Hei!
Vuonna 2018 loppukesästä huomasin toisen nännin vieressä / nännipihassa pienen kuivama kohdan ehkä noin. 1-1,5cm vain toisella puolen nänniä.
Ajattelin ensin, jos se johtuu/on tullut uikkareista, kun on rintojen kohdalta topattu jonkin verran ko.uikkari ja rinta jotenkin sitten ärtynyt/hiertynyt siitä kosteudesta rantsussa tai rintsikan sauma/pitsi tms, hangannut.
Nyt olen yli puolivuotta käyttänyt sellaisia liivejä, missä ei varmasti ole saumaa nännin lähelläkään.
Välillä siinä nännin vieressä on ollut vähän punertavaa ihottumaa ja välillä saanut rasvoilla (kortisoni) se joksikin aikaa ihan hyvänkin näköiseksi, sitten taas rupeaa kuivumaan ja kutiamaankin. Tavalliset kosteusvoiteen tuntuu välillä vain ärsyttävän, kortisonista parhaimmillaan ollut hyötyä niin, että ihottuma ja/tai kuivuma ollut pois yli kuukauden.Koskaan aiemmin ei ole vastaavaa ollut (olen yli 40-v), enkä ole ikinä joutunut erityisesti rintoja rasvailemaan. Onko muilla ollut vastaavaa, ilman, että se olisi ollut jotain vakavaa/pahanlaatuista.
Lääkärissä olen käynyt asian johdosta 2 vai 3 kertaa. Mammografiassa olen käynyt kerran, sekä ultrassa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tuohon alkuperäiseen kirjoitukseeni vielä lisäten. Tiedän, että pagetin tauti on harvinainen, mutta silti se pyörii välillä mielessä...:.että entä jos!?!?
Lääkäri ei ole vielä koepalaa ottanut, sanonut, että jos se ei vieläkään nyt viimeisimmällä rasva kokeilulla parane, niin sitten katsotaan.
Olisi tosiaan mukava kuulla onko muilla millaisia kokemuksia ollut vastaavasta asiasta.
Kiitos!
Nosto, jos tähän tulisi vaikka vastauksia.