Nissan KingCab 2,5TD Intercooler 4x4 vm-99 ajettu 123.000km
Ongelmana on kolmosvaihteen päältätippuminen moottorijarrutuksen yhteydessä. Siis kolmosvaihde hyppää vapaalle kun löysään kaasua vaikkapa alamäessä.
Paikallisen Nissan huollon työnjohtaja oli sitä mieltä ettei vika voi olla kolmosvaihteen hammasrattaassa. Hän soitti maahantuojalle ja sieltä selvisi ettei kyseistä osaa pidetä edes suomen varastossa, koska ko. rattaita ei yksinkertaisesti ole mennyt hajalle.
Autonasentajatuttavani on taas vakaasti sitä mieltä, ettei muu vika voi olla mahdollinen kuin kolmosvaihteen ratas on kulunut päästään ja mahdollisesti siirtäjärengas voi olla viallinen.
Vaihteiston poisottaminen ja purkaminen on sen verran iso työ, ettei laatikkoa viitsisi purkaa ihan noin vain. Tarvitsen autoa päivittäin ja rattaan toimitusaika on 4-5vrk. joten ratas pitäisi olla tilattuna valmiiksi ennen purkutöitä. Jos taas vika ei olekaan rattaassa ja siirtäjärenkaassa, niin autotallin nurkkiin jää 450€ arvoiset osat...
Onko kenelläkään tietoa, voisiko syy vaihteen hyppimiseen olla muualla kuin kuluneessa kolmosvaihteen rattaassa?
Autossa ei ole edes vetokoukkua, joten autolla ei ole vedetty mitään raskasta. Muutenkin auto on ollut aivan normaalissa tieajossa ja kestäähän vaikkapa pikkuautonkin vahteisto moninkertaisen kilometrimäärän avaamatta, mitä tällä autolla on takanaan.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei oikeasta maasturista, mutta X-Trailin kolmosvaihteessa on ollut heti uudesta asti vaihtaessa "karkeutta". Lieneekö sama loota?
Toivottavasti ei ole merkille yleinen vika.
irti vaan ja auki, oli vika mikä hyvänsä, joudut tekemään sen kuitenkin
elä tee mittää remonttia tuo on aika yleinen vika maastureissa,keppi on pitkä ja raskas,kun löysäät kaasua laatikko helahtaa ja jos kepin kannatin kumityynyt ovat kuluneet silloin kyseistä onkelmaa tapahtuu,,,eli ei muutaku kovaa ajoa ja pijä kepistä kiinni ku kaasua löysäät (korjaamot kyllä ehottaa vaikkaja mitä,niillehän se vain rahaa tietäää!!)