Pahinta mitä sinulle on tapahtunut

Anonyymi

Palstalaisilla on varmasti eri käsitys sanasta ongelma tai paha ongelma. Mitä omassa elämässäsi on tapahtunut sellaista josta on ollut vaikea päästä yli ja nähdä elämä taas valoisana.

Itselleni pahimpia kokemuksia ovat olleet isän kuolema, veljen kuolema ja avioero.

AsianVierestä

185

460

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minä en ole vieläkään toipunut lemmikkihiireni hännän murtumisesta (vuonna 1981).

    • Disse

      Äitin rintasyöpä, isän sydänkohtaus/ohitusleikkaus.

      • Anonyymi

        Parasta on kai se että ovat kumpainenkin vielä elossa ja samalla pahinta on tiedostaa miten heistä pitää vielä päästää irti ja luopua? Päästää irti menneisyydestään koska ihminen jotenkin menettää menneen omien vanhempien kuoleman yhteydessä.

        AsianVierestä


      • Disse
        Anonyymi kirjoitti:

        Parasta on kai se että ovat kumpainenkin vielä elossa ja samalla pahinta on tiedostaa miten heistä pitää vielä päästää irti ja luopua? Päästää irti menneisyydestään koska ihminen jotenkin menettää menneen omien vanhempien kuoleman yhteydessä.

        AsianVierestä

        No mä olen jotenkin varautunut jo siihen kuolemiseen... sekin tulee....

        Ehkä tuollaiset kokemukset valmistaa siihen? 🤔


      • Zombi
        Disse kirjoitti:

        No mä olen jotenkin varautunut jo siihen kuolemiseen... sekin tulee....

        Ehkä tuollaiset kokemukset valmistaa siihen? 🤔

        Valitettavasti siihen ei voi valmistautua. Todellisuus iskee tajuntaan vasta kun se tapahtuu.


      • Disse
        Zombi kirjoitti:

        Valitettavasti siihen ei voi valmistautua. Todellisuus iskee tajuntaan vasta kun se tapahtuu.

        No sittenhän sen tietää.... käytännön järjestelyt varmaan voi teetättää oman juttunsa, mutta koko juttu on vääjäämätöntä todellisuutta. Kyllä mä luulen, että kestän jo sen paremmin kuin ikinä.

        Veikkaan, että ”eriytyminen” ihmisenä jättää tilaa myös noille ikävyyksille. Se on luonnollista.


      • Anonyymi
        Zombi kirjoitti:

        Valitettavasti siihen ei voi valmistautua. Todellisuus iskee tajuntaan vasta kun se tapahtuu.

        Kyllä siihen voi valmistautua. Helpompaa, kun tietää mihin ollaan menossa, kuin täydellisen yllättävä äkkilähtö. Kaikin puolin.

        xL


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä siihen voi valmistautua. Helpompaa, kun tietää mihin ollaan menossa, kuin täydellisen yllättävä äkkilähtö. Kaikin puolin.

        xL

        Ja se on myöskin helpotus, kun kuolema lopultakin tulee.

        xL


      • Disse
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja se on myöskin helpotus, kun kuolema lopultakin tulee.

        xL

        Joo. Ukki oli minulle idoli. Sellainen tervaskanto, mikä ei valittanut mistään, vaan irvistellen pisteli menemään, kunnes haki puita ja jäi sille tielle.
        Minusta se oli ukin arvoinen lähtö. Kumpparit jalassa kotona, missä hänellä oli niin hyvä olla. 😊❤️


      • Anonyymi

        Pahinta - oman isän (75) sairauksien seuraaminen, lähestyvän kuoleman todellisuus. Muita vanhoja ihmisiä on mennyt ympäriltä ihmisiltä mutta enimmäkseen ilman pitkiä sairaskausia tai merkittäviä kipuja, edellinen meni rauhallisesti päivätorkuilta. Kuolema tulee kaikille mutta omalle läheiselle sitä ei toivo pitkitettynä, kehoa ja mieltä jatkuvasti enemmän rasittavana. Omat taloushuolet, konkurssin partaalla, avioeron mahdollisuus molemmille tällä hetkellä myrkyllisessä liitossa tuntui kevyiltä huolilta hetken vanhemman viimeisimmän diagnoosin myötä.


      • Disse
        Anonyymi kirjoitti:

        Pahinta - oman isän (75) sairauksien seuraaminen, lähestyvän kuoleman todellisuus. Muita vanhoja ihmisiä on mennyt ympäriltä ihmisiltä mutta enimmäkseen ilman pitkiä sairaskausia tai merkittäviä kipuja, edellinen meni rauhallisesti päivätorkuilta. Kuolema tulee kaikille mutta omalle läheiselle sitä ei toivo pitkitettynä, kehoa ja mieltä jatkuvasti enemmän rasittavana. Omat taloushuolet, konkurssin partaalla, avioeron mahdollisuus molemmille tällä hetkellä myrkyllisessä liitossa tuntui kevyiltä huolilta hetken vanhemman viimeisimmän diagnoosin myötä.

        Joo. Pitkään sairaalassa letkuissa viruminen ja kituminen, ei ole kellekkään kivaa. 😳

        Kerralla saappaat jalassa riipasis ja sillä siisti.


      • Anonyymi
        Disse kirjoitti:

        Joo. Ukki oli minulle idoli. Sellainen tervaskanto, mikä ei valittanut mistään, vaan irvistellen pisteli menemään, kunnes haki puita ja jäi sille tielle.
        Minusta se oli ukin arvoinen lähtö. Kumpparit jalassa kotona, missä hänellä oli niin hyvä olla. 😊❤️

        Vanhan ihmisen kuolema on jotenkin luonnollista, siihen osaa aina jo varautua, tietää että se on edessä. Ja hienoa että voi lähteä noin saappaat jalassa.

        xL


      • Disse
        Anonyymi kirjoitti:

        Vanhan ihmisen kuolema on jotenkin luonnollista, siihen osaa aina jo varautua, tietää että se on edessä. Ja hienoa että voi lähteä noin saappaat jalassa.

        xL

        Joo. Mä puhuin ukin muistotilaisuudessa, että ukki oli onnellinen mies. Se selkeästi osasi nauttia elämästään kotona. Sai touhuilla kaikkea elämänsä loppuun asti. Sekä se nautti selkeästi jälkikasvustaan. Lapsenlapset minä mukaan lukien oli sen silmäteriä ja se oli itse saanut 3 poikaa ja 1 tytön aikuiseksi ja heille hyvät elämät aikaiseksi. Kyllä se mies lähti hymy huulilla ja täyden elämän eläneenä. :o)


      • P.Dinosaurus
        Disse kirjoitti:

        Joo. Mä puhuin ukin muistotilaisuudessa, että ukki oli onnellinen mies. Se selkeästi osasi nauttia elämästään kotona. Sai touhuilla kaikkea elämänsä loppuun asti. Sekä se nautti selkeästi jälkikasvustaan. Lapsenlapset minä mukaan lukien oli sen silmäteriä ja se oli itse saanut 3 poikaa ja 1 tytön aikuiseksi ja heille hyvät elämät aikaiseksi. Kyllä se mies lähti hymy huulilla ja täyden elämän eläneenä. :o)

        Hieno kuulla, että ukkillasi meni niin hyvin. Itselläni pahinta oli äidin kuolema, sillä olin alle 30-vuotias ja se tapahtui liian aikaisesti sekä yllättäin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pahinta - oman isän (75) sairauksien seuraaminen, lähestyvän kuoleman todellisuus. Muita vanhoja ihmisiä on mennyt ympäriltä ihmisiltä mutta enimmäkseen ilman pitkiä sairaskausia tai merkittäviä kipuja, edellinen meni rauhallisesti päivätorkuilta. Kuolema tulee kaikille mutta omalle läheiselle sitä ei toivo pitkitettynä, kehoa ja mieltä jatkuvasti enemmän rasittavana. Omat taloushuolet, konkurssin partaalla, avioeron mahdollisuus molemmille tällä hetkellä myrkyllisessä liitossa tuntui kevyiltä huolilta hetken vanhemman viimeisimmän diagnoosin myötä.

        Omassa suvussa eräs mies lähti tanssilattialla kesken tanssin, perusterve mutta ikää oli jo kovasti, sillai minä toivoisin että omakin lähtö tulee.


    • Anonyymi

      Viime vuonna jalkapallon puulaakisarjassa toiseksi jääminen.

      Tänä vuonna irtosi voitto.

      Ätmi.toteaa

    • Mitä niitä nyt muistelemaan..

      • Anonyymi

        Wwuwuw voisi muistella vaikka mitä parasta on tapahtunut jos se pahin ei tunnu mukavalta. Tuosta saadaan sitten ne kaikenkarvaiset elämänkokemukset kerralla.

        AsianVierestä


      • Anonyymi kirjoitti:

        Wwuwuw voisi muistella vaikka mitä parasta on tapahtunut jos se pahin ei tunnu mukavalta. Tuosta saadaan sitten ne kaikenkarvaiset elämänkokemukset kerralla.

        AsianVierestä

        Paras on vielä tapahtumatta..👍


      • Wwuwuw kirjoitti:

        Paras on vielä tapahtumatta..👍

        Hyvä on..Mutsin sekoaminen, joka kesti vuosia oli aika piinaavaa aikaa. Faija taas lähti ns saappaat jalassa, että se kirpas vain hetken..


      • Anonyymi
        Wwuwuw kirjoitti:

        Hyvä on..Mutsin sekoaminen, joka kesti vuosia oli aika piinaavaa aikaa. Faija taas lähti ns saappaat jalassa, että se kirpas vain hetken..

        Raskasta kun ei oikein tiedä mikä olisi paras tapa auttaa...

        AsianVierestä


      • Anonyymi kirjoitti:

        Raskasta kun ei oikein tiedä mikä olisi paras tapa auttaa...

        AsianVierestä

        Se oli kyllä helvettiä kun nyt aloin muistelemaan..Mutsi kun syytteli mua että kävin salaa sen asunnolla ja varastelin ties mitä kummallisimpia juttuja sieltä..lompakon nyt yleensä. Poliisit soitteli yömyöhään ja kun selitin tilannetta, niin joskus mua syyttelivätkin ja joskus soitettiin sairaalasta.. jne. Kerran jouduin menemään poliisiasemallekin kun mutsi oli tehnyt rikosilmoituksen musta. Vainoharhoja..


      • Wwuwuw kirjoitti:

        Se oli kyllä helvettiä kun nyt aloin muistelemaan..Mutsi kun syytteli mua että kävin salaa sen asunnolla ja varastelin ties mitä kummallisimpia juttuja sieltä..lompakon nyt yleensä. Poliisit soitteli yömyöhään ja kun selitin tilannetta, niin joskus mua syyttelivätkin ja joskus soitettiin sairaalasta.. jne. Kerran jouduin menemään poliisiasemallekin kun mutsi oli tehnyt rikosilmoituksen musta. Vainoharhoja..

        Poliisit, tai ainakin yksi syytteli suoraan siitä etten tee mutsin tilanteelle mitään..No kun ei oikein mitään voinut tehdä...ttu.


      • Anonyymi
        Wwuwuw kirjoitti:

        Poliisit, tai ainakin yksi syytteli suoraan siitä etten tee mutsin tilanteelle mitään..No kun ei oikein mitään voinut tehdä...ttu.

        Totta, jopa lääketieteellisesti henkisesti sairaaksi todennetulla on lain edessä vahva itsemääräämisoikeus. Usein henkisiin ongelmiin liittyy myös päihdeongelmat mutta ei välttämättä. Joskus voi vain hermoreititykset mennä jotenkin ristiin eikä pysty enää normaalisti ajattelemaan tai käyttäytymään. Voihan tuollaisista jotenkin parantua mutta arvet niistä jää.

        AsianVierestä


      • Wwuwuw kirjoitti:

        Poliisit, tai ainakin yksi syytteli suoraan siitä etten tee mutsin tilanteelle mitään..No kun ei oikein mitään voinut tehdä...ttu.

        Asaitonta käytöstä. Sun olisi pitänyt tehdä ilmoitus.

        Luulen että nykyään ymmärretään muistisairauksia hieman paremmin. Ja harhaista käytöstä. Miten asiaa-ajava voi olla vakuuttava syytöksissään. Mutta karmeeta paskaa olet sinäkin joutunut sietämään. Tarpeeksi vaikeaa ilman muiden syyttelyäkin.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Totta, jopa lääketieteellisesti henkisesti sairaaksi todennetulla on lain edessä vahva itsemääräämisoikeus. Usein henkisiin ongelmiin liittyy myös päihdeongelmat mutta ei välttämättä. Joskus voi vain hermoreititykset mennä jotenkin ristiin eikä pysty enää normaalisti ajattelemaan tai käyttäytymään. Voihan tuollaisista jotenkin parantua mutta arvet niistä jää.

        AsianVierestä

        Alkoholi oli kyllä vahvasti kuvioissa mukana.. väitti kyllä muuta..En aina tiennyt itsekään mikä oli totta ja mikä ei. Esim kun mutsi soitti mulle että faija olis kuollut..niin olin aivan varma että puhuu taas omiaan..

        No mutta asia on nyt hoidettu, tai siis mutsi on saanut pysyvän hoitopaikan.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Wwuwuw voisi muistella vaikka mitä parasta on tapahtunut jos se pahin ei tunnu mukavalta. Tuosta saadaan sitten ne kaikenkarvaiset elämänkokemukset kerralla.

        AsianVierestä

        Mietin tuota parasta juttua vielä, niin parasta on kaiketi se, että olen syntynyt tähän maahan näinä aikoina. Tylsä vastaus, mutta totta.


    • Lapsen sairastuminen vaikeasti.

      Jotenkin tuntee, että tilanteen on menettänyt, kaikki valuu käsistä. Sitä ei voi ikinä antaa itselleen anteeksi. Koska etsii syytä kuitenkin itsestään.

      Puolison menettämisen pelko kuolemalle. Siinä on tungettava kaikki omat pelot syrjään, jotta selviää jotenkin järjissään muusta elämästä.

      • Anonyymi

        Tuo lapsen sairastuminen on varmasti vaikeinta mitä voi kohdata, jopa vaikeampaa mitä jos tulisi oma vaikea sairaus.

        AsianVierestä


      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuo lapsen sairastuminen on varmasti vaikeinta mitä voi kohdata, jopa vaikeampaa mitä jos tulisi oma vaikea sairaus.

        AsianVierestä

        Aika paljonkin tapahtunut elämässä, myös oma vaikea sairaus. Mutta lapsiin kohdistuneet jutut vaikeimpia. Niistä tuntuu ettei edes selviä koskaan.

        Sitä yrittää tehdä kauppaa mielensä pohjalla - tiedätkö, tyyliin: keskustelee jumalan tain jonkin suuremman voiman kanssa mielessään ja yrittää kaupata itsensä, jotta saisi asiat muutettua. Mutta ei ne muutu.

        Sitten on jäljellä vain toivo. Että toinen selviäisi.


      • Anonyymi
        elisakettu kirjoitti:

        Aika paljonkin tapahtunut elämässä, myös oma vaikea sairaus. Mutta lapsiin kohdistuneet jutut vaikeimpia. Niistä tuntuu ettei edes selviä koskaan.

        Sitä yrittää tehdä kauppaa mielensä pohjalla - tiedätkö, tyyliin: keskustelee jumalan tain jonkin suuremman voiman kanssa mielessään ja yrittää kaupata itsensä, jotta saisi asiat muutettua. Mutta ei ne muutu.

        Sitten on jäljellä vain toivo. Että toinen selviäisi.

        Pysäyttävää, ei paljon pillun tai munan(rakkauden) puute tunnu enää miltään ongelmalta kun tuollaisia kohtaa. Elämässä on tilanteita joissa on ollut puristettuna ahtaaseen tilaan ilman että itse voisi tilanteeseen vaikuttaa. Oman elämänhallinnan ja tunteiden hallinnan menettäminen on kyllä opettavainen kokemus.
        Muistan itse ensimmäisen eron ja sen eron jälkeisen helvetin. Olin todella tyytyväinen että se härdelli loppui vaikka sitä toista rakasti vielä aivan älyttömästi. Mieluummin ero kuin että olisi tullut hulluksi.

        AsianVierestä


      • Anonyymi kirjoitti:

        Pysäyttävää, ei paljon pillun tai munan(rakkauden) puute tunnu enää miltään ongelmalta kun tuollaisia kohtaa. Elämässä on tilanteita joissa on ollut puristettuna ahtaaseen tilaan ilman että itse voisi tilanteeseen vaikuttaa. Oman elämänhallinnan ja tunteiden hallinnan menettäminen on kyllä opettavainen kokemus.
        Muistan itse ensimmäisen eron ja sen eron jälkeisen helvetin. Olin todella tyytyväinen että se härdelli loppui vaikka sitä toista rakasti vielä aivan älyttömästi. Mieluummin ero kuin että olisi tullut hulluksi.

        AsianVierestä

        Erotkin ovat aina vaikeita. Olen itsekin kokenut sen.

        Mua auttoi siinä, että ajattelin että luopuminenkin on rakkautta.

        Minä tiedän, ainakin oletan että hänellä menee nyt onnellisemmin kuin olisi koskaan mennyt minun kanssani. Hyvä niin. Jokainen on kuitenkin ansainnut onnea. Hänkin, vaikka en kaikessa samaa mieltä ollutkaan.

        Nykyisestä en taas pysty, halua enkä suostu luopumaan. Oli vaikea talvi ja kevät, kun sai pelätä, menetänkö lopullisesti.

        Tämä on vaikea ketju, surun ketju. Mutta surun kohtaaminenkin (silloin tällöin) pienentää sitä tuskaa lopulta sisältä. Vaikkei sitä uskoisikaan.


      • elisakettu kirjoitti:

        Erotkin ovat aina vaikeita. Olen itsekin kokenut sen.

        Mua auttoi siinä, että ajattelin että luopuminenkin on rakkautta.

        Minä tiedän, ainakin oletan että hänellä menee nyt onnellisemmin kuin olisi koskaan mennyt minun kanssani. Hyvä niin. Jokainen on kuitenkin ansainnut onnea. Hänkin, vaikka en kaikessa samaa mieltä ollutkaan.

        Nykyisestä en taas pysty, halua enkä suostu luopumaan. Oli vaikea talvi ja kevät, kun sai pelätä, menetänkö lopullisesti.

        Tämä on vaikea ketju, surun ketju. Mutta surun kohtaaminenkin (silloin tällöin) pienentää sitä tuskaa lopulta sisältä. Vaikkei sitä uskoisikaan.

        *halaus*


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pysäyttävää, ei paljon pillun tai munan(rakkauden) puute tunnu enää miltään ongelmalta kun tuollaisia kohtaa. Elämässä on tilanteita joissa on ollut puristettuna ahtaaseen tilaan ilman että itse voisi tilanteeseen vaikuttaa. Oman elämänhallinnan ja tunteiden hallinnan menettäminen on kyllä opettavainen kokemus.
        Muistan itse ensimmäisen eron ja sen eron jälkeisen helvetin. Olin todella tyytyväinen että se härdelli loppui vaikka sitä toista rakasti vielä aivan älyttömästi. Mieluummin ero kuin että olisi tullut hulluksi.

        AsianVierestä

        Ensimmäisen eron? Olet vaikea tapaus naisten kanssa.


    • Anonyymi

      Lasse Virénin kaatuminen Münchenin olympialaisten 10 000 metrin juoksun finaalissa vuonna 1972.

    • Lyhyestä virsi kaunis; kuolema ja sen läheisyys.

      Yöllinen elokuinen puhelinsoitto.

      Lisäksi kuolema käsivarsille.

      Totuus on se ettei niistä pääse yli koskaan.

      • Anonyymi

        Olit läsnä, se on tärkeää. Itse hyvästelin oman isäni kädestä pitäen, isän silmiin tuli kyyneleet. Tyynenä luopui elämän voimasta.
        Onhan siinä herkkyyttä, ihmisen syntymässä ja kuolemassa.

        AsianVierestä


      • Anonyymi kirjoitti:

        Olit läsnä, se on tärkeää. Itse hyvästelin oman isäni kädestä pitäen, isän silmiin tuli kyyneleet. Tyynenä luopui elämän voimasta.
        Onhan siinä herkkyyttä, ihmisen syntymässä ja kuolemassa.

        AsianVierestä

        Niin, se on kumma hetki, lähtevä itkee monesti, kyynel tulee poskelle ja sitten elämä vaan pakenee. Luulin, että samalla lähdöllä lähden itsekin, otti niin koville. Vaikea sitä on kenenkään kestää. Usein eivät kestä myöskään paikalla olevat ammattilaiset, se on omaiselle liikuttavaa kun hekin inhimillisesti murtuvat.

        Kaunis on isäsikin viimeinen hetki ollut. On tärkeää, että jos vain pystyy, läheinen on läsnä ja pitää fyysisesti kiinni viimeiseen asti, kuoleva tuntee kosketuksen.


    • Anonyymi

      Isäni kuolema, siskoni rintasyöpä (nämä 2 ensimmäistä tapahtuivat puolen vuoden sisällä toisistaan) ja ensimmäisen poikaystäväni tapaturmainen kuolema vuosia vuosia sitten. Pahoja juttuja on paljon muitakin, mutta nuo ovat olleet kovimmat.

      • Anonyymi

        Ensimmäisen poikaystävän kuolema voi heijastaa tuleviin suhteisiin ja niiden solmimiseen, tavallaan rakastaa ikuisesti? Nuorelle rankka kokemus.

        AsianVierestä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ensimmäisen poikaystävän kuolema voi heijastaa tuleviin suhteisiin ja niiden solmimiseen, tavallaan rakastaa ikuisesti? Nuorelle rankka kokemus.

        AsianVierestä

        Se oli rankkaa, varsinkin kun se koko tilanne oli erittäin sekava. Vaikutti tosiaan ihmissuhteisiin todella pitkän aikaa. Kuolleen kanssa on kenenkään vaikea kilpailla, varsinkin kun hän ei ollut koskaan ehtinyt olla muuta kun täydellinen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ensimmäisen poikaystävän kuolema voi heijastaa tuleviin suhteisiin ja niiden solmimiseen, tavallaan rakastaa ikuisesti? Nuorelle rankka kokemus.

        AsianVierestä

        Koiran kuolema oli kova juttu, vieläkin tulee kyynel silmään sitä ajatellessa. Koirani auttoi minut vakavan sairauden yli, tassu oli aina pystyssä vuoteeni vieressä.


    • Anonyymi

      KAL 007 1.10.1983.

      RIP

    • Vaikea niitä on järjestykseen pistää. Kuolemat, viimeisinpänä pikku- siskon kuolema tuossa joulun alla. Sain saattaa hänet, se on ollut todella vaikeaa.
      Avioero tietysti. Vaikeat tilanteet lähipiirissä, isän kuolema, äidin muistisairaus, oma sairastuminen....
      Tähän ikään on kokenut monenlaista, raskaita asioita ei voine välttää, kun elää.

      • Anonyymi

        Huomaan kirjoituksistasi sinulla olevan kokemuksen tuomaa syvyyttä.

        AsianVierestä


      • Anonyymi kirjoitti:

        Huomaan kirjoituksistasi sinulla olevan kokemuksen tuomaa syvyyttä.

        AsianVierestä

        Elämä koulii väkisin, vaikka ei haluaisi ottaa vastaan .


      • Anonyymi
        Kaskenpolttaja kirjoitti:

        Elämä koulii väkisin, vaikka ei haluaisi ottaa vastaan .

        Totta, ja se tekee sitä ihan jokainen päivä. Välillä huomaamattomasti ja välillä pysäyttäen.

        AsianVierestä


      • Anonyymi kirjoitti:

        Totta, ja se tekee sitä ihan jokainen päivä. Välillä huomaamattomasti ja välillä pysäyttäen.

        AsianVierestä

        Niinhän se on. Hyvää siinä on se, että raskaat asiat auttavat jollakin tavalla ymmärtämään toisia raskaiden asioiden kanssa kamppailevia. Voi olla läsnä.


    • Zombi

      Vaikea valita kaikesta paskasta, enkä viitsi alkaa itkuvirttä kirjoittamaan.

      Mutta yhtenä hyvänä vaihtoehtona terveysvaivat ja niistä seurannut kituminen. Kyllä osaa arvostaa kun nykyään saa olla terve.

    • Anonyymi

      Läheisten kuolemat vaikka kuinka ajattelee et kaikkihan me täältä lähdetään! Mut viimmevuosina on ollu hautajaisia suku vähenee!!!. Mut onhan niitä elämän varrella kaikkea sattunu!!!. Mut ne nuoruuden rakkauden pettymykset !!!!ihmissuhteet voi olla rankkoja ilkeily satuttaa!!!

    • Lasten vakavat sairaudet, jotka hoidettuna eivät johda kuolemaan, mutta todennäköisesti lyhentävät elinikää ja menettämisen pelko on jatkuvasti läsnä, se, että jokin asia jää minulta huomioimatta ja että se johtaa tilanteen pahenemiseen.

      Pikkuveljeni katoaminen, kun hän oli 27v. Tietämättömyys ja toivon hiipuminen.

      Nuorena olin 4 vuotta seurustelusuhteessa nuoren miehen kanssa, ja hän sairastui skitsofreniaan. Sekin oli raskasta aikaa, koska en ymmärtänyt mistä on kyse ja koska ns. hulluuskohtaukset mustasukkaisuuksineen kohdistuivat suurilta osin seurustelukumppaniin eli minuun. Seurustelun jälkeen meni vielä vuosia suhteesta toipumiseen. Oma mielenterveyskin oli vaakalaudalla, koska tunsin syyllisyyttä suhteen katkaisemisesta.

      • Rankkoja asioita on elämässäsi ollut ja on.


      • Katoaminen, kokonaan?

        Häntäkö ei koskaan löydetty? :(


      • <3


      • misspönttöuuni kirjoitti:

        Katoaminen, kokonaan?

        Häntäkö ei koskaan löydetty? :(

        No ei. Kuulostaa varmaan oudolta, mutta olisi helpompi, että olisi edes hauta, että tietäisi missä toinen on. Näin sanoi isäni joskus.


      • yksinkertainen.blondi kirjoitti:

        No ei. Kuulostaa varmaan oudolta, mutta olisi helpompi, että olisi edes hauta, että tietäisi missä toinen on. Näin sanoi isäni joskus.

        Miettinyt tuota, että katoaminen on pahin.

        Just niinku sanot, että hauta.
        Pitäis ihmisellä olla mahdollisuus saada asia päätökseen.

        Sinulla on ollut vähän liian kovia juttuja elämässä :/


      • misspönttöuuni kirjoitti:

        Miettinyt tuota, että katoaminen on pahin.

        Just niinku sanot, että hauta.
        Pitäis ihmisellä olla mahdollisuus saada asia päätökseen.

        Sinulla on ollut vähän liian kovia juttuja elämässä :/

        Onneksi on ollut paljon hyviäkin juttuja. Ihan lähiaikoinakin vielä. Tasapaino säilyy. Ainakin juuri nyt tuntuu siltä.


      • yksinkertainen.blondi kirjoitti:

        Onneksi on ollut paljon hyviäkin juttuja. Ihan lähiaikoinakin vielä. Tasapaino säilyy. Ainakin juuri nyt tuntuu siltä.

        Hyvä, että elämä kannattelee. Oot vahva ihminen, ja palstalla sinusta on aina saanut positiivisen kuvan. Vasta nyt hätkäytti, että noilla kokemuksillasi voisit kirjoitella aivan toisellakin tavalla, kyynisesti.

        Kaikkea hyvää sinulle elämään. Niitä parempia päiviä paljon lisää.


      • Abrakadabra
        yksinkertainen.blondi kirjoitti:

        No ei. Kuulostaa varmaan oudolta, mutta olisi helpompi, että olisi edes hauta, että tietäisi missä toinen on. Näin sanoi isäni joskus.

        Onko mitään mahkuja, että olis häippässyt maasta vapaaehtoisesti?


      • Anonyymi
        Abrakadabra kirjoitti:

        Onko mitään mahkuja, että olis häippässyt maasta vapaaehtoisesti?

        Niinqu mihin?

        Suomi on maailman paras maa.


      • Abrakadabra
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinqu mihin?

        Suomi on maailman paras maa.

        Ihmisillä voi olla kaikenlaisia syitä kadota vapaaehtoisestikin, kuten vaikka liian vaaralliset elinolosuhteet kotimaassa jne.

        Mä olen noista vapaaehtoisesti kadonneista joskus lukenut, jotkut ovat itse kertoneet myös kuinka katosivat, miksi ja miten. Yllättävän helppoa.

        Silloin on vielä toivoa kuulla joskus...ehkä.


      • Anonyymi
        Abrakadabra kirjoitti:

        Ihmisillä voi olla kaikenlaisia syitä kadota vapaaehtoisestikin, kuten vaikka liian vaaralliset elinolosuhteet kotimaassa jne.

        Mä olen noista vapaaehtoisesti kadonneista joskus lukenut, jotkut ovat itse kertoneet myös kuinka katosivat, miksi ja miten. Yllättävän helppoa.

        Silloin on vielä toivoa kuulla joskus...ehkä.

        "Ken tästä käy, voi kaiken toivon heittää."


      • Abrakadabra kirjoitti:

        Onko mitään mahkuja, että olis häippässyt maasta vapaaehtoisesti?

        Juu, nimenomaan lähti reissuun ja reissulla katosi. Ulkomailla siis. Vaativissa luonnonoloissa, sanotaan näin.


      • misspönttöuuni kirjoitti:

        Hyvä, että elämä kannattelee. Oot vahva ihminen, ja palstalla sinusta on aina saanut positiivisen kuvan. Vasta nyt hätkäytti, että noilla kokemuksillasi voisit kirjoitella aivan toisellakin tavalla, kyynisesti.

        Kaikkea hyvää sinulle elämään. Niitä parempia päiviä paljon lisää.

        Kiitos, kaikkea hyvää sulle myös.Olen ymmärtänyt, ettei sullakaan ihan helppoa ole ollut.
        Kyynistyminen ei ole mikään ratkaisu. Paremmin niitä elämän valopilkkuja arvostaa, kun on niissä tummissa vesissä ollut.


      • Abrakadabra
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ken tästä käy, voi kaiken toivon heittää."

        Kyllä sitä mielummin toivoisi, että se kadonnut omainen olisi kumminkin häipynyt sanaakaan sanomatta muille maille, kun niitä muita ikävempiä vaihtoehtoja.

        Ne on vaikeita asioita nuo. Mietin sitä Riinaakin joka katosi Loviisassa n. pari vuotta sitten. Tuskin mikään lohduttaa tuossa tilanteessa, on vain kysymyksiä.


      • Abrakadabra
        yksinkertainen.blondi kirjoitti:

        Juu, nimenomaan lähti reissuun ja reissulla katosi. Ulkomailla siis. Vaativissa luonnonoloissa, sanotaan näin.

        Ok. Ajattelin sellaista katoamisen mahdollisuutta, ettei olisi halunnut enää palata takas " vanhaan" elämään.

        Että olisiko se mahdollista. Mutta en halua repiä aihetta enempää auki, enkä aiheuttaa pahaa mieltä näillä arvailuilla. Voimia teille.


      • yksinkertainen.blondi kirjoitti:

        Kiitos, kaikkea hyvää sulle myös.Olen ymmärtänyt, ettei sullakaan ihan helppoa ole ollut.
        Kyynistyminen ei ole mikään ratkaisu. Paremmin niitä elämän valopilkkuja arvostaa, kun on niissä tummissa vesissä ollut.

        Kiitos sanoista. Sanotaan niin, että..aistit herkistyy kun työnnetään reunalle. Omiakaan ei jaksa enää miettiä niin tarkkaan (mitä joskus), nyt helpottaa kun juuri kuuntelee muiden kokemuksia ja kasvaa siinä kun tajuaa, että sieltä löytyy toisella tapaa kovempia juttuja.

        Kyllä nämä syvällisemmätkin aiheet täällä on joskus hyviä aloituksia vaikka harvemmin niihin haluaa mennä. Mutta että niin kuin sinusta, näkee aivan toisen puolen. Ja kun kuuntelee lisää, suhteuttaa omiinsa. Kanssaolijat, myös täällä, ovat tärkeitä :)


      • Abrakadabra kirjoitti:

        Ok. Ajattelin sellaista katoamisen mahdollisuutta, ettei olisi halunnut enää palata takas " vanhaan" elämään.

        Että olisiko se mahdollista. Mutta en halua repiä aihetta enempää auki, enkä aiheuttaa pahaa mieltä näillä arvailuilla. Voimia teille.

        Se ajatuskuvio on kyllä ollut alkuvuosina pinnalla. Mutta toivo siitä on hiipunut pikkuhiljaa. Katoamisesta alkaa olla kohta kakskyt vuotta. Hän kertoi kyllä lähtevänsä, vaan ei minne. Reitti kyllä pystyttiin jäljittämään myöhemmin, mm. junalippujen ja pankkinostojen kautta, mutta sitten jäljet loppuivat. Lumeen ja lumivyöryalueille.

        Kiitos. Elämä jatkuu.


      • Anonyymi

        kuolema, oman järjen menetys ei saa kontaktia mihinkään, pelko, paniikki, ahdistus, oman fyysisen ja psyykkisen terveyden menetys, ei pysty enää liikkumaan, koska fyysisesti ei pääse ylös 10 luuta poikki, talouden romahdus, viranomaiset kimpussa, työpaikan menetys ja kun kaikki tulee kerralla tapahtuu yhtäaikaa, miettii jälkeenpäin kun pahin ohi miten jaksoin, kuinka paljon annetaan kannettavaksi, sen ymmärtäisi jos yksi asia tulisi kerrallaan, mutta kun kaikki vastoinkäymiset tapahtuu samaan aikaan.


      • Anonyymi kirjoitti:

        kuolema, oman järjen menetys ei saa kontaktia mihinkään, pelko, paniikki, ahdistus, oman fyysisen ja psyykkisen terveyden menetys, ei pysty enää liikkumaan, koska fyysisesti ei pääse ylös 10 luuta poikki, talouden romahdus, viranomaiset kimpussa, työpaikan menetys ja kun kaikki tulee kerralla tapahtuu yhtäaikaa, miettii jälkeenpäin kun pahin ohi miten jaksoin, kuinka paljon annetaan kannettavaksi, sen ymmärtäisi jos yksi asia tulisi kerrallaan, mutta kun kaikki vastoinkäymiset tapahtuu samaan aikaan.

        Tuo on varmaan kaikkein pahinta, että kaikki sattuu samaan aikaan. Minulla taas on sattunut niin, että kaikkein pahin ja paras on voinut sattua samaan aikaan. Eli esimerkiksi veljeni kadotessa odotin esikoistani. Silloin kun hyvä ja paha sattuu yhtä aikaa, se antaa voimia, vaikka toisaalta tietysti syö sitä hyvää tavallaan pois. Siksi tavallaan olenkin alkanut pelätä, että aina kun on tiedossa jotain hyvää. pelkään, että samaan aikaan voi sattua myös jotain pahaa.


      • Minullakin lapsien sairaudet toi sellaisen olon pikku flunssa ei haittaa kun lapsen elämä on kyseessä.

        Se on todella raskasta, tosi raskasta.
        Se että läheinen kadoksissa saa pakokauhun etsiä itkeä.
        Toivon että kaikki hoituu tulevana. Ainakin koen itseni hyvin rämpistyneeksi eikä aina jaksa selviytyä.

        Sen vuoksi vertauksesi on aika pommin pysäyttäminen ennen kuin räjähtää.

        Sinulle paljon hyviä ajatuksia ja paljon voimia Pistetään arki rullaamaan
        ” kaikki on niin nastaa”
        https://m.youtube.com/watch?v=ncpkMUDdLUY


      • valtakunta kirjoitti:

        Minullakin lapsien sairaudet toi sellaisen olon pikku flunssa ei haittaa kun lapsen elämä on kyseessä.

        Se on todella raskasta, tosi raskasta.
        Se että läheinen kadoksissa saa pakokauhun etsiä itkeä.
        Toivon että kaikki hoituu tulevana. Ainakin koen itseni hyvin rämpistyneeksi eikä aina jaksa selviytyä.

        Sen vuoksi vertauksesi on aika pommin pysäyttäminen ennen kuin räjähtää.

        Sinulle paljon hyviä ajatuksia ja paljon voimia Pistetään arki rullaamaan
        ” kaikki on niin nastaa”
        https://m.youtube.com/watch?v=ncpkMUDdLUY

        Siis vertaukseni ei vertauksesi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ken tästä käy, voi kaiken toivon heittää."

        ..Kun toivo putos...meni häneltä toimeentulo ammattiylpeys yritys läheinen sekä hetkeksi liikuntakyky...


    • ainoastaan ylipääsemätön aikapommi, saatko tyrehdyttää vai räjähtääkö ennen aikain.

    • Anonyymi

      Niinpä, henkihän ei myöskään ole, mutta mielellään toki ongelmasta riippuen, sen lähtö tulee monelle ongelmana. Äsh, ei jaksa taas aargh

    • Anonyymi

      Kyllähän pojan kuolema ja haudan lepoon saattaminen oli sellaiset tömpsyt antava tapahtuma, ettei enää edes keksi mikä äijää pahemmin heiluttelisi. Vastaavaa vakanssia ei soisi kenellekkään.
      Kuitenkin, asia mille kukaan ei mitään mahda,, onko se ongelma?

      • Jos surun kokee ongelmaksi. Tai ikävän.

        Toisaalta, jos ei saisi pitää edes surua tai ikävää, olisiko se vielä pahempaa?


      • Anonyymi
        elisakettu kirjoitti:

        Jos surun kokee ongelmaksi. Tai ikävän.

        Toisaalta, jos ei saisi pitää edes surua tai ikävää, olisiko se vielä pahempaa?

        Suru tai ikävä ongelmia?,,, Eivät ole. Tunnetiloja joiden kanssa pärjää. Suru muuttaa muotoaan, loputtomaksi kaipuuksi ja ikäväksi. Suru ja ikävä ovat mulle rakkauden jatkumoa poikaa kohtaan ja silleen etäisiä fiiliksiä ongelmallisista tunnetiloista.
        Jos ei saisi pitää ikävää tai surua, olisiko se vielä pahempaa? Asioita voi toki paalitella monelta suunnalta, mutta mielestäni on turha pähkiä kaikkia skenaarioita. Jokainen ollaan eri valuerää ja käsitellään asiat tavallamme. Vakaa usko on siihen, että kaikki koitamme selvitä itsellemme parhaalla tavalla seuraavaan hengenvetoon.


    • Abrakadabra

      Pahin on vasta edessäpäin.

      Kaikesta tähän astisesta on selvitty.

      • Anonyymi

        Nyt olet kyllä oikeilla jäljillä. Voi myös olla niiden parhaiden asioiden olevan vielä edessäpäin mutta kyllä ainakin omalta osalta uusien asioiden tulisi olla jotenkin ihmeellisiä jotta noin olisi.

        Kuitenkin kokenut suurta rakastumista ja rakkautta, lapsien syntymää ja kasvatusta, matkustelua kymmeniin maihin, työelämää monessa hyvässä yhteisössä ja vaikka mitä suurine tunteineen. Ehkä loppuelämä on vähän saman toistoa. Tänään oli sellainen tilanne missä oli hirmu tyyni ja hyvä olo. Aurinko paistoi ja katsoin tyttären ilakointia kiipeilytelineessä. Päässä ei ollut mitään ajatuksia, olin vain läsnä tilanteessa ajattelematta mitään. Se oli outoa, vähän kuin tuulenvire olisi päässyt päänläpi ja ottanut kaiken stressin ja turhat ajatukset pois.

        Elämä voi yllättää, voi olla sellaista luvassa mistä ei ymmärrä vielä edes unelmoida tai pelätä.

        AsianVierestä


      • Abrakadabra
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt olet kyllä oikeilla jäljillä. Voi myös olla niiden parhaiden asioiden olevan vielä edessäpäin mutta kyllä ainakin omalta osalta uusien asioiden tulisi olla jotenkin ihmeellisiä jotta noin olisi.

        Kuitenkin kokenut suurta rakastumista ja rakkautta, lapsien syntymää ja kasvatusta, matkustelua kymmeniin maihin, työelämää monessa hyvässä yhteisössä ja vaikka mitä suurine tunteineen. Ehkä loppuelämä on vähän saman toistoa. Tänään oli sellainen tilanne missä oli hirmu tyyni ja hyvä olo. Aurinko paistoi ja katsoin tyttären ilakointia kiipeilytelineessä. Päässä ei ollut mitään ajatuksia, olin vain läsnä tilanteessa ajattelematta mitään. Se oli outoa, vähän kuin tuulenvire olisi päässyt päänläpi ja ottanut kaiken stressin ja turhat ajatukset pois.

        Elämä voi yllättää, voi olla sellaista luvassa mistä ei ymmärrä vielä edes unelmoida tai pelätä.

        AsianVierestä

        Mä tiedostan sen, että pahin mahdollinen on vasta edessäpäin ja parhaat asiat on tässä ja nyt mulla elämässä.

        Henkilökohtaisesti ainoa paras asia voisi vielä olla, että mitään pahaa ei koskaan tapahdu parhaimmilleni elämässäni, mutta realistina tajuan, että tuolta välttyäkseni minun on kuoltava ensimmäisenä. Jotta en ole kokemassa noita mahdollisia pahoja asioita, jotka rikkoo minut sataprosenttisella varmuudella. 🙂

        Sekään ei kuulosta mukavalta, mutta on totuus.

        Elämä on tässä ja nyt, sen kun aina jaksas muistaa.😊


      • Abrakadabra kirjoitti:

        Mä tiedostan sen, että pahin mahdollinen on vasta edessäpäin ja parhaat asiat on tässä ja nyt mulla elämässä.

        Henkilökohtaisesti ainoa paras asia voisi vielä olla, että mitään pahaa ei koskaan tapahdu parhaimmilleni elämässäni, mutta realistina tajuan, että tuolta välttyäkseni minun on kuoltava ensimmäisenä. Jotta en ole kokemassa noita mahdollisia pahoja asioita, jotka rikkoo minut sataprosenttisella varmuudella. 🙂

        Sekään ei kuulosta mukavalta, mutta on totuus.

        Elämä on tässä ja nyt, sen kun aina jaksas muistaa.😊

        Me pohdittiin yks päivä tuossa samaa, että jos olisi parisuhteessa, niin miten sen lopun haluais menevän; tiiän etten pärjäis yksin, niin se pitäs munkin ensin lähtee. Itsekästä ajatella niin, toinen jää, mutta olettaisin, että toiset luonteeltaan vahvempia selviytymään. On se outoa, että kun rupee ikää tulemaan, niin kaikkea sitä kerkee miettimään.


      • Abrakadabra
        misspönttöuuni kirjoitti:

        Me pohdittiin yks päivä tuossa samaa, että jos olisi parisuhteessa, niin miten sen lopun haluais menevän; tiiän etten pärjäis yksin, niin se pitäs munkin ensin lähtee. Itsekästä ajatella niin, toinen jää, mutta olettaisin, että toiset luonteeltaan vahvempia selviytymään. On se outoa, että kun rupee ikää tulemaan, niin kaikkea sitä kerkee miettimään.

        Kyllä niitä miettii. Tai mä aloin miettiä lasten myötä, ennen heitä suhtauduin kepeämmin elämään ja kuolemaan.

        En ajatellut puolisonkaan menetyksen olevan täysin ylitsepääsemätöntä, johtui varmaan siitäkin etten ollut rakastanut ketään kuten nyt rakastan.

        Eroaminen ei tunnu ylitsepääsemättömältä, menettäisin vain kumppanin ja rakastetun. Mutta hän silti vielä eläisi ja voisi olla onnellinen ilman minuakin. Minäkin voisin vielä olla onnellinen...

        Jotenkin se, että joku kuolee tekee eron ja yhteisen onnen päättymisen niin lopulliseksi. Et saa mitenkään takas, et lähellesi, et kuule et näe...lopullinen ero.

        Vaikka lohtuna varmasti voikin olla, me oltiin sentään yhtä kun elettiin. 🙂

        Muistot arvokkaat ja rakkaat.

        Olen kuitenkin sen verran raukkis, että annan mielummin itseni viikatemiehelle kun tärkeimpäni. Tai voi olla, että lähtisin joka tapauksessa mukaan...jos olisin viimeinen meistä en tiedä olisko missään enää mitään mieltä. Mieli multa ainakin menisi..


      • Anonyymi

        Abris... kun ihmiset aina miettivät omia huonoja asioitaan, niin: minun mielestäni on mukava välillä ajatella jotain mukaviakin asioita välillä.

        En tiedä sitten onko kovin mukavia jotkut tarkkuusammunta-jututkaan, mutta, kuitenkin sellaisia jotain mukavempia asioita, joista Dissenkin kanssa tuli asiaa, että, jotain vähän mukavampaa välillä.

        Kuten esim.... minun mielestäni on mukava ajatella Sinua Abris, aina välillä, aiheuttaa minulle mukavia ja lempeitä unia, Sinun ajatteleminen.


      • Anonyymi

        Tuo oli minusta hyvä vastaus. Samaa mieltä.

        xL


      • Abrakadabra
        Anonyymi kirjoitti:

        Abris... kun ihmiset aina miettivät omia huonoja asioitaan, niin: minun mielestäni on mukava välillä ajatella jotain mukaviakin asioita välillä.

        En tiedä sitten onko kovin mukavia jotkut tarkkuusammunta-jututkaan, mutta, kuitenkin sellaisia jotain mukavempia asioita, joista Dissenkin kanssa tuli asiaa, että, jotain vähän mukavampaa välillä.

        Kuten esim.... minun mielestäni on mukava ajatella Sinua Abris, aina välillä, aiheuttaa minulle mukavia ja lempeitä unia, Sinun ajatteleminen.

        Juu ei aina surkuja juttuja. Eikä painostavia...


    • -Kiusaaminen päiväkodista alkaen peruskoulun loppuun, ja ammattikoulussa tietynlainen ulkopuolisuus
      -Tylyä kohtelua tytöiltä/naisilta teini-iässä ja varhaisaikuisuudessa
      -Ymmärrys siitä että äitini aiemman peliongelman ja alkoholismin takia isovanhempien perintöä on mennyt taivaan tuuliin puolisen miljoonaa
      -Äitini syöpädiagnoosi reilut neljä vuotta sitten

      Vaikea laittaa järjestykseen miten ne ovat muhun vaikuttaneet lyhyellä tai pitkällä aikavälillä, mutta listasin ne aikajärjestyksessä. Nyt mua ei kiusata, naisasiat ovat paremmalla mallilla kuin pitkään aikaan, rahaa mulla on muutama kymppitonni ja äidin sairaudet (syöpä ja riippuvuusongelmat) ovat hallussa tai ikäänkuin toistaiseksi selätetty.

      Mutta jättäähän nuo jälkensä.

      • Anonyymi

        Aika monen vanhemmilla on/on ollut alkoholiongelma ja/tai peliriippuvuus tai sitten osaamattomuutta muuten raha-asioiden kanssa. Äitisi eli sellaista elämää, kuin eli, se oli hänen valintansa ja hänen persoonansa mukaista elämää. Turhaa häntä siitä on syyttää, se oli sillä hetkellä kuitenkin hänen rahaansa. Tuskin on kovin helppoa olla yksinhuoltaja ja mahdollisesti yksinäinenkin. Se, että sinä olisit käyttänyt rahasi toisin, ei paljon auta. Jokainen tekee omat ratkaisunsa. Jos sinulla on äidiltä peritty perheyritys ja elät äitisi kotona, olet saanut myös paljon äidiltäsi. Sanoisin että puntit on tasan.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Aika monen vanhemmilla on/on ollut alkoholiongelma ja/tai peliriippuvuus tai sitten osaamattomuutta muuten raha-asioiden kanssa. Äitisi eli sellaista elämää, kuin eli, se oli hänen valintansa ja hänen persoonansa mukaista elämää. Turhaa häntä siitä on syyttää, se oli sillä hetkellä kuitenkin hänen rahaansa. Tuskin on kovin helppoa olla yksinhuoltaja ja mahdollisesti yksinäinenkin. Se, että sinä olisit käyttänyt rahasi toisin, ei paljon auta. Jokainen tekee omat ratkaisunsa. Jos sinulla on äidiltä peritty perheyritys ja elät äitisi kotona, olet saanut myös paljon äidiltäsi. Sanoisin että puntit on tasan.

        Joo mutta moni kenen vanhemmilla on ollut riippuvuusongelmia, on lähtökohtaisesti wt eli ei ole tippunut korkealta. Eli karrikoidusti vanhempien vippikierre on kasvanut ja luottotiedot menneet jo kauan sitten jolloin sossu auttaa joten what the he*l jne. Eikä lätkäisty komiaa laskupinoa itku silmissä teinipojan tietokonepöydälle. Ainoalle kenellä talossa on rahaa. Ei pitäisi yleistää, mutta niin taisin juuri tehdä.

        Yritykseni olen perustanut itse ja tehnyt käytännösssä kaiken työn yksin. Äitini omistaa tontin, missä yritykseni varastot ovat ja asun tosiaan samassa kiinteistössä hänen kanssaan. Jonkun mielestä olen syntynyt kultalusikka suussa, mutta kuten sanottu niin se menetetty omaisuus kirpaisee. Enkä mä nyt tietenkään koko aikaa vihoittele liikuntarajoitteiselle puolisokealle vanhalle äidilleni vaan autan häntä tietyissä jutuissa. Vaikka toisaalta mun sielun pimeä puoli nauraa vahingoniloisesti sille että nämä hänen rajoitteet ovat tulleet ikään kuin rangaistuksena holtittomasta rahankäytöstä.

        Sanoisin että puntit ei ole tasan. Mä olen tehnyt, uhrannut, auttanut jne. enemmän kuin koen saaneeni vastineeksi. Moni näillä nurkilla oleva maajussin poika on perinyt ties kuinka paljon tai on tehty tarkoituksella sukupolvenvaihdos, mutta mulle jäi kouraan muutama kymppitonni, parisen hehtaaria paskaa kallioista metsää ja talo jonka katto on uusittu viimeksi 60-luvulla ja ullakolla on sadeveden keruuämpäreitä 😡


      • peris234 kirjoitti:

        Joo mutta moni kenen vanhemmilla on ollut riippuvuusongelmia, on lähtökohtaisesti wt eli ei ole tippunut korkealta. Eli karrikoidusti vanhempien vippikierre on kasvanut ja luottotiedot menneet jo kauan sitten jolloin sossu auttaa joten what the he*l jne. Eikä lätkäisty komiaa laskupinoa itku silmissä teinipojan tietokonepöydälle. Ainoalle kenellä talossa on rahaa. Ei pitäisi yleistää, mutta niin taisin juuri tehdä.

        Yritykseni olen perustanut itse ja tehnyt käytännösssä kaiken työn yksin. Äitini omistaa tontin, missä yritykseni varastot ovat ja asun tosiaan samassa kiinteistössä hänen kanssaan. Jonkun mielestä olen syntynyt kultalusikka suussa, mutta kuten sanottu niin se menetetty omaisuus kirpaisee. Enkä mä nyt tietenkään koko aikaa vihoittele liikuntarajoitteiselle puolisokealle vanhalle äidilleni vaan autan häntä tietyissä jutuissa. Vaikka toisaalta mun sielun pimeä puoli nauraa vahingoniloisesti sille että nämä hänen rajoitteet ovat tulleet ikään kuin rangaistuksena holtittomasta rahankäytöstä.

        Sanoisin että puntit ei ole tasan. Mä olen tehnyt, uhrannut, auttanut jne. enemmän kuin koen saaneeni vastineeksi. Moni näillä nurkilla oleva maajussin poika on perinyt ties kuinka paljon tai on tehty tarkoituksella sukupolvenvaihdos, mutta mulle jäi kouraan muutama kymppitonni, parisen hehtaaria paskaa kallioista metsää ja talo jonka katto on uusittu viimeksi 60-luvulla ja ullakolla on sadeveden keruuämpäreitä 😡

        Niin ja sitten kun toi joskus kuolee niin rahasummasta voidaan vähentää perintöverot


      • Anonyymi
        peris234 kirjoitti:

        Joo mutta moni kenen vanhemmilla on ollut riippuvuusongelmia, on lähtökohtaisesti wt eli ei ole tippunut korkealta. Eli karrikoidusti vanhempien vippikierre on kasvanut ja luottotiedot menneet jo kauan sitten jolloin sossu auttaa joten what the he*l jne. Eikä lätkäisty komiaa laskupinoa itku silmissä teinipojan tietokonepöydälle. Ainoalle kenellä talossa on rahaa. Ei pitäisi yleistää, mutta niin taisin juuri tehdä.

        Yritykseni olen perustanut itse ja tehnyt käytännösssä kaiken työn yksin. Äitini omistaa tontin, missä yritykseni varastot ovat ja asun tosiaan samassa kiinteistössä hänen kanssaan. Jonkun mielestä olen syntynyt kultalusikka suussa, mutta kuten sanottu niin se menetetty omaisuus kirpaisee. Enkä mä nyt tietenkään koko aikaa vihoittele liikuntarajoitteiselle puolisokealle vanhalle äidilleni vaan autan häntä tietyissä jutuissa. Vaikka toisaalta mun sielun pimeä puoli nauraa vahingoniloisesti sille että nämä hänen rajoitteet ovat tulleet ikään kuin rangaistuksena holtittomasta rahankäytöstä.

        Sanoisin että puntit ei ole tasan. Mä olen tehnyt, uhrannut, auttanut jne. enemmän kuin koen saaneeni vastineeksi. Moni näillä nurkilla oleva maajussin poika on perinyt ties kuinka paljon tai on tehty tarkoituksella sukupolvenvaihdos, mutta mulle jäi kouraan muutama kymppitonni, parisen hehtaaria paskaa kallioista metsää ja talo jonka katto on uusittu viimeksi 60-luvulla ja ullakolla on sadeveden keruuämpäreitä 😡

        Alkoholi- ja muita riippuvuusongelmia on ihan yhtä paljon jos ei enemmänkin varakkailla. Riippuvuudet on jopa helpommin toteutettavissa, kun rahaa on. Siis alkuun. Ja sitten on näitä ,jotka ovat olleet takaajina vanhempiensa tai sukulaistensa veloissa. Et ole siis yksin ongelminesi. Etkä taida itsekään olla vapaa riippuvuustaipumuksesta. Äitisi riippuvuudetkin voivat johtua paskoista kokemuksista ja huonosta tuurista, toisten ihmisten kylmyydestä, mahdollisista adhd/asperger/mielenterveysongelmista.


      • Disse
        peris234 kirjoitti:

        Joo mutta moni kenen vanhemmilla on ollut riippuvuusongelmia, on lähtökohtaisesti wt eli ei ole tippunut korkealta. Eli karrikoidusti vanhempien vippikierre on kasvanut ja luottotiedot menneet jo kauan sitten jolloin sossu auttaa joten what the he*l jne. Eikä lätkäisty komiaa laskupinoa itku silmissä teinipojan tietokonepöydälle. Ainoalle kenellä talossa on rahaa. Ei pitäisi yleistää, mutta niin taisin juuri tehdä.

        Yritykseni olen perustanut itse ja tehnyt käytännösssä kaiken työn yksin. Äitini omistaa tontin, missä yritykseni varastot ovat ja asun tosiaan samassa kiinteistössä hänen kanssaan. Jonkun mielestä olen syntynyt kultalusikka suussa, mutta kuten sanottu niin se menetetty omaisuus kirpaisee. Enkä mä nyt tietenkään koko aikaa vihoittele liikuntarajoitteiselle puolisokealle vanhalle äidilleni vaan autan häntä tietyissä jutuissa. Vaikka toisaalta mun sielun pimeä puoli nauraa vahingoniloisesti sille että nämä hänen rajoitteet ovat tulleet ikään kuin rangaistuksena holtittomasta rahankäytöstä.

        Sanoisin että puntit ei ole tasan. Mä olen tehnyt, uhrannut, auttanut jne. enemmän kuin koen saaneeni vastineeksi. Moni näillä nurkilla oleva maajussin poika on perinyt ties kuinka paljon tai on tehty tarkoituksella sukupolvenvaihdos, mutta mulle jäi kouraan muutama kymppitonni, parisen hehtaaria paskaa kallioista metsää ja talo jonka katto on uusittu viimeksi 60-luvulla ja ullakolla on sadeveden keruuämpäreitä 😡

        Tunnen monta ihmistä elämänvarrelta, jotka ovat katkeria vanhemmilleen, sisaruksilleen jne.
        Mm. Oma isä.
        Se tartutti muhunkin tietämättään jonkinsortin alemmuuskompleksia ja samoin siskoon.
        Onneks oon vanhemmalla iällä jo alkanut tajuamaan, että voin itse tehdä elämässäni asioita ihan toisin. Isällä on ollut vaikea lapsuus ja rankka nuoruuskin jälleenrakennuksen aikaan Suomessa, hän katkeroitui ja alkoholisoitui, minun ei tarvitse. Enkä jatka katkeruuskierrettä eteenpäin.

        Tsemppiä sullekin, eläkä anna periksi paskoille fiiliksille mitä jotkut sulle täältäkin työntää, vaan ole ylpeä siitä mitä itse olet jo saanut aikaan. 😊💪


      • Disse kirjoitti:

        Tunnen monta ihmistä elämänvarrelta, jotka ovat katkeria vanhemmilleen, sisaruksilleen jne.
        Mm. Oma isä.
        Se tartutti muhunkin tietämättään jonkinsortin alemmuuskompleksia ja samoin siskoon.
        Onneks oon vanhemmalla iällä jo alkanut tajuamaan, että voin itse tehdä elämässäni asioita ihan toisin. Isällä on ollut vaikea lapsuus ja rankka nuoruuskin jälleenrakennuksen aikaan Suomessa, hän katkeroitui ja alkoholisoitui, minun ei tarvitse. Enkä jatka katkeruuskierrettä eteenpäin.

        Tsemppiä sullekin, eläkä anna periksi paskoille fiiliksille mitä jotkut sulle täältäkin työntää, vaan ole ylpeä siitä mitä itse olet jo saanut aikaan. 😊💪

        Kiitti tsempistä 😊 Kuten sanottu, niin en mä jaksa koko aikaa vihoitella vanhalle sairaalle ihmiselle, mutta kuten myös sanottu niin nämä jutut ovat jättäneet tietyt jälkensä muhun. Mulla ei niinkään ole alemmuuskompleksia, mutta en juurikaan pysty luottamaan ihmisiin. Aina on sellainen taka-ajatus mielessä että mitähän toikin nyt haluaa musta.

        Mitä perintöön tulee, niin ainakin tuon riippuvuusgeenin olen perinnyt. Rikon THL:n määrittelemät alkoholin riskirajat ja syön kolmiolääkkeitä ahdistukseen että pysyn edes jotenkuten toimintakykyisenä. Onneksi kukaan ei pysty yhden illan aikana juomaan tai rouskimaan bentsoja saman summan edestä kuin peliriippuvainen. Viikottain mulla on rivi Viking-Lottoa, Eurojackpottia ja Lottoa, mutta siihen se mun pelaaminen sitten käytännössä jääkin. Joskus saatan laittaa kolikon tai pari koneeseen ja kokeilla onneani kenossa tai ruletissa mutta hullun hommaahan se olisi hakata tuntitolkulla jotain tuplapottia.


      • Disse
        peris234 kirjoitti:

        Kiitti tsempistä 😊 Kuten sanottu, niin en mä jaksa koko aikaa vihoitella vanhalle sairaalle ihmiselle, mutta kuten myös sanottu niin nämä jutut ovat jättäneet tietyt jälkensä muhun. Mulla ei niinkään ole alemmuuskompleksia, mutta en juurikaan pysty luottamaan ihmisiin. Aina on sellainen taka-ajatus mielessä että mitähän toikin nyt haluaa musta.

        Mitä perintöön tulee, niin ainakin tuon riippuvuusgeenin olen perinnyt. Rikon THL:n määrittelemät alkoholin riskirajat ja syön kolmiolääkkeitä ahdistukseen että pysyn edes jotenkuten toimintakykyisenä. Onneksi kukaan ei pysty yhden illan aikana juomaan tai rouskimaan bentsoja saman summan edestä kuin peliriippuvainen. Viikottain mulla on rivi Viking-Lottoa, Eurojackpottia ja Lottoa, mutta siihen se mun pelaaminen sitten käytännössä jääkin. Joskus saatan laittaa kolikon tai pari koneeseen ja kokeilla onneani kenossa tai ruletissa mutta hullun hommaahan se olisi hakata tuntitolkulla jotain tuplapottia.

        Ollos hyvä vaan...

        Noi perinnöthän voi kääntää muuksikin... Minäkin olen voinut tehdä elämässä paljon toisin asioita, mitä vanhempani ovat tehneet. On ne kuuluisat geenit alkoholistiksi ja varmaan liikalihavuuteenkin löytyy viittauksia, mutta kumpaankin viimekädessä vaikutan itse omilla toimilla... Mitä pistän suuni kautta sisään...hyvin pitkälti ja mitä muutakin teen kropalla. Mun hallinnassa koko ukko.


      • Disse kirjoitti:

        Ollos hyvä vaan...

        Noi perinnöthän voi kääntää muuksikin... Minäkin olen voinut tehdä elämässä paljon toisin asioita, mitä vanhempani ovat tehneet. On ne kuuluisat geenit alkoholistiksi ja varmaan liikalihavuuteenkin löytyy viittauksia, mutta kumpaankin viimekädessä vaikutan itse omilla toimilla... Mitä pistän suuni kautta sisään...hyvin pitkälti ja mitä muutakin teen kropalla. Mun hallinnassa koko ukko.

        Totta tuokin. Ei kukaan sitä olutta tai kossua kaada mun kurkkuun paitsi mä itse. Ja kun mun tapauksessa tapahtui tuo pieni painonnousu niin ihan itse mä olen pizzani leiponut ja juonut päälle olutta.

        Viime kuukausina en ole pitänyt mitään äärimmäistä ketoosidieettiä, mutta kiinnittänyt huomiota hiilarien laatuun ja tarpeeseen. Esim. tänään aamupäivällä söin paistettua alaskanseitiä ja puolikkaan avokadon. Iltapäivällä paistettua kaalia, 200g broilerin jauhelihaa sekä ruisleipäviipaleen "voideltuna" avokadolla. Iltapalaksi teen ihan kohta varmaankin jonkinlaisen mozzarella-salaatin.

        Tuo on ihan totta, että kaikkea ei voi laittaa geenien syyksi.


      • Disse
        peris234 kirjoitti:

        Totta tuokin. Ei kukaan sitä olutta tai kossua kaada mun kurkkuun paitsi mä itse. Ja kun mun tapauksessa tapahtui tuo pieni painonnousu niin ihan itse mä olen pizzani leiponut ja juonut päälle olutta.

        Viime kuukausina en ole pitänyt mitään äärimmäistä ketoosidieettiä, mutta kiinnittänyt huomiota hiilarien laatuun ja tarpeeseen. Esim. tänään aamupäivällä söin paistettua alaskanseitiä ja puolikkaan avokadon. Iltapäivällä paistettua kaalia, 200g broilerin jauhelihaa sekä ruisleipäviipaleen "voideltuna" avokadolla. Iltapalaksi teen ihan kohta varmaankin jonkinlaisen mozzarella-salaatin.

        Tuo on ihan totta, että kaikkea ei voi laittaa geenien syyksi.

        Mä huomaan, että jotain taipuvuutta pienimuotoiseen masennukseen on mullakin. Isästä tunnistan jumalattoman marttyyriasenteen. Äiti on vähän jämäkämpi, mutta hänkin on niellyt isän marttyyripuheet osittain. Ja vaikuttaahan se meijin kskaroihin...

        Mutta aikuisena mä voin itse tehdä toisin kun mä hoksaan asioita. Mä oon hommannut elämässäni nyt ihan muutamassa vuodessa niin paljon hyviä juttuja elämään, mitä en olisi ikinä uskonut. Huikeat puhevälit muksuihin. Omaa aikaa, milloin saan tehdä mitä huvittaa. Koti on kunnossa, rahatilanne on hyvä. Duuni on hyvä. Ja kaikista parasta tässä on, etten mä ole kenestäkään riippuvainen.


      • Anonyymi
        peris234 kirjoitti:

        Joo mutta moni kenen vanhemmilla on ollut riippuvuusongelmia, on lähtökohtaisesti wt eli ei ole tippunut korkealta. Eli karrikoidusti vanhempien vippikierre on kasvanut ja luottotiedot menneet jo kauan sitten jolloin sossu auttaa joten what the he*l jne. Eikä lätkäisty komiaa laskupinoa itku silmissä teinipojan tietokonepöydälle. Ainoalle kenellä talossa on rahaa. Ei pitäisi yleistää, mutta niin taisin juuri tehdä.

        Yritykseni olen perustanut itse ja tehnyt käytännösssä kaiken työn yksin. Äitini omistaa tontin, missä yritykseni varastot ovat ja asun tosiaan samassa kiinteistössä hänen kanssaan. Jonkun mielestä olen syntynyt kultalusikka suussa, mutta kuten sanottu niin se menetetty omaisuus kirpaisee. Enkä mä nyt tietenkään koko aikaa vihoittele liikuntarajoitteiselle puolisokealle vanhalle äidilleni vaan autan häntä tietyissä jutuissa. Vaikka toisaalta mun sielun pimeä puoli nauraa vahingoniloisesti sille että nämä hänen rajoitteet ovat tulleet ikään kuin rangaistuksena holtittomasta rahankäytöstä.

        Sanoisin että puntit ei ole tasan. Mä olen tehnyt, uhrannut, auttanut jne. enemmän kuin koen saaneeni vastineeksi. Moni näillä nurkilla oleva maajussin poika on perinyt ties kuinka paljon tai on tehty tarkoituksella sukupolvenvaihdos, mutta mulle jäi kouraan muutama kymppitonni, parisen hehtaaria paskaa kallioista metsää ja talo jonka katto on uusittu viimeksi 60-luvulla ja ullakolla on sadeveden keruuämpäreitä 😡

        Sitten sulle on jäänyt paljon enemmän kuin mulle. Mun vanhemmat joivat parinkin viikon putkia ja juhlivat ryyppykavereineen kuin viimeistä päivää. Yleensä vielä kännissä möykkäsivät kuin apinat ja olivat väkivaltaisia. Siinä meni talot, yritykset, metsät ja kaikki muukin. Vihasin ja inhosin niitä niin paljon, että kukaan ei voi käsittää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitten sulle on jäänyt paljon enemmän kuin mulle. Mun vanhemmat joivat parinkin viikon putkia ja juhlivat ryyppykavereineen kuin viimeistä päivää. Yleensä vielä kännissä möykkäsivät kuin apinat ja olivat väkivaltaisia. Siinä meni talot, yritykset, metsät ja kaikki muukin. Vihasin ja inhosin niitä niin paljon, että kukaan ei voi käsittää.

        Toivottavasti tulevaisuudessa katsroidaan tuollaiset jo kauan ennen niiden sikiämistä.


      • Oho, mä olenkin ollut ketjussa aktiivinen jo vuonna 2019, vaikka äsken kirjoitin uuden vastauksen. No aika lailla linjassa ne on, joten eipä siinä.

        Näin jälkikäteen tuntuu vähän karulta lukea noita kirjoituksiani, kun äitini joutui syyskuun puolivälissä 2019 sairaalaan mistä ei sitten koskaan enää kotiutunut. Mutta mistäpä mä olisin tuolloin voinut tietää. Tai ehkä näin jälkikäteen ajateltuna ehkä hänen vointinsa oli jo sen verran heikko, mitä en ollut välttämättä huomannut, kun kuitenkin saman katon alla asuttiin ja päivittäin oltiin tekemisissä. Meinaan että ehkä tuolloin se hänen avuntarve oli ollut jonkin aikaa suurimmillaan kotona asuessa mikä sai mut rageamaan kännissä asioista sinkut-palstalle.


    • Anonyymi

      En ole kokenut vielä ylitsepääsemättömiä ongelmia. Ne ovat vielä edessä päin eli esimerkiksi omien vanhempieni kuolema.

      Pahimmat ongelmat ovat tähän mennessä olleet:
      - lomautukset, lyhytaikaiset työttömyysjaksot
      - saamatta jääneet unelmaduunit
      - ihastumiset, joihin en ole saanut vastakaikua
      - en ole ollut koskaan elämässäni todella rakastunut
      - olen moneen kertaan jättänyt tekemättä asioita, koska en ole uskaltanut tai olen pelännyt seurauksia

    • Anonyymi

      Meinasin laittaa jotakin... Paskajuttua tähän mutta sen sijaan miten paskajutuista selviytyminen on muuttanut itseäni. Se on ollut silmiä avaavaa, se on näyttänyt, kuinka määrätietoisen kylmästi olen mielessäni jälkeenpäin läpikäynyt niitä. Pilkkonut osiin, tarkastellut paloina, yhdistellyt lopulta tapahtuneeksi ja lopulta tuntenut... Niin.. Tiedän miten tapahtuneisiin pitää suhtautua ja tiedän miten minulla on oikeus niihin suhtautua. Tuntemuksiini kuuluu ehdotonta periksiantamattomuutta ja siitä saa pelkästään tarmoa, ei enää epäilyksiä, ei savusumua edessä, monet asiat ovat kristallisoituneet.
      -kaasuvalo-

    • Anonyymi

      Pahinta oli kun jouduin ottamaan lainaa kun auto hajosi ja piti saada uusi auto. Jouduin sitten työttömäksi ja melkein ulosottoon kun piti laina maksaa takas ja se oli paha rasti kun hain töitä kaikilla tavoilla että saisin rahaa ja voisin maksaa lainan pois. Kyse oli muutamasta tonnista ja sain sitten yhden remonttiurakan jota tein yötä päivää että tienaisin äkkiä rahat.

    • Anonyymi

      Vaikea on päättää kumpi on pahempi psykoosi vai monet seksuaaliset hyväksikäytöt. Toki on viimeaikoina on tullut lunta tupaan urakalla on tullut potkut ja auto on mennyt ulosajossa ajokelvottomaksi. Tottakai velka jäi jäljelle maksettavaksi. Lisäksi olen tullut jätetyksi kesken raskauden.

    • Anonyymi

      Itselläni on pahinta oman poikani kuolema 18 vuotta sitten, sitä ei hevin unohda ja se on mielessä aika usein.
      Toinen ihan kärkisijoilla asioita, mitä on tapahtunut, kun erosin aikoinaan avopuolisostani, kun tuo suhde osoittautui täydeksi petokseksi ja valehteluksi. Sitä on ollut vaikea ymmärtää vielä näin erosta 20 vuoden jälkeen, että miten toinen voi valehdella 7 vuoden ajan niin paljon tai jättää kertomatta oleellista. Ajoittain ne tapaukset tulevat uniinkin, viime yönnä viimeksi.

      • Anonyymi

        Ei sitä koskaan voi ymmärtää, miksi joku valitsee niin. Ehkä hänellä oli joku tarve saada valtaa suhteessa ja haki sitä manipuloimalla. Tähän olen usein törmännyt. Mutta ei sitäkään voi ymmärtää, miksi joku valitsee sen hyvyyden sijasta, kun voi olla onnellinenkin. Ja rehellinen.


    • Anonyymi

      1) Pahin on ollut roikkuminen riitaisassa työpaikassa, missä ajauduin väärälle puolelle riitoja. Se rassaa lopun ikää, vaikka siitä on jo kohta 20 vuotta.

      2) Parisuhdeongelmat.

      3) Isän tuskallinen kuolema ja se, että kaiken kukkuraksi jouduin viemään hänelle tiedon veljeni kuolemasta vain 12 päivää ennen kuin hän kuoli.

    • Kyl se on se kun likan mutsi löys uuden ukon ja muutti pois. Ei se nyt vielä, mut sen takia näin lastani paljon harvemmin. On se niin väärin, kun pettäjä saa automaattisesti lapsen itselleen kirjoille.

    • Anonyymi

      Pahinta on ollut vaimon pettäminen. Se oli todella kova paikka, oltiinhan kymmeniä vuosia yhdessä. Kolmen lapsen keskensyntymiset ja vanhimman tyttären kuolema, olivat myös kovia koettelemuksia. Puolison pettäminen rikkoo kuitenkin kaiken siihenastisen eletyn elämän. Siitä on hyvin vaikeaa toipua ja lähteä uutta aloittamaan uutta suhdetta.

    • Anonyymi

      Olen menettänyt miltei koko perheeni lapsuuden menetyksistä lähtien.
      Nyt olen viimeiset vuodet miettinyt äitini kuolemaa.
      Hän oli maailman ihmeellisin ihminen.
      Lapsena pelkäsin että hän katoaisi. Nyt aikuisena asia on selkeä, mutta kaipaus on joissain tilanteissa välillä pakahduttava.
      Kun häntä ei enää olekaan.
      Hän neuvoi olemaan surematta ja kehotti etsimään iloa.
      Sitä yritän...

      • Anonyymi

        Viisaan neuvon on äitisi antanut.
        Vanhemman kuolema on kyllä vaikea asia , mikä tahansa läheisen kuolema on, mutta isäni kuoleman jälkeen huomasin tuon kaipauksen jäämisen. Ja miten moni asia elämässä muistuttaa siitä, että tämän isä opetti, tässä hän neuvoi, tässä asiassa hän oli apuna.
        Isäni on tai hänen tuhkansa on tuossa muistolehdossa ja joka kerta mennessäni kaupungille, menen sen ohi ja aina muistan isän. Isän kuolemasta on vissiin seitsemisen vuotta.

        -kaskenpolttaja


      • Disse

        Menettämisen pelko on kyllä yksi raastavimpia tunnetiloja mitä tiedän.

        Toisaalta yhdistän sen myös eriytyneenä ihmisenä olemiseen. Kun ymmärtää, että kaikki tarvittava tavallaan löytyy ihan itsestä, voi elää elämäänsä rauhassa, mutta antaa myös muitten elää ja lähteä rauhassa.

        On jotenkin niin kaunista ajatella, että vaikka monta ihanaa ihmistä on lähtenyt pois minun elämästä, on kultaisiin lippaisiin säilötty muistot heistä, joita minulta ei vie kukaan pois. Eikä minun tarvitse enää pelätä menettämistä. Voin ottaa lisää kaikkea ihanaa vastaan, koska se pysyy aina mun mukana. 😊


      • Anonyymi
        Disse kirjoitti:

        Menettämisen pelko on kyllä yksi raastavimpia tunnetiloja mitä tiedän.

        Toisaalta yhdistän sen myös eriytyneenä ihmisenä olemiseen. Kun ymmärtää, että kaikki tarvittava tavallaan löytyy ihan itsestä, voi elää elämäänsä rauhassa, mutta antaa myös muitten elää ja lähteä rauhassa.

        On jotenkin niin kaunista ajatella, että vaikka monta ihanaa ihmistä on lähtenyt pois minun elämästä, on kultaisiin lippaisiin säilötty muistot heistä, joita minulta ei vie kukaan pois. Eikä minun tarvitse enää pelätä menettämistä. Voin ottaa lisää kaikkea ihanaa vastaan, koska se pysyy aina mun mukana. 😊

        Joku voi varastaa ne kultaiset lippaat ja muuttaa rahaksi.


    • Anonyymi

      Se kun minut tahallaan lavastettiin mielisairaaksi. Häirittiin, kiusattiin ja vainottiin niin kauan etten enää jaksanut vaan masennuin. Eikä kukaan uskonut tietenkään syytä. Menetin opintoni, elämäntapani, terveyteni, maineeni ja itsemääräämisoikeuteni. Sain turhan ja väärän diagnoosin. Vaikka vain väsyin siihen häirintään jota tahallaan tekivät. En pääse siitä yli ikinä.

      • Anonyymi

        Et ole varmaankaan ainoa, joka on kokenut GS-vainon ja sen seuraukset. Varmaan sinulle on valjennut, miten ilmiö toimii. Etkö voi palata niihin opintoihin enää tai pyrkiä uudelleen opiskelemaan?


    • Anonyymi

      Kaikki erot. ja niitä riittää.

    • Anonyymi

      Varmasti tämä oli se, kun minä synnyin. Ei minun kuuluisi täällä olla laisinkaan, koska en elä.

    • Anonyymi

      - Vaarin ja mummojen kuolemat.
      - 3 kaverin menettäminen saman aikaisessa onnettomuudessa
      - 2 kaverin yllättävä kuolema, joista toinen nainen. Muistot heistä on jäljellä ja opetti, että omasta mielenterveydestä on huolehdittava. Ja siitä jäi lapsi puoli orvoksi.
      - Minuun kohdistunut tapon yritys oman rakkaan puolelta ja vuosien totaalisen sairas piina. Opetti ettei voi luottaa vastakkaiseen sukupuoleen.
      -sairaalloisen ihmisen kiusaamisen kohteeksi joutuminen.
      - vanhempien menettäminen katkeruudelle, mutta heistä luopuminen on vasta edessä.

    • Anonyymi

      Pahinta oman vaimon näkeminen pomonsa alla kun tulin aikaistetulle ruokatunnille....ja meidän makuuhuoneessa. .Melkein 30vuotta aviossa kuusi lasta ja loppu...

      • Anonyymi

        Olet näköjään lehmääs runkuttanut,kun 6 ipanaa sikiänyt.


    • Anonyymi

      Melkein 10 vuotta elämästä meni kun olin kirjaimellisesti riivattu, tai demonisen hyökkäyksen kohteena. Kohtasin kerran "paholaisenkin" silmästä silmään. Elämä kidutettuna oli kuolemaakin kamottavampaa, ja monet kerrat itkin epätoivoani suihkussa sikiöasennossa ja rukoilin apua.

      Eipä mikään, eikä kukaan auttanut. Hoito oli niin ala-arvoista, joten opin nopeasti näyttelemään tervettä. Jätin lääkkeet ja siedätin itseni vain kestämään. Tärkeintä on ettei ikinä sekoita reaalimaailmaa ja "yliluonnollista" keskenään. Vain hullut tekevät niin. Psykologikin ihmetteli ettei ole koskaan nähnyt kenenkään toipuvan sellaisesta niin nopeasti.

      Kidutustuhan se oli, sillä riivaajilla oli pääsy ns. hermojärjestelmään, kaikki mahdolliset aavekivut sisäelinten repimisestä, kylkiluiden murskaamisesta ja myös seksuaalisesta väkivallasta tulivat koetuiksi. Yöt olivat pahimpia, kun kidutus alkoi nuhkahtamisesta ja jatkui aamun heräämiseen. Aamulla suussa maistui kupari, kun veri vain valui suupielistä. Hampaathan siinä kieltämässä hieman kuluivat.

      Opiskelin siinä sivussa ammatinkin. Kn lopulta voitin täydellisesti pelkoni näitä voimia kohtaan, ne vain lähtivät. Muistan sen vieläkin vuosia jälkeenpäin, kun heräsin yöllä demoniseen karjuntaan viimeisen kerran. Käänsin kylkeäni ja hihkaisin mielessäni: "Mahtavaa uusi demoni. Kerro heti kaikki salainen tietosi." Karjunta muuttui aivan tavalliseksi nauravaksi miehen ääneksi: "Sinua kun ei voi nykyään edes pelotella" ja katosi pois.

      • Anonyymi

        Riivattuna tai sidottuna oleminen on eri asia kuin demonin/demonien hyökkäyksen kohteena oleminen. Siinä on tasoero. Riivattu (ei-uskova ihminen, joka on henkivaltasiteissä) tai sidottu siis henkivaltasidoksissa oleva ihminen tarvitsee vapautusta; hänet siis tulee rukoilla vapaaksi. Tiedän vain pari tapausta, jossa henkilö on uskoon tultuaan vapauttanut itsensä (Jeesuksen auktoriteetillä), koska vapautusapua ei syystä tai toisesta ollut saatavilla ja Jumala voi näinkin armossaan toimia. Usein nämä henkilöt saavat henkien erottamisen ja/tai voimatekojen armolahjan samalla. Kysymys on harvinaisemmista henkilahjoista. Kukaan ei kuitenkaan voi itseään vapauttaa ilman uskoa ja suhdetta Jeesukseen, sillä vain hänellä ja hänen antamallaan auktoriteetillä on valta yli henkivaltojen ja siis valta vapauttaa. Henkivallat voivat myös piiloutua vapautustilanteessakin, koska ne ei halua jättää sijaansa. Sen vuoksi näissä vapautustilanteissa tulisi olla ihminen, jolla on henkien erottamisen lahja ja se vapauttajan tulee myös antaa aikaa kulkea vapautettavan rinnalla. Vapauttaminen vaatii sekä vapauttajalta että vapautettavalta.

        Henkivallat tulevat usein okkultismin harjoittamisen tai räikeän synnin tekemisen kautta (liittyy erityisesti joihinkin synteihin) tai ihan vain pyytämällä ihmiseen sielun tasolle. Ihminenhän on henki, sielu ja ruumis. Sielun tasollakin ollessaan ne toki voi tuntea fyysisesti.

        Ymmärrän, että tuo tila on vakava ja sitähän ei lääketiede ymmärrä. Usein kuitenkin ainakin katolisissa maissa toimivat uskovat lääkärit ymmärtää. On Suomessa muutamia uskovia (usein vapaitten suuntien edustajia, joitakin luterilaisiakin) terveydenhuollon ammattilaisia, jotka nämä ilmiöt ymmärtävät. Periaatteessa uskova sairaanhoitaja tai lääkärikin voi olla todistamassa vapautustilannetta, siis sellainen, joka ymmärtää henkimaailman olemassaolon ja jolle vapauttaminen alueena on tuttu. He ovat aika harvassa mutta kyllä heitä jokunen on. Suomessa toimii vapautuksen alueella seurakunnan työntekijöitä eri kirkkokunnissa ja suuntauksissa. Toiset osaa hommansa paremmin, toiset huonommin. Toiset toimii tarvittavien armolahjojen kanssa, toiset ei. Toisaalta Jumala tekee ihmeitä joskus myös eikä välttämättä aina sitä tiettyä armoitusta kysytä. Kuitenkin periaatteessa pitkittyneissä tapauksissa tulisi olla se henkien erottamisen lahja henkilöllä, jotta se vapautuminen olisi taattu.

        Kannattaa käydä rukoiltavana jossain helluntai- tai vapaakirkossa ja kysy jotain, jolla sattuisi olemaan armoitus vapautuksen alueelle. Paljon hyvää kirjallisuuttakin on saatavilla tuohon liittyen. Toivon sinulle kaikkea hyvää. :)


    • Anonyymi

      Seksin puute on omalla kohdallani pahinta mitä on koettu ja tulee koettua edelleen. Ajoittain erittäin tuskallista. Repivää. Vuosi ilman seksiä edellämainittuihin kommentteihin verrattavaa kärsimystä. Ei kuuluisi kenenkään joutua olemaan miehenä naisen tai naisena miehen puutteessa. Rahavaroista riippumatta puutteessa olo on väärin kenellekkään.

      • Anonyymi

        Mitähän se raha nyt liityy vitun saantiin,taidat olla paskannäköinen tyyppi,ettei tikullakaan kukaan halua koskea?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitähän se raha nyt liityy vitun saantiin,taidat olla paskannäköinen tyyppi,ettei tikullakaan kukaan halua koskea?

        Yksi aivopesty ahdasmielinen siellä taas joka selvästi vähättelee seksin tärkeyttä. Eikä voisi harhaisempaa arvioita kyllä olla. Kerrasta meni pieleen. Se nyt vain kuitenkin on niin että toiset tavat on varmempia tapoja saada tasan juuri silloin kun mieli tekee kuin toiset. Epäoikeudenmukaista se erittäin pahasti kyllä on jos sitä rahaa ei siihen ole.


    • Anonyymi

      Mitä yrität kalastella täällä,aloittaja?

      • Anonyymi

        Lisään tähän vielä,olette sairaita kaikki.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lisään tähän vielä,olette sairaita kaikki.

        Taidat itse olla?


      • Anonyymi

        Mutta kun en ole sairas,ruikkuperseet insee vittua täällä!Aika sairasta näyttää olevan!


    • Kaikki näkee eri tavalla.
      Mulle kiusaaminen on tuonut kaikenlaisia ongelmia kun sitä tapahtui.
      Esim ei uskalla olla sosiaalinen tai ei voi mennä tiettyihin paikkoihin koska jännittää että siellä aletaan puhua paskaa.
      Yritän kovasti ettei tuota tapahtuisi mutta ei sitä voi estää.
      Avioero on paha juttu mutta sitäkään ei kaikille tapahdu.
      Varmasti tässä läheisen menettäminen on kaikille paha juttu.

    • Anonyymi

      Höpötysten Maailmankaikkeus olisi palstan hyvä uusi nimi.

    • Anonyymi

      Koulumaailmassa opettajan selväkielinen ohje muille oppilaille syrjiä jos ei synny tulosta. Tämä jäänyt pitkälle aikuisuuteen jossa äiti jäänyt kaveraamaan opettajan kanssa. Jatkuvat väitteet ja otaksuma ettei tee, pitää syrjiä ja että on mielisairas vaikka tehdään kuin muut. Jatkuvat perässäsoittamiset joka paikkaan, että pitää kohdella kuin hylkiötä. Tämän johdosta jatkuvia virkaatekevien turhia kiinnikäymisiä. Ikuisesti lainsuojaton. Siinäkin jotakin vikaa, että saa potkia jotakin metallikalikkaa tehtaassa tai ihmetellä romuautoa. Tuhannen turhan puhelusoiton ja äksyilyn jälkeen kun vihdoin ja viimein ajoivat minut persuksilleen kotoa, niin minä olen " vanhemmissani kiinni". Kenen tuhannen vittuilua, soittelua ja fyysistä väkivaltaa minä olen vuoisikymmenet sietänyt?

      • Anonyymi

        Nimenomaan silloin tulee nopeaa tulosta kuten joidenkin rooman aikaisten ylidiktaattorien aikaan: jos et tottele, niin pää poikki, se on sillä selvä jokaiselle kenraalille ja valtion taloutta voimme parantaa esim. näin:

        Presidentin vaimon hinta 20min on 2EUR ja kaikkien muidenkin poliitikkojen vaimot 20min hintaan korkeintaan 2EUR/20min seksiä heidän kanssaan millä tavalla vain haluat itse sitten.


      • Anonyymi

        On se kyllä kun ei omiin läheisiin voi luottaa. Näkevät tilaisuuden käydä kiinni, niin käyvät. Viranomaisen ei tarvitse edes nähdä tilaisuutta, se on itsestään selvää että saa käydä kiinni. Miljoona kertaa käynyt mielessä, että pitäisi lopettaa olemassaolo jotta kelpaa.


    • Anonyymi

      Pettäminen puolison taholta on omalla kohdallani ollut vaikein,valehteleminen myös ,paikkansa pitämättömät asiat.Hyi,sitä en toivo kenellekään !

      • Anonyymi

        Pettämisessäkään kukaan muu ei ole syyllinen,kuin puolisosi,näin se vaan on.


      • Anonyymi

        Hyi, hyi sentään sellaisia ne miekkoset on,kun oma muusa sairastaa.


    • Anonyymi

      Vanhempieni kuolemat.
      Vanhempieni vuosikymmenien sairastelut.
      Kiusaamiset.
      Oma sairastelu.
      Hyljeksittynä oleminen.

    • Anonyymi

      Poliisitkin nauroi,kun ukko heilastellut vieraan kanssa.Sitten kauheet valitukset päällä,paskanpuhumiset jotka ei ole edes totta.Muijalla aivan väärää tietoa koko asiasta.

    • Anonyymi

      Äiti aikoinaan teki itsemurhan, niinkuin siskokin tavallaan, isä kuoli yllättäen, ettei tässä enää ole yhtäkään läheistä/sukulaista. Myös on joutunut niin petetyksi kuin hylätyksikin niin pari- kuin ystävyyssuhteessakin. Kaikissa asioissa mitä on tehnyt tai kokenut on aina ollut jonkinlainen negatiivinen puoli, ettei voi sanoa yhtäkään asiaa mikä todella olisi ollut hyvä.
      Että onhan noita ja nyt nelikymppisenä todennäköisesti tulee vielä lisää.

    • Anonyymi

      Monia vaikeita asioita on elämässäni tapahtunut,esim äitini kuolema .Mutta silloin olin vielä niin lapsi ,että siitä selvisin .Myös kaksi veljeäni on kuollut ,toinen alkoholisti ,hänen kuolemastaan en ole selvinnyt vieläkään,vaikka siitä jo 30 vuotta .
      Kaikkein vaikein asia on ollut, kun mieheni on pettänyt ja valehdellut, sepittänyt satuja.Ei koskaan ollut aikuinen ,vastuussa itsestään ,vaan muissa oli aina syy.Avioero hänestä oli myös vaikea ja sairastuin itse.Mutta myöhemmin kun olimme jo eronneet niin hänen kuolemansa ei tuntunut pahalta,ei ollut enää mitään tunteita häntä kohtaan .Pettymystä vaan ja en ole ottanut uutta kumppania ,vaikka tiedän ,ettei kaikki miehet ole samanlaisia, kuin hän oli.

      • Anonyymi

        Huh, aika rajua.


    • Anonyymi

      Pahinta oli matti rönkän yyteet, voisi jo lähteä viittä vaille kuusikymppinen eläkkeelle.

    • Anonyymi

      Raiskaus. Hänestä tuli myöhemmin stalkkeri perheelleni. Tällaiset oliot pitäisi saada kiinni. Elämää on vaikea jatkaa niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

    • Anonyymi

      Seksuaalinen hyväksikäyttö lastenkodissa kun oli 4-15. Kolme viimeistä vuotta niistä minua raiskattiin. Vasta koulun terveydenhoitaja huomasi, että jotain on pahasti vialla ja onneksi tälle ihanalle ihmiselle uskalsin vihdoin kertoa kaiken.

      Toiseksi pahin asia oli taas poliisikuulustelut ja oikeudenkäynti ja se, että ne sairaat kusipäät eivät saaneet kunnon tuomioita. Ainoastaan sakkoja ja kiellon työskennellä enää koskaan lasten kanssa.

      • Anonyymi

        Miten tuollaista voi tapahtua lastenkodissa, joka on kuitenkin valvottu? Millä vuosikymmenellä tuo tapahtui? Missä lastenkodissa? Missä kaupungissa? Kuka/Ketkä oli tekijöitä? Oliko ne työntekijöitä vai asukkaita?


    • Anonyymi

      Liittyy rakkaan työpaikan menetykseen. Avioerosta toipuminen oli helpompaa, koska itse halusin erota.

    • Anonyymi

      Tällä hetkellä elämässä pahin hetki mitä on koskaan ollut: juuri ero tullut, parhaan kaverin kanssa riita, kissa kuoli, isän perheen kanssa todella iso riita mun ja äitipuolen välillä sillä olin vihainen hänelle monista asioista ja varastin hajuveden häneltä sen takia jotta tavallaan "satuttaisin häntä"

    • Anonyymi

      exän haureus, valehtelu ja epärehellisyys.

    • Anonyymi

      PETTÄMINEN SUHTEESSA ON KAIKKEIN PAHINTA ,SE RIKKOO PUOLISON MIELEN. TOIVON ETTÄ SUHTEESSA OLEVAT KUNNIOITTASIVAT TOISIAAN NIIN PALJON ,ETTÄ PETOKSIA EI OLISI.EROTA VOI KUNNIALLA JA SITTEN SUUNNITELLA UUTTA SUHDETTA.OLE SINÄ SE ENSIMMÄINEN ,KUNNIOITA KUMPPANIASI !

    • Anonyymi

      Jumala sanoi että hän on feikki.

    • Anonyymi

      Moikka, itse olen pikku hiljaa selvinnyt pikku prinsessani luopumisesta joka syntyi hieman etu ajassa tähän maailmaan.väärässä sairaalassa.setänikin lähti oudosti kesäloman päätteeksi. Rahattomuus,mutta kaikesta voi selvitä kai vaikka Ikävä suuri mutta,elämän täytyy jatkua

    • Anonyymi

      Yläasteella minua kiusattiin ja lukiossa olin lähestulkoon yksin. Silti se että ensi-ihastukseni nöyryytti minua monta kertaa sanomisillaan koulussa tuntuu pahimmalta.

      Nyttemmin näin Turussa kirjoilla ollessani monet sukulaiset tuntuvat käyvän vuosi vuodelta rasittavimmiksi.

      Ja sit tietty vielä se oman paikan löytäminen työelämässä... don't even get me started.

      Mutta pientähän tämä on. Toivoisin että pääsisin juoksemaan taas pian... kantapään rasitustilan vuoksi jouduin jättämään kokonaisen maratonin välistä. Sen handlaaminen alle neljään tuntiin olisi varmaan ollut oman elämäni kohokohtia. Niitä olisi varmaan enemmän jos en olisi naisten kanssa niin toivottoman ujo.

      Voimia muille, paljon kovempia kokeneille <3

      Mies 86

    • Anonyymi

      Se sanahan oli erittäin. Eristeteipin kanssa siitä kehkeytyy entistä pimeämpää.

    • Anonyymi

      Jouduin ulosottoon koska työnantaja ei maksanut palkkaa niin en voinut vuokraa ja laskuja maksaa ja olin kusessa. Onhan mun vanhemmatkin kuolleet mutta ei se ole läheskään niin paha kun velkaantuminen.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Se kun mua sanottiin armeijassa homoksi.

    • Anonyymi

      Pimputus ja simputus on eri juttu, kuin pimputin ja simputin. Putinikin pelkää virusta.

    • Anonyymi

      Totuus on joskus tarua ihmeellisempää/järkyttävämpää/karmeampaa. Kaikesta olen onneksi selvinnyt, kiitos Herran. :)

    • Anonyymi

      Miksi näin vanhoja juttuja.. eikö tuoreita ole. No sanonpa tähänkin. Kamalinta oli lapauus ja nuoruus.ei mitään alkoholismia vaan henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Ei pedofiliaa vaan hakkaamista.piiskaamista paljaalle perseelle ja itse sait risun hakea.jos ei kelvannut hait uuden paremman.eipä istuttu muutamaan tuntiin.nöyryyttämistä.yrittivät että jos tässä uskossa pysy niin helvettiin menen. Isä kuoli eikä tunnu missään.pitäiskö tuntua? Jos joku niin he minulle sen helvetin tekivät. Minusta jeesus on rakkaus. Tuossa ei ollut rakkaudesta tietoakaan. . Sori uskovaiset mutta kyllä oikean sydämmen rakkauden kaikesta muusta paskasta erotan.🧜‍♀️

      • Anonyymi

        Niin sinun kuuluukin erottaa,oikea ja väärä.-Totta kyllä,etteivät kaikki jotka huutavat herra herra peri taivasten valtakuntaa.Sinunhn asiat on nyt hyvin,ja voit odottaa vain hyvää ikuisuudessa.


    • Anonyymi

      Avioero viime vuoden huhtikuussa. Uusi elämä ihan ok, mutta eroprosessia on vielä jäljellä, kun yhteiselokin kesti yli 30 vuotta. Elämääni on yleisemmällä tasolla vaikuttanut paljon äidittömyys, kun hän joutui henkirikoksen uhriksi ollessani 13-vuotias.

    • Anonyymi

      lastenkotiin 10kk ikäisenä.
      Ja sairastelua koko ikä, kroppa aika lopussa hermojen suhteen. Alkanut lisämunuainen ja aivolisäke yskiä pahemman kerran ja unettomuus siihen päälle. Ja kuolemaa on tullut nähtyä riittävästi

    • Anonyymi

      Kyllä se on ollut raskausaikana yhtäkkiä ongelmien ilmeneminen ja siitä seurannut kuukausien pelko että menettää lapsen tai lapsi syntyy keskosena ehkä vaikeasti vammaisena.

    • Eiköhän se kaikkein pahin ole koulukiusaaminen ja tyttökontaktien puute teini-iässä. Se loppujen lopuksi määritteli aika paljolti mun varhais-aikuisuuden kulun.

      Samalle listalle voidaan kyllä laittaa myös se, kun kuulin että isoäitini on aikoinaan ysärillä paistatellut verokoneissa yms, kertonut joillekin vielä elossa oleville tutuille säästäneensä mulle jonkinlaista pesämunaa, ja äitini huonojen valintojen seurauksena taloudessamme olikin lähes yhtäkkiä puolisen miljoonaa vähemmän omaisuutta mitä olisi voinut olla.

      Ja mikään pikkujuttu se oma alkoholismini ja haimatulehdukseni ei myöskään ollut. Nuori mies teki hidasta itsemurhaa, mutta yhtäkkinen vakava sairaus saattoikin pelastaa henkeni pitkässä juoksussa. Pisti miettimään asioita.

    • Anonyymi

      Työpaikkakiusaaminen esimiehen taholta.

    • Pahinta mitä minulle on tapahtunut.. kai kun olin lapsi vielä - äitini ja hänen miesystävänsä jättivät minut vieraaseen kaupunkiin rahattomana.

      Ja kyse ei ollut mistään unohduksesta, tahallisesti hylkäsivät ja antoivat minulle "opetuksen". Seurauksena järkyttävä shokki.. jota seurasi turvattomuuden tunne.

      Kuolin sisäisesti ja lopetin huomaamattani syömisen ja juomisen. Parissa viikossa olin niin heikossa kunnossa että jaksoin olla hereillä tunnin, ehkä pari päivässä.

      Lopulta äiti soitti minulle ambulanssin.. vakava aliravitsemus. Sairaalassa sydämeni petti ja olin hetken kuolleena.

      Sossujen selvitellessä juurisyitä minun vakavalle aliravitsemukselleni - äitini kirkkain silmin valehteli että kärsin anoreksiasta. Vaikka kyse oli traumaperäisestä stressistä.

      Ja tämä vain yksi elämäni tähtihetkistä.. mutta se on pahin. Äidin rakkautta parhaimmillaan... heh.

      • Anonyymi

        Joku oli kaivanut esiin vanhan aloituksen ajalta jolloin palstalaiset osasivat vielä keskustella:)
        On ollut tytär äitisuhde sinulla vähän poukkoileva. Voi johtua äidin uudesta miesystävästä, molemmat sekä tytär että äiti olivat uuden elämän hakuvaiheessa muutosten myllerryksessä?
        Itse olen onnellinen siitä viidestä vuodesta jotka olemme tyttären äidin kanssa voineet olla aikuismaisesti ilman riitoja ja sen huomaa tyttären iloisesta elämänasenteesta. Oikea ilopilleri.

        AsianVierestä


      • Anonyymi

        Onpa sinullakin äitisuhdetta kerrakseen. Voi jukupätkä.🙄😪


      • Anonyymi kirjoitti:

        Joku oli kaivanut esiin vanhan aloituksen ajalta jolloin palstalaiset osasivat vielä keskustella:)
        On ollut tytär äitisuhde sinulla vähän poukkoileva. Voi johtua äidin uudesta miesystävästä, molemmat sekä tytär että äiti olivat uuden elämän hakuvaiheessa muutosten myllerryksessä?
        Itse olen onnellinen siitä viidestä vuodesta jotka olemme tyttären äidin kanssa voineet olla aikuismaisesti ilman riitoja ja sen huomaa tyttären iloisesta elämänasenteesta. Oikea ilopilleri.

        AsianVierestä

        Rakastava ja turvallinen vanhempi on paras eväs elämään, mitä lapsi voi saada vanhemmiltaan.

        Minä en tuota leipää päässyt syömään, mutta ainakin se kasvatti luonnetta. Ja oman lapseni puolesta tehnyt kaiken mikä inhimillisesti olen kyennyt. En aina oikein ja joskus jaksamisen äärirajoilla, mutta kuitenkin. Hän oli etusijalla koko lapsuutensa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Onpa sinullakin äitisuhdetta kerrakseen. Voi jukupätkä.🙄😪

        Äitini on heikkoluonteinen. Sen olen hänelle antanut anteeksi. Myös sen että se samainen miesystävä pahoinpiteli minua ja sen että heittivät minut kotoa 14-vuotiaana. Ei ole kehumista äitisuhteessani.

        Mutta olen antanut anteeksi, sillä jokainen koettelemus on tehnyt minusta vahvemman. Ja katkeruus syö itseä sisältäpäin. Anteeksianto on oikea tie elämässä eteenpäin.

        Mutta en unohda.. koskaan en unohda. Sillä kun elämässä tulee vaikeuksia ja murheita, tiedän että ne eivät ole ylitsepääsemättömiä


      • Anonyymi
        Pikku-pirpana kirjoitti:

        Rakastava ja turvallinen vanhempi on paras eväs elämään, mitä lapsi voi saada vanhemmiltaan.

        Minä en tuota leipää päässyt syömään, mutta ainakin se kasvatti luonnetta. Ja oman lapseni puolesta tehnyt kaiken mikä inhimillisesti olen kyennyt. En aina oikein ja joskus jaksamisen äärirajoilla, mutta kuitenkin. Hän oli etusijalla koko lapsuutensa.

        Luulen ettei aina tarvitse tehdä oikein jos luottamus säilyy. Vanhempien ja lapsen yhteiselo kun on jatkuvaa kasvamista kaikille osapuolille. Miehenä pitää ymmärtää se että lapselle paras elämä tulee ensin siitä jos pystyy pitämään äidin tyytyväisenä. Tasapainossa oleva nainen jaksaa touhuta lapsen kanssa vaikka lapset vievät aikaa ja energiaa. Naiset äiteinä arvostavat miehiä jotka opettavat lapsia uusiin taitoihin antaen aikaa äidille levähtämiseen arjessa. Huomaa miten äitien silmät hehkuvat ylpeyttä kun oma lapsi osaa jotain uutta ja kehittyy äidin mielestä hyvin. Jos tie miehen sydämeen vie vatsan kautta niin taitaa tie äitien sydämeen kulkea lasten kautta:)

        AsianVierestä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luulen ettei aina tarvitse tehdä oikein jos luottamus säilyy. Vanhempien ja lapsen yhteiselo kun on jatkuvaa kasvamista kaikille osapuolille. Miehenä pitää ymmärtää se että lapselle paras elämä tulee ensin siitä jos pystyy pitämään äidin tyytyväisenä. Tasapainossa oleva nainen jaksaa touhuta lapsen kanssa vaikka lapset vievät aikaa ja energiaa. Naiset äiteinä arvostavat miehiä jotka opettavat lapsia uusiin taitoihin antaen aikaa äidille levähtämiseen arjessa. Huomaa miten äitien silmät hehkuvat ylpeyttä kun oma lapsi osaa jotain uutta ja kehittyy äidin mielestä hyvin. Jos tie miehen sydämeen vie vatsan kautta niin taitaa tie äitien sydämeen kulkea lasten kautta:)

        AsianVierestä

        No minun äitini selvä poikkeus säännöstäsi.
        Ja minun sydämeeni ei mies pääsisi luikertelemaan lapseni kautta.
        Mutta yleistäen.. mielipiteesi voi olla oikea.

        Naiset ovat kyllä niin yksinkertaisia, että kai jälkikasvua huomioiva mies voidaan kokea viehättävänä. Kai siinä on jotakin primitiivisen suojeluvaiston kaltaista selviytymisviettiä. Tai jotain..

        Ei toimi minulla..

        Minä menetin lapseni jo ennen syntymäänsä, kun minulle ilmoitettiin ambulanssissa että se oli siinä. Että toivoa on olemattoman vähän.

        45 minuuttia luulin että raskauteni jäi kesken. Pitkä aika pitää odottamaansa lasta kuolleena. Siinä kerkesi jo hyväksymään sen seikan että menetin lapseni. Jotenkin se on aina värittänyt suhdettani lapseeni. En ehkä ole osannut rakastaa häntä niin avoimesti että olisin vielä haavoittuvainen sille rakkaudelle. Tai jotain...


      • Anonyymi kirjoitti:

        No minun äitini selvä poikkeus säännöstäsi.
        Ja minun sydämeeni ei mies pääsisi luikertelemaan lapseni kautta.
        Mutta yleistäen.. mielipiteesi voi olla oikea.

        Naiset ovat kyllä niin yksinkertaisia, että kai jälkikasvua huomioiva mies voidaan kokea viehättävänä. Kai siinä on jotakin primitiivisen suojeluvaiston kaltaista selviytymisviettiä. Tai jotain..

        Ei toimi minulla..

        Minä menetin lapseni jo ennen syntymäänsä, kun minulle ilmoitettiin ambulanssissa että se oli siinä. Että toivoa on olemattoman vähän.

        45 minuuttia luulin että raskauteni jäi kesken. Pitkä aika pitää odottamaansa lasta kuolleena. Siinä kerkesi jo hyväksymään sen seikan että menetin lapseni. Jotenkin se on aina värittänyt suhdettani lapseeni. En ehkä ole osannut rakastaa häntä niin avoimesti että olisin vielä haavoittuvainen sille rakkaudelle. Tai jotain...

        Tuli vahingossa anona.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luulen ettei aina tarvitse tehdä oikein jos luottamus säilyy. Vanhempien ja lapsen yhteiselo kun on jatkuvaa kasvamista kaikille osapuolille. Miehenä pitää ymmärtää se että lapselle paras elämä tulee ensin siitä jos pystyy pitämään äidin tyytyväisenä. Tasapainossa oleva nainen jaksaa touhuta lapsen kanssa vaikka lapset vievät aikaa ja energiaa. Naiset äiteinä arvostavat miehiä jotka opettavat lapsia uusiin taitoihin antaen aikaa äidille levähtämiseen arjessa. Huomaa miten äitien silmät hehkuvat ylpeyttä kun oma lapsi osaa jotain uutta ja kehittyy äidin mielestä hyvin. Jos tie miehen sydämeen vie vatsan kautta niin taitaa tie äitien sydämeen kulkea lasten kautta:)

        AsianVierestä

        "Miehenä pitää ymmärtää se että lapselle paras elämä tulee ensin siitä jos pystyy pitämään äidin tyytyväisenä. "

        Olet täysin oikeassa tässä. Monet miehet eivät pysty eikä osaa tai kykene yhtään tukemaan lastensa äitiä, pitämään tyytyväisenä. Tai olemaan edes normaalin ystävällisiä.


    • Anonyymi

      Omien koirien kuolemat .- :´-(

      Per-kel

    • Anonyymi

      Pahinta varmaan sosiaalisesti ja materiaalisesti deprivoitunut lapsuus, joka antoi leimansa loppuelämään. Ei ollut näitä pelastavia aikuisia tai harrastuksia, joista esim. Maria Ohisalo kiitellyt menestystään huonommista lähtökohdista huolimatta. Vanhemmilla liikaa selviytymistä omissa ongelmissaan, edes heidän henkisistä resursseistaan ei liiennyt jälkikasvulleen juuri mitään. Kuolemat eivät ole ongelmia vaan luonnollinen osa elämän kiertokulkua, erityisesti ikääntyneiden poismenot tätä. Ongelmia ovat ne asiat, jotka aiheuttavat pystyynkuolemia elämän parhaina vuosina.

    • Anonyymi

      Pahinta vai parasta..
      Ilman "pahaa" parhaimmat asiat elämässäni olisivat olleet latteampia. En olisi sitä mitä nyt olen. Pahimmat asiat kuuluvat elämään, niiden käsittely ja kääntäminen voimavaraksi vahvistaneet minua ajanmyötä. Vaikeimmillekin tapahtumille löytynyt tarkoituksensa.

      • Anonyymi

        Näinhän se menee. Elämän karikot, kamalat, tuskaiset, vaikeat asiat kasvattavat elämänkokemusta. Tietysti vasta sen jälkeen, kun ne on kunnolla käsitelty, väännetty ja käännetty.

        - Sheena


    • Anonyymi

      Isäni raskasi minut useasti kun asuin kotona.
      Itsemurha on koko ajan läsnä kuin helpotusta tuoden.

    • Anonyymi

      Pahinta. No ehkä pahimmaksi voi sanoa sairastumistani syöpään.
      Sain diagnoosin parantumattomasta syövästä neljä vuotta sitten, mikä tarkoittaa etten koskaan pääse siitä eroon mutta laadultaan sellainen että lääkehoidolla saadaan pidettyä kurissa.
      Kasvain on hoidon aikana pienentynyt eikä haittaa elämääni mitenkään. Muistettava ottaa lääkkeet, kontrolli puolen vuoden välein ja verikokeet. Muuten elän normaalia elämää.
      Kun sain diagnoosin jota osasin odottaakin, se oli helpotus. Tuli vaivalle nimi ja tiesin misssä mennään. Onkologini mukaan voin elää vuosia tämän kanssa, tiedän erään naisen jolla samanlainen syöpä ja elänyt sen kanssa 9 vuotta ja elää edelleen.
      En nyt voi sanoa että se oli pahinta. Kaikenlaista vastoinkäymistä on ollut, ja niistä on ollut päästävä yli. Elämä on sen pituinen kun on, pääasia elää niin että tekee parhaansa joka päivä, nauttii pienestäkin ja näkee kaiken sen kauniin ja hyvän mitä ympäriltä löytyy eikä tuhlaa yhtään aikaansa vihaan ja kaunaan ja katkeruuteen.
      Tämän sairauden myötä olen tajunnut että jokainen sekunti todellakin on iäksi ohi, mitään ei saa takaisin. Elämä on todella rajallinen, se on karu totuus jokaisen kohdalla.
      Elämänkatsomus on kyllä muuttunut paljon, parempaan. Kuolemaa en pelkää mutta olen oppinut hyväksymään vääjäämättömänä asiana. Sen edessä on oltava nöyrä. Elämänhalua minulla on paljon ja haluan elää, mutta olen hyväksynyt sen tosiasian että mikään ei omassa kädessä ole. Siksi on elettävä jokainen päivä mahdollisimman hyvin ja opittava nauttimaan ihan pienistäkin asioista.
      Olen kokopäivätyössä, lenkkeilen ja syön terveellisesti. Elän yksin mutta tapaan ystäviä ja perhettä, olen sosiaalisesti aktiivinen niissä rajoissa joissa se nykytilanteessa on mahdollista. Päällepäin ei minusta sairauttani näe. Niin että en tiedä onko tämä pahinta? Tietysti olisi mukava olla terve, mutta elämässä kun ei saa valita. Elämäni on kuitenkin varsin hyvää ja rakastan elämää.

    • Anonyymi

      Kyllä läheisten kuolemat ja sairastumiset ovat olleet ne kaikkeein rajuimpia asioita. Kuolema vaikka onkin luonnollinen asia jokaisen elollisen kohdalla, niin se on silti myös se lopullisin. Sitä ei korjaa eikä paranna enää koskaan mikään. Jotain om poissa lopullisesti. Kaiken muun korjaamiseen on olemassa edes jonkinlainen mahdollisuus. Tietysti jos kykenee uskomaan paratiisiin tai uudelleensyntymään tai mihin vaan sellaiseen niin se muuttaa tuota kuva. Itse olen miettinyt useamman kerran elämässäni miten lohdullista olisi uskoa johonkin tuollaiseen, mutta kun ei usko niin ei usko.

      Ne kaikkein kovimmat paikat ovat olleet kihlattuni kuolema auto-onnettomuudessa, kun olin 18. Siitä toipuminen vei ihan järjettömästi aikaa ja mä laastaroin sitä menetystä hyvin kauan. Mä voin liiottelematta sanoa, että siihen meni lähes 15 vuotta, kunnes viimein yksinäisyys ei enää ahdistanut. Siihen 15 vuoteen mahtu kaksi parisuhdetta, joista toinen kesti 12 vuotta.

      Toinen kova paikka oli isäni kuolema. Se oli ensinnäkin yllättävä, vaikkakaan ei äkkinäinen. Hänen ei (lääkäreiden mukaan) pitänyt kuolla siihen mihin hän kuoli. Isäni oli aina ollut mun peruskallio ja siinä kohtaa oli sitten lopullinen pakko kasvaa aikuiseksi. Enää ei ollut ketään, johon olis voinut aina tukeutua. Äiti toki on vielä, mutta hän tarvii enemmän tukea kuin antaa. Lisäksi poikani oli isäni sairastuessa kolmekuinen ja isän kuollessa noin puolivuotias ja jotenkin oikeastaan se koko vuosi on sellaista ihme sumua. Välillä heikkoina hetkinä sitä miettii, että ilman sitä pientä vauvaa ja siihen liittyvää väsymystä ja hormonisumua sitä olisi ehkä nähnyt ja tajunnut tietyt asiat ajoissa ja loputulos olis voinut olla eri. Se itsesyytös ei varmasti jätä mua koskaan täysin rauhaan.

      Isä kuoleman jälkeen sisko sairastui syöpään ja kun hän parantui, niin äiti sairastui. Hän sairastui vakavasti, muttei hengenvaarallisesti. Se sairaus oli kuitenkin oireiltaan todella raju ja jotenkin käsittämätön. Onhan näitä tässä siis ollut peräjälkeen useampi. Monta muutakin kuolemaa on mahtunut mukaan ja omakin sairaus. Pari kariutunutta parisuhdetta ja toisessa parisuhteessa oli myös yksi todella raskas vuosi onnettomuuteen ja kuolemaan liittyen. Pienet jutut ei oikeesti jaksa enää nykyään tuntua juuri miltään. Niin kauan, kun kukaan ei ole kuollut tai loukkaantunut pysyvästi, niin kaiken voi korjata.

    • Anonyymi

      Aika monella on ollut isän kuolema. Se varmaan itsellänikin, vaikkakaan en sitä oikein tiedä miten olen sen kolmivuotiaana kokenut. Ei siitä sen koommin vissiinkään puhuttu, joten luultavasti en ole käsitellyt sitä. Nykyäänhän kaikki on "samaa paskaa" enkä minä osaa oikein eritellä mitään.

    • quiM

      Kamalinta oli jatkuva pahoinpitely, jota isäni harjoitti. Löi raivoissaan milloin milläkin esineellä, huusi ja raivosi, eikä äiti kyennyt estämään. Uhkaili usein hakata makkaroiksi.

      Toisiksi kaamein kokemus oli, kun äitini yritti surmata vajaamielisen sisareni tukehduttamalla. Onneksi olin jo sen verran varttunut, että sain hänet revittyä irti.

    • Mulle on sattunut elämäni aikana vaikka mitä. Niin hyviä kuin huonoja asioita. Pahoihin asioihin kuuluu enon äkillinen kuolema auto-onnettomuudessa, Mummun äkillinen kuolema, vaikka sitä oli osannut jo vuosia odottaa, ero tai kaksi poikakaverista, sekä se etten päässyt Mummin hautajaisiin koska makasin itse sairaalassa vaikeasti loukkaantuneena. Näitä on paljon, ja välillä tuntuu että oon onnistunu mokaamaan jokaisen asian mihin oon ryhtynyt.

      Pahin omalle kohdalle sattunut tapaus on helppo nimetä, koska se vaikuttaa edelleen päivittäin elämääni, ja tulee vaikuttamaan kuolemaani asti. Siitä huolimatta että sen myötä on tullut paljon positiivisiakin juttuja, on se pahin juttu siltikin se hyppy kolmannen asuinkerroksen parvekkeelta asfaltille. Vaikka teon syistä olen päässyt yli, ja olen hyväksynyt sen että olin silloin sairas, niin sen seurauksista johtuen en ole täydellisesti pystynyt pääsemään yli siitä että itse olen syypää omiin vammoihini, ja siihen miksi olen sellainen kuin olen. Jokainen helvetin huono kipupäivä muistuttaa siitä joka kerta, vaikka yritänkin parempina päivinä sitä asiaa käsitellä ja työstää päässäni. Välillä onnistuu, mutta ei aina.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Wau! Seksikäs Diili-Sointu poseeraa nahkarotsi auki: "Eka työviikko purkissa ja heti..."

      Uhkea Sointu Borg poseeraa ekan työviikon kunniaksi nahkarotsissa ja revityissä farkuissa - toki tyylilleen uskollisena nahkarotsi paljastavasti auki.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      37
      6186
    Aihe