Ootteko kokeilleet

Anonyymi

Kun meillä vaimo pisti no entry lapun karvakolmion eteen päädyin yksinkertaiseen ratkaisuun, ei salarakkaita, ei panokavereita, ei yhden yön baari tuttavuuksia vaan maksulliset naiset. Ekaa kertaa mietin ja pyöritin mielessäni ja tapaaminen toteutui. Ihan suomi nainen, noin 40v, kiinteä vartalo, hyväntuoksuinen ja viehättävä kasvoista, joo meikki vaikuttaa tietty. Oli pukeutunut korkokenkiin ja nailon sukkiin. Vähän olin hermostunut mutta nainen osasi hyvin rentouttaa, ensin hiero penistä sitten kumi päälle ja kunnon suikkari ja parin asennon kautta loppuun. Olen käynyt samalla naisella joitakin kertoja ja nainen vaan sanoi että itse ei usko parisuhteisiin tai niiden kestämiseen koska halut vaihtelee. On itsekin seurustellut ja mies tiesi hänen olevan maksullinen, hyväksyi sen mutta aina kun oli seksiä mies ajatteli että nainen nussii muitakin miehiä ja seurustelu päättyi. Tää maksullinen sanoi että lähes kaikki hänen aisakkaat on parisuhteissa ja seksin määrä joko vähentynyt tai ei saa kotona enää yhtään, sikäli harmi koska monet päätyy eroon. Toiseksi nainen sanoo ettei itse ymmärrä pihtaamista kun parisuhteessa ollaan, silloin pitää huomioida toisenkin tarpeet, ellei turka valittaa jos toinen hoitaa tarpeensa kodin ulkopuolella. Juurikin näin, vaimoni ei välitä tarpeistani joten näin hoituu, enkä edes tunne pettäneeni koska kysyeessä maksu palvelusta kuten hiustenleikkuu, autohuolto, hieronta tai jokin muu. Ei tarvii pelätä että salarakas alkaa hiostamaan tai vakipano tulee kaupas vastaan ja moikkaa ja vaimo tajuaa. Maksullinen varma tapa hoitaa asia ja ovat vielä turvallisempia vaihtoehtoja kuin baaripanot, kumi jo alusta asti ja kotonakin on rauhallinen mieli kun ei pakota. Mullle kun seksi ei merkitse rakkautta vaan perustarvetta.

18

62

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jos joku kieltäytyy seksistä, hän de facto antaa toiselle oikeden hankkia seksiä muualla. Ei sitä enää tarvitse selitellä tai kysellä.

      • Eihän se anna oikeutta hankkia seksejä muualta niin kauan kun yhdessä olette. Mutta voitte kuitenkin ottaa eron vaimostanne ja hankkia sitten jos saatte.

      • Mulkku-Seppo kirjoitti:

        Eihän se anna oikeutta hankkia seksejä muualta niin kauan kun yhdessä olette. Mutta voitte kuitenkin ottaa eron vaimostanne ja hankkia sitten jos saatte.

        En ole puhunut mitään meidän tilanteestamme, vaan yleisperiaatteesta. Kieltäytyminen seksistä antaa mielestäni puolisolle täyden luvan hankkia seksin miten tahansa.

        Olen ollut prinsessani kanssa naimisissa 50 vuotta ja olemme aina noudattaneet käytäntöä, että seksiä harrastetaan enemmän tarvitsevan mukaan. Emme ole olleet kumpikaan koskaan siinä tilanteessa, että toinen kieltäytyisi.

      • Anonyymi
        Firdawsi kirjoitti:

        Meillä sama paitsi että seksiä harrastetaan vain kun kumpikin on kiimoissaan. Sitä ei ole tapahtunut kylläkään pariin vuosikymmeneen. Ei meillä kukaan ole koskaan varsinaisesti kieltäytynyt. Mutta kuka nyt haluaa tehdä kivaa väkisin?

        Mitä lupiin tulee, mielestäni ihmisellä ei ole automaattisesti lupaa enää oikein mihinkään sen jälkeen kun on mennyt lapsia tekemään, vaan aina pitää ensin miettiä lasten etua. Nytkin kun lapset ovat aikuisia, uskottomuus särkisi paljon kaikkien mielessä.

        Mutta eipä näitä meikäläisenkään yleisperiaatteita ole koskaan testattu, kun ei kukaan ole seksiä ehdottanutkaan.

      • Firdawsi kirjoitti:

        En ole puhunut mitään meidän tilanteestamme, vaan yleisperiaatteesta. Kieltäytyminen seksistä antaa mielestäni puolisolle täyden luvan hankkia seksin miten tahansa.

        Olen ollut prinsessani kanssa naimisissa 50 vuotta ja olemme aina noudattaneet käytäntöä, että seksiä harrastetaan enemmän tarvitsevan mukaan. Emme ole olleet kumpikaan koskaan siinä tilanteessa, että toinen kieltäytyisi.

        Eihän se anna oikeutta pettää. Eikö mielestänne pidä ensin lopettaa se suhde ja sitten vasta. Jos nyt jonkun Seksin takia yleensä pitää meuhkata. Eikö se pitäisi olla yleisperiaate että ei olla epärehellisiä vaan ensin erotaan ja sitten hankitaan sitä kuvottavaa seksiä joka ohjailee kerran elämäänne?!

        Aikaisemmin tässä oli viesti, jossa nikki Mulkku-Selppo uskoi minun harjoittavan uskottomuutta. En ole sanonut mitään siihen viittaavaakaan.

    • Anonyymi

      Koita tsekkiläistä välillä. Ne on vielä parempia:):) Seuraavaksi avioero ja sitten baarista ilmaista. Turha maksaa suomalaiselle naiselle.

    • Anonyymi

      Ikinä en ole pihdannut ja mies juoksee panemassa työkavereitaan ja naapurin Jennoja, kun selkäni käännän.

      • Anonyymi

        Niin sen on luonto tarkoittanut: parhaat miehet vie kaikki naiset. Jos haluat uskollisen miehen, ota sellainen, jota sinäkään et halua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin sen on luonto tarkoittanut: parhaat miehet vie kaikki naiset. Jos haluat uskollisen miehen, ota sellainen, jota sinäkään et halua.

        Tai ota sellainen jota kukaan ei halua.

      • Anonyymi

        Tässä tietty meidän naisten ongelma.
        Mies joka ei ole kelvannut kenellekään alkaa kelpaamaan kaikille heti kun on parisuhteessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä tietty meidän naisten ongelma.
        Mies joka ei ole kelvannut kenellekään alkaa kelpaamaan kaikille heti kun on parisuhteessa.

        Osittain totta, minä sain nuorena tottua naisettomuuteen, ei ollut juuri seurustelua pimpistä puhumattakaan. Kun se hetki koitti että löysin naisen, kihlauduttiin jne. alkoi naisia pörrätä ympärillä oli sitten yöelämässä tai jossakin muussa paikassa, kovin tultiin juttelee ja ehdottelemaan yhden yön juttuja ja tapailua. On se kumma kun parisuhteessa oleva saa seuraa, sinkkuna ei juuri kiinnostusta naisllta löytynyt. Kaksi lyhyttä seurustelusuhdetta ja vain toisen kanssa seksiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin sen on luonto tarkoittanut: parhaat miehet vie kaikki naiset. Jos haluat uskollisen miehen, ota sellainen, jota sinäkään et halua.

        En luokittelisi miestäni parhaaseen A-luokkaan. Ilmeisesti pillua saa sieltä sun täältä, kun on tarpeeksi röyhkeä ja lipevä.

    • Anonyymi

      Huorat/maksulliset varmin tapa, ei soittoja perään ei viestittelyä.

    • Miten saatatte käydä huorissa??! Itselläni ei ainakaan seisoisi kun tietäisin että se tekee sitä vain rahasta ja sekin vielä että huoraa oikeasti iljettää teidän naamanne ja vehkeenne ja huora pitää teitä säälittäviä reppanoina kun joudutte maksulliseen lähtemään. Eikö teitä häiritse tuo yhtään??

      • Kyselytytkimusten mukaan 10 % miehistä käy saamassa ammattilaiselta seksiä.

      • Anonyymi

        Onnittelen miehiä, joita ei kiinnosta naisen tunteet seksissä. Ihmissuhteista tulee paljon mutkattomampia.

        Minä kyllä tarvitsen molemminpuoleista rakastumista, jotta toisen ihoa haluaa koskettaa. Siksi elämä onkin minulle melkein mahdottoman vaikeaa.

        Jos seksiä verrataan rakauteen liittyväksi on ongelma. Muijani ei mua rakasta mutta silti haluu seksiä. Mun kanssani kun se on mutkatonta eikä tarvii kertoa mitä haluaa tai miettiä että onkohan tuolla nuijalla pantu muitakin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      242
      4796
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      125
      2253
    3. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      229
      1928
    4. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      64
      1814
    5. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1670
    6. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      188
      1527
    7. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      54
      1394
    8. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      61
      1308
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      75
      1301
    10. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1171
    Aihe