Poikani avioliitto oli lapseton vuosia. Miniä ei ollut halukas lapsentekoon, poikani taas oli kovin onneton asiasta. Lopulta sitten, viime tipassa, lapsi syntyi.
Lapsi muutti koko elämän. Pojastani tuli sivuhenkilö ja lapsi on miniän elämän keskipiste.
Poikani ei voi puuttua enää mihinkään kotona, on täysin sysätty sivuraiteille.
Onko yleistä, että iltatähtenä syntynyt lapsi vie äidin huomion niin täydellisesti, että mikään ennen tärkeä, mm. aviopuoliso ja harrastukset, ei ole enää tarpeen.
Lapsi voi tietenkin hyvin ja on hyvin kiintynyt äitiinsä. Muihin hänellä on kohtelias suhtautumistapa, sillä äiti on hänet kyllä hyvin kasvattanut. Ei voida sanoa, että hän olisi pilalle hemmoiteltu, mutta kaikesta päätellen he kaksi eivät muita kaipaa ja tarvitse.
Miniäni ilmiselvästi vain odottaa aikaa, jolloin voi lähteä lapsen kanssa pois avioliitosta ilman että lapselle jäisi ikävä isää.
Kuinkahan yleinen tällainen elämän muutos mahtaa olla.
Usein olen ajatellut, että ilman poikani itsepäisyyttä ei lasta edes olisi olemassa, ja kuitenkin lapsi tullessaan aiheutti tällaisen tunteiden muutoksen.
Lapsi muutti koko elämän. Pojastani tuli sivuhenkilö ja lapsi on miniän elämän keskipiste.
Poikani ei voi puuttua enää mihinkään kotona, on täysin sysätty sivuraiteille.
Onko yleistä, että iltatähtenä syntynyt lapsi vie äidin huomion niin täydellisesti, että mikään ennen tärkeä, mm. aviopuoliso ja harrastukset, ei ole enää tarpeen.
Lapsi voi tietenkin hyvin ja on hyvin kiintynyt äitiinsä. Muihin hänellä on kohtelias suhtautumistapa, sillä äiti on hänet kyllä hyvin kasvattanut. Ei voida sanoa, että hän olisi pilalle hemmoiteltu, mutta kaikesta päätellen he kaksi eivät muita kaipaa ja tarvitse.
Miniäni ilmiselvästi vain odottaa aikaa, jolloin voi lähteä lapsen kanssa pois avioliitosta ilman että lapselle jäisi ikävä isää.
Kuinkahan yleinen tällainen elämän muutos mahtaa olla.
Usein olen ajatellut, että ilman poikani itsepäisyyttä ei lasta edes olisi olemassa, ja kuitenkin lapsi tullessaan aiheutti tällaisen tunteiden muutoksen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ei ole ihme että tunteet miestä kohteen kuolee jos painostetaan lapsentekoon kun ei itse halua. (Ilman poikani itsepäisyyttä ei lasta edes olisi olemassa.)On suuri onni että miniäsi on kiintynyt edes lapseensa eikä koe häntä taakkana.Surullista silti.
Olisi poikasi kannattanut etsiä nainen,joka haluaa lapsia...Joo järkyttävää on ollut varmaan tuo painostus.Jos joku painostaa noin tärkeissä asioissa,niin mitenköhän mahtaa olla pienempien asioiden laita?.Mikset sinä asu poikasi kanssa yhdessä,kun sinulla on aikaa huomioida häntä ja hänen elämäänsä?
Voi miniä parkaa,toivon sen lapsen kasvavan nopeasti,että tuokin miniä saisi oikean elämän missä mummot ei vartioi!!!!!!!!!!!!
Ei miniä parkaa sentään koko suvun voimin painostettu. Kukaan ei ikinä kysynyt, missä lapset viipyvät.
Itse olen ollut murheen murtama nuoruudessani, kun lapsia ei monen vuoden koettamisen jälkeen kuulunut. Olinpa onnellinen, kun tämä ainokaiseni syntyi. Kaikkein viimeisimmäksi rupeaisin ketään lapsentekoon painostamaan, on se vaan niin raskas asia monelle.
Toki miniänikin rupesi sitten lasta kaipaamaan, ja heidän murheensa oli yhteinen, kun lasta ei heti kuulunutkaan, kun ehkäisyt lopetettiin.
Miniäni sanoikin lapsensa syntymän aikoihin, että katuu sitä, ettei aikanaan ruvennut hommaan; nyt jää yhteen.
Ongelmana minusta näyttää vain olevan se, että miniäni kaikki tunteet kohdistuvat kokonaan lapseen.
Minusta se on surullinen asia muuten onnellisessa tilanteessa.
Jos he menisivät vaikka yhteiselle lomalle,ilman lasta.Voisikohan noin se yhteinen kiva taas löytyä?.
...mutta kun lapsesta ei voi luopua viikoksi.
Miniäni on todella huolehtivainen ja lapsen etu on niin etusijalla, että mikään ei ole tärkeämpää.
Pari kertaa hän on saanut olla luonani yön yli. Lapsikin oli ihan innostunut, kun oli uusissa ympyröissä, mutta kun näin miten vaikea miniäni oli hänestä luopua, niin en voi ruveta esittämään mitään nyt-meille-yökylään-vaatimuksia.
Olen esittänyt että menisivät jonnekin kahdestaan, kyllä lapsi selviää. Miniäni ihan parahtaa, että hän ei tiedä mihin nyt voisi mennä niin tärkeään, että lapsi pitäisi jättää!
Korostan, että rakastan miniääni yhtä lailla kuin koko perhettä. Välimme ovat ihan hyvät. Siksihän minä surenkin, kun pelkään näkeväni tulevaan.
En tiedä,voin olla väärässäkin,mutta minusta tuntuu,että olisi lapsen edunmukaista olla joskus pois äidin helmoista,ettei sitten jää helmoihin ikuisesti.Eikö sekin ole lapsen edunmukaista,että huolehtii myös suhteestaan mieheen ja samoinhan miehenkin kuuluu tehdä?.
Toivottavasti heille ei kuitenkaan tule ero,
jos lähdetään hakemaan lämpöä muualta...
Et tietenkään ole väärässä. Lapsi on jo kouluikäinen, mutta ei pääse mihinkään saattamatta. Huolehtiminen on ylenpalttista. Jospa olisikin jotenkin avuton ja kehittymätön, mutta ei, on vilkas ja fiksu, jo vähän naureskeleekin äidin alituista huolehtimista.
Mutta äiti on kuitenkin hänelle maailman tärkein. Kaikesta sen huomaa.
Isä otti aikanaan sen kannan, että ei pyri siihen väliin, mutta ehkä se ei ollut ihan oikea menetelmä, koska hän on nyt kuin kolmas pyörä.
Jossakin vaiheessa hänen olisi pitänyt huomauttaa että on olemassa, nyt se ei tunnu enää menevän perille perheessä.
Hei!
Tuosta lomasta tulikin mieleeni, että entäs jos loman tekisi niin, että menisit heidän mukaan esim. ulkomaille. Ehkä sinä voisit olla lapsen kanssa ja pariskunta yhdessä, aina välillä sitten he voisivat olla perheenä ja toisinaan te kaikki yhdessä. Yksi ehdotus tässä =) Jos sinulla on rahaa, niin voisihan perheen yllättää ja sanoa että maksat matkat (voihan se olla vaikka vaan risteilykin) ehkä sitten pariskunta voisi olla yhdessä, eikä olisi lapsestä äidilläkään murheita.
En ihan ymmärrä miksi poikasi ei voi ottaa vahvempaa roolia isänä siitä huolimatta, että lapsen ja äidin suhde on vahva? Ei rakkaus ole mikään mittatikkusuure eli se mikä olisi toiselle annettu olisi toiselta pois. Eikö sinun kannattaisi miniäsi arvostelemisen sijaan kannustaa poikaasi olemaan ns. vahva isä? Minkä ihmeen takia poikasi tyytyy olemaan sivuraiteilla? Miksi hän ei osallistu, keskustele, harrasta - vaikeaa kuvitella että nainen siihen väkisin tuppaa väliin jos itse on päättäväinen ja pitää isyydestään kiinni. Monesti tuntuu, että nämä poikaisät ovat jääneet jotenkin lapsenasteelle eivätkä osaa tai uskalla ottaa itsenäistä roolia. Siinä sitten vahvat naiset ovat tukkanuottasilla ja ihan turhan takia.
Jokainen meistä tietysti kokee vanhemmaksi tulemisen omalla tavallaan. Jotkut pakenevat näyttämöltä välittömästi, koska ei osattu odottaa elämää lapsen kanssa niin mullistavaksi.
Sen voin vain sanoa, että lapsenlapsellasi on kaksi vanhempaa, joista kummallakin on erittäin tärkeä osa lapsen elämässä. Lapsella on yksi isä ja yksi äiti. Lapsen ollessa pieni, on symbioosi äidin kanssa todella kiinteä. Moni isä (ei vain poikasi) kokee asemansa uhatuksi, koska toden totta, parisuhde muuttuu tottakai. Nyt tulevat kuvioihin mukaan äidin ja isän roolit.
Jokainen meistä joutuu ne ITSE ottamaan ja/tai kasvamaan vanhemmuuteen, joten ehkä poikasi ei näin ole tehnyt. Voiko olla niin, että poikasi ei herätä vaimossaan tarpeeksi turvallisuuden tunnetta isänä, jotta voisikaan ottaa lapsensa kanssa vähän rennommin?