Hei, jos jollain on mielipiteitä (fiksuja sellaisia) niin mielelläni kuulisin.
Oma ongelmani on seuraavanlainen:
Pitkäaikainen poikaystäväni (seurusteltu n. 6 vuotta) jaksaa edelleen muistuttaa minulle miten nuori hän on ja elämä on edessä... ikää vasta 25 vuotta, mutta vastuuta kuin 18 vuotiaalla.
Itselläni on hieman eri näkemys maailmaan, haluaisin perustaa perhettä... mennä kihloihin, sitoutua kunnolla, vai edes muuttaa yhteen virallisesti! Hän väittää rakastavansa vain ja ainoastaan minua, välittää ja haluaa olla kanssani, mutta ei näytä välittävän siitä minkälainen olo minulla on.
Haluaisinkin tietää, onko muita jotka ovat lähteneet täydellisen mukavasta, hienosta ja toimivasta suhteesta vain sen takia, että itse tuntee olevansa vastuullisempi ja haluavansa enemmän kuin kumppani??
Valitettavasti tuntuu erittäin pahalta ajatella että jatkaisimme erillään asumista, seurustelua ja muutenkin tätä mitään sanomatonta elämistä vain sen vuoksi, että poikaystäväni on raukkis ja sitoutumispelkoinen.
Oma ongelmani on seuraavanlainen:
Pitkäaikainen poikaystäväni (seurusteltu n. 6 vuotta) jaksaa edelleen muistuttaa minulle miten nuori hän on ja elämä on edessä... ikää vasta 25 vuotta, mutta vastuuta kuin 18 vuotiaalla.
Itselläni on hieman eri näkemys maailmaan, haluaisin perustaa perhettä... mennä kihloihin, sitoutua kunnolla, vai edes muuttaa yhteen virallisesti! Hän väittää rakastavansa vain ja ainoastaan minua, välittää ja haluaa olla kanssani, mutta ei näytä välittävän siitä minkälainen olo minulla on.
Haluaisinkin tietää, onko muita jotka ovat lähteneet täydellisen mukavasta, hienosta ja toimivasta suhteesta vain sen takia, että itse tuntee olevansa vastuullisempi ja haluavansa enemmän kuin kumppani??
Valitettavasti tuntuu erittäin pahalta ajatella että jatkaisimme erillään asumista, seurustelua ja muutenkin tätä mitään sanomatonta elämistä vain sen vuoksi, että poikaystäväni on raukkis ja sitoutumispelkoinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Olen nainen ja aivan samanlainen kuin poikaystäväsi.Itseni kohdalla homma menee niin,etten näe sitä pakollista suhteen "mukakehittymistä".En näe syytä muuttaa yhteen,en halua kihloihin enkä taatusti naimisiin.Teeskentelyä,sanon minä.Kyseiset kihlat ja naimisiinmenot eivät tee suhteesta yhtään parempaa tai pysyvämpää.Yhteenmuutto taas,se tehdään sen takia,että arki sujuisi kivuttomammin.Mutta,SILLÄKÄÄN EI OLE KIIRE.
Jos haluat nuo kaikki ja pian,niin lähde.Ihmiset eivät muutu.Saat poikaystäväsi vielä saman katon alle,mutta siinä voi vierähtää vielä pitkä tovi.Sääli sinänsä,että olet imenyt "oikean" suhteen mallin noin kirjaimellisesti ja luulet haluavasi koko paketin.Sekään välttämättä niin kivaa sitten tule olemaan.
ei ne kihlat mitään muuta. se ei ole muoti, eihän? 25vuotiaat 'miehet' eivät ole yleensä kovinkaan vastuuntuntoisia ja harva haluaa sitoutua kunnolla.. parikymppisenä se voi kuullostaa hienolta idealta, mutta myöhemmin kaduttaa.
itse seurustelin n.reilu vuoden, ennenkuin muutimme yhteen, eikä kihloista ole ollut puhettakaan koska häät maksavat tällä hetkellä vähän liikaa.. hieman oudolta kuulostaa ettette ole muuttaneet yhteen kuuden vuoden seurustelun jälkeen.. mutta miksi mennä vielä naimisiin kun ette osaa asua yhdessä?
Noh, sanotaan näin että itse kärsin niin sanotusta ydinperheen puuttumisesta. Olen käytännössä katsoen orpo, toki minulla on veli ja sukulaisia, mutta puuttuu kaikki perheturvat ja ne "peruskodit" joihin mennään mm. lomilla käymään.
Kihlautuminen tarkoittaa minulle sitoutumista toiseen ja sitä, ettei riitoja voida lopettaa uhkauksiin suhteen lopettamisesta (mitä hirveän moni käyttää).
Olen useasti ehdottanut yhteen muuttamista ja tälläkin hetkellä "asumme" melkein yhdessä, sillä minä olen kirjoilla eri paikkakunnalla, mutta käytännössä asun hänen luonaan. Poikaystäväni jopa loukkaantuu kun puhun tyyliin ettei se ole minun kotini... silti hän ei halua avo-titteliä kanssani.
Tämä yhteenmuutto ei nyt ole ongelmani, vaan lähinnä se että itse kaipaan jotain pysyvämpää, perhettä tai edes pysyvää suhdetta. Hänellä tätä ongelmaa ei ole, kuten varmasti ymmärrätte (ainut lapsi, vanhemmat ovat edelleen naimisissa keskenään, omakotitalo, koira ja kolme autoa) joten tarvitsisin lähinnä rohkeutta lähteä etsimään itselleni puolisoa, joka jakaisi maailmankatsomukseni.
itsekkään en ole päässyt lapsuudessani nauttimaan ydinperheestä.. emme ikinä tehty mtn yhdessä, jne.. ja aina sai pelätä että 'milloin isi lyö'.
kysy mieheltäsi, että mikä häntä vakituisessa suhteessa pelottaa? olet toki ansainnut onnen ja rakkauden.
en siis tarkoittanut, ettet saisi nyt rakkautta:)
arvasin mitä tarkoitat :)
Tilanne taitaa olla vain niin hassu, että missään nimessä ei kannattaisi valittaa... sitä vaan toivoo sydämestään itselle jotain turvaa.
noh, mulle kirjoittaminen on tavallaan terapiaa, eli valitan tyhjästä ja kohta onkin parempi olo:)
tuntuu siis itsekkin siltä että valittaa ihan tyhjästä... toisilla on huonomminkin. Ystävättäreni meni kihloihin miehen kanssa (olivat seurustelleet 2 vuotta ja asuneet yhdessä) ja mies paljastui naimisissa olevaksi kolmen lapsen isäksi...
noh, jos ajattelee valoisammalta kannalta, niin miehesi tuskin on naimisissa ja isä.. :) vaikka paha juttu ystäväsi kannalta.
kyllä se aurinko paistaa risukasaankin!:)