Läheisyyden tarve eri

S..

Olemme seurustelleet poikaystäväni kanssa vajaat kaksi vuotta ja ollaan muuttamassa yhteen. Joka toinen päivä se tuntuu hyvältä ajatukselta, joka toinen ei...
Monestihan sanotaan, että suhde "väljähtää" eli arki tulee vastaan siinä vuoden, kahden kuluttua. Minusta tuntuu että miehelle on käynyt niin, mutta minulle ei. Uskon kyllä että mies rakastaa minua - ainakin sanoo niin joskus, ei tosin kovin usein, niin kuin ennen - itse olen vielä häneen ihan rakastunut. Aikaisemmin harrastettiin seksiä aina kun nähtiin, nykyään tuntuu, että vain minä haluan. Ja koska seksiä on harvemmin, miellytän miestäni liikaa - ajattelen, että pitää tyytyä siihen vähään mitä saa. Pelkään, että jos kerron hänelle toiveistani, hän haluaa yhä vähemmän, kun ottaa paineita.
Mieheni osoittaa minulle rakkautta teoin, esimerkiksi tuomalla aamiaista sänkyyn ja antamalla lahjoja. Itse haluaisin enemmän läheisyyttä, silittelyä ja sängyllä makoilua ja rakastelua. Ehkä mies ei vain pidä niistä asioista yhtä paljon - on vain vaikeaa, kun hän on ennen kuitenkin pitänyt, vaikka ei koskaan yhtä lailla kuin minä. Joskus minusta tuntuu, että olen hänestä aivan liian riippuvainen ja tosi rasittava, vaikka läheisyyden tarpeeni on varmaan täysin normaalia.

Tuntuu pahalta, kun olemme näinkin tärkeässä asiassa niin erilaisia, vaikka toisaalta tunnen aivan erityistä yhteenkuuluvuutta miehen kanssa. Onkohan ongelmaan olemassa mitään järkevää ratkaisua?

11

2470

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vaimolainen

      En osaa auttaa, halusinpa vain kommentoida, etten todellakaan ymmärrä tuota suhde väljähtää vuoden parin päästä.. Ei silloin kun ollaan sopivassa seurassa. Tuntuu, että mitä enemmän ollaan yhdessä sitä paremmin vaan pyyhkii.

      • S..

        En nyt ihan sitä tarkoittanut että olisi kokonaan huonoa arkea, eihän sitä kestäisi. Kun toisaalta minusta tuntuu että kukaan muu ei ymmärrä minua niin kuin mieheni. Kyllä kaikki muuten tuntuu olevan aika kunnossa paitsi tuo seksi/läheisyysasia.

        Parisuhteen väljähtäminen kuulostaa vähän rumalta ilmaukselta ja tuntuu että sitä käytetään puolustuksena, kun ei jakseta enää työskennellä suhteen eteen. Kannattaa myös ottaa huomioon että noin 2 vuoden "aikaraja" ei toki ole kovin täsmällinen, voihan se kuhertelu kestää vaikka viisi vuotta. Tai sitten koko juttu on tosiaan paskapuhetta ja vika on ihmisten pään sisällä eikä missään hormoneissa tai välittäjäaineissa.


      • tiina
        S.. kirjoitti:

        En nyt ihan sitä tarkoittanut että olisi kokonaan huonoa arkea, eihän sitä kestäisi. Kun toisaalta minusta tuntuu että kukaan muu ei ymmärrä minua niin kuin mieheni. Kyllä kaikki muuten tuntuu olevan aika kunnossa paitsi tuo seksi/läheisyysasia.

        Parisuhteen väljähtäminen kuulostaa vähän rumalta ilmaukselta ja tuntuu että sitä käytetään puolustuksena, kun ei jakseta enää työskennellä suhteen eteen. Kannattaa myös ottaa huomioon että noin 2 vuoden "aikaraja" ei toki ole kovin täsmällinen, voihan se kuhertelu kestää vaikka viisi vuotta. Tai sitten koko juttu on tosiaan paskapuhetta ja vika on ihmisten pään sisällä eikä missään hormoneissa tai välittäjäaineissa.

        yhtään lohduttaa niin kerron.. Parisuhteessa, olit siinä kenen ihanan ihmisen kanssa tahansa, ei koskaan ole aivan kaikki asiat kunnossa. Jokin aina mättää ja ne asiat vaihtelevat... Kun yhden saa kuntoon/siihen tottuu niin tulee jokin uusi. Mutta näin on ihan jokaikisessä suhteessa.


    • näin päin

      Meillä ihan sama ongelma,tai kelle se nyt on ongelma je kelle ei...
      Yhteisiä vuosia takan 6 ja seksi ja kaikenlainen läheisyys vähentynyt rajusti.Minä kyllä haluaisin ja tunnenkin itseni seksihulluksi vonkaajaksi.Seksiä saa enää 1-2kertaa viikossa jos hyvin käy ja kaikki aloitteet tulevat minulta.Pakit saan aika monesti ja se vasta nostaa itsetuntoa...!

      Olen miestäni 8v nuorempi,ihan kohtalaisen nätti ja hoikka ja pidän itseni kunnossa.Ei siis ole kyse siitä että olisin ulkoisesti muuttunut eri ihmiseksi kymmenien lisäkilojen myötä.

      Tuntuu todella paskamaiselta kun yrittää vaikka vaan ohimennen halata toista ja suunnilleen työnnetään pois.
      Muuten meillä menee ihan hyvin,tämä läheisyyden ja seksin tarve vaan ei ei oikein kohtaa.Minäkin tykkäisin köllötellä vieressä siliteltävänä,saada pusun ohimennen ihan "muuten vaan" jne.Kaikista parasta olisi kokea pitkästä aikaa aloite seksiin miehen puolelta! Eikä mitään varovaista massun silittelyä vaan kunnon aloite josta ei tyhmemmällekään jää epäselväksi mitä ollaan vailla.
      Väkisinkin otan itseeni nuo miehen torjumiset vaikka hän aina väittääkin ettei minussa mitään vikaa ole.En vaan kelpaa ja tulee sellainen olo että olen ruma,lihava,tyhmä,ällöttävä ja haisen pahalle...Minusta tämä on verrattavissa henkiseen väkivaltaan koska mieheni tietää miltä torjumiset tuntuvat kun olen siitä monet kerrat hänelle itkenyt.

      Välillä osaan olla välittämättä,mutta kun olen sitä mieltä ettei parisuhdetta ole olemassa ilman läheisyyttä ja koskettelua.Haluan mieheltä muutakin kuin kämppäkaveruutta ja seksiä kerran viikossa.

      • samuli

        ---että miehesi pettää sinua? Vaikka olisitkin nuorempi ja kunnossa ei tarkoita sitä, etteikö kahdeksan vuotta vanhempi miehesi olisi etsinyt sinua vanhempaa seuraa....

        itse ottaisin puheeksi sen jos olisin housuissasi, nimittäin kyllä mies haluaa vielä kuudenkin vuoden jälkeen ja osaa sen näyttää.


      • S..
        samuli kirjoitti:

        ---että miehesi pettää sinua? Vaikka olisitkin nuorempi ja kunnossa ei tarkoita sitä, etteikö kahdeksan vuotta vanhempi miehesi olisi etsinyt sinua vanhempaa seuraa....

        itse ottaisin puheeksi sen jos olisin housuissasi, nimittäin kyllä mies haluaa vielä kuudenkin vuoden jälkeen ja osaa sen näyttää.

        Olettepa rohkaisevia :)

        Joko väärässä seurassa tai mies pettää.

        Tosin en minä itse mitään kovin järkeviä selityksiä tilanteeseen keksi.


      • Paddingtoni

        "Minusta tämä on verrattavissa henkiseen väkivaltaan koska mieheni tietää miltä torjumiset tuntuvat kun olen siitä monet kerrat hänelle itkenyt."

        Jossain vaiheessa tuo sinun itkemisesikin alkaa kyllä kääntyä henkisen väkivallan puolelle, jos et pidä varaasi. On siihen nyt joku syy, ettei miehes aina ole valmiina köyrimään. Ehkä hänellä vaan sitten on hyvä hiukan harvemmin? Minkäs tuolle tekee. Sopeutumista (yhteenkasvamista) tai sitten sinkautat ukkos ja ittesi takaisin vapaille markkinoille. Kaikkia ei ole luotu yhteen taivaissa. Parisuhde vaatii tässäkin suhteessa ymmärrystä, jaksamista ja työtä.

        Tosin onhan mun helppo tästä saarnata, kun itse saan mieheltäni juuri sopivasti, meillä siis nuo tarpeet kohtaa.


      • tiina

        Jotkut väittävät, että miehet pitävät aktiivisista naisista eikä se aina pidä paikkaansa. Tai ainakin he haluavat aktiivisen naisen vain silloin kun He haluavat. Ymmärrätkö? Miehelle tuottaa tuskaa myöntää, ettei aina pysty ja kykene silloin kun nainen sitä haluaa.


    • Pelimies

      Että tuut ens pe tiikeriin niin näytän mitä oot jääny vaille.. =) Ja varmasti arkikin maistuu paremmalle, vaihetaan sitten numerot katsos..

    • tiina

      jos kerrot miehellesi toiveistasi hän ottaa paineita ja haluaa vähemmän. Miellyttämisen kanssa on ihan sama juttu. Ihan oikeasti: Olet rasittava ja riippuvainen miehestäsi... Lääke: Keskity elämässäsi muihin asioihin kuin mieheesi.

      • Anonyymi

        Entä jos se mies on parasta elämässäsi, mikään muu ei kiinnosta yhtä paljon? Pitääkö väkisin vaan koittaa kiinnostua?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    6. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    7. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    8. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    9. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    10. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    Aihe