Haluaisin vain kysyä että tietääkö tai tunteeko kukaan sellaista ihmistä joka olisi hakenyt apua väkivaltaisuuteensa tai parantunut siitä? Muuttumis tarinoita kuulee niin harvoin että alkaa kohta usko mennä.
Onko kukaan muuttunut?
minä vain
5678
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
vaikka ei ole kokemusta tällaisista asioista.
Kai niitä parantumisia aina vähän on, mutta tuskin kannattaa varsinkaan henkensä kaupalla odottaa mahdollista parantumista.
Vastatkoon joku jolla on kokemusta.
parantumis mahdollisuus on jos itsellä on tahtoa. Itselläni läpsiminen, töniminen, tavaroiden paiskominen jäivät historiaan (aikaa mennyt 2,5 vuotta viimeisestä teosta) terapian avulla. Oli itselle kova paikka myöntää että tarvii apua mutta kun ei jaksanut enää sitä pahaa oloa eikä se helpottanut vaikka kuin "mekkaloi" oli apua haettava.
Avun hakuun minua kannusti taannoin perhetuttu, joka osasi opastaa minua avun hakemisessa, voi olla et apu olisi muuten jäänyt hakematta.
vielä tohon väkivaltaisuuteen, että pahin tekemäni oli kaverin nenän murtumisen aiheuttaminen. Kysymyksestäsi ei käynyt selvi kuin raa'asta väkivaltaisuudesta parantumisesta kyselit.
Mulla tuli aluksi jostain selkänahasta kiukustuessani lapsen tekemisistä mieli tukistaa rajummin tai läpsästä lasta. Ja hirvee kankkunen. Vaimon asenne oli ehdoton ei ja sekin osaltaan auttoi että aloin itse käydä läpi vaihtoehtoja reagoinnin muuttumiselle. Olen koittanut kehittyä siihen suuntaa etten edes suuttuisi lainkaan oli tilanne mikä hyvänsä. Kun ei suostu edes lievästi tukistamaan tai mihinkään muuhunkaan lievään on helpoin pysyä ja päästää ongelmasta eroon. Tällaisen kannattaa lukea vaikka itsetuntoon ja itsetuntemukseen liittyvää kirjallisuutta. Jos ei saa heti tsempattua itseään terapiaan. Tsemppiä t: onnellinen ettei lasten tarvi pelätä ja itse osaan nykyään olla monesta uudesta asiasta iloinen.
Olisin kysynyt,että mistä sinä sait apua itsesi hillitsemiseen?Kävitkö minkälaisessa terapiassa?Kunnallisessa vai jossain muussa?Itse olen myös ottanut askeleen omassa tilanteessani ja käynyt psykiatrisen sairaanhoitajan juttusilla.Ensi tapaamisella mietitään jatkoa,että mikä olisi sopiva paikka.Miten esim.perheneuvola,onko kellään kokemusta siitä?
Olisin tosi kiitollinen kaikista kommenteista ja vinkeistä.Tää on arka aihe,mutta tosi lohdullista ja tärkeää,että voi jakaa edes jollain lailla tämmösiä kipeitä asioita toisten kanssa ja saada apua ja toivoa:):)