Erakkoluonteen syntymäpäivät !

Anonyymi

Taas on painajainen,
en haluu että muistetaan syntymäpäivääni,
olen erakko luonne,
olispa jo ohi,
huokaan helpotuksesta jos kukaan ei muista,
panikissa pelkään että joku kuitenkin muistaan,
tekis mieli lähteä jonnekkin,
mutt ei oikein oo rahaa matkustaa kauemmas,
eikä oikeestaan jaksakkaa
ku kunto on huono,

mutta ku pitäisi edustaa,,,,,,,


---
pidättekö syntymäpäivä juhlia, suuriaki,,,,,

eräski ystäväni pitää aina suuret juhlat
sekä omansa
että lähisukulaisten synttäreitä,
niitä riittää koko vuodeksi , heh ,
melkein jokapivälle jotkut juhlat
huumorilla sanottuna,
kun on useampi lapsenlapsiki ja kaikille pidetään juhlat,
kutsutaan myös heitä ystävänsä juhliin,
hirvittää kun ajattelen sitä touhua, " siinä on pöinä pöntössä aina "
siinä syödään, juodaan , leikitään tehdään vaikka mitä pihapiirissä,

aina on pöytä täynnä tarjottavaa kaikenlaisesta ruuasta alkaen,

kuinka jotkut jaksaa noin suuria juhlia jatkuvasti vuosia,
jotkut vaan jaksaa,
jopa nauttivat valtavasta määrästä lähisukulaisia lapsineen,
se on heidän ilonsa, ja onnensa,


mua hävettää ku olen erakko,
enkä haluis nähdäkkää julien merkeissä ketään,
pidän eniten arjen tavallisista tapahtumista,,,
en minkäänlaisista juhlista ollenkaan,

kuka lohduttaa erakkoa,
pitääkö aina moittia / arvostella / tuomita erakko elämää elävää ihminen,
olen niin surkee olento,

tympii ku syntttäri päivä lähestyy,
mihin lähden, kertokaa se minulle !

9

162

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Älä lähde minnekään. Kerro vaan lähteväsi ja pysy verhojen takana ovea avaamatta.
      Älä kerro tarkkaan koska palaat. Vain jotain epämääräistä.

    • Anonyymi

      Oisko sulla joku niin mukava ystävä
      jonka luo voisit mennä kyläilemään
      pariksi päiväksi ?
      Vaikka tulee ne vieraat sitten kuitenkin sen jälkeen.

      Olen itse kieltänyt tulemasta
      synttärien merkeissä.
      Ihan suoraan.
      Se on oikeuteni.
      Olen totuuden sanonut,
      etten halua mitään lössiä tänne,
      koska pumppuni on mikä on.
      Voi olla etten pysty seurustelemaan
      yhdenkään kanssa
      enkä pysty mitään tarjoilua järjestämään
      joten anti olla.
      Tervetuloa joskus muuten kyläilemään
      mutta ei missään nimessä ryhmävierailua
      ja pakkosynttärinviettoa !
      Synttärinä en halua ketään
      enkä mitään.

      Ei ole kukaan nokkiinsa ottanut.
      Ymmärtävät ja luultavasti huokaisevat helpotuksesta.
      On se vieraillekin joskus pakkopullaa.

      • Anonyymi

        Suur kiitos hyvistä neuvoista,

        helpotti suuresti kun huomasin että on muitaki jotka ei halua juhlia synttäritä,

        aikasempina vuosina lähdin sukulaisten luokse omalla autolla,
        mutta ne ihanat läheiset ovat kuolleet,

        nyt jaksaminen on sitä sun tätä,
        ei jaksa omalla autollakaan pitkiä reissuja tehdä,


        --
        taidan tehdä sen, ilmoitan olen menossa just sinäpäivänä,
        en ole kotona,

        todellakin lähden kuntosalille,
        sitten kaupungille soppailemaan,
        siten saan kulutettua vaikka koko päivän,

        tulen sitten uupuneena kotiin,
        kuin olisin tehny pitkän työpäivän, ( heh hymyä huuleen )
        kuten silloin ennen kauan sitten,
        työelämässä aikoinaan,
        --
        olipa helpotus,

        vielä suurkiitos ihanista neuvoista,


    • Anonyymi

      Oletko nyt aivan varma, että joku muistaa merkkipäiväsi. Erakkoluonteena voit olla aika rahahallisin mielin, Ei ne tuttavasi kutsumatta nykyisin kyläilemään lähde.
      Kovin pitkälle ei tarvitse omalla autollasi kotoa lähteä, sillä ei sinua kukaan lähde etsimään, jos ovea ei avata. Ja miksi edes ilmoitat kenellekään, että et ole kotona merkkipäivänäsi, sillä ei sitä kukaan olisi muistanut, jos et siitä itse ilmoittelisi.

      • Anonyymi

        Totta, niin olenkin ajatellu
        en puhu yhtikäs mitään syntymäpäivistä,
        tietenki jos lipsauttaisi että olen matkoilla
        niille heräisi kysymysmerkki ottsaan,
        ja ahaaaa elämys ,

        tuota puhumatonta konstia olen viimeset vuodet harrastanukki,
        mutta aina nuo jälkeläiset harmikseni muistaa,

        muutamat kaukaisemmat ystävä lähettää onnittelukortin silti
        he asuvat kylläki kaukana satojen kilometrien päässä,
        joskus harmittaa kun niiltä ei muisti ole menny,
        ku minä itse en muista kenekää synttymäpäiviä ,

        jälkikasvuni kyllä ovat sopeutunu ajatukseen ettei syntymäpäivää juhlita,
        riittää kun onnittelee puhelimella tapahtumaa,


    • Anonyymi

      Älä huoli, olen myös erakkoluonne. Joulut yksin, ei tule yhtään postikorttia. Synttärit yksin. Muutenkin olen "tutkimus kammiossani" yksin. Pieni tiede ja taidekin kiinnostaa.

      Parasta olisi kun saisi elää pienessä kivassa kesämökissä ja olla vaan. Mihinkään lähteminen ei enää kiinnosta, reissut on tehty. Tulipa nähtyä maailman turhuus.

      Elämän katsomusta voi laajentaa henkiselläkin tavalla. Ilman nettiä aineiston hankinta olisi vaikeaa. On se hienoa kun ei tarvitse lähteä minnekkään.

      • Anonyymi

        Itse lopetin joulukorttien lähettämisen muutama vuosi sitten,
        jolukortteja tuli vielä sen jälkeen muuatamia,
        olenkyllä kaikille tiedottanut etten lähetä enään kortteja kellekkään,
        joten uskoisin että korttien tulo loppuu kokonaan,

        inhoan kyllä kaikkia juhlapyhiä, joulua, juhannusta vappua pääsiäistä, varsinki jos niitä on monta peräkkäin, rakastan elämän arkea, siis arki-elämää.
        erikoisesti inhoan omia syntymäpäiviäni,
        ku kokoajan saa pelätä jos joku kuitenki muistaa sen, joku muistaaki, mutt ` ei suuremmin kuitenkaan juhlita,

        siinämielessä olen melkein täydellinen erakko,
        en kutsu ketään kylään
        enkä käy itse kenkään luona kylässä,
        puhelimella pidän jonkinverran yhteyttä joihinkin,
        tietenkin pari omaa perillistä heihin on viikottain ainaki puhelin yhteys,
        muuten olen päättäny heittäytyä täysin erakoksi,

        pienessä määrin harrastan viikottain liikuntaa,
        siellä näen ihmisiä, mutt en suuremmin heidänkanssaan ystäväksi heitäydy, hyvänpäivän tuttuja ovat `,
        se taso on minulle sopiva,
        olen kyllä hieman haaveillu ku keksisi jotain kivaa menemmistä yksikseni
        siis jonnekki ihmisten ilmoille,
        mutta olen erakoitunu , on jo vaikeeta lähteä minnekkää
        ku ei ole vaateita miten pukeutuisi kohtuu katu-uskottavasti,

        toisaaltaan ole tähän yksin elämiseen jokseenkin tyytyväin
        saa olla kotona niinkuin hyväksi tuntee,
        joko köllöttää , katsoa TV:tä tai touhuta jotain jos jaksaa,

        mukava kun huomasin sinut palstalla,
        on joku toinenkin melkein samanlainen erakko tyyppi,

        jostain syytä olen jopa iloinen tästä hetkestä,

        kirjoitellaan taas joskus kuulumisia,,,


    • Anonyymi

      Kiva kun vastasit, ollaan samanlaisia.Jotain risteilyä katselin mutta ei jaksanu kiinnostaa. Tukholmassa vanha kaupunki on hieno, pääsehän sinne netin kautta.

      • Minä en myöskään halua olla "juhlakalu" .Minulla on ystävätär,hän viettää nimppareitaan ja synttäreitään ja kehuu,kuinka paljon sai lahjoja 85 vuotias mummo. No mitä se ihminen enää tekee jollain "krääsällä" ihmetellä täytyy?

        No mieltymyksensä jokaisella,eivätkä hänen pippalonsa ole minulta pois
        ajattelee ama


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      59
      798
    2. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      111
      773
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      45
      648
    4. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      213
      578
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      42
      543
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      52
      526
    7. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      76
      523
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      22
      506
    9. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      82
      483
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      37
      480
    Aihe