Olen 24v nainen ja minulla on fetissi amputoituihin jalkoihin, bdsm/bondage seksiin, vaippoihin, haluan hoivata halvaantunutta, olen bi, mutta fantasioin miehen kanssa myös normaalista rakastelusta. Fetissini on myös sillä tasolla etten toivo kellekkään vammautumista.
Akrotomofilia eli amputoiduista raajoista kiihottuminen alkoi mulla jo ylä-aste ikäisenä kun eteeni sattui ensimmäisen kerran youtubessa video amputoidusta henkilöstä. Jalan tynkä on minusta äärettömän kiihottavan näköinen, pyöreä ja pehmeä, etenkin jos on polven yläpuolelta amputoitu. Minun tekisi mieli hellästi puristella ja hieroa sitä tynkää.
Olen miettinyt mistä fetissini johtuu ja en näe sille selvää syytä, mua vaan alkoi kiihottamaan tällänen. Ehkä yksi selitys voisi olla että tää liittyy mun bdsm/bondage fetissiin, siinäkin kun ihmiselle laitetaan käsi tai jalkaraudat tai sidotaan niin on vaikeus liikkua ja se kiihottaa joitakin ihmisiä, kuten myös amputoidulla on vaikeus liikkua.
Silti tuntuu että bdsm/bondage seksi on hyväksytympää kuin amputoidusta kiihottuminen ja en ymmärrä miksi? monet normaalit töissäkäyvät ihmiset varmasti kiihottuu bdsm/bondage seksistä vaikka se onkin sadistista sitoa ja vangita toinen ihminen mutta ei kuitenkaan kukaan tee sitä väkisin vaan yleensä bdsm/bondage seksiä harrastetaan yhteisymmärryksessä.
En minäkään koske väkisin kehenkään amputoituun. Voisin seurustella myös amputoidun kanssa, mutta sillon mulla ois muutenkin tunteita sitä ihmistä kohtaan enkä pelkästään kiihotu hänen vammasta. Onko väärin pitää amputoitua jalkaa kauniin näköisenä? vammautuminen on tragedia ja siihen liittyy yleensä myös itseluottamuksen laskua niin eikö ole vain hyvä asia että on erilaisia ihmisiä jotka näkee eriasiat kauniina? kyllähän on myös naisia jotka on hulluina kaljuihin miehiin, tajuamatta miten arka asia kaljuuntuminen voi miehelle olla. Kaljua ei pidetä yleisesti hyvännäköisenä ominaisuutena, kuten ei amputoitua jalkaakaan, mutta silti jotkut kiihottuu myös kaljuista.
Onko pelkkä vaniljaseksi OK vai saako fetissit olla myös ookoo?
Olenko outo?
11
290
Vastaukset
- Anonyymi
Et kyllä ole, meitä on moneen junaan ja vielä asemallekin jää.
Tuohan on hyvä, että on tuollaisiakin naisia, niin vammautuneillakin on vielä mahdollisuuksia parisuhteeseen ns. terveen ihmisen kanssa...
- Anonyymi
Näin minäkin ajattelen :) T. Aloittaja
- Anonyymi
https://www.kiss.fi/uutiset/ilmiot/a-150385
Kuten näet, vain taivas on rajana ja ehkä ei sekään! Ole huoleti, olet täysin "normaali". (-mikä sitten onkaan normaalin määritelmä...?) - Anonyymi
Totta, jokaisella on olemassa oma normaali.
Aloittaja: laita sähköpostia?
Oletko vielä täällä?
- Anonyymi
Miksihän aina pitää omia mieltymyksiä verrata vanijaseksiin? Eikö ole jokaisen oma asia, mistä tykkää ja mistä ei, eikä kumpikaan ole sen oikeampaa.
En ymmärrä, miksi ylipäätään omista seksuaalisista suuntautumisista pitäisi tehdä numeroa, ellei sitten välttämättä haluaa juuri sen takia huomiota.
Jostain syystä kaikki erikoisuudet (ja sen tavoittelijat) mielellään "avautuvat" seksuaalisista intresseistään. Vaniljaseksin harrastajat yleensä eivät, olisivatko sitten yksinkertaisesti vain tyytyväisiä ja tarvetta elvistelyyn ei ole, tiedä häntä.- Anonyymi
Hyvin kummallinen näkemys sinulla.
Miksi syöpäpotilaat (vammaiset, laihduttajat...) haluavat jutella toisten syöpäpotilaiden kanssa tai tuoda sairauttaan yleiseen tietoisuuteen, mutta flunssaa sairastavat eivät juurikaan perusta yhteisiä ryhmiä?
Miksi ylipäätään pitäisi tehdä omista sairastamisistaan numeroa?
Taitavat syöpäpotilaatkin vain elvistellä sairaudellaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvin kummallinen näkemys sinulla.
Miksi syöpäpotilaat (vammaiset, laihduttajat...) haluavat jutella toisten syöpäpotilaiden kanssa tai tuoda sairauttaan yleiseen tietoisuuteen, mutta flunssaa sairastavat eivät juurikaan perusta yhteisiä ryhmiä?
Miksi ylipäätään pitäisi tehdä omista sairastamisistaan numeroa?
Taitavat syöpäpotilaatkin vain elvistellä sairaudellaan.Okei, vertaat intiimiasioita syöpään ja muihin sairauksiin - eikös tämä ole todella kummallinen näkemys!
- Anonyymi
On tissi fetissiä, peppu fetissiä ja mitä kaikkea onkaan, on miehiä jotka palvoo naisen jalkoja. Tiedän toisaalta naisen jolla fetissi miehen spermaan. Jos mies laukeaa kumiin nainen haluu sen kumista esim. suuhunsa tai vartalollensa. Kaikkea löytyy kun ihmisiä miljardeja maapallolla.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persut eivät häädä mamuja pois Suomesta?
Sitä vartenhan persut äänestettiin valtaan. Nyt valta on persuilla. Mamut nostaa työttömyyskorvauksia. Persut huutaa mam2486237Eduskunnan setämiehet eivät häiritse
Porvariston sedät kertoivat kuorossa, että eivät tiedä häirinnästä mitään.895139KL - Sähköautoilu aiheuttaa lisäkustannuksia muille tehopiikkimaksujen muodossa!
Kauppalehti 15.1.2026 Kommentti / Sähköautoista tuli ongelma – Uusi ”vero” uhkaa Kun perhe ostaa sähköauton ja laittaa164349Sanna Marinille pedataan paluuta pääministeriksi?
Näyttäisi mylly lähteneen käyntiin nyt toden teolla. Nykyiset oikeistodemarit haukutaan vasemmistodemareiden toimesta ni1423113Jaguar i pace sähköauto hajosi. Jopa 100 tonnia akun vaihto. Edullisia kilometrejä
https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/fcaa5ae4-c04d-414d-ac54-dab991758b2e Tuo että sähköautossa ei lämmitys toimi on123081Silminnäkijät kertovat IS:lle useista törkeistä SDP:ssä tapahtuneista häirintätapauksista.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011749874.html Silminnäkijöiden Iltasanomille kertomusten mukaan SDP:ssä on tapahtu1652594Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto
Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,862543Nainen, kaiken aikaa olin yläpuolella
Ja olen edelleen kaiken yläpuolella. Ja niin on aina oleva. :/1741724- 461679
- 681515