Erosin vuosi sitten. Ero oli minulle erittäin raskas koska koin etten voi syyttää kuin itseäni erosta ja elämäni miehen menetyksestä. Masennuin ja vajosin kuiluun josta olen nyt onnistunut kipuamaan ylös, tai ainakin niin ihmiset ympärilläni luulevat...
Ok, onhan mun mieli kovasti kohentunut noista vuoden takaisista fiiliksistä! Olen jopa tajunnut ettei se ero ihan pelkästään mun syytäni ollut, mutta silti en uskalla edes läheisille ystävillenikään tunnustaa että edelleen kaipaan ja suren mennyttä=( He näkevät minussa vain iloisen sinkkunaisen joka bileilee joka viikonloppu. Ja onhan se kivaa bileillä ja nauttia ystävien seurasta. Eniten kuitenkin nautin siitä että kukaan ei voi enää haavoittaa minua, sairasta! Nautin kun miehet yrittävät iskeä ja varatun miehen osuessa kohdalle ajattelen että "onneksi ei tarvitse miettiä missä minun mieheni on". On alkanut ihan pelottamaan että onko minusta enää koskaan suhteeseen kun ei oikeasti kiinnosta tutustua keneenkään lähemmin ja on niin huisin vahva olo kun ei ole ns.riippuvainen kenestäkään eikä tarvitse pahoittaa mieltään kenenkään takia!? Koen myös itseni monta kertaa kauniimmaksi kuin seurustellessani ja välillä mietin että luulenkohan itsestäni ihan liikoja nykyään, mutta toisaalta miesten piiritys kertoo varmaan jotain... Ja toisaalta, se tuntuukin aika mukavalta.
Olisin toivonut tämän vaikean eron tuovan tullessaan uusia, hienoja elämän arvoja ja henkistä kasvamista positiiviseen suuntaan. Aluksi olinkin kovin nöyränä, syytin ja rankaisin itseäni rajusti, mutta nyt tuntuu kun minusta olisi tulossa tunteeton ja kylmä bitch=( Toisaalta olen myös miettinyt että pidemmän päälle en tiedä voinko luottaa yhteenkään mieheen seurattuani tota ravintola-rallia liikaa? Siellä kun tuntuu että mikään ei ole pyhää.... Onko kokemuksia? Eli onko tää vaan hetkellistä vai voiko tälläinen "kuori" jäädä ns.päälle? Sisimmässäni haluaisin kuitenkin löytää ihmisen jonka kanssa jakaa elämän ilot ja surut.... Ja joka näkisi mun kuoren alle=) Tiedän että ravintoloissa bileily ei ehkä ole paras keino tutustua itseensä, mutta toisaalta koen että se on tällä hetkellä mun viikon kohokohta... Kertokaa siis miten saisin itseltäni tämän panssarin pois, kokemuksia?
Ok, onhan mun mieli kovasti kohentunut noista vuoden takaisista fiiliksistä! Olen jopa tajunnut ettei se ero ihan pelkästään mun syytäni ollut, mutta silti en uskalla edes läheisille ystävillenikään tunnustaa että edelleen kaipaan ja suren mennyttä=( He näkevät minussa vain iloisen sinkkunaisen joka bileilee joka viikonloppu. Ja onhan se kivaa bileillä ja nauttia ystävien seurasta. Eniten kuitenkin nautin siitä että kukaan ei voi enää haavoittaa minua, sairasta! Nautin kun miehet yrittävät iskeä ja varatun miehen osuessa kohdalle ajattelen että "onneksi ei tarvitse miettiä missä minun mieheni on". On alkanut ihan pelottamaan että onko minusta enää koskaan suhteeseen kun ei oikeasti kiinnosta tutustua keneenkään lähemmin ja on niin huisin vahva olo kun ei ole ns.riippuvainen kenestäkään eikä tarvitse pahoittaa mieltään kenenkään takia!? Koen myös itseni monta kertaa kauniimmaksi kuin seurustellessani ja välillä mietin että luulenkohan itsestäni ihan liikoja nykyään, mutta toisaalta miesten piiritys kertoo varmaan jotain... Ja toisaalta, se tuntuukin aika mukavalta.
Olisin toivonut tämän vaikean eron tuovan tullessaan uusia, hienoja elämän arvoja ja henkistä kasvamista positiiviseen suuntaan. Aluksi olinkin kovin nöyränä, syytin ja rankaisin itseäni rajusti, mutta nyt tuntuu kun minusta olisi tulossa tunteeton ja kylmä bitch=( Toisaalta olen myös miettinyt että pidemmän päälle en tiedä voinko luottaa yhteenkään mieheen seurattuani tota ravintola-rallia liikaa? Siellä kun tuntuu että mikään ei ole pyhää.... Onko kokemuksia? Eli onko tää vaan hetkellistä vai voiko tälläinen "kuori" jäädä ns.päälle? Sisimmässäni haluaisin kuitenkin löytää ihmisen jonka kanssa jakaa elämän ilot ja surut.... Ja joka näkisi mun kuoren alle=) Tiedän että ravintoloissa bileily ei ehkä ole paras keino tutustua itseensä, mutta toisaalta koen että se on tällä hetkellä mun viikon kohokohta... Kertokaa siis miten saisin itseltäni tämän panssarin pois, kokemuksia?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kuulostaa että et oikein tiedä minkälainen todellinen minäsi on - niinkuin nimimerkkisikin taitaa kertoa. Mitä jos rauhoittuisit, jättäisit muutaman ravintolaillan väliin ja ajattelisit mitä oikeasti olet ja haluat olla. Sä ennen pitkää kärsit siitä että olet rakentanut kuoren todellisen minäsi ympärille. Toivottavasti sulla on edes joitain ystäviä joiden kanssa voit keskustella ilman kuorta. Ja lue vaikka Bruce Fischerin kirjaa "Jälleenrakennus", se on auttanut ainakin minua.
Itse olen keskellä eroprosessia kokenut että ensin pitäisi pystyä olemaan sinut itsensä kanssa - mitä sinä et taida olla - en ole muuten minäkään vielä, sitten vähitellen tutustua ihmisiin - vastakkaiseen sukupuoleen ystävinä - ja sitten ehkä löytyy joskus jotain parempaakin. Mutta en usko että minä löydän sitä ikinä ravintolasta - se on aina sellaista sähläämistä.
Ja tule vaikka chattiin juttelemaan, ikäryhmistä tai suhteet/sinkuista löytyy keskusteluseuraa, joista aika monet on ihan vilpittömällä mielellä liikkeellä.
jonka kirjotti:mies eroamassa.Olen jo jokin aika sitten eronnut ja nyt vasta kaikkien selviämiskonstien jälkeen tajunnut:minun on löydettävä itseni!
Kiitos kehuista, nimimerkki "mitä pakenin".
Osaatkos vielä kertoa vihjeitä kuinka itsensä löytäisi? Kun mä en ole vielä lupaavaa keinoa löytänyt. Sen vaan tiedän ettei musta kokonaista ihmistä tuu eikä valmista mihinkään suhteeseen ennenkuin oma pää on kasassa.
voit tehdä itsestäsi onnellisen ja selvitä. Ajattele vain itseäsi!Kaikesta selviää, mutta vaikka bilettäisit, niin ethän sinä ole valmis. Liiku ulkona, mutta älä tee sitä pakolla. Anna itsellesi aikaa ja anteeksi!