojat eivät muista asiasta paljoakaan, mutta tytär oli pahassa esimurrosiässä.
Hän vaatii, että äitinsä muotokuva on isän työhuonen seinällä, mutta minusta ei koko talossa saa olla yhtään kuvaa näkyvillä.
Mies sanoo, että aikanaan asiat muuttuvat - annetaan ajan kulua.Jouduin itse käymään juttelemassa ammatti-ihmisen kanssa, hyvin samankaltaisessa tilanteessa. Sen lisäksi, että tyttö on menettänyt nuorena äitinsä on hän myös vanhimpana ja tyttönä, astunut hetkeksi äitinsä kenkiin. Ollut miehen elämässä se ykkösnainen.
Ehkäpä tyttö kokee enemmän oman asemansa uhatuksi, kuin murehtii kuolleen äitinsä muiston himmenemistä?
Voi olla, ettei tyttö edes itse omia reaktioitaan tiedosta.
Voisi tehdä hyvää tyttärelle jonkin sortin terapia, voipi olla, että koko äidin kuolema-asia on käsittelemättä. Ja nyt tytön aikuistuessa ja elämäntilanteen taas muuttuessa, asiat ja ahdistukset pintautuvat.
Ei ole helppoa kasvaa aikuiseksi naiseksi ja tulevaksi äidiksi, kun sisäistetty äiti ja malli on mennyt ja kuollut. Vihantunteet ja petetyksitulontunteet pyrkivät varmaan ulos nytkin... oikeastaan se että tyttö on kiukkuinen on sinulle luottamuslause. Olet niin luotettava, että sinulle voi kiukkuilla ja raivota! Kuolleelle äidille ei oikein voi...
t. orpo myös. - viljamaria
isän kanssa kasvanut kirjoitti:
Jouduin itse käymään juttelemassa ammatti-ihmisen kanssa, hyvin samankaltaisessa tilanteessa. Sen lisäksi, että tyttö on menettänyt nuorena äitinsä on hän myös vanhimpana ja tyttönä, astunut hetkeksi äitinsä kenkiin. Ollut miehen elämässä se ykkösnainen.
Ehkäpä tyttö kokee enemmän oman asemansa uhatuksi, kuin murehtii kuolleen äitinsä muiston himmenemistä?
Voi olla, ettei tyttö edes itse omia reaktioitaan tiedosta.
Voisi tehdä hyvää tyttärelle jonkin sortin terapia, voipi olla, että koko äidin kuolema-asia on käsittelemättä. Ja nyt tytön aikuistuessa ja elämäntilanteen taas muuttuessa, asiat ja ahdistukset pintautuvat.
Ei ole helppoa kasvaa aikuiseksi naiseksi ja tulevaksi äidiksi, kun sisäistetty äiti ja malli on mennyt ja kuollut. Vihantunteet ja petetyksitulontunteet pyrkivät varmaan ulos nytkin... oikeastaan se että tyttö on kiukkuinen on sinulle luottamuslause. Olet niin luotettava, että sinulle voi kiukkuilla ja raivota! Kuolleelle äidille ei oikein voi...
t. orpo myös.mieleeni, mutte ei noin selkeästi jäsenneltynä.
Tytär oli ennen minun 'kuvioihin' tuloani perheen ainut naispuolinen jäsen.
Tärkeä veljilleen ja isänsä ainut tytär, joka muistuttaa ulkonäöltään hyvin paljon äitiään.
Isänsä on myöskin sitä mieltä, että äidin kuolema on käsittelemättä.
11- vuotias ei pystynyt omin avuin käymään surutyötään kokonaan läpi. Se on kesken vielä kymmenen vuoden kuluttuakin.
Minä en kyllä uskalla mennä esittämään terapiaa.
Tiedän melkein varmasti että vastaus olisi ."Vitun ämmä mene itse!"
Voisimmepa mennäkin yhdessä, tai kolmisin, minä, tyttö ja mies. - isän kanssa
viljamaria kirjoitti:
mieleeni, mutte ei noin selkeästi jäsenneltynä.
Tytär oli ennen minun 'kuvioihin' tuloani perheen ainut naispuolinen jäsen.
Tärkeä veljilleen ja isänsä ainut tytär, joka muistuttaa ulkonäöltään hyvin paljon äitiään.
Isänsä on myöskin sitä mieltä, että äidin kuolema on käsittelemättä.
11- vuotias ei pystynyt omin avuin käymään surutyötään kokonaan läpi. Se on kesken vielä kymmenen vuoden kuluttuakin.
Minä en kyllä uskalla mennä esittämään terapiaa.
Tiedän melkein varmasti että vastaus olisi ."Vitun ämmä mene itse!"
Voisimmepa mennäkin yhdessä, tai kolmisin, minä, tyttö ja mies.se oikeastaan on, kerrata tyttären kanssa menneitä, kertoilla omista tunnoistaan niinä aikoina kun tyttö oli pieni, nyt aikuisena aikuiselle. Kertoilla tytön reaktioista ja tavoista niinä aikoina selvitä.
En minä niitä ainakaan itse muistanut. Olin 8 vuotias äidin kuollessa. Vasta isän muistellessa, liki 15 vuotta myöhemmin, palautuivat mieleeni illat jotka ryömin pitkin lattiaa pesuvadin kanssa, kun vain oksetti ja oksetti. Sen kaiken sulki sisäänsä, kun näki miten heikoilla isä siinä tilanteessa oli. Minäkin olen vanhin.
Terapiaan menon halu heräsi itsessä noitten muisteluitten jälkeen. Ja siksikin, kun ajatus omista lapsista tuntui niin pelottavalta.
Tyttärellä on pitkä taival kuljettavanaan. Mutta, nyt aikuisena hänellä on erilaiset eväät asioita käsitellä. Paiseen voi puhkaista vasta sitten kun se on kypsä. Ja voi olla että ne ajat on nyt.
Jaksamista teille ja pitäkää pariskuntana yhtä.
Voima vastamäkiin ja vaikeuksiin löytyy rakkaudesta.
- Juniperus
Sinä olet talonväkeä, ja tyttäresi ja tytärpuolesi ovat vieraita kotonanne. Vieraat eivät sanele talon tapoja.
Ei sinun tarvitse orjailla kotonasi ketään. Jos he eivät osaa käyttäytyä ihmisiksi, heillä ei ole kotiisi asiaa. Sinä pidät puhuttelun tyttärellesi ja miehesi tytärpuolellesi.
Näin minä neuvoisin. - äiti
Älä ihmeessä evää tyttäreltäsi mahdollisuutta käydä kodissasi. Sinähän olet hänen äitinsä.Jos olet jo antanut hänelle vapauden käydä siellä vapaasti, silloinkin kun et ole paikalla. Se tuo varmasti hänelle tunteen että, hän on sinulle läheinen luotettava henkilö.
- Ihmettelevä
Aina kimpussa ja pieksemässä milloin minkin tekosyyn varjolla kun äitini ei ollut näkemässä,,minun syyni oli jos vaikka ei lehti tullut ajoissa aamulla,äidin aikanaa taas esitti superisää,muutin kotoa 16-vuotiaana kun äitini ei uskonut minua,ei ole vieläkään halunnut puhua asiasta vaikka tämä isäpuoli on jo maannut haudassa kymmeninsen vuotta
sai melkein itkemään, kun muistelen isäni kertomuksia lapsuudestaan jäätyään orvoksi molemmista vanhemmistaan.
Kuinka aikuiset ihmiset voivat olla pahoja pienelle lapselle; voisin kirjoitta kirjan hänen kertomista tunteistaan ja kokemansa vaikutuksista koko eliniän ajaksi.
- neuvoksi vain
Pidä oikein keskustelu tuokio tyttärille jotka jo asuvat muualla ei heillä ole mitään sanomista sun kodistasi mihinkään suuntaan . Ei heidän tarvitse sinne kummankaan mennä kun olet poissa.
Ja pistä ne vain hyväksymään sinun kodin säännöt ei ne tytöt määrittele yhtään mitään siellä olkoot omissa huusholleissa jos ei voi siellä käydä .
Eihän tietenkään voi käskeä ketään tykkäämään tai sietämään toisia mutta tässä tapauksessa heidän vain on hyväksyttävä että sinulla on uusi suhde ja oma koti siinä ja näillä tytöillä omallasi ja miehesi tyttärell ei ole siinä sanomista yhtään mitään mihinkään suuntaan .
Ja yhteiset välinsä selvittäkööt muualla kuin siellä teidän kotona.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taisin tehdä virheen
Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle1024672Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖493182Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi
Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle852929- 801690
Nainen onko sulla supervoimmia ?
Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.411470450 000 ulosotossa
Suomessa on tällä hetkellä ennätysmäärä ihmisiä ulosotossa. Viime vuonna heitä oli yli puoli miljoonaa. Kuluvan vuoden1021274- 151007
Miksi syyllistät minua siitä etten pysty vastaamaan tunteisiin?
En minä sille mitään mahda. Tuntuu pahalta. En pysty enää keskittymään mihinkään enkä nauttimaan mistään, kun tämä tilan40921Miehen taloudellinen tilanne ja
halu tarjota suojaa kaikin tavoin on usein perheen selkäranka. Siksi naisen ei ikinä pitäisi jättää huomiotta miehen rah25900- 184894