'Rahapeliautomaattien poistamisella kaupoista ja kioskeista on suuret yhteiskunnalliset vaikutukset', näin arvioi Veikkauksen varajohtaja aamutv:ssä. Tällä yritetään kitkeä käsistään karannutta ihmisten peliriippuvuutta.
Kansalaisaloitekin on kerännyt jo yli 23500 allekirjoitusta, niiden poistamisen puolesta.
Lopetin itse R-kauppiasuran niinä hyvinä aikoina, ennen kauppojen aukioloaikauudistusta , koska tiesin miten kioskien tullee käymään. Nyt tuosta uudistuksesta tähän päivään mennessä, noin 200 R-kioskia on lopettanut. Nyt kioskeja jäljellä reilut 550. Se kun ei yksinkertaisesti enää kannata.
Aukioloaikauudistus oli ensimmäinen kuolinisku.
Nyt viimepäivinä on nostettu esiin Veikkauksen pelikoneiden siirto pois kaupoista, kioskeista ja huoltoasemilta. Tämä tulee olemaan, nyt jo olemassa oleville, heikosti kannattaville lopuille R-kioskeille toinen ja viimeinen kuolinisku.
Ainakin tulee toinen suurempi lopettamisaalto, R-kauppiaiden joukossa.
Niinä hyvinä aikoina kun kauppiaana toimin, pelikoneet jättivät vielä huomattavan summan kauppiaan kassaan, välityspalkkiot vähennettynä. Koneet maksoivat jopa sen ensimmäisen työntekijän vuosipalkan ja jäi siitä vielä hyvin sähkölaskuihinkin.
Tämän päivän katteella, kauppojen aukioloaikauudistus toteutuneena ja siihen vielä pelikoneiden mahdollisella menettämisellä, en povaa enää pitkää ikää R-kioskiketjulle.
Annan hyvän neuvon uraa harkitseville, älkää alkako enää missään nimessä R-kauppiasuralle!
Peliautomaatit pois kioskeista? R-kioskien loppu.
16
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Eikö se ole jokaisen oma asia pelaako rahansa vai ei? On tämä holhousvaltio. Viina,tupakki ja nyt pelit. Huolehtisivat siitä että kaikilla on töitä jotta pystys pelaamaan,juomaan viinaa ja polttaan tupakkia. Niistähän valtio suurimmat verotulot saa. Nehän on budjetoitu talousarvioonkin.
Edelleenkin voit juoda, polttaa ja pelata. Kukaan ei kiellä tekemästä sinua niitä, joten missä sinusta tässä on holhousta?
Ihan hyvä vain että peliautomaatit menisivät omaan paikkaansa. Itse en pelaa, kun tiedän että talo voittaa aina. Joskus, silloin mekaanisten pelien aikaan, tuli hakattua jonkun verran pajatsoa, mutta elektroniset laitteet veivät mielenkiinnon.- Anonyymi
Jos saan pelata niin miksei ne peliautomaatit voi olla entisissä paikoissa? Miksi ne pitäis siirtää omaan paikkaansa?Mikä on se syy?
Anonyymi kirjoitti:
Jos saan pelata niin miksei ne peliautomaatit voi olla entisissä paikoissa? Miksi ne pitäis siirtää omaan paikkaansa?Mikä on se syy?
Minusta pitäisi kysyä, miksi peliautomaatit ovat paikoissa jonne ne eivät kuulu? Se että ne ovat aina olleet vaikka kaupan aulassa, ei tarkoita sitä että niiden paikka olisi siinä.
Samaa voidaan kysyä vaikkapa aseista kuten sinä kysyit peliautomaateista. Miksi en voi ostaa aseita Lidlistä tai K-Supermarketista? Ei siinä järkeä ole, mutta logiikka noudattelee sinun kysymystäsi.
- Anonyymi
Ketä se häirittee jos ne pelit on kaupan aulassa? Onhan viinapullotkin aina olleet Alkossa ja ovat edelleen. Vois nuo viinapullotkin olla piilossa ja olisi vain koodi ja pitäs kassalta käydä kysymässä minkä koodin takana Kossupullo luuraa. Kuten tupakan ostokin nykyään. Johan tuolle touhulle nauraa hevosetkin.
- Anonyymi
R kioskithan on vahvoilla.Ainakin meillä passit ja muut normaalisti poliisilta haettavat paperit haetaan nykyisin r-kioskeilta
- Anonyymi
Montako kertaa viikossa tarvitset uuden passin ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Montako kertaa viikossa tarvitset uuden passin ?
Pöljäkö sinä olet.5,5 miljoonaa suomalaista ja ulkomaiset päälle hakee r-kioskilta viranomaisten paperit.Poliisin kansliasta niitä ei saa ja postin palveluun ei voi nykyään luottaa.
Toisaalta R-kioskit on norjalaisten omistuksessa eli hyvähän se on vähän tukea öljymaan porhojakin - Anonyymi
Mistä ne sitten haetaan , kun R-kioski sippaa
, sillä sehän tulee loppumaan ?
Rovaniemeltä on suljettu neljä R-kioskia
parin vuoden aikana ja trendi jatkuu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä ne sitten haetaan , kun R-kioski sippaa
, sillä sehän tulee loppumaan ?
Rovaniemeltä on suljettu neljä R-kioskia
parin vuoden aikana ja trendi jatkuu.R-kioski voi nimensä muuttaa ja lopettaa pikkukioskinsa,mutta ennen koiralta kusi kuin ärkkäri konkan tekis.
Omistaja:
Reitan Convenience
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Reitan_Group
Veikkaan,että voivat R-kioskin nimen muuttaa yleisesti maailmalla käyttämäänsä nimeen "7-Eleven"
- Anonyymi
Vertauksesi on erittäin huono .
Ei viinaa myydä markettien tuulikaapeissa .- Anonyymi
Meleko lähellä kuiteski. Lähempänä kuin peliautomaatit.
- Anonyymi
Holhousyhteiskunta huolehtii ettei kansalaiset eksy mieron tielle. Parempihan se on että eläkeläiset kannattaa näitä veroparatiisi hoitokoteja kuin iskee ylimääräiset euronsa pelikoneisiin ja kannattaa sen myötä kulttuuria ja urheilua ym ym ym.
- Anonyymi
Nythän pankit suunnittelevat alkavansa perimään maksua asiakkaiden rahojen talletuksesta. Suoraan sanottuna esim eläkeläisten tileillä makaavat miljoonat pitää saada siirrettyä hyödyllisempään käyttöön. Sijoittajat odottavat vesikielellä kuka niihin rahoihin pääsee käsiksi. Eihän siinä ole mitään järkeä että esim eläkeläiset pelaavat eläkkeensä pelikoneissa ja tukevat sen kautta kulttuuria ja urheilua.
- Anonyymi
"Saadaan siirrettyä sukan varteen " .
- Anonyymi
Kyse on tietenkin siitä miljardista joka pelikoneilla pyörii ja se nyt jaetaan kotimaisiin tarkoituksiin, kuten hyväntekeväisyyteen, yms.
Nyt sen miljardin tietenkin haluavat ulkomaiset yritykset. Että silleen se nyky Suomessa vaan menee.
Näinhän meille ai käy, käy, käy
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Täytyi haukkuu sut lyttyyn
En haluu tuntee rakkautta sua kohtaan enää ja haluun unohtaa sut mut sit tulee kuiteki paha olo kun haluis vaan oikeesti672023SINÄ nainen hyvin läheltä
Pidän sinusta. Mutta mene ensin juttelemaan lääkärin luokse, ja hoida itsesi kuntoon. Sit kun sä olet kunnossa, niin mä791377Et voi olla loputtomasti hiljaa
Nainen. Tarkoitan siis meidän juttua. Eihän tämä tällaiseen epätietoisuuteen voi jäädä siinä vaan särkyy kumpikin. Kerto811310- 501217
Nainen mitä tekisit
Joutuisit tekemään miehelle ja sinulle tai sinulle ja miehellesi ja kahdelle lapselle ruokaa ja kaapista löytyy 2 litraa1601012Ajatus aamuun
Tämä jollekin tärkeälle. On asioita mistä jutellaan, on asioita mistä vitsaillaan, on myös asioita mistä ei puhuta kenen711009- 44930
Minä en luota sinuun yhtään nainen
ja aistin että yrität taas satuttaa henkisesti koska tiedät että olet heikkouteni joten siksi tein mitä tein mutta en ki41891- 58888
Martina kauniina lehtihaastattelussa
Martina antoi hyväntuulisen haastattelun lehteen. Tyylikkäitä kuvia ja kivoja vaatteita kauniilla Martinalla.183883