Onko tuttua?
Olen viime aikoina joutunut toistuvasti tilille aikaisemmista sanomisistani, jopa vuosien takaisista. En itse näitä kaikkia voi edes muistaa, mutta kertaus on opintojen äiti ja kierre tuntuu syvenevän koko ajan. Yhteisestä menneisyydestä ei tunnu kohta löytyvän mitään ilonaiheita.
Tuntuu kuin tästä olisi tullut ehtymätön pankki, vaikka kaikki vanhat sanomiset selittäisi kuinka huolellisesti ja puhuisi tilille mahdollisimman vähän uutta saldoa. Tai vaikenisi kokonaan. Vanhojen sanomisten selitykset muistetaan vain hetken, kun ne kohta pulpahtavat taas uudelleen esille.
Voi kuvitella, millainen saldo olisi kertynyt kymmenien vuosien päästä, vaikka uudet lausunnot hioisi niin huolellisesti, että poliitikoillakin olisi oppimista.
Kertokaapa miten tällaisesta kuluttavasta ja hedelmättömästä jankutuksesta voi päästä eroon? Onko tämä kaikille naisille ominaista? Mikähän tässä voi olla vaikuttimena? Vai haetaanko tässä ns. etäisyyttä?
P.S. Nainen on muuten erinomaisen vastustamaton ja ylittämättömän ihana.
Olen viime aikoina joutunut toistuvasti tilille aikaisemmista sanomisistani, jopa vuosien takaisista. En itse näitä kaikkia voi edes muistaa, mutta kertaus on opintojen äiti ja kierre tuntuu syvenevän koko ajan. Yhteisestä menneisyydestä ei tunnu kohta löytyvän mitään ilonaiheita.
Tuntuu kuin tästä olisi tullut ehtymätön pankki, vaikka kaikki vanhat sanomiset selittäisi kuinka huolellisesti ja puhuisi tilille mahdollisimman vähän uutta saldoa. Tai vaikenisi kokonaan. Vanhojen sanomisten selitykset muistetaan vain hetken, kun ne kohta pulpahtavat taas uudelleen esille.
Voi kuvitella, millainen saldo olisi kertynyt kymmenien vuosien päästä, vaikka uudet lausunnot hioisi niin huolellisesti, että poliitikoillakin olisi oppimista.
Kertokaapa miten tällaisesta kuluttavasta ja hedelmättömästä jankutuksesta voi päästä eroon? Onko tämä kaikille naisille ominaista? Mikähän tässä voi olla vaikuttimena? Vai haetaanko tässä ns. etäisyyttä?
P.S. Nainen on muuten erinomaisen vastustamaton ja ylittämättömän ihana.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Sellaisia me naiset valitettavasti ollaan. Oma avomies joutuu kärsimään samasta asiasta vähän väliä, huonomuistinen kun on, yleensä ei edes muista sanoneensa mitään väärin.
Me naiset ajattelemme vähän eri tavalla ja otamme joskus joitakin asioita ja sanomisianne raskaammin, vaikka emme sitä teille näytäkään. Hampaita kiristellen odotamme seuraavaan riitaan, ja silloin ladataankin tykit kaikilla panoksilla.
Mutta tiedätkös millä siitä pääsee.
Ota akka tukevaan halaukseen, anna pusu ja pyydä anteeksi, että olet joskus moisen sammakon suustasi päästänyt. Aivan varmasti riita kuivuu siihen. Yleensä naisen kiukuttelu ainakin minun kohdallani on nimenomaan huomion ja pussauksen puutetta! Eli ei todellakaan etäisyyttä vaan lämpöä ja läheisyyttä niin johan loppuu nalkutus. Toimii varmasti jokaisessa suhteessa!
Kuulostaa erinomaisen tutulta.
Naisten kanssa olemme todenneet sen, että näinhän se asia on. Vanhat asiat otetaan esiin uudelleen ja uudelleen. Varsinkin riitojen yhteydessä on hyvä muistuttaa toista osapuolta erinäisistä menneistä asioista, jotka on joko tehty tai sanottu jotenkin väärin.
No, tämä on usein molemminpuolista, joten olemme tulleet siihen tulokseen, että kummankin osapuolen otsassa tulisi olla seuraavanlainen muistilappu:
"Jos ei ole mitään viisasta sanottavaa, niin on parempi olla hiljaa."
Näin kumpikin muistaa tämän seikan kun katseet kohtaavat ja asioissa päästään ehkä vähän eteenpäin. Muutos kun lähtee kummastakin itsestään, ei vain toisesta osapuolesta yksin.
Kun muutat itseäsi, niin toinenkin saattaa älytä muuttaa itseään. Jos näin ei tapahdu, niin toinen ei ole yhtä älykäs kuin esimerkiksi juuri sinä.
Niin että voimia! :)
> Kun muutat itseäsi, niin toinenkin saattaa älytä muuttaa itseään. Jos näin ei tapahdu, niin toinen ei ole yhtä älykäs kuin esimerkiksi juuri sinä.
Mutta tässä suhteessa me olemme voimattomia. Vaikkemme mitään uutta enää sanoisikaan (emmekä me miehet kertaile naisten sanomisia), saldo ei silti pääse tyhjentymään. Tilanne on mahdoton jokseenkin mahdoton korjata, koska samat aseet eivät ole käytettävissämme. "Pitäisi kertoa tunteensa", mutta samanaikaisesti olla vaiti. Ehkäpä naiset osaavat senkin paremmin.
turhempaa on jankuttaminen vanhoista asioista.
Se pitäisi molempien tiedostaa, mutta kun se unohtuu.
Kai oikea neuvo olisi se, että jos ei keskustelemaan pysty eikä uutta sanottavaa asioihin löydy, niin on otettava välimatkaa toisiinsa.
Kirjoittaminen toiselle voi myös selventää omia tunteita, mutta vanhojen asioiden käsittely ja toistaminen pitäisi loppua sitten siihen.
Uusi suunta on joko yhdessä tai erikseen löydettävä, muuta en osaa sanoa.
tuosta 'muuta itseäsi', niin olempa huomannut, että tietoisesti kun olen itseäni muuttanut (parempaan suuntaan) niin samalla mieheni on muuttunut, parempaan suuntaan!:) hauskaa huomata, mitenkä on voinut itseään muuttaa ja vertailla esim.vuosi sitten olevaan minääni. no niin, se siitä aiheesta sitten:)
itselläni on norsun muisti ja aivan varmasti muistan pienetkin asiat, yleensä ne, mitkä ovat päätä vaivanneet.
naisella pitää olla huono parisuhde asenne, jos ei mies saisi kertoa m.piteitään. eihän ne aina mieleisiä ole, mutta toista pitää kunnioittaa!
jatkuva jankaaminen on ärsyttävää ja turhanpäiväistä, sillä ei pääse eteenpäin!:)
Paree olla hiljaa. Selität kuitenkin erilai ne jutut joka kerta ja siitä vasta soppa syntyy. Minäkin sorruin tuohon joskus aikoinaan.
Toteat vain, että en muista mitään tollaista joten en sitä kommentoi. Siinähän mesoo sitten aikansa. Loppuu se jossakin vaiheessa....tai sitten loppuu suhde. Molempi parempi. Tuollaista ei kuitenkaan kannata kuunnella, saati lähteä siihen mukaan.
Kannattaisi tietysti olla hiljaa. Sitten ihmetellään, miksi ei puhuta. Onko asia arkaluontoinen? Eikö mies osaakaan keskustella?
Vaikka asiat ovat kuinka mitättömiä ja letkautuksia, kovalla tahdolla ja kohtalaisella mielikuvituksella niistä saa vaikka minkälaista materiaalia aikaan. Mutta eihän parisuhteessa ole toisaalta tarkoituskaan puheenvuoroista mitään kuivia julkilausumia sorvata, vaan kehitellä elämänmakuista, spontaania ja hauskaa dialogia.
Olen miettinyt itsekin tekniikoita, millä voisi torpata huomaamatta tuhoisat ja tarpeettomat jankutukset, mutta säätöjä pitäisi sopivasti tilanteiden mukaisesti varioida, etteivät ne paljastuisi. Ulkonäköä kannattaa tietysti aina kehua.
Joka tapauksessa tällaisella "kehityskeskustelulla" päästään ennen pitkää miehestä helposti eroon, ja huonoimmassakin tapauksessa saadaan sopivasti etäisyyttä ja miehen mielenkiinto ohjattua muihin asioihin.
Täytyy tietysti myöntää, että naiset ovat silti hieno sukupuoli, vaikkakin joskus hieman haasteellinen.
"Tappaa ei saa, eikä ilmankaan voi olla."
Joku viisas joskus jossain on sanonut, että miehiä ei pitäisi painostaa puhumaan, vaan heille tulisi suoda mahdollisuus ilmaista itseään kaikin keinoin. :)
Ehkä muu ilmaisutapa asioihin voisi tuoda uutta iloa suhteeseen. En nyt tähän hätään keksi muuta kuin runojen ja serenadien väsääminen ja kirjeiden kirjoittaminen. Puhumistahan sekin on.
Ehkä enemmän harkittua kuitenkin.
Vastauksen antaminen jää sitten toisen osapuolen harkintaan ja se tulee takaisin sillä tyylillä kuin edellytykset sen sallivat.