Olen suorittanut yliopistossa maisterintutkinnon, ja suunnitelmissa on lähteä tekemään vielä täydentäviä opintoja kokopäiväisen työn ohessa.
Jos sitten jäisin työttömäksi, niin mitkähän olisivat mahdollisuuteni poikkeusluvalla saada harjoittaa opintoja myös työttömyyden aikana.
Jollen tällaista lupaa saisi, niin opinnothan pitäisi keskeyttää. Mikäli sitten saisin uuden työpaikan, niin milloinhan voisin aloittaa opiskelun uudestaan. Perusopiskelijoiden tapauksessahan tällainen määräaikainen keskeyttäminen tehdään vuodeksi, mutta entäpä jos on tutkintoa täydentävä opiskelija.
Jos sitten jäisin työttömäksi, niin mitkähän olisivat mahdollisuuteni poikkeusluvalla saada harjoittaa opintoja myös työttömyyden aikana.
Jollen tällaista lupaa saisi, niin opinnothan pitäisi keskeyttää. Mikäli sitten saisin uuden työpaikan, niin milloinhan voisin aloittaa opiskelun uudestaan. Perusopiskelijoiden tapauksessahan tällainen määräaikainen keskeyttäminen tehdään vuodeksi, mutta entäpä jos on tutkintoa täydentävä opiskelija.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Täyspäiväisenä opiskelijana saat luonnollisesti opiskelijalle kuuluvat edut, joista tärkein lienee tässä yhteydessä opintolaina, jonka maksat helposti takaisin saatuasi uuden oppiarvosi mukaisen työpaikan ja palkan.
Jos kuitenkin pelkäät ettei palkka parane, on opiskelu turhaa tai suorastaan kusipäistä, sillä kulttuuriantromorfologian ja naistutkimuksen tohtoreita kyllä riittää tämän vuosisadan tarpeisiin.
Aikaisemmin esiintyneeseen viestiin, jossa "kaksi kertaa yliopiston kirjastossa nähty oli menettänyt työttömyyspäivärahat".
Taitaapi olla pärstäkohtainen juttu, joka käsitellään sen jälkeen, kun olet ilmoittanut iltaopiskelusta. Päätöksiä ei saa "miten käy työttömyyskorvauksille, jos teen näin?"
Onhan täällä ollut juttua, että työn ohessa suoritettua opiskelua voisi jatkaa menettämättä työttömyyskorvauksia. Toiset ovat kirjoittaneet käyneensä iltalukiota työttömänä.
Taitaa olla ihan työvoimatoimistokohtainen menettely. Ehkä löytyy vielä työvoimatoimistoja jotka pyrkivät auttamaan työtöntä työllistymisessä ja koulutus katsottaisiin eduksi työmarkkinoilla.
Tampereella työvoimatoimistojen käytäntö on vaikeuttaa työttömän elämää ja saada työtön karenssille - vaikka juuri tuollaisten omatoimisten opiskelujen kautta. Tampereen alueen työvoimatoimiston johtajan lehdessä kirjoitettu kommentti: "Meillä pitää olla kanttia ottaa kantaa asiakkaan asioihin ja sanoa suoraan, eikä vain myötäillä asiakkaiden mielihaluja". Käytännössä opittua: Kaikki mitä työtön katsoo järkeväksi oman työllistymisen kannalta tai toivoo "on näitä mielihaluja".
allekirjoittamaan paperin, jossa todetaan, että opiskelusi ei estä kokopäivätyön vastaanottamista milloin vain.
Mieti nyt pari kertaa, ennenkuin kerrot aikeistasi.
Käytäntö vaihtelee, mutta mikäli opiskelu on aloitettu ennen työttömyyttä ovat parantaa se mahdollisuuksia saada sille työvoimaviranomaisten hyväksyntä.
Mikäli epäilet jääväsi työttömäksi ja aiot täydentää opintojasi, aloita ihmeessä opiskelu työsuhteen aikana, hävittävää ei ole, työttömänä kokopäiväinen opiskelu kun ei onnistu sitten millään.
Sinänsä systeemi on absurdi, omaehtoisesta opiskelusta "rangaistaan", lähinnä taloudellisten tukien menettämisen uhalla, vaikkakin jokainen itse on paras asiantuntija oman koulutustarpeensa määrittämiseen. Sinulla vain ei ole oikeutta käyttää tätä omaa päätäntävaltaa juuri silloin, kun siihen olisi eniten tarvetta.
Viranomaisen osoittamaan ja sinulle parhaaksi katsomaansa koulutukseen taas olet velvollinen osallistumaan taloudellisten tukien menettämisen uhalla, kiinnosti tai ei.
Ajattelutapaa olisi jo korkea aika muuttaa, omaan aktiivisuuteen kyllä poliittisissa "ismeissä" kannustetaan, vaan erehdyppä osoittamaan sitä, liian aktiivisesti, niin kapuloita tulee rattaisiin.
Tosielämässä kun se on työvoimaviranomainen joka aktivoi ja pahimmassa tapauksessa sinua sitten viedään kuin pässiä narussa.
Hyvin suurella todennäköisyydellä ei onnistu kuin aikuisopiskelukeskuksessa . Juniori kokeili , ei saanut mistään centtiäkään .
Työssä ollessa opiskelu käynee miten vaan ja milloin vaan .