Haluaisin tietää, onko paljon sellaisia, jotka eivät joka kesä ole olleet kesätöissä. Itse en ole kahteen kesään ollut kesätöissä.En ole saanut. Varmaan hakemisesta kiinni tämäkin. Sen sijaan olen yrittänyt opiskella. Tämän takia varmaan en tule saamaan työpaikkaa koskaan valmistuttuani (olen pessimisti). Onko sellaisia, jotka eivät edes hae kesätöitä? Tuleeko turhautumista? Tuntuu että nykyajan suorituskeskeisessä yhteiskunnassa ei ole mitään jos ei ole töitä. Tämä masentaa joskus. Ärsyttävää.
ei kesätöitä
18
7179
Vastaukset
- kjijihijkjk
Siitä lähtien kun ikäni puolesta olen töitä saanut, olen ollut joka kesä töissä ja pakko sanoa, että jos haemme joskus samaan paikkaan töihin niin kyllä minä vien paikan naamasi edestä, koska olen ollut aktiivinen töiden teon suhteen jo nuoresta asti. Toivottavasti sinunlaisiasi on paljon, jolloin minun on helppo saada töitä valmistumisen jälkeenkin. Nytkin on kesätyöpaikka jo tiedossa.
Tiedän kaverini, joka ei ole koskaan vielä edes hakenut kesätöitä ja mukavasti hän aina kesät lomaili. Mutta nyt hänen täytyisi saada kesäksi töitä, kun ei enää asu kotona ja kappas kummaa kun ei oikein töitä meinaa löytyä. Johtuiskohan siitä, ettei niitä ole aikaisemmin viitsinyt tehdä. No, oma moka.- jeppe
älä yritä mitään provoa laittaa. ootko ikinä ollu kesätöissä? siis oikeasti
- edellinen
jeppe kirjoitti:
älä yritä mitään provoa laittaa. ootko ikinä ollu kesätöissä? siis oikeasti
Siis olen todellakin ollut töissä siitä lähtien kun olen töitä iän puolesta saanut. Ei ole mikään provo.. Millä olisin viettänyt mukavaa aikaa ellen olisi töissä ansainnut rahaa siihen. Mun mielestä porukoiden velvollisuus ei ole maksaa kaikkea. Olen tehnyt parina edellisenä kesänä lisäksi todella paljon ylitöitä, jotta sain hankittua astiastot ja kaikki muut tarpeelliset (ja kerralla kunnolliset) kun muutto pois kotoa häämötti. Ja mua on aina vituttanut ne, jotka on mulle lesoillu lomailullaan. Mutta nyt on mun vuoro lesoilla. Työnteko on palkittu hienoilla kodintarvikkeilla ja varmemmalla työnsaannilla. Eli ei tod. mikään provo.
- tuiske
edellinen kirjoitti:

Voi kun ei tarvitsisikaan tehdä mitään kesäisin. Lomailu on ollut mun unelma (oon 23v) kesänvietosta, mutta vähän pakosta on tutuilla käytävä hommissa. Kyllä sitä rahaa aina jostain löytyy. ;) Mun astiastokin koostuu kahdesta halpahallin lasista ja porukoiden ylijäämälautasista. Meni nekin rahat parempaan talteen. ;)
- Neiti
Kuulostaa hyvin tutulta! Yhtään kesää en ole joutunut olemaan ilman töitä ja 13-vuotiaasta eteenpäin olen ollut kodin ulkopuolella kesätöissä erilaisissa paikoissa. Hieman hankala oli toisinaan saada alaikäisenä töitä, mutta kuitenkin aina tärppäsi. Nyt täysi-ikäisenä on hyvä lätkäistä pino työtodistuksia haastattelussa pöytään ja huonoimmille paikoille voi jo sanoa "ei kiitos". =)
Ja by the way.. en usko kirjoitustasi provoksi! - IhmettelijäX
Neiti kirjoitti:
Kuulostaa hyvin tutulta! Yhtään kesää en ole joutunut olemaan ilman töitä ja 13-vuotiaasta eteenpäin olen ollut kodin ulkopuolella kesätöissä erilaisissa paikoissa. Hieman hankala oli toisinaan saada alaikäisenä töitä, mutta kuitenkin aina tärppäsi. Nyt täysi-ikäisenä on hyvä lätkäistä pino työtodistuksia haastattelussa pöytään ja huonoimmille paikoille voi jo sanoa "ei kiitos". =)
Ja by the way.. en usko kirjoitustasi provoksi!Useampi ilmoittaa työskennelleensä 13-vuotiaasta lähtien. Mitä hienoa on siinä, että on lapsityövoimana? Joku kertoo ylpeänä olevansa 20-vuotias, joka ei ole kesälomaa viettänyt seitsemään vuoteen! Tiedoksi vaan: työelämässä ei ole yleensä edes mahdollisuutta viettää pitkää lomaa. Sitten kun on lapset ja lainat, ei ole myöskään varaa lomailla. Toivottavasti ette saa burn outia kun menette ns. oikeaan työelämään. Sitten on turha itkeä nuoruuden vapaita ja huolettomia lomapäiviä.
- Jiipee
Niin se on. Yksi kesä riittää pilaamaan tulevaisuuden. Jouduin olemaan viimeisen kesän ennen valmistumistani hanttihommissa, eipä ole tämänkään jälkeen tarvinnut paljon ns. koulutusta vastaavia töidä tehdä parista sadasta hakemuksesta huolimatta. Joka ainoan kesän olin kuitenkin opiskelujen aikana töissä.
Kesätöitä opiskelijalla pitää olla ja niiden pitää olla kunnollisia, varsinkin opiskelujen loppuvaiheessa. Tässä sitä jakoa tehdään. Hanttihommistakin saatava työkokemushyöty on oman kokemukseni mukaan miltei negatiivista. - ggggk
Minua eivät vanhemmat päästäneet kesätöihin vasta kuin 18-vuotiaana. Siitä kärsin sitten minä.
- kaaaappas
Olen 20vuotias opiskelija ja aina ennen olen ollut kesätöissä. Tänä kesänä en tiedä onko siihen oikein mahdollisuutta, koska asun uudella paikkakunnalla, jossa on hyvin vähän töitä tarjolla. Jos en varsinaista kesätyötä saa niin keksin sitten jotain muuta, esim. valmistan ja myyn itse tuotteita (myyn mm. erilaisilla toreilla ym.. )Täysin tekemättömäksi en voi jäädä, sillä pää ei kestä sitä.
- Fakta
Ainakaan korkeakouluopiskelijoilla kesätöillä ei ole juuri mitään vaikutusta työllistymiseen valmistumisen jälkeen.
- Essi
Oon nyt 20v. ja oon ollut töissä joka kesä varmaan 13-14 -vuotiaasta asti. Mulle se pari kuukautta on liian pitkä aika olla tekemättä mitään, tulisin hulluks. Jossen ole töissä, en edes saa rahaa matkustelemiseen ja kotona koko kesää en jaksais viettää..
Oon tainnut olla aika hyväonninen kun oon saanut kesätyöt, joista oon oikeasti pitänyt. Ja ilman vanhempien apua.. Viime kesäkin Ruotsissa ja tänä kesänä maalta Tampereelle töihin, ei valittamista. Onnea vain muillekin! - että näin
oletkos oikein asiantuntija, ehkäpä jopa ekan vuoden opiskelija?? Työkokemus on varmastikin se tärkein yksittäinen seikka työllistyvyyden kannalta. Tiedän ihan tarpeeksi tapauksia, jotka opiskelee ympäri vuoden, valmistuu 3 vuodessa hiuppuarvosanoin...suoraan kortistoon.
- mary
että näin kirjoitti:

Kyllä sitä työkokemuksesta on aina hyötyä työpaikkaa haettaessa! Jos oot vaikka parikymppinen, haet työpaikkaa ja ilmotat ettet oo mitään töitä tehny, niin kyllä ne taatusti valitsee jonkun sellasen, jolla on edes jotain kokemusta. Mä oon ollu joka kesä töissä 14 vuotiaasta lähtien.Nyt oon 22. Kieltämättä tekis mieli lomailla, koska esim. kaks edellistä kesää oon painanu töitä koko kesän. Ei paljo paskaakaan vapaata, juhannukset töissä. Mut nyt ois taas tiedossa rankka kesä.. Mielelläni pitäisin lomaa, mut pakko saada rahaa jostain!
- minä
mary kirjoitti:

Minä kuulun niihin toivottomiin tapauksiin. Täytän kesällä 21 ja en ole ollut töissä. Ei johdu täysin siitä ettenkö olisi hakenut, mutta en kuitenkaan tarpeeksi. Harmittaa todellakin koska kun haen niin on toivotonta yleensä päästä edes haastatteluihin. 2 kk on pitkä aika olla tekemättä mitään ja se ärsyttää, mielelläni olisin töissä. Tulevaisuus näyttää aika synkältä. Helppoa olisi jos olisi suhteilla päässyt töihin, tai jos asuisi maalla niin olisi varmaan enemmän tarjolla paikkoja sielläkin. Helsingistä on aika vaikeaa saada.
- kesäpaikan saanut
minä kirjoitti:

Vai maaltako saisi helpommin töitä.. Se ei pidä todellakaan paikkaansa ja sen tiedän ihan kokemuksesta. Siellä ne suhteet vasta etopeli ovatkin ja yrityksissä usein samasta perheestä useampia sukupolvia töissä. Siellä maalla asuessani sain suhteilla pariksi kesäksi töisä ja yhdeksi kesäksi ilman suhteita. Tänne kaupunkiin kun muutin, niin heti sain töitä kesäksi ja ei minkäänlaisia suhteita kyllä ole mulla tänne päin Suomea. Täällä on valinnanvaraa ja paljon paikkoja joihin voi hakea kun pitää silmät ja korvat auki.
- jace
Älkää ny hyvät ihmiset sitte turhautuko, jos tänne kaikki ilmestyvät viestit kertoo, että "jos et oo joka kesä töissä, niin tulevaisuutes on piloilla".
Näin käytännön järjellä ajateltuna työkokemus vaikuttaa, mutta eiköhän se kuitenkin enemmän vaikuta miten on opiskelut menneet ja minkälaiselle työnhakija vaikuttaa. Sitäpaitsi ittekki pääsin töihin puoleks vuodeks armeijan jälkeen siten ettei edes työnantaja kattonu minun työtodistuksia, totesi vaan että "huomenna sitte töihi". En siis ole ollut joka kesä töissä. Sitäpaitsi nuo parin kuukauden kesätyöt on monesti vaan semmosia turhanpäiväisiä extra-töitä, joita ei talvisaikaan ees tehtäisi, ne vaan keksitään, jotta työntekijöiden pennut pääsis töihi. Esim. teollisuudessa kahessa kuukaudessa ei edes kerkee oppimaan mitään koneiden käyttöö..- niin osaamaton
Oletko niin osaamaton, ettet kahden kuukauden aikana opi käyttämään konetta...
"Sitäpaitsi nuo parin kuukauden kesätyöt on monesti vaan semmosia turhanpäiväisiä extra-töitä, joita ei talvisaikaan ees tehtäisi, ne vaan keksitään, jotta työntekijöiden pennut pääsis töihi."
HAH HAH.. mikä ajattelematon kommentti:
Siivoustyötko tehtaissa extratyötä.. öö ei... pakko ne on kesälläkin hoitaa.. Nurmikon ja ulkoalueiden hoitotyötkö extratyötä.. öö ei.. pakko niitä on siistiä kesällä (toki talvella ei tarvitse nurmikkoa leikata).. Sihteerien lomituksetko extratyötä.. öö ei.. pakko nekin työt on kesälläkin tehdä.. jne. jne.. Eiköhän suurin osa kuule ole ihan pakollisia tehtäviä, joihin etsitään nuoria tekemään.
Tajuatko kuinka paljon kustannuksia palkka tuo työnantajalle? Työntekijä saa käteensä suunnilleen 30% siitä summasta, jonka työnantaja kokonaisuudessaan joutuu yhdestä työntekijästä maksamaan. Luuletko silloin, että ihan tosta vaan keksitään joitain töitä, joita ei oikeestaan ees tarvis tehä? Avaa silmäs!
Poikkeus voi olla joku isipappa, jolla on oma firma, niin se saattaa ottaa mukulansa töihin vaikka töitä ei juuri oliskaan, mutta ei kyllä muut yritykset. Sen sijaan olemassa oleviin työtehtäviin kesällä pääsee työntekijöiden lapset.. Taidat olla kateellinen siitä.. Minä en.. Olen ollut hyvin tyytyväinen. Nyt enää en suhteilla voi mennä, sillä muutin pois kotipaikkakunnalta mutta nytpä on cv:ssä komea luettelo kesätyöpaikoista. :) Ja täksi kesäksi löytyi tosta noin vaan paikka ilman suhteita. Ja olis pariin muuhunkin paikkaan haluttu, mutta toi oli paras.
Sinun tekstistäsi vain loistaa niin pahasti tuo kateus siitä, että et ole joka kesä töitä saanut, joten tuon kateuden loisto sai minut ärsyyntymään ja kirjoittamaan hieman vittumaiseen sävyyn.. Sori.. - ...hyvä kommentti...
niin osaamaton kirjoitti:
Oletko niin osaamaton, ettet kahden kuukauden aikana opi käyttämään konetta...
"Sitäpaitsi nuo parin kuukauden kesätyöt on monesti vaan semmosia turhanpäiväisiä extra-töitä, joita ei talvisaikaan ees tehtäisi, ne vaan keksitään, jotta työntekijöiden pennut pääsis töihi."
HAH HAH.. mikä ajattelematon kommentti:
Siivoustyötko tehtaissa extratyötä.. öö ei... pakko ne on kesälläkin hoitaa.. Nurmikon ja ulkoalueiden hoitotyötkö extratyötä.. öö ei.. pakko niitä on siistiä kesällä (toki talvella ei tarvitse nurmikkoa leikata).. Sihteerien lomituksetko extratyötä.. öö ei.. pakko nekin työt on kesälläkin tehdä.. jne. jne.. Eiköhän suurin osa kuule ole ihan pakollisia tehtäviä, joihin etsitään nuoria tekemään.
Tajuatko kuinka paljon kustannuksia palkka tuo työnantajalle? Työntekijä saa käteensä suunnilleen 30% siitä summasta, jonka työnantaja kokonaisuudessaan joutuu yhdestä työntekijästä maksamaan. Luuletko silloin, että ihan tosta vaan keksitään joitain töitä, joita ei oikeestaan ees tarvis tehä? Avaa silmäs!
Poikkeus voi olla joku isipappa, jolla on oma firma, niin se saattaa ottaa mukulansa töihin vaikka töitä ei juuri oliskaan, mutta ei kyllä muut yritykset. Sen sijaan olemassa oleviin työtehtäviin kesällä pääsee työntekijöiden lapset.. Taidat olla kateellinen siitä.. Minä en.. Olen ollut hyvin tyytyväinen. Nyt enää en suhteilla voi mennä, sillä muutin pois kotipaikkakunnalta mutta nytpä on cv:ssä komea luettelo kesätyöpaikoista. :) Ja täksi kesäksi löytyi tosta noin vaan paikka ilman suhteita. Ja olis pariin muuhunkin paikkaan haluttu, mutta toi oli paras.
Sinun tekstistäsi vain loistaa niin pahasti tuo kateus siitä, että et ole joka kesä töitä saanut, joten tuon kateuden loisto sai minut ärsyyntymään ja kirjoittamaan hieman vittumaiseen sävyyn.. Sori.....mutta olisit jättänyt tuon sori-sanan pois.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.3093055Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka612353- 1242057
Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3492043Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1271733- 671399
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121395- 661337
- 691270
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl781243