Varoittavana esimerkkinä kerron oman tarinani.
Vuosi sitten painiskelin masentuneena parisuhdekriisin kourissa. Avioliittoni oli aivan retuperällä ja sain vihdoin mieheni tajuamaan asian. Aloimme perheterapian. Uusi, mukava, työtoverin alkoi tuntua yhä mukavammalta, ja ihastuin häneen. Olin varma, että ihastukseni jää yksipuoliseksi ja pelkäksi ihastukseksi, olihan mies tahollaan pitkässä suhteessa. Sitten erään työkavereiden kanssa vietetyn illan jälkeen hän yllättäen suuteli minua ja kertoi ihastuneensa. Ajauduimme suhteentapaiseen, hätäisiää suudelmia katseilta piilossa, satoja sähköposteja. En halunnut vakavampaa. Mies erosi tahollaan, minä yritin samaa. Päädyimme viettämään pari ihanaa yötä yhdessä. Sitten päätin yrittää mieheni kanssa uudestaan, mutta ihastukseni ei halunnut päästää minua menemään. Hän lupasi yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista, kertoi kuinka ei voi päästää minua elämästään. Sanoin, että en halua elää valehdellen, ja että kaksoiselämä aiheuttaa minulle suunnatonta ahdistusta. Emotionaalisesti mies kiristi minua ystävyyteen vedoten. Olin masentunut, hukassa, krisiissä. Jouduin lääkitykselle ja terapiaan, pyysin ihastustani ymmärtämään että olin kovin sekaisin ja että hänen vaatimuksensa ahdistivat. Vähitellen aloin parantua. Ihastukseni syytti minua omasta sairastumisestani, velloin kuulemma menneessä. Kun aloin olla parempi, ja olisin halunnut puhua ihastukseni kanssa asioista, mitä tunnemme, teemme jne. hän kylmästi ilmoitti aivan yhtäkkiä ettei ole kiinnostunut. Olisin halunnut puhua, itseni ja paranemiseni vuoksi selvittää asioita. Ei kuulemma ollut mitään sanottavaa. Nyt olen joutunut tunnustamaan koko kuvion aviomiehelleni, joka hoiti minua koko sairastamiseni ajan. Elämäni on palasina, sydämeni vielä enemmän. TYperällä työpaikkaromanssilla tuhosin todennäköisesti viimeisetkin mahdollisuuteni saada avioliitostani vielä jotain aikaan, rikoin sydämeni ja joutunen vielä vaihtamaan työpaikkaakin, sillä en kestä nähdä miestä enää.
Älkää hyvät ihmiset tehkö samaa tyhmyyttä.
Oppirahat ovat kovin raskaat maksaa.
Vuosi sitten painiskelin masentuneena parisuhdekriisin kourissa. Avioliittoni oli aivan retuperällä ja sain vihdoin mieheni tajuamaan asian. Aloimme perheterapian. Uusi, mukava, työtoverin alkoi tuntua yhä mukavammalta, ja ihastuin häneen. Olin varma, että ihastukseni jää yksipuoliseksi ja pelkäksi ihastukseksi, olihan mies tahollaan pitkässä suhteessa. Sitten erään työkavereiden kanssa vietetyn illan jälkeen hän yllättäen suuteli minua ja kertoi ihastuneensa. Ajauduimme suhteentapaiseen, hätäisiää suudelmia katseilta piilossa, satoja sähköposteja. En halunnut vakavampaa. Mies erosi tahollaan, minä yritin samaa. Päädyimme viettämään pari ihanaa yötä yhdessä. Sitten päätin yrittää mieheni kanssa uudestaan, mutta ihastukseni ei halunnut päästää minua menemään. Hän lupasi yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista, kertoi kuinka ei voi päästää minua elämästään. Sanoin, että en halua elää valehdellen, ja että kaksoiselämä aiheuttaa minulle suunnatonta ahdistusta. Emotionaalisesti mies kiristi minua ystävyyteen vedoten. Olin masentunut, hukassa, krisiissä. Jouduin lääkitykselle ja terapiaan, pyysin ihastustani ymmärtämään että olin kovin sekaisin ja että hänen vaatimuksensa ahdistivat. Vähitellen aloin parantua. Ihastukseni syytti minua omasta sairastumisestani, velloin kuulemma menneessä. Kun aloin olla parempi, ja olisin halunnut puhua ihastukseni kanssa asioista, mitä tunnemme, teemme jne. hän kylmästi ilmoitti aivan yhtäkkiä ettei ole kiinnostunut. Olisin halunnut puhua, itseni ja paranemiseni vuoksi selvittää asioita. Ei kuulemma ollut mitään sanottavaa. Nyt olen joutunut tunnustamaan koko kuvion aviomiehelleni, joka hoiti minua koko sairastamiseni ajan. Elämäni on palasina, sydämeni vielä enemmän. TYperällä työpaikkaromanssilla tuhosin todennäköisesti viimeisetkin mahdollisuuteni saada avioliitostani vielä jotain aikaan, rikoin sydämeni ja joutunen vielä vaihtamaan työpaikkaakin, sillä en kestä nähdä miestä enää.
Älkää hyvät ihmiset tehkö samaa tyhmyyttä.
Oppirahat ovat kovin raskaat maksaa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kun tulella leikkii, niin siinä voi polttaa näppinsä.
Tarinasi oli kyllä onneton. Mutta kaikilla
asiat eivät mene noin. Minulla olisi aivan
päinvastainen tarina kerrottavana, asiat kääntyivät kaikkien kannalta parhainpäin.
Ongelma oli varmaankin siinä, että te molemmat etsiydyitte toistenne syliin, pakenitte huonoja parisuhteitanne.
Mutta työsuhderomansseissa on juuri se huono puoli, että jälkikäteenkin, jos suhde loppu, pitää pystyä elämään samassa työpaikassa. Siksipä niitä kannattaa miettiä tarkkaan, ei kannata ihan vähin perustein heittäytyä suhteeseen työkaverin kanssa.
Kirjoitat että teillä meni hyvin,kerro siitä, olisi kiva joskus kuulla hyviäkin tarinoita..