Haluaisin tietää, millaista on vauvan kanssa elämä. Haluaisimme kihlattuni kanssa kovasti vauvan, mutta emme ole vielä sitä kuitenkaan ruvenneet "tekemään".
meitä ihan suoraan sanottuna pelottaa, mitä kaikkea se tuo tullessaan. Emme pelkää etteikö rahat riittäisi tai muuta sellaista. vaan lähinnä kuinka käy parisuhteemme, jääkö meille yhteistä aikaa.
ja tärkein kysymys pelottiko teitä, niin että ajatukset vaihtelevat noin parin tunnin välein. Välillä minulle tulee vahvasti, että haluan ja kaikki on ok. ja seuraavassa hetkessä taas mietin että pitäisikö odottaa vielä muutama vuosi, jotta olis minullakin kunnon töitä ja muuta hienompaa kuin nyt.
Tiedän että haluan lapsia kuitenkin jossakin vaiheessa. olemme kuitenkin kihlattuni kanssa asuneet piakkoin 2 vuotta yhdessä ja kaikki on mennyt paremmin kuin hyvin. arkea on siis koettu.. eikä ikäkään hirveästi vaivaa (itse täytän 22, kihlattuni vuoden nuorempi) lähinnä se kypsyys. Pelkään vain, etten koskaan tule tämän valmiimmaksi ja odotan turhaan vuosia.. ja sitten se lapsi ei tulekkaan.
Tämä on niin turhauttavaa kun ei uskalla.
meitä ihan suoraan sanottuna pelottaa, mitä kaikkea se tuo tullessaan. Emme pelkää etteikö rahat riittäisi tai muuta sellaista. vaan lähinnä kuinka käy parisuhteemme, jääkö meille yhteistä aikaa.
ja tärkein kysymys pelottiko teitä, niin että ajatukset vaihtelevat noin parin tunnin välein. Välillä minulle tulee vahvasti, että haluan ja kaikki on ok. ja seuraavassa hetkessä taas mietin että pitäisikö odottaa vielä muutama vuosi, jotta olis minullakin kunnon töitä ja muuta hienompaa kuin nyt.
Tiedän että haluan lapsia kuitenkin jossakin vaiheessa. olemme kuitenkin kihlattuni kanssa asuneet piakkoin 2 vuotta yhdessä ja kaikki on mennyt paremmin kuin hyvin. arkea on siis koettu.. eikä ikäkään hirveästi vaivaa (itse täytän 22, kihlattuni vuoden nuorempi) lähinnä se kypsyys. Pelkään vain, etten koskaan tule tämän valmiimmaksi ja odotan turhaan vuosia.. ja sitten se lapsi ei tulekkaan.
Tämä on niin turhauttavaa kun ei uskalla.
Vastaukset 8
Vanhimmat
että on ristiriitaisia tunteita, mutta kyllähän se on niin että vauva muuttaa asioita aika paljon...itse ainakin kaipaan sitä aikaa kun saatiin olla mieheni kanssa ihan kaksistaan ja sitä että kun saatiin päähänpisto lähteä johonkin niin silloin sitä mentiin...
vaikka...ihana ja rakas tämä vauva on...en pois antaisi...
On ihan luonnollista että pelottaa.Kun itse odotin ensimmäistä olin 24 ja vielä synnytyssaliin mentäessä iski viimeinen paniikki että apua,voiko tämän vielä perua ja jos mä en osaakkaan hoitaa vauvaa tai unohdan sen kaupan eteen vaunuihin ja kävelen kotiin ja vasta siellä huomaan että vauva unohtui =)
Kyllä lapsi muuttaa parisuhdetta.
Varsinkin ensimmäinen lapsi muuttaa paljon koska on totuttu kulkemaan vapaasti ja kaksin.Kun lapsi syntyy niin koskaan ei enää ole 'vapaa'.Lainausmerkeissä siksi että en tarkoita että lapsi olisi hirveä riippakivi vaan että elämä on sen jälkeen täysin toisenlaista.
Mies voi tuntea itsensä ulkopuoliseksi jos nainen keskittyy vain vauvanhoitoon.Hormoonit heittelee ja on väsymystä.Vauva voi valvottaa yökaudet tai sitten nukkua kuin tukki ja olla hyvin helppohoitoinen.
Yhden lapsen kanssa kulkeminen ja liikkuminen kuitenkin on tosi helppoa ja omasta asenteesta on kiinni niin paljon miten elämänsä elää.Jotkut kokevat lapsen esteenä kaikelle muulle,toiset eivät koe niin vaikka lapsia olisi useampikin.
Kuitenkin kun sinulla on vielä mieli ailahtelevainen asian suhteen niin minusta olisi hyvä vielä odotaa muutama vuosi.Olette kuitenkin vielä niin nuoria.
Lapsi sitoo kuitenkin lopuksi ikää,sen vuoksi jokaisella lapsella pitäisi olla oikeus syntyä harkittuna ja varmasti haluttuna eikä hetken mielijohteesta.
En toki ajattelekaan että lapsi olisi "riippakivi".. ei lapsi saa olla mikään este.. eihän kukaan tekisi lapsia, jos sen kanssa eläminen olisi niin vaikeaa.
Eniten minua mietityttää juuri se, kuinka meidän elämämme muuttuu lapsen myötä. parisuhteemme on hyvä, olemme onnellisia. pelkään vain, että lapsi saa aikaan jotain sellaista joka ei olekkaan yhteiselomme kannalta hyvä asia. riitoja, mustasukkaisuutta?
vauvakuumeessa olen ollut jo vuoden, kihlattuni pyynnöstä olen vielä syönyt pillereitä. hän on epävarma kuin minäkin, mutta haluamme kuitenkin lapsia. Olemme toki nuoria ja välillä tuntuu, että odotetaan.. ja sitten taas alkaa mielessä pyörimään ajatus, että entä jos en tulekkaan raskaaksi.. jos siihen menee vuosia... enkä enää kuitenkaan nuorene.
olen myös ajatellut asiaa niin, että 9kk minulla on aikaa tottua ajatukseen lapsesta.. eikä se lapsi ole vauva ikuisesti..kasvaahan se koko ajan eikä tarvitse niitä vanhempia joka sekunti.. onpahan sitten vielä suht. nuori kun lapset on isoja.. jaksaa touhuta ja matkustella yms.
Joskushan on kuitenkin uskallettava
Riidoista sen verran että se riippuu niin paljon siitä kuinka sitä lasta ja kotia yhdessä hoidetaan vai käykö niin että se äiti hoitaa yksin sitten vauvan ja kodin ja isä mennä viilettää kavereidensa kanssa kuten ennenkuin alkuhuuman mentyä ohitse.
Tottakai tulee riitoja jos toinen huolehtii yksin ja on väsynyt eikä toisesta ole mitään apua.
Jos molemmat sitoutuvat yhtä paljon ja myös se isä osallistuu lapsenhoitoon ja jaksaa myös valvoa vauvan kanssa että äiti saa levätä niin kyllähän se vaikuttaa.
Yleensä ne riidat tulee siitä että toinen kulkee kuten ennenkin ja toinen on sdottu siihen vauvaan ja kotiin.
En kuitenkaan yleistä,on paljon miehiä jotka osallistuvat ja haluavat osallistua.Omani oli eri maata mutta ei siitä sen enempää.=)
Lapsi ei ole vauva ikuisesti,vauva-aika menee nopeammin ohi kuin huomaakaan ja se on viiden lapsen kokemuksella se helpoin vaihe =)
Moni saa paljon lapsenhoitoapua ja pääsee välillä kulkemaan ilman lastakin,mutta lapsi tarvitsee vanhempiaan kyllä ihan jatkuvasti aina aikuisuuteen asti mutta et sinä tätä tarkoittanutkaan.
Nuorena jaksaa hyvin mutta on tässä nelikymppisenä äitinä olossakin omat puolensa =)
Hienoa että pohdiskelet asiaa vakavasti.
Heippa!Kyllähän se vauvan tulo muuttaa elämää,vaikka sanotaankin että sen ei tarvitse muuttaa mitään.Mutta olet vauvassa kiinni ja se on lopun elämää luonasi.Minulla on kaksi pientä lasta ja ne ovat muuttaneet elämääni "paremmaksi".En voisi kuvitella elämääni ilman lapsia!Tottakai parisuhde joutuu välillä koville.Mutta välillä täytyy ottaa aikaa itselleen,käydä vaikka elokuvissa tmv...Kyllähän monilla mielialat vaihtelevat(ainakin tutuillani joilla on lapsia),välillä tuntuu että olisi parempi ja helpompi ilman lapsia.Toisaalta taas lapset antavat niin paljon,että kaikki muu menee sen jälkeen.En voi yleistää,mutta olen sitä mieltä että jos tunnet olevasi valmis tekemään lapsia niin siitä vaan!Mitä sitä odottamaan.Itse olen 25-vuotias ja palannut kolmen vuoden äitiyslomalta töihin ja olen ajatellut lähteä korkeakouluun...Eli eivät lapset estä sinua elämästä ja aina voi kouluttautauta tmv.lastenkin jälkeen!Anna palaa vaan ja lapsia tekemään...:)
Lapset tulee kun on niiden hetki jos on tullakseen.
Jos vielä opiskelette teinä eläisin kyllä riemukasta opiskelija elämää. Sen minkää takseen jättää sen edestään löytää.
Jos taas olette töissä ja elämä raiteillaan niin siitä vaan veronmaksajia siittämään.
kertoa että meidän alamäki alkoi raskausaikana. Lapsi on enemmän kuin toivottu (tehtiin häntä 2v) ja rakastamme häntä kuin järjettömät, mutta suhteemme kärsii! Avioero vireillä....Ei se lapsen syy tietenkään ole, emme vain osaa hoitaa suhdetta enään. Mies on tuppisuu ja sellaisena pysyy josko vai pahenee!
Minäkin ajattelin raskausaikana, että mitenköhän meidän sitten käy. En pelännyt eroa tai muuta sellaista, mutta tuli vaan mietittyä, että miten se kaikki sitten muuttuu. Mies kun ei koskaan ole ollut kauhean kova puhumaan, ja minä taas puhua pälpättäisin koko ajan...Niin ajattelin, että käyköhän niin, että mies ei sitten puhu sitä vähääkään, vaikka lapsen asioista pitäisi puhua yms.
Ja se oman vapauden menettämisen pelko oli myös taustalla, mutta olimme pitkään jo halunneet lasta, joten ei sillä ollut niin kovin suurta merkitystä.
Mutta kävikin niin, että mies puhua pälpättää!!!On ihan tohkeissaan kaikesta vauvaan liittyvästä, ja sanoi itsekin, että vauva on tuonut meitä lähemmäksi toisiamme ja, että puhutaan nykyään paljon enemmän kuin ennen.
Ja se vapauden menettäminen... Ei tunnu missään! Olen aina ollut todella itsenäinen, mutta kyllä vauvan kanssa voi puuhailla samoja asioita kuin ennenkin. Tosin nyt pitää suunnitella enemmän, ei voi lähteä niin vain...
Meidän vauva on nyt 2 kk, eikä olla häntä vielä hoitoon viety, että oltais kahestaan päästy jonnekin. Mutta ei ole kyllä ollut tarvistakaan. Meille ihania hetkiä on ne, kun saa maata kahdestaan vähän aikaa sohvalla, kun vauva nukkuu...
Mutta täytyy sanoa, että ei sitä ymmärrä kuinka paljon vauva todellisuudessa muuttaa elämää, kuin vasta sitten kun se vauva on tullut taloon. Alkuun tietysti saattaa tuntua, että ei tämä suju, ja se on niin sitovaa, mutta kun siihen "kasvaa" niin kyllä se siitä! Oma lapsi on parasta mitä maailmassa voi olla!