Ruotsi Suomi maaottelu. maaottelu

Anonyymi

5

140

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      TVssä ihmetytti pari näkymää.
      Ruotsalaisia urheilijoita oli juoksuradalla kannustamassa omia juoksijoita.
      Radalla ei pitäisi olla muita, kuin kulloiseenkin kilpajuoksuun osallistuvia.
      Joillakin toimitsijoilla oli hihansuussa väriraitoja. Eivät taitaneet olla ihan Saksan lipusta, vaan sateenkaaren värejä. Tietääkseni urheilutapahtumissa poliittiset mielenilmaukset ovat kiellettyjä urheilijoilta ja toimitsijoiltakin.
      Tuleekohan näistä joitain seurauksia?

    • Anonyymi

      Suurin osa suomalaisista kuuluu kuntoilusarjaan, ovat ylipainoisia punkeroita. Hyvä esimerkki tämä Murto, painoa on niin paljon, ettei jäykinkään seiväs jaksa heittää häntä ylöspäin. Samoin muilla läskiä on niin paljon, että lihakset eivät näy vatsassa eikä muuallakaan. Pitkänmatkan juoksijat lähinnä kuntoilijoita ja osaa ei Suomen edudtus kiinnosta koska pelkäävät mokaavansa. Muutama poikkeus tietysti on ja he menestyivätkin hyvin.

    • Anonyymi

      Jotkut parhaan tuloksen tehneistä jäivät pois parantelemaan vaivojaan ja säästämään itseään Dohan MM mittelöihin. Herää vain kysymys mitähän he MM- kisoissa tekevät kun ei kunto riitä edes Suomi- Ruotsi maaotteluun osallistumiseen.
      Esimerkillistä uhrautumista osoitti Suomen Reeta Hurske joka osallistui aitajuoksuun vaikka selvästikin edellisissä kisoissa vammautunut käsi selväst vaivasi häntä. Nainen ei selitellyt vaan varmisti naisten kolmoisvoiton lajissaan.

    • Anonyymi

      Kymppitonnilla juostiin Afrikkaa vastaan, tosin 2 oli jo yli 40-vuotiaita, et ei kyllä ihan Afrikan parhaimmistoa olleet. Loppuajat samoja kuin 1950-luvulla.

    • Anonyymi

      Jotkut urheilijat pitivät parempana säästellä voimiaan Dohaa varten sillä tekosyyllä että harjoituskausi ja viimeistely on meneillään. Luulisi kunnon kisan olevan paras mittari, jos ei edes Ruotsi-Suomi maaotteluun uskalla mennä kuntoaan testauttamaan niin ei mitään asiaa MM-kisoihin. Keihäsmiehistä Antti Ruuskanen saisi suosiolla jäädä kotimaahan samoin kuin vammainen Helanderkin. Naisista Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä ja korkeushyppääjä Ella Junnila eivät ole kisapaikkaa ansainneet. Junnilahan jätti kisat kesken Superliigassa vedoton mystiseen venähdykseen. Tosiasiassa pää ei vain enää kestänyt, samoin näyttää Mäkelekin toimivan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      67
      2027
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      850
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      52
      756
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      43
      682
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      43
      661
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      47
      614
    7. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      606
    8. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      564
    9. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      29
      546
    10. 48
      541
    Aihe