Hikoilemisesta ja palautumisjuomista

NCBI:n tutkimuksen 'Hikoilumäärät ja natriumhäviöt työn aikana kuumuudessa" (Sweat rate and sodium loss during work in the heat, PMCID: PMC2267797) mukaan voi natriumhävikki lämpöisessä olosuhteessa yhden raskaan työpäivän aikana olla suolana mitaten jopa 15 grammaa tai mahdollisesti enemmänkin mikäli hikoilua aiheuttava tilanne tulee eteen niin ettei ihminen siihen ole ehtinyt tottua. (Kuten vaikkapa aurinkoloma tropiikissa).

Törmäsin tuohon tutkimukseen kun hain syytä aamuisin esiintyviin suonenvetoihin/kramppeihin jotka tuntuvat saavan alkunsa nilkkojen tietämiltä. Olen hikoillut useita päiviä ihan vaan rannalla, aurinkoa palvoen.

Tutkimuksessa on paljon merkittävää tietoa, huolellinen tutkimus jossa 29 koehenkilöä treenasi 35°C ja 50% RH olosuhteessa (kesä sekä talvi -aikoina) ja hikoilua mitattiin kattavasti.

Tulosten mukaan hikoiluhävikki voi olla 12 tunnin työpäivän aikana jopa 12 litraa vettä, mutta 8 -10 litraa on tavallista. (Tutkimuksessa käsitellään vain hikoilua persiraatiota, ei kokonaishävikkiä eli hikoilu perspiraatio hengitys viemäröinti). Siis jopa 1 litra tunnissa pelkästään iholta haihtuvaa/erittyvää vettä natriumia).

Hikoilun aiheuttama natriumhävikki puolestaan voi tuolloin olla yli 10 g päivässä, mikä vastaa yli 25 g suolaa. Eli jopa yli 2,5 g suolaa tunnissa. (Itse olen tuntenut painavaa syyllisyyttä kun olen imeskelyt 0,5 g suolarakeita per tunti, hikoillessani aurinkorannalla).

Tulosten keskiarvojen mukaan hikoilumenetykset 10 tunnin vuorossa, jopa maltillisessa ympäristössä, olisivat 4,7 litraa kesällä ja 4,1 litraa talvella. Eli keskimäärin 4,25 litraa 10 tunnin aikana ja siis 0,425 litraa tunnissa. (Puolisen litraa pitäisi siis juoda vettä vetenä kun hikoilee maltillisessa ympäristössä. Sillä ei ole merkitystä aiheutuuko hikirauhasten aktivitetti siitä työstä jonka lihakset tekevät vaiko ulkopuolisen vaikuttimen kuten auringon säteilyn seurauksena, hikoilu on kehon autonominen korjaava toimenpide epänormaalin suureksi kohonnutta kehon lämpötilaa vastaan).

Keskimääräiset ilmastoon sopeutuneet ja soputumattomat natriumhäviöt 10 tunnin työjaksossa, ympäristössä 35 ° C ja 50% RH, olisivat 4,8 g ja 6 g, jotka suolana ovat 12 g ja 15 g. (Eli keskimäärin 13,5 g, ja siis 1,35 g per tunti).

Tutkija varovasti esittää, että koska nykyisen terveysmantran mukaan pitää vähentää natriumin saantia, tulee tärkeäksi, että työntekijöitä koulutetaan syömisen tärkeydestä ateriataukojen aikana sekä natriumipitoisten ruokien tarpeellisuudesta vihamielisissä olosuhteissa työskennellessä. Useimpien urheilujuomien sisältämän suuren hiilihydraattipitoisuuden vuoksi niiden suositteleminen ei olisi järjellistä; nestemäisissä korvaavissa juomissa tulisi olla paljon vähemmän hiilihydraatteja ja mieluiten yli 15 mmol/litra natriumia.

Linkki tutkimusraporttiin: (linkki poistettu viestien poistajan takia). Julkaisija: National Center for Biotechnology Information, U.S. National Library of Medicine. Tutkijat: Graham P Bates ja Veronica S Miller.
156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tutkimuksen loppupäätelmät ovat:

1. Keskimäärin 10 tuntia keskimäärin kuumissa olosuhteissa työskentelevät ihmiset menettävät 4,8–6 g natriumia (Na), mikä vastaa 12–15 g suolaa (NaCl) akklimaatiosta riippuen. Hikoilun määrän ja natriumpitoisuuden huomattavien suurten yksilöiden välisten erojen vuoksi yksilökohtaiset hävikit voivat kuitenkin olla paljon suurempia tai pienempiä. Tämä välttämätön elektrolyytti (siis natrium sekä vesi) on korvattava neste-epätasapainon välttämiseksi, joten syöminen vuoron aikana on pakollista. (Tutkija sanoo, että pitää syödä (suolapitoista) ruokaa koska ei voi/uskalla nykyisessä terveyshölmöilyilmapiirissä sanoa, että ihminen voi vain imeskellä suolarakeita tai nuolla suolakiveä sekä juoda vettä vetenä).

2. Yksi työjakso kuumuudessa akklimatisoituneelle henkilölle riittää aktivoimaan natriumia säästäviä mekanismeja. Epäaklimitoituneet työntekijät tarvitsevat kuitenkin pidempää altistumista. Työntekijälle, joka alkaa työskennellä vaikeissa olosuhteissa, olisi annettava vähintään 10 päivää sopeutua ennen raskas käsityötä. (Tätä epäaklimatisoitua tilannetta saa naureskella tropiikissa alinomaa kun viileistä olosuhteista saapuvat turistit ensin hikoilevat rannalla hammasta purren päivän tai enintään kaksi ja sitten viettävät loput niistä kahdesta lomaviikosta pahasti kuivuneena ja natriumpuutteen takia äkäisenä basaareita, baareja ja ostareita koluten, visusti vättäen sitä aurinkoa jota olivat lähteneet palvomaan).

3. "Makujuomat" (siis limppari, olut, viini, yms) sekä urheilujuomat ovat suosituskelvottomia kuumissa ympäristöissä työskenteleville ihmisille niiden erittäin korkean energiasisällön vuoksi. Ihanteellisessa teollisuuskäyttöön tarkoitetussa nestekorvaavassa juomassa tulisi olla merkittävän suuri natriumpitoisuus ja vähäinen hiilihydraattimäärä. (Ja vielä kerran, m.m. kuuman auringon alla levyttäminen on aivan vastaava tilanne kuin on raskaan työn tekeminen lämpimässä ilmastossa).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

NCBI:n tutkimuksen 'Hikoilumäärät ja natriumhäviöt työn aikana kuumuudessa" (Sweat rate and sodium loss during work in the heat, PMCID: PMC2267797) mukaan voi natriumhävikki lämpöisessä olosuhteessa yhden raskaan työpäivän aikana olla suolana mitaten jopa 15 grammaa tai mahdollisesti enemmänkin mikäli hikoilua aiheuttava tilanne tulee eteen niin ettei ihminen siihen ole ehtinyt tottua. (Kuten vaikkapa aurinkoloma tropiikissa).

Törmäsin tuohon tutkimukseen kun hain syytä aamuisin esiintyviin suonenvetoihin/kramppeihin jotka tuntuvat saavan alkunsa nilkkojen tietämiltä. Olen hikoillut useita päiviä ihan vaan rannalla, aurinkoa palvoen.

Tutkimuksessa on paljon merkittävää tietoa, huolellinen tutkimus jossa 29 koehenkilöä treenasi 35°C ja 50% RH olosuhteessa (kesä sekä talvi -aikoina) ja hikoilua mitattiin kattavasti.

Tulosten mukaan hikoiluhävikki voi olla 12 tunnin työpäivän aikana jopa 12 litraa vettä, mutta 8 -10 litraa on tavallista. (Tutkimuksessa käsitellään vain hikoilua persiraatiota, ei kokonaishävikkiä eli hikoilu perspiraatio hengitys viemäröinti). Siis jopa 1 litra tunnissa pelkästään iholta haihtuvaa/erittyvää vettä natriumia).

Hikoilun aiheuttama natriumhävikki puolestaan voi tuolloin olla yli 10 g päivässä, mikä vastaa yli 25 g suolaa. Eli jopa yli 2,5 g suolaa tunnissa. (Itse olen tuntenut painavaa syyllisyyttä kun olen imeskelyt 0,5 g suolarakeita per tunti, hikoillessani aurinkorannalla).

Tulosten keskiarvojen mukaan hikoilumenetykset 10 tunnin vuorossa, jopa maltillisessa ympäristössä, olisivat 4,7 litraa kesällä ja 4,1 litraa talvella. Eli keskimäärin 4,25 litraa 10 tunnin aikana ja siis 0,425 litraa tunnissa. (Puolisen litraa pitäisi siis juoda vettä vetenä kun hikoilee maltillisessa ympäristössä. Sillä ei ole merkitystä aiheutuuko hikirauhasten aktivitetti siitä työstä jonka lihakset tekevät vaiko ulkopuolisen vaikuttimen kuten auringon säteilyn seurauksena, hikoilu on kehon autonominen korjaava toimenpide epänormaalin suureksi kohonnutta kehon lämpötilaa vastaan).

Keskimääräiset ilmastoon sopeutuneet ja soputumattomat natriumhäviöt 10 tunnin työjaksossa, ympäristössä 35 ° C ja 50% RH, olisivat 4,8 g ja 6 g, jotka suolana ovat 12 g ja 15 g. (Eli keskimäärin 13,5 g, ja siis 1,35 g per tunti).

Tutkija varovasti esittää, että koska nykyisen terveysmantran mukaan pitää vähentää natriumin saantia, tulee tärkeäksi, että työntekijöitä koulutetaan syömisen tärkeydestä ateriataukojen aikana sekä natriumipitoisten ruokien tarpeellisuudesta vihamielisissä olosuhteissa työskennellessä. Useimpien urheilujuomien sisältämän suuren hiilihydraattipitoisuuden vuoksi niiden suositteleminen ei olisi järjellistä; nestemäisissä korvaavissa juomissa tulisi olla paljon vähemmän hiilihydraatteja ja mieluiten yli 15 mmol/litra natriumia.

Linkki tutkimusraporttiin: (linkki poistettu viestien poistajan takia). Julkaisija: National Center for Biotechnology Information, U.S. National Library of Medicine. Tutkijat: Graham P Bates ja Veronica S Miller.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu