Poikani meni naimisiin 1990. He muuttivat poikani lapsuuden kotiin. Minä asuin toista pienenpää asuntoa.Miniä vaikutti aluksi mukavalta ja herttaiselta tytöltä. Mutta minua myös arvellutti jokin seikka hänessä, en osaa sanoa mikä, jokin äidin vaisto kaiketi tykitti takaraivossa.
Mutta koska poikani vaikutti onnelliselta, päätin olla turhia huolehtimatta.
Kiinnitin aluksi huomioni miniän alkoholin käyttöön. Lisäksi hän sai kummallisia kohtauksi. Hänellä ei ollut pienintäkään malttia, hän pystynyt kuuntelemaan minkäänlaista puhetta, ei neuvoja, rakentavaa kritiikkiä. Hänen kanssaan oli mahdotonta toimia ja olla. Poikani kanssa hän oli mitä herttaisin. Yritin puhua pojallani, mutta hän käski olla turhia huolehtimatta.
Miniä alkoi odottaa lasta ja rauhoittuikin. Hän oli mitä parhain äiti, kunnes -96 kaikki muuttui. Otin 6-vuotiaan
pojan tyttären huollettavakseni. Hän kyseli kovasti isänsä perään. Vastailin kierellen ja kaarellen. En voinut kertoa totuutta. Miniäni pääsi vapaaksi 2001. Ja sama meno jatkui entistä pahempana. Nyt kuvaan olivat tulleet erilaiset lääkkeet ja jopa huumeet. Jos pojan tyttäreni asuntooni tulee miniäni hetken kuluttua häntä väkivalloin vaatimaan takaisin. Olen hakenut perheen sisäistä lähestymiskieltoa, mutta se ei mene läpi koska on tytön äiti, vaikkei pysty huolehtimaan hänestä. Poliisit ovat käyneet hakemassa hänet ja päässyt lähes aina samantien pois. Olen yrittänyt puhua poliisille että syyttäisivät huumausaine rikoksesta tai edes resepti väärennöksistä. Apteekki suostuu antamaan lääkkeet. (vahvoja särkylääkkeittä.) koska hän sanoo hakevansa ne mummolleen. Olen yrittänyt soittaa apteekkiin, etteivät antaisi niitä(lääkkeittä) miniälleni, mutta apteekki ei pysty soittelemaan jokaisen perään.
Olen joutunut tekemään hänestä rikosilmoituksia:pahoinpitely, näpistys. (olen nähnyt hänen ottavan minulta koruja ym.
Olen yrittänyt puhua lasten suojelu viranomaisille ym. Alan olla jo loppu, enkä tiedä kuinka kauan oikein jaksan enää. Olen väsynyt eri vairanomaisten pompotteluun ja saamattomuuteen. Terveyteni reistailee. En jaksa pistää hänelle vastaan, jään miltei aina fyysisesti alakynteen. Yhteiskunnalle tulee halvemmaksi jos miniäni pistää meistä ilmat pihalle. On vain ajan kysymys milloin hän löytää pappan (poikani iso-isän) vanhan haulikon jostain.
Mutta koska poikani vaikutti onnelliselta, päätin olla turhia huolehtimatta.
Kiinnitin aluksi huomioni miniän alkoholin käyttöön. Lisäksi hän sai kummallisia kohtauksi. Hänellä ei ollut pienintäkään malttia, hän pystynyt kuuntelemaan minkäänlaista puhetta, ei neuvoja, rakentavaa kritiikkiä. Hänen kanssaan oli mahdotonta toimia ja olla. Poikani kanssa hän oli mitä herttaisin. Yritin puhua pojallani, mutta hän käski olla turhia huolehtimatta.
Miniä alkoi odottaa lasta ja rauhoittuikin. Hän oli mitä parhain äiti, kunnes -96 kaikki muuttui. Otin 6-vuotiaan
pojan tyttären huollettavakseni. Hän kyseli kovasti isänsä perään. Vastailin kierellen ja kaarellen. En voinut kertoa totuutta. Miniäni pääsi vapaaksi 2001. Ja sama meno jatkui entistä pahempana. Nyt kuvaan olivat tulleet erilaiset lääkkeet ja jopa huumeet. Jos pojan tyttäreni asuntooni tulee miniäni hetken kuluttua häntä väkivalloin vaatimaan takaisin. Olen hakenut perheen sisäistä lähestymiskieltoa, mutta se ei mene läpi koska on tytön äiti, vaikkei pysty huolehtimaan hänestä. Poliisit ovat käyneet hakemassa hänet ja päässyt lähes aina samantien pois. Olen yrittänyt puhua poliisille että syyttäisivät huumausaine rikoksesta tai edes resepti väärennöksistä. Apteekki suostuu antamaan lääkkeet. (vahvoja särkylääkkeittä.) koska hän sanoo hakevansa ne mummolleen. Olen yrittänyt soittaa apteekkiin, etteivät antaisi niitä(lääkkeittä) miniälleni, mutta apteekki ei pysty soittelemaan jokaisen perään.
Olen joutunut tekemään hänestä rikosilmoituksia:pahoinpitely, näpistys. (olen nähnyt hänen ottavan minulta koruja ym.
Olen yrittänyt puhua lasten suojelu viranomaisille ym. Alan olla jo loppu, enkä tiedä kuinka kauan oikein jaksan enää. Olen väsynyt eri vairanomaisten pompotteluun ja saamattomuuteen. Terveyteni reistailee. En jaksa pistää hänelle vastaan, jään miltei aina fyysisesti alakynteen. Yhteiskunnalle tulee halvemmaksi jos miniäni pistää meistä ilmat pihalle. On vain ajan kysymys milloin hän löytää pappan (poikani iso-isän) vanhan haulikon jostain.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Missä lapsen isä on?
vastaus tuokin.
Hakuun laita.....
Ymmarran, etta olet ahdistunut ja peloissasi, mutta TUO EI AUTA sita miniaasi...siis se, etta "karppana" teet hanesta rikosilmoituksia jne, jne...
Mina henk.koht. haluan uskoa loppuun asti ihmisessa olevaan HYVAAN...
Ennen kaikkea se miniasi pitaisi saada asianmukaiseen hoitoon, eika minnekaan kaltereiden taakse...
Huumeriippuvuus ja vastaava on ennenkaikkea ihmisen heikkoutta ja sairautta...
Siis ettei äiti pääse katsomaan tyttöä? (tuskin se sua halua nähdä) Sun miniä vaikuttaa ihan sairaalta, mut sori vaan niin säkin!
Ehkä siinä kuitenkin saattaa olla mummilla kovakin hätä. Näihin perheen sisäisiin ongelmiin ei yleensä tartuta ennen, kun on jo pahempi vahinko sattunut.
Samallaisa ongelmia on avohuolto puolella, jossa hoitoa tarvitsevat mielenterveyspotilaat käyvät ahdistelemassa omia vanhempiaan. Eikä kukaan tartu asiaan, kun vielä ei ole nyrkiniskuun kukaan kuollut.
Ajatelkaahan, minkälaista pelkoa tämä henkilö tuntee tilanteestaan, kukaan ei välitä, vaikka kuinka yrittäisi hakea apua. Korkeintaan hakia leimataan "hulluksi". Suomessa ei sosiaalialan työntekijät osaa tarttua asioihin ajoissa, mutta he ovat kyllä "montunlaidalla" ekana siunailemassa, kun vahinko on jo tapahtunut.
Viitaten kahteen Porvoota järkyttäneeseen tapaukseen. Apua kyllä haettiin, mutta sitä ei pyynnöstä huolimatta saatu. MIKSI?
Äidin "valta" on monesti ristiriidassa toimintakykyyn nähden. Yleinen käytäntö tuntuu olevan, että äiti on aina oikeassa ja häntä suositaan esim. avioerotilanteissa. Tämä on valitettavan yleinen, sisäänrakennettu asenne esim. lastenvalvojilla, jotka yleensä ovat naisia (ja äitejä).
Kunnan viranomaisten resurssit ja valitettavan usein myös motivaation puute toimimiseen taitavat olla se suurin kynnys. Ajatelkaa nyt itse, sellaisessa työssä vuosikausia, ehkä vuosikymmeniä. Miten siinä jaksaa enää asiakaslähtöisesti toimia? Tehdä enempää kuin on ihan pakko?
Apuahan olisi saatava ja pian, jo lapsenkin takia. Tilanne on varmasti kestämätön myös lapsen kannalta. Jostain on nyt vaan taiottava voimia taistella vielä viranomaistenkin kanssa, kaiken muun lisäksi. Ehkä yhteydenotto johonkin muualle? Ylempään virkaportaaseen kuin missä asiaa on tähän mennessä oltu hoitamatta?
Toivotan voimia ja jaksamista!
Tämä on kyllä sellainen ongelmainen ja sotkuinen kakku, että tuskin täältä keskustelupalstalta löytyy yksiselitteistä vastausta ja ratkaisua tilanteeseen.
Joka tapauksessa olisi ensi tilassa ainakin haulikko toimitettava poliisin huostaan ja kertoa pelostaan heille.
Ja toisekseen on viisasta pommittaa sos.viranomaisia ottamaan kantaa tilanteeseen. Älä siinä anna periksi!
Omiin nurkkiin ei kannata ongelmissaan käpertyä. Pidä ystävyyssuhteita yllä, paljon ystäviä ympärillesi, ja joka tapauksessa ja uhallakin yritä viettää normaalia elämää. Ota jokin säännöllinen harrastus, joka on pelkästään ihan sinun oma juttusi. Vaikka se tuntuisi kuinka mahdottomalta, typerältä ja tarpeettomalta tilanteeseen nähden, ne ovat kuitenkin pieniä kellukkeita, jotka kannattelevat myrskyävällä merellä.
Koeta olla ajatella mahdollisimman vähän miniääsi, tee se ikään kuin "uhalla".
Älä menetä uskoasi siihen missään nimessä, etteikö maailmassa olisi auttavia käsiä! Usko siihen. Kyllä niitä on.
Miniäsi yrittää saada sinut murtumaan, joten tarvitset paljon tukea muilta selväpäisiltä ja täysijärkisiltä, pelottomilta ihmisiltä.
Myös seurakunnilta sinun on mahdollisuus saada apua. Ota ennakkoluulottomasti vastaan apu mikä tarjotaan, älä erittele niitä, älä kursaile. Kaikilla tapahtumilla ja vaikeuksilla elämässämme on jokin viesti meille. Ehkä, kirjoitan ehkä, koska en tunne sinua, näiden myrskyjen viesti on ammentaa sinuun lisää , periksiantamattomuutta ja sitä että sinulla on oikeus pitää kiinni hyväksi katsomistasi asioista, oikeus pitää itsestäsi huolta.
miniäsi oli poissa. Vankilassa vai mielisairaalassa? Jos näin vaikea paikka on niin miksi pidät asumassa lähelläsi. Kyllä tällaiseen todella jo sosiaaliviranomaiset puuttuvat vai onko pelkosi siinä että pojantyttäresi otetaan huostaan ja sijoitetaan muualle?
On kuollut! Miniä tappoi sen. Hei näitä mummon kirjoituksia on täällä jokunen muuallakin ja Äidit&isät-palstalla oli tämän rassukan pojantyttären nyyhkytarina. Pelkkää skeidaa. Älkää uskoko kaikkea.