Palstalaisilla kokemuksia

Anonyymi

Mikä olisi hyvä ensiautoksi?? Olen itse vähän alle viisikymppinen eronnut sinkkumies ja nyt oma poikani olisi ostamassa itselleen ensimmäistä omaa autoa, kun on jonkin aikaa jo töissä ollut ja omillaankin asunut. Lupasin kuitenkin auttaa poikaa jonkun verran tossa auton maksussa, kun mä kuitenkin hänen OIKEA isä olen.

Tämä nyt ei varsinaisesti mikään auto-aiheinen palsta ole, mutta ajattelin kuitenkin tätä asiaa täältä kysyä, kun onhan täällä usein kaikkea muutakin keskustelua, eikä vain pelkästään siihen sinkkuelämään ja parisuhteiseen liittyviä juttuja.

Mitä tossa Nettiautosta katselin, niin ajattelin pojalle ensiautoksi ehkä joku vanha Ford Escort, Focus, Opel Astra, VW Golf, Renault Clio tai Nissan Almera. Hieman isomman luokan autoista hyviä vaihtoehtoja voisivat ehkä olla Ford Mondeo, VW Passat, Renault Laguna tai joku 4-sarjan Peugeot.

Hintaa autolla voisi olla ehkä joku tonnin tai maksimissaan pari.

Huomasin tossa Nettiautosta sen, että Toyotoita olisi kyllä myynnissä erittäin edulliseen hintaan ja poikakin niistä jo hieman kiinnostui, mutta itseäni vaan epäilyttää kovasti niissä niiden ikä ja ajokilometrit. Monissa kun oli kuitenkin sitä ajoa takana joku yli 400 tkm tai jopa yli 500 tkm.

Siinä hieman pojalle jo ehdottelin, että melkein kannattaa vaikka maksaa hieman enemmän siitä uudemmasta ja vähemmän ajetusta autosta, kun että ostaisi jonkun noin loppuun ajetun vanhan Toyotan. Olisiko palstalaiset tästä mitä mieltä?

Asiallisia ja hyvätasoisia vastauksia olisi kiva tähän kuulla:)

t. Autoa harkitseva

96

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sanot pojalle, ettö ottaa ISISistä mallia. Toyota Hilux on hyvä. Ei se poika mitään missiä kuitenkaan saa. Hiluxin lavalla on hyvä kuljettaa vähän tanakampaakin mirkkua. Eikä jäkätys kuulu ohjaamoon.

    • Anonyymi

      Suosittelen Skoda Octaviaa.

    • Anonyymi

      Vanhasta autosta ei ole ku harmia. Liisatkaa uusi. Parilla tonnilla ajelee jo melkein pari vuotta ihan uudellaki autolla. Sitte voi mietti omanki ostoa. Tai vaihtaa taas uuteen liisiin.

    • Anonyymi

      Suosittelen Hiacea.

    • Anonyymi

      Eihän sulla Dark ole edes ajokorttia. Osta kuukausilippu bussiin.

      • Mites ihmeessä mä muka liityn mitenkään tähän aiheeseen?? On kyllä ihmeen vainoharhaista porukkaa tällä palstalla, kun jostain syystä aina mua ja Peristä sotketaan mukaan jokaiseen keskusteluun, vaikka me ei oltaisi niihin edes mitenkään osallistuttu tai mitään kommentoitukaan.

        Piti vaan lukea tämä aloitus, kun oli harvinaisen hyvältä vaikuttava kirjoitus. Enhän mä ole itse mitään autoa ostamassa, niin eipä siis liity tämä keskustelu muhun mitenkään.

      • Anonyymi
        DarkFear kirjoitti:

        Mites ihmeessä mä muka liityn mitenkään tähän aiheeseen?? On kyllä ihmeen vainoharhaista porukkaa tällä palstalla, kun jostain syystä aina mua ja Peristä sotketaan mukaan jokaiseen keskusteluun, vaikka me ei oltaisi niihin edes mitenkään osallistuttu tai mitään kommentoitukaan.

        Piti vaan lukea tämä aloitus, kun oli harvinaisen hyvältä vaikuttava kirjoitus. Enhän mä ole itse mitään autoa ostamassa, niin eipä siis liity tämä keskustelu muhun mitenkään.

        Sinun bottomhomon paska-aloitus tää taas oli.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinun bottomhomon paska-aloitus tää taas oli.

        Eipä kyllä ollut mun aloittama kirjoitus tämä alkuunkaan. Ensinnäkään en ole autoa ostamassa, enkä ole liki viisikymppinen, kuten tämän keskustelun aloittaja tossa kertoi olevansa.

        Miksi ihmeessä mä muka viitsisin laatia jotain tällaisia aloituksia, kun en ole edes autoa itselleni ostamassa?

    • Anonyymi

      Koppimopo!

    • Anonyymi

      Corvette

    • Marsu.

    • Anonyymi

      Toyotaa.. Itsellä oli - 98 kolme vuotta, eikä ollut kun pikkuvikoja, vaihdoin sitten myöhemmin uudenkarheaan autoon, mutta joo halpa auto voi pahimmillaan olla melekonen pommi.

    • Tossa hintaluokassa jos liikutaan niin W202-mallin Mersu ei olis varmaan lainkaan hullumpi valinta. Kunhan kattoo ruostetilanteen ja välttelee 220D-mallia missä on tää surullisenkuuluisa Lucas-syöttöpumppu.

      Itellä on kotopuolessa Brysselissä tallissa just tollanen W202-koppanen Mersu 1,8 bensakoneella ja se on oikein kätevä peli. Muutaman kerran vuodessa kun käyn mutsia ja veljeä moikkaamassa niin eipä siihen hirveästi kerry kilsoja, joten en oo viitsinyt mitään jyystö-truckia hommata sinne seisomaan.

      Tai toinen hyvä vaihtoehto tossa hintahaarukassa on kasipätkä-Volvo. Nää on makuasioita tykkääkö etu- vai takavetoisesta, mistä merkistä jne. 😊

      • Anonyymi

        Eikös sulla peris ole vaan se vanha Fiesta?

      • Anonyymi

        on periksellä se Viton louskukin ellei sitten jo lahonnut lopullisesti.

      • Anonyymi

      • En taaskaan ymmärrä miten peris ja hänen autonsa liittyy tähän? Tollaset autothan sillä on, ei siinä. Mutta se Vito on varsin hyväkuntoinen ja kuulemma hiljattain katsastettu. Muutenkin ton mallin Vito ylittää aloittajan budjettirajan ellei sitten aloittajan pojan isäpuoli turvaudu Santanderiin :)))))

      • Anonyymi

        Jaaha, nainen jätti periksen ja niinpä hän jatkaa taas bicky-spämmäystään palstalla zzzz...

      • Anonyymi
        bicky_royal kirjoitti:

        En taaskaan ymmärrä miten peris ja hänen autonsa liittyy tähän? Tollaset autothan sillä on, ei siinä. Mutta se Vito on varsin hyväkuntoinen ja kuulemma hiljattain katsastettu. Muutenkin ton mallin Vito ylittää aloittajan budjettirajan ellei sitten aloittajan pojan isäpuoli turvaudu Santanderiin :)))))

        Niin on kyllä harvinaisen vainoharhaista porukkaa tällä palstalla, kun aina jostain kumman syystä sitä Peristä ja DarkFearia vedetään mukaan tähän keskusteluun, vaikka he eivät kumpikaan liity tähän keskusteluun yhtään mitenkään. Heistä usein puhutaan ennen kun he ovat itse ehtineet koko aihetta edes kommentoimaan.

        Mä tässä vaan itse kyselin palstalaisten vinkkejä, kun oltaisiin pojalle ensiautoa ostamassa. Kiitokset sulle asiantuntevista vinkeistä, aina kiva kuulla tollaisia asiallisiakin vastauksia näiden vainoharhaisuuksien joukkoon.

        t. Aloituspostaaja

      • bicky_royal kirjoitti:

        Niin eipä kyllä Peris ja hänen Vitonsa liity mitenkään tähän keskusteluun, vaikka jostain syystä aina hänet ja mut vedetään mukaan kaikkiin aiheisiin, vaikka me ei oltaisi niitä ehditty edes itse kommentoida. Kummallisen vainoharhaista porukkaa tällä palstalla sanoisin.

        Eikös se Timppa yrittänyt ehdottaa "pojalleen", jonka OIKEA isä sä oot, niin ensiautoksi jotain VW Poloa ja mini-Chevyä, joissa olisi mahdollisimman pieni polttoaineen kulutus ja muutenkin ekologisia ylläpitää:)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))) Mutta oli varmasti Bicky jr:llä ne OIKEAN isän autovinkit enemmän pojan mieleen.

        Noissa pikku-Chevyissä ja muissa vastaavissa jenkkiautoissa oikeastaan menee jo hukkaan koko se itse auton idea, jos sitä ostaa jenkkiautona jonkun ns. Amerikan Nissan Micran.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin on kyllä harvinaisen vainoharhaista porukkaa tällä palstalla, kun aina jostain kumman syystä sitä Peristä ja DarkFearia vedetään mukaan tähän keskusteluun, vaikka he eivät kumpikaan liity tähän keskusteluun yhtään mitenkään. Heistä usein puhutaan ennen kun he ovat itse ehtineet koko aihetta edes kommentoimaan.

        Mä tässä vaan itse kyselin palstalaisten vinkkejä, kun oltaisiin pojalle ensiautoa ostamassa. Kiitokset sulle asiantuntevista vinkeistä, aina kiva kuulla tollaisia asiallisiakin vastauksia näiden vainoharhaisuuksien joukkoon.

        t. Aloituspostaaja

        Kirjoita sasifear omalla nikilläsi vaan, tyylistä kun ei voi erehtyä.

        -pihallatipunen-

      • Ai sulla itselläsi on sasikranssi vai saatana!!!!!!!!!!!!!!!!1 Eikö persujunttikaverit antaneet sulle lupaa niiden fina-tablettien syömiseen saatana!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Vai pelottiko kenties liikaa se, ettei sulla enää kyrpä seisokaan niiden fina-tablettien syömisen takia perkele!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

        Mulla itselläni onkin hyvälaatuinen ja tuuhea tukka, kun mä olenkin nykyaikainen ja eurooppalaishenkinen mies, enkä mikään sun kaltainen persuja äänestävä juntti saatana!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    • Toki palstalaisilla on paljonkin kokemusta nynneröistä miehen irvikuvista, jotka vuodesta toiseen jaksavat viihdyttää itseään samojen sääliöiden toisinnoilla.

      Hanki vaikka elämä ensin, sitten harkitse autoa.

      • Etkö ole jo liian vanha haukkumaan toista nynneröksi?

      • bicky_royal kirjoitti:

        Etkö ole jo liian vanha haukkumaan toista nynneröksi?

        Se on juuri nynnerö, joka vastaa arvosteluun mielikuvitushahmoilla! :D

      • Anonyymi
        Kollimaattori kirjoitti:

        Se on juuri nynnerö, joka vastaa arvosteluun mielikuvitushahmoilla! :D

        Osui ja upposi! Hahhhah :):):):):):):):)

      • Anonyymi kirjoitti:

        Osui ja upposi! Hahhhah :):):):):):):):)

        Eipä se Peris ole tänne vastannut millään mielikuvitushahmoilla, kun ei hänellä edes ole mitään sellaisia. Ei kai nyt Periksellä ole työssä käyvänä aikuisena miehenä aikaa tai edes mielenkiintoa joidenkin ihmeen trollihahmojen ylläpitämiseen ja vielä niillä kirjoittelemiseen.

    • Anonyymi
    • Mulla oli vanha cherry ekana autona, ihanan lämmin kärry, naapurilla oli vectra piuhassa ja silti lasit huurussa ja auto jäässä. Mulla lähti cherry paukkupakkasillakin käyntiin, kun palmun alta ja oli vajaassa 10 minuutissa jo niin lämmin sisältä, että piti heittää hattu ja toppatakki takapenkille. Kulkikin pikkuruiseksi kivasti. Ei taida saada enää sellasia klassikkoja.😉

      • Mun eka auto oli Opel Kadett 1.3 dl. Vm -85. Siinäkin tarkeni ja 6x9 kajareilla hattuhyllyllä sai hyvät popitkin rakennettua.

        Se oli viininpunainen helmiäinen yläpuolelta ja grafiitiharmaa alalaita, mikä nousi perän mukaan. Asialliset tummennokset ja joka viikonloppu oli ”ratalla. Vanhaan rahaan sillä ajeli ”gatanilla” 50;llä markalla viikonlopun 😂👌Usein kyllä tienasin enemmänkin, kun porukka halus kyytiä. 😃

      • Disse kirjoitti:

        Mun eka auto oli Opel Kadett 1.3 dl. Vm -85. Siinäkin tarkeni ja 6x9 kajareilla hattuhyllyllä sai hyvät popitkin rakennettua.

        Se oli viininpunainen helmiäinen yläpuolelta ja grafiitiharmaa alalaita, mikä nousi perän mukaan. Asialliset tummennokset ja joka viikonloppu oli ”ratalla. Vanhaan rahaan sillä ajeli ”gatanilla” 50;llä markalla viikonlopun 😂👌Usein kyllä tienasin enemmänkin, kun porukka halus kyytiä. 😃

        Meilläkin on ollut munamallin Opel Kadetti. Ettei ollut samanmoinen.😃

        1.3dl? Desilitraa?😝

      • Abrakadabra kirjoitti:

        Meilläkin on ollut munamallin Opel Kadetti. Ettei ollut samanmoinen.😃

        1.3dl? Desilitraa?😝

        Luultavasti. E malli, sit muuttu 90-luvulla astraan.

        Eikäkun se oli varustetaso! DeLuxe! 😜

      • Disse kirjoitti:

        Luultavasti. E malli, sit muuttu 90-luvulla astraan.

        Eikäkun se oli varustetaso! DeLuxe! 😜

        Just se E! Isännällä oli sellanen ruosteinen opel, kun tuli treffeille. Sitten hommas toisen uuemman E mallin opelin ja ajeli sen kanssa muutaman vuoden.

        Miami luki ovessa.🤣

        Deluxe, wauuuu! Se on ollu paremman luokan pirssi.😝

      • Anonyymi
        Abrakadabra kirjoitti:

        Liikutteko nykyään nosseisännän nosturilla koko perhe?

        No ilmankos oot viehtynyt tyyppiin? 😁

        Oikeen miijami! 😂

        No se tarkoitti varmaan vaan kääntyvää rattia! Muuten oli niin karvahattumalli että! 😂

      • Disse kirjoitti:

        No ilmankos oot viehtynyt tyyppiin? 😁

        Oikeen miijami! 😂

        No se tarkoitti varmaan vaan kääntyvää rattia! Muuten oli niin karvahattumalli että! 😂

        Joo, autolla hurmas.😉

        Miami, joku hienompi malli suoraan jonkun ukon liiteristä. Siisti se oli kyllä. Mitä nyt pikku kupruja sitten, kun meiltä lähti. Penkan kautta meni muutaman kerran talvella, kesärenkailla.😬

        Mut ennen autoja ohjaskin kuski, eikä tehostimet ja järjestelmät.😁

        Niitä pystyi jopa korjaamaan itse, ilman valohoitoa.

        Meni muuten romuralliin autoksi se miami. Oli kuulemma kuin paalattu, kun auton hakeneet oli päästellyt tohjoksi sen kaahaillessaan. Se edeltävä meni niin ikään peltoautoksi.😃

      • Anonyymi kirjoitti:

        Liikutteko nykyään nosseisännän nosturilla koko perhe?

        Ei, se on isännän omaisuutta jolla tekee vain töitään. On sillä auto ja perheenä liikutaan mun Toyotalla.😃

      • Abrakadabra kirjoitti:

        Ei, se on isännän omaisuutta jolla tekee vain töitään. On sillä auto ja perheenä liikutaan mun Toyotalla.😃

        Siis miehen työnantajan omaisuutta.

      • Abrakadabra kirjoitti:

        Joo, autolla hurmas.😉

        Miami, joku hienompi malli suoraan jonkun ukon liiteristä. Siisti se oli kyllä. Mitä nyt pikku kupruja sitten, kun meiltä lähti. Penkan kautta meni muutaman kerran talvella, kesärenkailla.😬

        Mut ennen autoja ohjaskin kuski, eikä tehostimet ja järjestelmät.😁

        Niitä pystyi jopa korjaamaan itse, ilman valohoitoa.

        Nojasko reteenä renkaaseen arskat päässä ja sit nosti lasit kuin csi miamin tyyppi ja muris rintaäänellä, et haluuko nainen elämänsä kyydit.... kedautilla...😎

        No munkin kedautti tais kokea kovia mun jälkeen. 😃

        Ja ”A. Vatasen vastaheitot joskus poksautteli mullakin vanteita. 😂

        Heh, ei. Tuli aulassa, mihin treffit oltii sovittu vastaan silmälasit päässä, millin siiliksi kynittynä, farkut ja lenkkarit jalassa ja t-paita yllään, jonka päällä oli vanha kauhtunut mitälie mikrofleecen ja villan sekoitusta oleva musta takki.

        Hymyili kun katseet kohtas ja tunnisti mut akaksi jolle kirjuutellut ummet ja lammet. Halattiin ja mentiin kahvilaan kaffille ja höpisemään.

        Auton näin kyllä parkkiksella, valkea ruosteinen Kadetin räppänä.🤣

        Mulla oli Toyota Corolla Si 1.6l, että ei pal ihmeempi...vm.1996 vai 1997, en muista.

        Kyllä ne vanhat autot helposti päätyy rääkättäväksi, kun niistä luopuu.😫

        Vanteet siis s0ikeena....

        Kuullostaa just tosi amikselle. 😁👌

        No hienoja muistoja ainakin on autonkotteroista tullut, vaikka sit ovat paaliin joutuneetkin. 😂

        Joo, pari kertaa lähti ilmat renkaasta ja vanne otti sen verta ”hittiä”, ettei niilä tehnyt mitään enää. 😃

        Haha, onhan se melkein lukion suorittanut..😄

        Kyllästy sit kesken kaiken ja läks töihin.

        Niin onkin, mullakin on hirmusti muistoja autoista. Oikeesti semmosia kivoja muistoja. Vaikka nainen oonkin, niin rakkineista oon aina ollut innostunut.

        Kerran kurillani tilasin trafilta listan mulla olleista ajoneuvoista ja ei ollu kun yks enää rekisterissä.

        Kait ne oli peltimuusina jossain kuusankoskella...

        Peltivanteet vääntyy kyllä kans, kun sopivasti töppäsee. Alumiinista vuoltuu palakin pois...en oo testannu, mutta tuttava on. Hieroi aluvanteet kivetyksen reunaan vauhdilla.😌

        Tää on ehtaa amispoppia.😃👍

        https://youtu.be/2NiOqqSpH_0

        Liukenen suihkuun...iltapalalle ja koht pian silmälleen. Sulla se on pian jännät paikat.🤘😬

        No kunhan on ammattimies ja tuntuu olevan. 😁👌

        Mulla oli kesautin jälkeen volvo440, sit mazda 626, opel astra caravan, citröen picasso, nissan almera, taas picasso ja sit toi c4 sitikka. 😃

      • Anonyymi
        Abrakadabra kirjoitti:

        Tää on ehtaa amispoppia.😃👍

        https://youtu.be/2NiOqqSpH_0

        Liukenen suihkuun...iltapalalle ja koht pian silmälleen. Sulla se on pian jännät paikat.🤘😬

        Hahhaaa, tulevaisuuteni kimmeltää silmissäni tämmösenä.🤣😂

        https://youtu.be/m_MQ57Wo5Mc

        Ihana mummu..♥️💕

        Abris

      • Disse kirjoitti:

        No kunhan on ammattimies ja tuntuu olevan. 😁👌

        Mulla oli kesautin jälkeen volvo440, sit mazda 626, opel astra caravan, citröen picasso, nissan almera, taas picasso ja sit toi c4 sitikka. 😃

        Mjoo...on ollu muissakin töissä ihan eri aloilla. Mm. vartijakin.🤣

        Mulla oli se cherry, sitten 2 saab 99( peppusaabia), volvo oliko se 424, semmoi beige, harmaa sunny, punanen hatchback sunny, ja corolla ja nyt avensis. Avensis vielä seuraavakin, niitä uusimpia ja viimisiä oikeita Avensiksia. 😃

        Ja moottoripyöriä Honda Cb 125cc Twin, Kawasaki Ar 125cc, Honda Cb 350cc, Yamaha XJ 650cc ja Kawasaki ZX6 R Ninja. Mopoja punanen pappis ja Suzuki sportti.😛

      • Abrakadabra kirjoitti:

        Ja moottoripyöriä Honda Cb 125cc Twin, Kawasaki Ar 125cc, Honda Cb 350cc, Yamaha XJ 650cc ja Kawasaki ZX6 R Ninja. Mopoja punanen pappis ja Suzuki sportti.😛

        Eiku tunturi sportti. Meni senat sakas, suzuki pv:n oisin halunnut mutten saannu. Kun isän mielestä tossumopot on tappovehkeitä...

      • Abrakadabra kirjoitti:

        Ja moottoripyöriä Honda Cb 125cc Twin, Kawasaki Ar 125cc, Honda Cb 350cc, Yamaha XJ 650cc ja Kawasaki ZX6 R Ninja. Mopoja punanen pappis ja Suzuki sportti.😛

        Multakin jäi listasta yks kakkosauto, eli citikka c3. 😁👌

        Moottoripyöriä ei oo kuin tää kawa zr7, mutta pari papiskaa, sport ja maxi on ollut ja sit suzuki s. 😃👌

        500 vslmet ja nyt toi intikka traktoreista. 😬👌

        Ja sitte sulla on se moottorikelkka.😃

        Mikäs se jahti oli siellä satamassa?😜

      • Abrakadabra kirjoitti:

        Eiku tunturi sportti. Meni senat sakas, suzuki pv:n oisin halunnut mutten saannu. Kun isän mielestä tossumopot on tappovehkeitä...

        Mul oli 2 Tunturi sporttia

      • Abrakadabra kirjoitti:

        Ja sitte sulla on se moottorikelkka.😃

        Mikäs se jahti oli siellä satamassa?😜

        Niin, perhana onhan mulla Polle 440 sport touring... ihan unohin. 😬

        Jahti oli Hirvas 440 tl ja 50 hp Mörkury. 😁👌

        Sit on joku kiinan ihme lumilinko, klippo ruohonleikkuri ja stigan trimmeri. Shihlin moottorisaha ja olikos vielä jotain roipetta? 😃

      • Anonyymi
        pujotteIija kirjoitti:

        Mul oli 2 Tunturi sporttia

        Heheh, toinen kuumeni niin vaihdoit toisen tilalle?😃

        Kyllä noi päristimet on kivoja viihdyttimiä. Mietin tässä kotimatkalla tänään, että pitäsköhän ostaa ensi kesäksi joku monttupyörä. Nytkin olis ollu hyviä kelejä vaikka kuinka paljon ajella. 💫

        Abris

      • Anonyymi
        Disse kirjoitti:

        Niin, perhana onhan mulla Polle 440 sport touring... ihan unohin. 😬

        Jahti oli Hirvas 440 tl ja 50 hp Mörkury. 😁👌

        Sit on joku kiinan ihme lumilinko, klippo ruohonleikkuri ja stigan trimmeri. Shihlin moottorisaha ja olikos vielä jotain roipetta? 😃

        Kuin ne sillai pääs unehtuus?

        Sulla on liikaa härveleitä, kun ei ees muista kaikkia.😂

        Mut nymmä meen maare, muute ei aamulla herää olleskaan. Onneks on lyhyt päivä.😃👍

        Hyvät yöt joka ukko ja nainen.💤

        Öitä! Kyllä tästä itekin joutaa.... rankka päivä. 😜

      • Anonyymi
        Disse kirjoitti:

        Öitä! Kyllä tästä itekin joutaa.... rankka päivä. 😜

        Paljonhan teillä tytöillä riittikin juttua :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paljonhan teillä tytöillä riittikin juttua :)

        Kyllä säkin oisit mukaan mahtunut, näin flikkojen kesken turistamaan.😃

        Rohkeesti vaan enskerralla.

        Abris

    • Jos tossa hinta haarukassa pitäisi auto hommata niin ilman muuta Corolla tai Carina. Se on meinaan tolla meidänkin sällillä ensi autona mun vanha Carina E ja taulussa on sellaset reilut 460tkm eikä muuten mitään ihmeellisiä vika valoja sun muita ODB juttuja tarvii pelätä. Kuhan vaihtaa jako remmin ajoissa ja kuluvia osia tarvittaessa kuten jarru paloja sun muuta niin ei tota autoa ajamalla saa rikki.

      Jeren parhaalla kaverilla on monta vuotta uudempi G mallin Astra ja siihen saa vaihtaa kottikärrykuormallisen osia joka katsastukseen.

      • Onhan se Toyota Corolla tai Carina varmasti ainakin luotettava auto ja vielä helppo ylläpidettäväkin, jolla varmasti ajaa hyvin vaikka sen jopa 600 tkm:))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))

        Tossa muuten Jorma sulle hyvä artikkeli Toyota Corollasta, mutta sä varmaan nämä jutut tiesit jo muutenkin vanhana Toyota-miehenä:))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))

        https://www.is.fi/autot/art-2000006048156.html

      • OBD. 😄

      • Anonyymi

        Kottikärryllinen osio menee sun Vitoonkin kerralla peris 😄

      • Anonyymi

        Täältä apu mielikuvitusystävienkin auto-ongelmiin 8D

        https://m.nettivaraosa.com/yritys/varaosamyyntianttirenfors?page=1

      • Anonyymi
        DarkFear kirjoitti:

        Onhan sitä mm. Bicky Royal-mies ja Pääskyvuoren Jorma käyneet ostamassa tuolta firmasta niitä varaosia siihen Kasipätkän Volvoon:)))))))))))))))))))))))))))))))))))))

        Aivan, ei siellä paljon muut ”käykään” kuin periksen omat feikkipersoonat :D:D

      • Anonyymi kirjoitti:

        Aivan, ei siellä paljon muut ”käykään” kuin periksen omat feikkipersoonat :D:D

        Eikä ne mitään Periksen feikkipersoonia ole, vaan ihan todellisia henkilöitä. Onkohan Näädän Markku käynyt myös ostamassa Periksen firmasta varaosia siihen hänen Ford Capriceen:)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))

      • Anonyymi
        DarkFear kirjoitti:

        Eikä ne mitään Periksen feikkipersoonia ole, vaan ihan todellisia henkilöitä. Onkohan Näädän Markku käynyt myös ostamassa Periksen firmasta varaosia siihen hänen Ford Capriceen:)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))

        Kysy perikseltä onko hän kirjoittanut sellaista tarinaa Markku-hahmostaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kysy perikseltä onko hän kirjoittanut sellaista tarinaa Markku-hahmostaan.

        Voinhan mä toki kysyä häneltä sitä, että onko Näädän Markku käynyt häneltä auton osia ostamassa. Mutta eipä siinä tarvitse Periksen mitään tarinoita kirjoittaa, kun se Markku joko on käynyt tai sitten ei ole. Ei siinä mistään käsikirjoitetusta tarinasta ole suinkaan kyse, vaan ihan normielämästä.

        Onhan Peris ihan itse nähnyt Näädän Markun Turussa mm. vartijan työasussa ja sitten myös Penis-logo nahkaliivissä Varissuolla:))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))

      • Anonyymi kirjoitti:

        Täältä apu mielikuvitusystävienkin auto-ongelmiin 8D

        https://m.nettivaraosa.com/yritys/varaosamyyntianttirenfors?page=1

        Tälle linjalle kun lähdettiin, niin tuossa ei suinkaan ole koko valikoimani. Torissa on paljon enemmän ilmoituksia. Liittyy sivustojen hinnoittelupolitiikkaan.

        Ja kyllä, Bicky ja Jorma ovat ostaneet V70:n osia jotka sopivat myös kasipätkä-Volvoon. Ja Näädän Maken olen nähnyt monesti milloin missäkin, mutta vanhojen jenkkirautojen osia mulla ei juurikaan ole. Mutta ihan oikea henkilö hän on. Kerrankin muutama vuosi sitten kun hän ei ollut vielä eläkkeellä, näin kuinka hän pidätti jonkun häirikön Eerikinkadun bingossa kun kävelin torilta Käsityöläiskadulle hammaslääkäriin. Joskus olen nähnyt hänet myös Hansassa töissä, ja toki ihan siviilissä Varissuon tai Itäharjun nurkilla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kottikärryllinen osio menee sun Vitoonkin kerralla peris 😄

        Onhan sitä pitänyt korjata kuten mitä tahansa autoa. Tässä noin vuoden aikana kun olen omistanut niin suuttimien pohjatiivisteet ja yksi suutin, jarruputket eteen, etujouset, seisontajarrun kenkien levittäminen ja vaijerien herkistelyä. Ja toki jotain polttimoja yms. Ihan normaalia kulumaa.

        En oikein tajua miksi toi Vito on jonkinlainen vitsi tällä palstalla vaikka se on korin ja perustekniikan osalta hyväkuntoinen auto. Noitahan tulee päivässä 13kpl tusinassa vastaan eikä sen ole edes tarkoitus olla mikään jatke. Vähemmän mulle Jaguaarista kettuiltiin pari vuotta sitten.

      • peris234 kirjoitti:

        Sait näköjään taas noiden vittuilijoiden ansiosta sitä ilmaista mainosta omalle firmallesi.

        Onhan se Näädän Markku ihan oikea henkilö ja tyttärensä Janican OIKEA isä. Muistan itsekin Turun aikoina nähneeni Markun usein mm. Varissuolla, sekä joskus myös keskustassa vartijan työasussa Hansa-keskuksessa ja Wiklundin Sokoksella. Lahdessa oon myös joskus Markkuun törmännyt, kun hän on ollut käymässä kotiseuduilla.

        Make tosiaan oli vartijan asussa ihan kunnioitusta herättävä persoona.

      • peris234 kirjoitti:

        Onhan sitä pitänyt korjata kuten mitä tahansa autoa. Tässä noin vuoden aikana kun olen omistanut niin suuttimien pohjatiivisteet ja yksi suutin, jarruputket eteen, etujouset, seisontajarrun kenkien levittäminen ja vaijerien herkistelyä. Ja toki jotain polttimoja yms. Ihan normaalia kulumaa.

        En oikein tajua miksi toi Vito on jonkinlainen vitsi tällä palstalla vaikka se on korin ja perustekniikan osalta hyväkuntoinen auto. Noitahan tulee päivässä 13kpl tusinassa vastaan eikä sen ole edes tarkoitus olla mikään jatke. Vähemmän mulle Jaguaarista kettuiltiin pari vuotta sitten.

        Eiköhän sitä varmaan liki kaikki käytetyt autot joudu käymään joskus siellä korjaamolla, että ihmeen paljon sulle on kyllä vittuiltu tosta Vitosta tällä palstalla.

        Tosin jos olisit Viton sijasta sen Toyota Hiacen hankkinut, niin ei varmaan olisi sitä tarvinnut paljoakaan korjaamolla seisottaa. Ei edes vaikka sillä olisi mittarissa ajettuna yli 500 tkm:))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))

        Hiace ehkä ei tarjoa samanlaisia hienouksia ja mukavuuksia, kun mitä esim. Mersu Vito tai joku muu vastaava paku, mutta sitä luotettavuutta ja pitkiä ajokilometrejä kyllä vuosiksi sitäkin enemmän:)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))

      • Anonyymi
        peris234 kirjoitti:

        Onhan sitä pitänyt korjata kuten mitä tahansa autoa. Tässä noin vuoden aikana kun olen omistanut niin suuttimien pohjatiivisteet ja yksi suutin, jarruputket eteen, etujouset, seisontajarrun kenkien levittäminen ja vaijerien herkistelyä. Ja toki jotain polttimoja yms. Ihan normaalia kulumaa.

        En oikein tajua miksi toi Vito on jonkinlainen vitsi tällä palstalla vaikka se on korin ja perustekniikan osalta hyväkuntoinen auto. Noitahan tulee päivässä 13kpl tusinassa vastaan eikä sen ole edes tarkoitus olla mikään jatke. Vähemmän mulle Jaguaarista kettuiltiin pari vuotta sitten.

        Ei Vito ole vitsi, mutta sinä olet kun yhä viitsit trollata palstaa lapsellisilla timppa, jorma jne. hahmoillasi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei Vito ole vitsi, mutta sinä olet kun yhä viitsit trollata palstaa lapsellisilla timppa, jorma jne. hahmoillasi.

        Eikä se Peris ole täällä mitään enää vuosiin trollannut, sillä ainoastaan joskus vuosia sitten hän kertoi trollanneensa Suomityttö24v:n nimissä. Se olikin palstan parasta huumoria ja just sitä asiallista ja hyvätasoista keskustelua:))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))

        Onhan tossa mm. Timpalla ja Pääskyvuoren Jormalla ihan omat kuvat profiileissa, joten eivät siis todellakaan ole mitään keksittyjä trollihahmoja, vaan ihan todellisia henkilöitä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Aivan, ei siellä paljon muut ”käykään” kuin periksen omat feikkipersoonat :D:D

        Miksi ihmeessä sä oikein mainitset ton "käykään" noin lainausmerkeissä? Onhan siellä Periksen firmassa käynyt moniakin palstalta tuttuja tyyppejä jotain varaosia ostamassa.

        Jos et usko, niin odotetaan heidän omaa vastausta tähän asiaan. Huomenna saattaa hyvinkin mm. Bicky Royal-mies, Näädän Markku, Pääskyvuoren Jorma tai joku muu vahvistaa asian itse omalla profiililla kirjoittaessaan.

    • Anonyymi

      Taas on periksellä aikaa spämmätä palstaa kun nainen jätti.

      • Eipä ole Peris täällä yhtään mitään spämmännyt.

      • Anonyymi
        DarkFear kirjoitti:

        Eipä ole Peris täällä yhtään mitään spämmännyt.

        Niinpä. Ätmit ei edes tunne peristä, mutta kuvittelevat näkevänsä hänet kaikkialla 😁

      • En mä täällä ole mitään spämmännyt ja ihan itse minä vihelsin pelin poikki tiistaina.

      • Anonyymi

        Nyt on periksellä aikaa spämmätä kun ei ole naista. Miksi jätti vanhan kivan naisen?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Nyt on periksellä aikaa spämmätä kun ei ole naista. Miksi jätti vanhan kivan naisen?

        Tossa se Peris ihan itse kertoi asian laidan, just niin kuin se on. Eipä hän täällä mitään ole spämmännyt, kun ei miehellä edes ole täällä mitään trollihahmoja.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      VW Golf
      Ensimmäisessä on hyvä olla ajo-ominaisuudet vakiovarusteena.

      • Pääskyvuoren Jorma tuskin tota VW Golfia suosittelisi, sillä hän varmasti suosittelisi volkkarin sijasta mieluummin sitä Toyota Corollaa tai Terceliä:))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))

    • Anonyymi

      Koirankoppi saksanpaimenilla.

    • Anonyymi

      Olen omistanut useita autoja, nissania fordia, mazda, opelia, toyota oli eka autoni jolla ajettiin pillurallia kaverin kanssa. Nykyään ajan renault cliolla. Näppärä pieni auto meikäläiselle ja hintakin oli vajaa 14 tonnia.

    • Anonyymi

      Almeraa (N15 1995-2000) suosittelen vahvasti

      Paljon parempi ajettava kuin vastaavat toyotat ja näyttävätkin paremmalta, tosi helppoja korjata ja ketjukone kestää pidempään kuin kori (ainoa iso miinus näissä on ruoste, mutta itse omistan 2 almeraa ja molemmissa ruosteongelmat hoidettu alusta saakka kunnolla)

      • Mulla oli tollanen keväällä 2015 noin parin kuukauden ajan niiden kahden W202-Mersun välissä. Olihan se Mersuihin tottuneena ja niihin verratessa aika ankea, mutta ihan ok käyttöauto jos ei tarvii paljoa tilaa eikä peräkärrymassaa yms. Hitsattu sitäkin oli paljon jo silloin, eli ruostehan noiden pahin ongelma on. Jakopää noissa on muuten paljon parempi kuin pykälää uudemmassa N16-korimallissa, joissa jakoketju on oikeastaan ihan tyyppivika.

    • Anonyymi

      Joku 2-ovinen pieni "kesävaunu" ja helppohoitoinen vanha bensa, kuten joku Pyhimys Volvo P1800 esim. no kaikilla valmistajilla on tuollaisia näppäriä helppohoitoisia pikkuvaunuja.

      En suosita BMW 750 -autoa ensimmäiseksi autoksi.

    • Anonyymi

      Uudesta on kuluja jos ei osaa itse korjata jos on tietokoneita ja muita turhia härpäkkei helposti huoltosumma kipuaa kymppitonneihin vararenkaan vaihdostakin :D

      Joku pikkuvaunu, volkkari kupla, mini cooper, tai toyota MR2... millä voi ajella hiekkarannalle ottamaan aurinkoa :D

    • Anonyymi

      ..tai: Pontiac Fiero, Ford -Escort Cabrio (avoauto siis), tai BMW joku vanha 80-pikkuinen esim. 325i...

    • Jotenkin huvittavaa lukea tälleen 1,5 vuotta myöhemmin, että olen puolustellut ja jopa hieman kehunutkin Vitoa loppukesästä 2019 vaikka saman vuoden lokakuussa siitä oli yksinkertaisesti pakko luopua että työnteko kannatti 😁

    • Anonyymi

      Voisin kyllä suosittaa tuota Fordin Escort Cabriolettia, on avoauto, mutta tarkenee siinä pakkasellakin jos on rättikatto päällä ja kulkee hyvin koska kevyt ei ole raskasta peltikattoa päällä näppärä pikkuruinen :D

      BMW 300-sarjan avojen moottorit ovas lähes aina rikki.

    • Anonyymi

      Minä en enää juurikaan autoile, aina asun niin lähellä kaupungin keskustaa, autosta olisi vain haittaa, mutta pyöräilen sitäkin enemmän, nytkin pitäisi vaihtaa kesäpyörä alle huomenna ehkä, etäisyydet niin pieniä että...

    • Tuttuja autoja kaikki aloituksessa mainitut, joskin kokemukseni ja mielikuvani ovat muodostuneet lähinnä varaosatiskin tältä puolelta. Tai no, onhan mulla ollut mainituista autoista Clio, Almera ja Laguna. Kuten aina sanon, niin kannattaa huomioida omat käyttötarpeet, oman lompakon paksuus, ja se että miten työkalut pysyy käsissä. Varmasti helpoimmalla pääsee jonkun Toyota Yariksen, Corollan, Avensiksen yms. kanssa mutta ne myös pitää jälleenmyyntiarvonsa varsin hyvin. Toisaalta taas vähemmän arvostetuista merkeistä voi tehdä hyviäkin löytöjä halvalla, ja ainakin Opelin, Fordin, ranskalaisten yms. ylläpito ei yleensä tule kauhean kalliiksi, vaikka pikkuvikoja monesti onkin. Jos auton ylläpito mietityttää, niin kannattaa välttää vähänkään eksoottisempia merkkejä kuten Jaguaria, Alfaa, Subarua, jenkkirautoja, Mersuja Väyrysestä eteenpäin jne.

      Omista autoistani olen omistanut ylivoimaisesti pisimpään ne kaksi W202-Mersua. Ekan noin parisen vuotta ja toisen 3v2kk. Molempien kanssa pääsi pidemmän päälle tosi helpolla, eli vikoja oli suht vähän ja pääosin helppo korjata itse jos sikseen oli. Tosin jotain raidetangonpäitä yms. vaihdatin korjaamolla että pyöränkulmat menee varmasti oikein jne. mutta ne muutamat korjaamokeikat olivat karkeasti arvioituna aina noin 20% hintaisia siitä mitä Viton korjaamokeikat yleensä tulivat maksamaan. Lagunasta on syntynyt ainakin näin alkuun jotenkin etäisesti samanlainen mielikuva kuin noista Mersuista, mutta kyllähän toi onkin suunnilleen samaa kokoluokkaa, niin ikään 1,8 bensakoneella jne. Tosin kymmenisen vuotta uudempi ja paljon paremmin varusteltu, mutta samantyylinen, rauhallisen ja leppoisan kuskin mukavuuspainotteinen auto.

      Hiacea ja Transittia on vähän hankala lähteä tähän arvioimaan, sillä ne olivat jo lähtökohtaisesti vanhoja pakuja ja siinäkin viitekehyksessä kohtuu järkyttäviä jyristimiä.

      Mutta lyödäänpä ihan totaalinen jokerikortti pöytään, mikä on ollut halvin ja helpoin autoni. Se oli Skoda Felicia, josta maksoin vuonna 2012 400e. Ajoin sillä noin vuoden päivät, mittariin kertyi 21.000 km lisää ja sinä aikana vaihdoin kahdesti öljyt, sekä pakoputken takimmaisen pöntön joka oli muistaakseni noin 40e Motonetissä. Sitä en muista tarkkaan mitä mä siitä sain, kun myin pois vuonna 2013. Todennäköisesti jotain 200-300e luokkaa. Tosin pienihän auto oli, eikä 1,3 koneella peräkärryn kiskominen ollut mitään herkkua 😁

    Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    6. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3035
    7. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3035
    8. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    9. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      3029
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3026
    Aihe