Olen 31 v. nainen. Opiskelen. Harmittaa kun haluaisin mennä tekemään 2.5 kuukauden työharjoittelun kumppanini kotikaupunkiin, joka on noin reilun 200 kilometrin päässä tästä omasta kodistani. Kumppanini on lupaillut myös asunnon järjestyvän siksi aikaa (hän itse asuu vielä vanhemmillaan).
Ongelma on se, että en usko, että äitini asiaa hyväksyy. Tiedän, että tämä on naurettavaa.
Olen kuitenkin huolissani äitini pärjäämisestä ja kuinka suruissaan hän olisi. Äitini on kyllä vielä nuori, 60v. Minun olisi helpompi lähteä jos tietäisin että joku pitäisi sen aikaa huolta äidistäni. Kävisi ainakin välillä katsomassa. Mutta ei ole kertakaikkiaan ketään ketä pyytäisi eikä rahaa palkata mitään hoitajaa. Äiti on muuten kunnossa, mutta paljon tuki- ja liikuntaelinvaivoja (esim. imurointi ei onnistu, kun selkä kipeytyy) eikä jaksa tehdä ison omakotitalon töitä.
Minulle tämä olisi mahdollisuus päästä hetkeksi toiseen ympäristöön, vaihtelua ja mahdollisuus tutustua kumppaniinikin paremmin (suhteemme on tuore), koska tällä hetkellä näemme välimatkan takia vain noin 4-6 viikon välein. Kumppanini on sanonut useamman kerran, että enkö voisi tehdä sitä työharjoittelua täällä hänen kotikaupungissa ja vinkkasi hiljattain yhdestä paikasta.
En uskalla edes puhua äidilleni näistä ajatuksistani. Isäni on kuollut ja minä olen sen jälkeen hoitanut äitiäni ja äidin kaikki asiat, kaikki vastuu on langennut minulle, sillä äitini ei ymmärrä mitään esim. tietokoneen käytöstä ja kuinka sillä maksetaan laskuja. Tavallaan teen nyt sen mitä isäni teki ja olen välillä todella kyllästynyt tilanteeseen. Minulla on myös sisko, mutta hän ei ole äitini kanssa missään tekemisissä ja olen katkera hänelle, että joudun kaikki yksin tekemään. Myös kaikki säästöni on mennyt äidin laskuihin ja äiti on tosi köyhä. Juodun jatkuvasti siirtämään tililtäni rahaa hänelle (saan nykyään enää vain opintotuen).
Kun olen äidille joskus sanonut, että en jaksaisi tällaista niin hän on sanonut, että "minun kuolemaaniko te tässä odotatte, kai pitäisi kuolla pois niin pääsette minusta ettei tarvitse valittaa".
Ongelma on se, että en usko, että äitini asiaa hyväksyy. Tiedän, että tämä on naurettavaa.
Olen kuitenkin huolissani äitini pärjäämisestä ja kuinka suruissaan hän olisi. Äitini on kyllä vielä nuori, 60v. Minun olisi helpompi lähteä jos tietäisin että joku pitäisi sen aikaa huolta äidistäni. Kävisi ainakin välillä katsomassa. Mutta ei ole kertakaikkiaan ketään ketä pyytäisi eikä rahaa palkata mitään hoitajaa. Äiti on muuten kunnossa, mutta paljon tuki- ja liikuntaelinvaivoja (esim. imurointi ei onnistu, kun selkä kipeytyy) eikä jaksa tehdä ison omakotitalon töitä.
Minulle tämä olisi mahdollisuus päästä hetkeksi toiseen ympäristöön, vaihtelua ja mahdollisuus tutustua kumppaniinikin paremmin (suhteemme on tuore), koska tällä hetkellä näemme välimatkan takia vain noin 4-6 viikon välein. Kumppanini on sanonut useamman kerran, että enkö voisi tehdä sitä työharjoittelua täällä hänen kotikaupungissa ja vinkkasi hiljattain yhdestä paikasta.
En uskalla edes puhua äidilleni näistä ajatuksistani. Isäni on kuollut ja minä olen sen jälkeen hoitanut äitiäni ja äidin kaikki asiat, kaikki vastuu on langennut minulle, sillä äitini ei ymmärrä mitään esim. tietokoneen käytöstä ja kuinka sillä maksetaan laskuja. Tavallaan teen nyt sen mitä isäni teki ja olen välillä todella kyllästynyt tilanteeseen. Minulla on myös sisko, mutta hän ei ole äitini kanssa missään tekemisissä ja olen katkera hänelle, että joudun kaikki yksin tekemään. Myös kaikki säästöni on mennyt äidin laskuihin ja äiti on tosi köyhä. Juodun jatkuvasti siirtämään tililtäni rahaa hänelle (saan nykyään enää vain opintotuen).
Kun olen äidille joskus sanonut, että en jaksaisi tällaista niin hän on sanonut, että "minun kuolemaaniko te tässä odotatte, kai pitäisi kuolla pois niin pääsette minusta ettei tarvitse valittaa".
Vastaukset 3
Vanhimmat
Voi hyvä nainen, onko äitisi kehitysvammainen? Kyllä kuulostaa aika laiskalta ihmiseltä. Hän voi hakeutua esim. KELA.n kuntoutukseen (ilmainen) erikoislääkärin lähetteellä. Äitisi on läheisriippuvainen, mutta niin olt sinäkin. Mieti nyt: kauanko sinulla on kumppani, kun olet vielä "äidin tississä kiinni ". Siivoojan hän saa palkattua, omakotitalosta voi muuttaa kerrostaloon jne. Sinä olet palkkaton piikka äidillesi.Jos hän oikeasti ei pärjää ilman hoitoa, niin soita kuntasi kotihoitoon ja pyydä käymään. Entä onko äitisi hakenut toimeentulotukea, vai saaako hän työttömyyskorvausta tai eläkettä. Anna äitisi ottaa nokkiinsa ja vastuu omasta elämästään.
Äitisi on onnistunuthirveän hyvin vyöryttämään niskaasi syylliyyden taakan!
Hänellä on vielä reilut 30 vuotta elinikää. Sensijaan että sinä teet hänelle aivan kaiken valmiiksi, toimisit paljon viisaammin jos opettaisit hänelle kuinka omat asiat hoidetaan,
Tietokoneen käyttö ja netissä toimiminen EI ole aivokirurgiaa. Äitisi aivan varmasti oppii sen jos haluaa. Mutta niin kauan kun sinä ruokit hänen “ vammaisuuttaan” hänellä ei ole halua eikä tarvetta yrittää tehdä yhtikäs mitään itse.
Liikkumavammaisille on pörätuolit ja rullaattorit.
Lähes jokaisella, nuoremmillakin, on nikamakulumia, eikä se ole esteenä itsenäiseen toimintaan.
Eiköhân teillä kummallakin suurin syy saamattomuuteen ole korvien välissä!
Kaikella kunnioituksella, kiitokset sinulle että huolehdit äidistäsi, mutta voit tehdä sen paljon tehokkaammin kun opetat äitisi toimimaan itsenäisesti. Ajattele että jos sinä et ( tapaturma, kuolema) kykenisikääen tekemään kaiken äidillesi, kuinka hän sitten pärjäisi seuraavat 30 vuotta?!
Miten menee?
Oletko saanut äitisi liikkeelle ja toimimaan itse?
Mene ihmeessä harjoittelupaikkaan.
Äitisi on aikuinen ihminen ja jos ei ole osannut toimia aikaisemmin ja hoitaa omia asioitaan, niin on lopultakin aika tehdä se nyt.
Kunnassa on paljon palveluja ja auttavat.
Sinulla on oma nuori elämä edessä.
Tottakai on hieno asia että olet auttanut äitiäsi, mutta nyt hän saa oppia itse elämään itsenäisesti.
Se on pelkästään hyvä hänelle itselleen!
Kun menee pankkiin, niin opettavat siellä miten maksetaan itse laskut!