Pakko vuodattaa nyt jonnekkin itku silmässä.
Mulla on kokoajan olo että mun syntymä oli virhe.
Synnyin perheeseen jossa äiti ja isä riiteli melkein jatkuvasti. Se riita alkoi yleensä niin että äiti alkaa nalkuttamaan ja haukkumaan isää kun sillä on draaman-nälkä ja keskiyölläkin jouduin välillä kuuntelemaan äidin mielenvikaista ulvomista, äiti ei yhtään piitannut siitä että mulla ja isällä aamulla aikanen herätys kouluun/töihin. Raivareissaan äiti yleensä löi myös oviin ja seiniin reikiä, joita sitten peiteltiin julisteilla kun mulla kävi ystäviä kylässä. Ynnä muuta sairasta shittiä. Mulla ei myöskään ollut mitään rajoja. Tälläistä oli koko mun lapsuus.
Isän puolelta en isovanhempia kerennyt edes kunnolla tuntea, ukki kuoli ennen mun syntymää ja mummo kuoli kun olin 8v. Kuolema niittänyt muutenkin traagisesti nuorena monen ihmisen hengen tässä suvussa, mummo joutui hautaamaan 3 lastaan 4 lapsesta ennen omaa kuolemaansa ja ainut lapsista joka jäi henkiin on mun isä ja siitäkin tuli alkoholisti ja päätyi p.askamaiseen parisuhteeseen mun äidin kanssa, sellaseen parisuhteeseen jossa kummatkaan raukka reppanat ei osaa/kykene ottamaan eroa vaikka ovat toisilleen niin luonteiltaan epäsopiva pari kuin olla ja voi! Sukukiroukselta alkaa tuntumaan tämä että lähes kaikkien asiat menee tässä suvussa päin helvettiä, joten sitten minunkin yllätys yllätys, paljon yksinäisyyttä ja sen seurauksena myös pieni suku.
Mulla alkoi nuorena murrosikä ja 11v mulla lähti oikeen kunnolla elämä lapasesta! Mulla on aina ollut tarve olla jotain suurta, mutta kävikin niin että kompastuin vaan omiin jalkoihini omaa tyhmyyttäni. Aloin seurustelemaan useiden kanssa, iskin varattuja, puhuin muista seläntakana pahaa ja levittelin salaisuuksia. Näistä sitten seurasi h.uoran maine ja rajua kiusaamista ylä-asteen ajan. Ylä-asteen jälkeen mun elämään tuli pari vuotta vanhempi jätkä, joka alkoi kohtelemaan myös mua kurjasti kun sai kuulla miten vihattu ihminen oon. Oon kokenut kaikki henkisen väkivallan muodot ja vähän myös fyysistä väkivaltaa!
Se että joutuu kokemaan vuosia henkistä väkivaltaa ja on tosi stressaantunut, vei multa terveyden. Jota oon nyt koittanut vuosien ajan hankkia epätoivoisesti takaisin, on siis henkistä ja fyysistä kremppaa. Enkä tiedä tulenko koskaan enää olemaan terve, menin tämän vuoden maaliskuussa myös satuttamaan kovassa ahdistuksessa joka oli ollut jo kuukauden ajan päällä eikä tuntunut laukeavan millään muilla keinoin niin että saatoin aiheuttaa itselleni pysyvän sulkijalihasvaurion. Enkä mä enää kestä, enkä jaksa tälläistä elämää jos tää mun terveyden takaisin taistelu päättyy siihen että onnistuin lisää pilaamaan jälleen kerran terveyttäni ja pysyvän vaurion aiheuttaja on minä itse!
16v jo jouduin muuttamaan vanhempien luota pois, kun ei mahduttu enää saman katon alle, jahtasin äitiä jopa veitsen kanssa ja syytin häntä mun elämän pilaamisesta. Enkä pystynyt pienellä paikkakunnalla liikkumaan enää minnekkään 4 seinän sisältä huonon maineen ja kiusaajien takia. Tän tekstin alusta löytyy se syy miks syytin, mulla oli niin epänormaali lapsuus että huhheijaa! Välillä mietin että jos mulla ois ollu normaali perhe sellanen jossa äiti ei riehu hullun lailla, isä ei juo joka ilta olutta ja kiusaa henkisesti äitiä, olisi ollut rajat niin oisinko käyttäytynyt tuolla tavalla mitä käyttäydyin? Joo kaikkea ei voi pistää muiden syyksi, omassakin persoonassani on vikaa, mutta kyllähän se varmasti paljon vaikuttaa minkälaisen kasvualustan saa ja se myös määrittää osittain sen miten tasapainoinen ihmisestä kasvaa henkisesti. Niin kun mä pienestä pitäen sain katsoa k16 ja k18 ohjelmia/leffoja joissa varmasti oli sellasia asioita jotka ei sovellu lapsen silmille niin jos en ois saanut katsoa niin olisinko alkanut mielyttämään poikia jo 11v seksuaalisesti? otin varmasti osittain mallia näistä ohjelmista ja leffoista... mun luonne on kyllä aikuisenakin sellanen että tykkään flirttailusta yms mutta olisinko osannut hallita paremmin seksuaalisuuttani jos mulla ois ollut normaali lapsuus?? ainoana lapsena totuin myös saamaan kaiken mitä halusin, joten emmä piitannut myöskään siitä jos joku poika oli varattu, mä otin mitä haluan.
Tajusin jo 7-luokan aikana kun 7-luokkaa oli kestänyt syksystä jouluun että mitä mun ois pitänyt tehdä toisin ja sen jälkeen en enää ookkaan käyttäytynyt typerästi, otin viimeisen kerran opiksi mun virheistä, mutta siitä huolimatta kidutus (kiusaaminen) jatkui vieden mun terveyden!
Mä olin sellanen neitsyt h.uora ja olen 24-vuotiaana edelleen neitsyt. En haluaisi olla, mUusimmat viestitutta ei minusta ole seurustelemaan tai harrastamaan kenenkään kanssa seksiä tässä terveydentilassa. Eristäytynyt olen 9v ajan jo. Avohoitopotilas olen myöskin tällä taustalla. Työtön ja ilman ammattia koska kiusaamisen takia keskeytin opiskelun.
Jos mulla ei ois tätä taustaa niin en todennäköisesti olisi sekaisin vaan eläisin tälläkin hetkellä sitä mun unelma-elämää johon kuuluu terveys, aviomies, lapset, ystävät, työ.
Mulla on kokoajan olo että mun syntymä oli virhe.
Synnyin perheeseen jossa äiti ja isä riiteli melkein jatkuvasti. Se riita alkoi yleensä niin että äiti alkaa nalkuttamaan ja haukkumaan isää kun sillä on draaman-nälkä ja keskiyölläkin jouduin välillä kuuntelemaan äidin mielenvikaista ulvomista, äiti ei yhtään piitannut siitä että mulla ja isällä aamulla aikanen herätys kouluun/töihin. Raivareissaan äiti yleensä löi myös oviin ja seiniin reikiä, joita sitten peiteltiin julisteilla kun mulla kävi ystäviä kylässä. Ynnä muuta sairasta shittiä. Mulla ei myöskään ollut mitään rajoja. Tälläistä oli koko mun lapsuus.
Isän puolelta en isovanhempia kerennyt edes kunnolla tuntea, ukki kuoli ennen mun syntymää ja mummo kuoli kun olin 8v. Kuolema niittänyt muutenkin traagisesti nuorena monen ihmisen hengen tässä suvussa, mummo joutui hautaamaan 3 lastaan 4 lapsesta ennen omaa kuolemaansa ja ainut lapsista joka jäi henkiin on mun isä ja siitäkin tuli alkoholisti ja päätyi p.askamaiseen parisuhteeseen mun äidin kanssa, sellaseen parisuhteeseen jossa kummatkaan raukka reppanat ei osaa/kykene ottamaan eroa vaikka ovat toisilleen niin luonteiltaan epäsopiva pari kuin olla ja voi! Sukukiroukselta alkaa tuntumaan tämä että lähes kaikkien asiat menee tässä suvussa päin helvettiä, joten sitten minunkin yllätys yllätys, paljon yksinäisyyttä ja sen seurauksena myös pieni suku.
Mulla alkoi nuorena murrosikä ja 11v mulla lähti oikeen kunnolla elämä lapasesta! Mulla on aina ollut tarve olla jotain suurta, mutta kävikin niin että kompastuin vaan omiin jalkoihini omaa tyhmyyttäni. Aloin seurustelemaan useiden kanssa, iskin varattuja, puhuin muista seläntakana pahaa ja levittelin salaisuuksia. Näistä sitten seurasi h.uoran maine ja rajua kiusaamista ylä-asteen ajan. Ylä-asteen jälkeen mun elämään tuli pari vuotta vanhempi jätkä, joka alkoi kohtelemaan myös mua kurjasti kun sai kuulla miten vihattu ihminen oon. Oon kokenut kaikki henkisen väkivallan muodot ja vähän myös fyysistä väkivaltaa!
Se että joutuu kokemaan vuosia henkistä väkivaltaa ja on tosi stressaantunut, vei multa terveyden. Jota oon nyt koittanut vuosien ajan hankkia epätoivoisesti takaisin, on siis henkistä ja fyysistä kremppaa. Enkä tiedä tulenko koskaan enää olemaan terve, menin tämän vuoden maaliskuussa myös satuttamaan kovassa ahdistuksessa joka oli ollut jo kuukauden ajan päällä eikä tuntunut laukeavan millään muilla keinoin niin että saatoin aiheuttaa itselleni pysyvän sulkijalihasvaurion. Enkä mä enää kestä, enkä jaksa tälläistä elämää jos tää mun terveyden takaisin taistelu päättyy siihen että onnistuin lisää pilaamaan jälleen kerran terveyttäni ja pysyvän vaurion aiheuttaja on minä itse!
16v jo jouduin muuttamaan vanhempien luota pois, kun ei mahduttu enää saman katon alle, jahtasin äitiä jopa veitsen kanssa ja syytin häntä mun elämän pilaamisesta. Enkä pystynyt pienellä paikkakunnalla liikkumaan enää minnekkään 4 seinän sisältä huonon maineen ja kiusaajien takia. Tän tekstin alusta löytyy se syy miks syytin, mulla oli niin epänormaali lapsuus että huhheijaa! Välillä mietin että jos mulla ois ollu normaali perhe sellanen jossa äiti ei riehu hullun lailla, isä ei juo joka ilta olutta ja kiusaa henkisesti äitiä, olisi ollut rajat niin oisinko käyttäytynyt tuolla tavalla mitä käyttäydyin? Joo kaikkea ei voi pistää muiden syyksi, omassakin persoonassani on vikaa, mutta kyllähän se varmasti paljon vaikuttaa minkälaisen kasvualustan saa ja se myös määrittää osittain sen miten tasapainoinen ihmisestä kasvaa henkisesti. Niin kun mä pienestä pitäen sain katsoa k16 ja k18 ohjelmia/leffoja joissa varmasti oli sellasia asioita jotka ei sovellu lapsen silmille niin jos en ois saanut katsoa niin olisinko alkanut mielyttämään poikia jo 11v seksuaalisesti? otin varmasti osittain mallia näistä ohjelmista ja leffoista... mun luonne on kyllä aikuisenakin sellanen että tykkään flirttailusta yms mutta olisinko osannut hallita paremmin seksuaalisuuttani jos mulla ois ollut normaali lapsuus?? ainoana lapsena totuin myös saamaan kaiken mitä halusin, joten emmä piitannut myöskään siitä jos joku poika oli varattu, mä otin mitä haluan.
Tajusin jo 7-luokan aikana kun 7-luokkaa oli kestänyt syksystä jouluun että mitä mun ois pitänyt tehdä toisin ja sen jälkeen en enää ookkaan käyttäytynyt typerästi, otin viimeisen kerran opiksi mun virheistä, mutta siitä huolimatta kidutus (kiusaaminen) jatkui vieden mun terveyden!
Mä olin sellanen neitsyt h.uora ja olen 24-vuotiaana edelleen neitsyt. En haluaisi olla, mUusimmat viestitutta ei minusta ole seurustelemaan tai harrastamaan kenenkään kanssa seksiä tässä terveydentilassa. Eristäytynyt olen 9v ajan jo. Avohoitopotilas olen myöskin tällä taustalla. Työtön ja ilman ammattia koska kiusaamisen takia keskeytin opiskelun.
Jos mulla ei ois tätä taustaa niin en todennäköisesti olisi sekaisin vaan eläisin tälläkin hetkellä sitä mun unelma-elämää johon kuuluu terveys, aviomies, lapset, ystävät, työ.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Sori tekstissä kävi pieni sekaannus, tuon yhden kohdan pitäisi mennä näin
" En haluaisi olla, mutta minusta ei ole seurustelemaan tai harrastamaan kenenkään kanssa seksiä tässä terveydentilassa. "
Mun elämä on pilalla. Pienten virheiden takia, lapsena tehtyjen, kuulemma sellaisten joita tekee moni muukin että säätää poikien ja tyttöjen kanssa ja kaikki ollaan varmasti joskus puhuttu seläntakana pahaa toisista! Oliko kaikki tän arvosta että piti pilata mun elämä, miten ois vaikka armo? Mä osaan olla v.ittumainen ihminen, mutta mä en kuitenkaan lyö, enkä tapa tai raiskaa ja suurimmaksi osaksi olen avoin ja empaattinen ihminen. Väärinymmärretty monella tavalla ja kyllä, olen myös pahoillani tekemistä virheistäni. Mulla on palaneet sillat poikki jokaiseen suuntaan, vanhempien kanssa ( ei oo ollut muuta ratkaisua kuin päästä aikuisiällä sairaista vanhemmista eroon ) , äidin puolelta oleviin isovanhempiin laitoin välit poikki jo 12v kun heillä oli tapana pakottaa minut mummolaan ja raivosivat helposti millon mistäkin naama punaisena ja löivät mua.
Mietin että minkä takia edes hengitän? joo, mä en uskalla tehdä itsemurhaa. Mutta mikä järki että universumi antaa tälläisen ihmisen edes hengittää täällä maapallon päällä? Mikä on mun elämän tarkoitus? Tulisi jo sairaskohtaus ja korjaisi minut pois.
Elämä on paskaa. Sulla kyllä aika erikoispaskan kuulonen. Mut
voihan sitä viettää vaikka lopunikänsä hellien itse itseänsä ja unohtaa ne muut ja niiden touhut. Jotain filmirullaa kun rupee pukkaa ja huomaa et on kieriskelly jossain ahdistuksissaan pari päivää voi ihan yhtä hyvin lähteä johonkin metsään kävelylle, kuunnella musiikkia ja ihmetellä muuta maailmaa. Se ainakin on itsensä murhaamista parempi vaihtoehto. Kannattaa kokeilla myös auringon nousija ja laskuja. Yöllä kun lähtee pimeimpään aikaan rämpimään kalliolle ja odottelemaan valontuloa siinäkin sielu hoituu. Hyvät retkeilykamppet, kengät,vettä,joku lamppu. kännykän voi jättää kotiin ja ottaa kamera haltuun. tai sit ei. eväiden mussutusta whateveriä -kaikkee sellaista mihin ei tarvita niitä muita ja niiden mielipiteitä. Suomen sisäisesti on melko helppo vaihtaa paikkakuntaa. työ-koulupaikka ja touhuumaan muualle. kohtele itteäs niiku haluaisit et muut kohtelee sua. ei niinku ne kohtelee. niiden pääviat on niiden ongelma ja sä voit tehdä elämästäs sellasen ku haluut.
Pyydät armoa. Ymmärrätkö että sun pitää itse antaa itsellesi se armo?
Ihmiset kohtelevat toisia huonosti. Se kehen sattuu eniten, saa eniten elämän ruoskasta.
Elämä ei ole reilua.
Sinun täytyy kuitenkin itse antaa itsellesi anteeksi. Sitten sun pitää itse auttaa itseäsi.
Hankit koulutuksen. Käyt koulusi niin hyvin kuin pystyt. Vihasi sijaan suuntaat tarmosi siihen koulutkseen, on se mikä tahansa.
Jos saat raivonpuuskia, pistät sen raivon kuvitteelliseen ilmapalloon ja päästät sen menemään.
Otat koulukirjan ja syvennnyt siihen. Saat muuta ajateltavaa.
Tie on karu mut, itsetuntosi takia tarvitset onnistumisia. kukaan ei tule onnistumaan puolestasi.
Mut satuttajillesi voit osoittaa että sä onnistut. Ota se kostona.
exä rikko mut henkisesti, sukunsa avulla. Olin ihan palasina, kun exä halusi loppusilauksen erona. Mulla ei ollut töitä, ei rahaa, en tiennyt miten voisin ikinä selvitä.
Olin 30v kuunnellut pelkkää paskaa. Uskoin itsekin jo olevani pelkkää jätettä.
Mut mä kuin pakolla aloin tekemään asioita parempaan suuntaan. sain kun sainkin työn, ja pian sain tukihenkilönkin, johon rakastuinkin.
Nyt mulla on ihana rakas, rahaakin riittävästi normi elämään.
Paras kosto satuttajilleni on se että, mä olen onnellinen. Voin nähdä sen pahennuksen exän sukulaisten kasvoilla.
Ex anoppi kun yritti udella uudesta rakkaasta. Sanoin: Huonolle en kelvannut, joten tyydyin parhaaseen, sukua myöten.
Kerrot saavasi apua, mutta et sitä minkälaatuista. Selvästi olisit traumaterapian tarpeessa, sillä olet traumatisoitunut jo varhain.
Yksi asia mikä sinun täytyisi ehdottomasti oppia ja sisäistää, että ET ole syyllinen yhtään mihinkään! Et ole pyytänyt saada syntyä siihen perheeseen niille vanhemmille jotka eivät ole vanhemman tehtäväänsä suorittaa. Et ole saanut terveitä eväitä matkaan. Et ole saanut perusturvallisuutta joka on pienen lapsen perustarve.
Puhu tästä sille taholle josta apua nyt saat. En tiedä miten Suomessa on mahdollista kunnollista pitempiaikaista traumaterapiaa saada, koska asun ulkomailla. Tiedän kuitenkin että kaikki siellä on nykyään kiven takana, valitettavasti.
Voisit tutustua https://tukinet.net/teemat/. Sieltä on mahdollista hankkia esim. netti-vertaistuki, tai osallistua moniin keskusteluryhmiin joita sieltä löytyy. Aloita vaikka siitä. En oikein osaa neuvoa mutta https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/apua-netissa/ tarjoaa myös apua ja linkkejä eri auttamistahoihin. Netistä löytyy muitakin, selaile ja etsi
Älä jää yksin vaikka tuntuukin että tie nousee pystyyn eikä valoa näy mistään. Tiedän omasta kokemuksesta että hyvinkin rajuista kokemuksista voi nousta. Voimia sinulle.
Joo välillä mulla on sekava olo senkin takia että onko mulla oikeutta syyttää vanhempiani ja isovanhempiani kun he ovat tehneet myös hyviä asioita. Aina ollut kotona ruokaa, ainoana lapsena sain rahallisesti kaiken mitä halusin ja tarvitsin, kun vanhemmista ei ollut huolehtimaan minusta kun olin pieni niin mummo hoiti minut täyspäiväisesti. Mutta samaan aikaan mulla ei ollut kotona mitään rajoja, esim ylä-aste ikäisenä tulin aamuyöllä kotiin ja kerran kännissä oksennukset rinnuksilla ja isää aukaisi oven ja nauroi vaan tilanteelle, sain myös rahaa vaikka tiesivät että se menee alkoholiin... Mummolassa oli puolestaan tiukat rajat. Että olenko liian itsekäs ja henkisesti ruma ihminen kun syytän että mulla on ollut huono lapsuus?
Lopeta syyttelemästä ketään, itseäsi mukaan luien. Se ei auta yhtään. Tapahtunut mikä tapahtunut.
Nyt katse eteenpäin! Kuinka voisit vaihtaa koulua eri paikkakunnalle. Voisit aloittaa aivan uusien ihmisten seassa. Ihmiset jotka eivät tiedä sinusta mitään. Voit olla kohtelias ja ystävâllinen heille. Hankkia uudet harrastukset, alkaa vapaaaikanasi ottaa työpaikan tai lisää harrastuksia. Mene vain rohkeasti muiden ryhmiin, ei ne sinua syö!
Tärkeintä on että et jää jauhamaan tapahtumia kuin vanhaa purukumia vaan otat itsellesi mielekkäämpää tekemistä joka saa innostuksesi uusiin asioihin heräämään ja vie sinua niin henkisesti kuin fyysisestikin eteenpäin.
Tuttua tarinaa. Saman tyyppiset lähtökohdat.
Sodan lopulla ei toivottu lapsi jonka sain tuntea nahoissani ja kuulla riittävän usein.
Vanhempani tappelivat usein ja riiitelivät päivittäin.
Kaikesta syytettiin minua. "Jos tuota ei olisi niin- - ". Itkin katkerasti lukuisia kertoja.
Alle kouluikäisestä alkaen minulle teettiin kaikkia töitä joihin vain pystyin.
8 vuotta vanhemmalta veljeltäni ei vaadittu mitään. Ei lumitöitä, ei halkokuuria, ei veden kantoa, ei edes puutarhapuskista marjojen keräämistä.
Mikään mitä tein, ei ollut riittävän hyvää. Yhtenä vuotena minut haukuttiin pystyyn kun en ollutkaan kansakoululuokkani paras vaan ainostaan kakkonen.
14 v alkaen olin kaikki kesälomat kokoaikaisssa työssä päivästä päivään ja tietenkin tilipussi oli annettava myrkkyä tihkuvalle äidilleni avaamattomana.
Jatkuva vähättely ja mollaaminen sai aikaan päätökseni, että heti intin vapaaehtoisen suorittamisen jälkeen häivyin Ruotsiin.
Ajelehdin vuosikaudet ilman päämäärää kunnes kouluttauduin ja vakiinnuin.
50v hääpäivämme tulee syyskuussa. Molemmat lapsemme ovat akateemisissa ammateissaan va vaimoni kokee itsensä tärkeäksi saadessaan kutsuja lastenlapsiemme viihdyttäjäksi muutaman sadan kilometrin päähän.
Missään vaiheessa äitini ei hyväksynyt edes lapsenlapsiaan jotka olivat syntyneet "väärään" perheeseen. Meille.
Hyväkäytöksisiä, l-putken ylioppilaita jotka saivat matematiikka stipendit ja aloittivat korkeakouluopintonsa suoraan rahoittaen itse opiskelunsa.
Olen ihmetellyt miten minusta kuitenkin kehittyi yhteiskuntakelpoinen veronmaksaja ollen vielä sikamaisen tyytyväinen itsenäisenä elettyyn elämään ja varsinkin näihin pariin kymmeneen eläkeläisvuoteen.
Ilmoituksesta ja mahdollisuudesta huolimatta en mennyt sen puolueellisen myrkynkylväjän kuolinvuoteellekaan. En välittänyt muodollisuudesta enkä halunnut teeskennellä!