Tekniikan ongelmat - apua?

Anonyymi

Olen harjoitellut kroolia pari vuotta, eikä vieläkään ala sujua. Kävin lyhyen tekniikkakurssin, ja olen menossa uudelleen. Ongelmia on kai melko paljon, joita olen onneksi oppinut havainnoimaan itsekin. Aiemmin kurssilla ohjaaja huomioi, että potkin liian tiheään/ kovaa. Tämä on yhä ongelmana, tuntuu että hitaammin potkien alan upota. Luontainen potkurytmini on hyvin tiheä, ja siksi hengästyn heti. En oikein osaa uida kroolia hitaasti.

Ydinongelma lienee se, että jos yritän kiinnittää tekniikkaan huomiota, uinnin rakenne hajoaa ja hengästyn. Jaksan vain 20-30m ja on siirryttävä rintauintiin (joka myös tekniikaltaan virheellistä). Rintauinnissa en pysty potkimaan oikein, selkä kipeytyy ja olen hidas. Minun on vaikea löytää siitäkään teknisesti hajoamatonta rytmiä, jos yritän uida kovaa.

Kroolissa pystyn parantamaan hapenottokykyä, koska sitä voin uida kovaa edes tuon puoli allasta. Rintauinnissa olen teknisesti niin hidas, etten välttämättä hengästy (hengitän välillä vain joka toinen kerta kasvojen ollessa ylhäällä). 50m allas menee parhaimmillaan 22-23 vedolla, aikaa en ole koskaan ottanut. Kuntoni ei tällä hetkellä ole kovinkaan hyvä. Uinticooper menee "pää veden alla uiden" virheellisellä tekniikalla noin 380-400m/ 12 min. Jos uin pää vedenpinnan yläpuolella, nopeus n. 420-450m/12 min. Kroolissa en ole ottanut cooperia, kun en jaksa uida sitä putkeen edes tuota 400m matkaa. Jaksan hyvin uida ru 2 tuntia/ 4 km ilman muuta taukoa kuin vessakäynti ja juon vettä samalla. Jos tankkaisin jotain energiaa, jaksaisin pitempäänkin.

Olen vaihtanut harjoitustekniikkani aivan täysin. Käyn nykyisin myös salilla uinnin lisäksi, ja olen vähentänyt uintia. Aiemmin uin aina 2h kerrallaan, nyt vain tunnin mutta se sisältää noita äärimmilleen vietyjä piikkejä kroolilla, jolloin hengästyn todella paljon. Pahimmillaan sormet/ kädet ja jalkaterät "puutuvat/ pistelevät" eli niihin ei kai riitä enää verta kun suoritus on liian raju nykyiseen kuntooni nähden. Sydänvaivoja ei ole, ja se on ihan tutkittukin ettei ole mtn angina pectorista tmv. Onko silti normaalia, että maksimisuorituksessa "veri pakenee raajoista"?

Millä tavalla minun pitäisi edetä? Keskitynkö vain uimaan kroolia omalla tyylilläni, enkä yritä hioa tekniikkaa? Ja vasta kun uinti on rentoa, alan panostaa tekniikkaan? Tällä tavalla saisin uitua pitempäänkin kuin puoli allasta-altaanmitan.. Vai jatkanko yhä itseni piiskaamista täydellisen tekniikan metsästäjänä, siitäkin huolimatta että treeni on tyyliä "30m täysillä kroolia ja loput ru"?

Nykyisen kroolin tekniikan pulmia: ovat ainakin liian syvällä uiminen/ sukeltaminen käsivetojen aikana, sekä liian tiheät potkut = jalat väsyy pian. Ja uppoamisen tunne, jos potkin hitaammin. Varmasti myös keskivartalon lihakset kadoksissa, kun meinaa upota? Alussa vartalo kiertyi aivan liikaa, mutta se alkaa olla lähes hallinnassa.

Plussaa: kasvot pysyy luonnostaan pohjaa kohti, pään/ niskan asento hengittäessä (aina oikealta) hyvä ja alhaalla, ei mene koskaan vettä henkeen, käsivedoissa saan hyvin otteen veteen ja yritän myös kiinnittää voimalla ylöstyöntöön huomiota.

Selkävaivojen vuoksi lääkäri neuvoi ostamaan räpylät. Ne on nyt hankinnassa, mutta mitkä on parhaat mun pulmia ajatellen? Ajattelin lyhyitä ja leveitä. Olen joskus kokeillut pitkiä, ja sekä pohkeet että jalkaterän lihakset kramppasi heti.

En ole koskaan harrastanut kilpauintia, enkä ole minkään seuran jäsen. Uinti on kuitenkin minulle "elämäntapa" ja ainoa sopiva aerobinen liikuntalaji.

Kiitos, jos joku osaisi neuvoa minua! <3

1

192

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Todennäköisesti jännität liikaa, heilut vedessä liikaa ja hätiköit. Opettele olemaan ensin vatsallaan kellunnassa kädet suorana edessä. Ja siitä lähdet hitaasti ottamaan tuntumaa käsivedoilla. Seuraavaksi opettelet liukumaan kyljelläsi samalla kun rauhassa otat henkeä sivulta. Potkuja riitää yksi per käsiveto - näin moni 1500m uimari ja triathlonistikin ui.

      Uinti ei ole mikään voima ja tsemppilaji. Se on notkeutta, rentoutta ja veden vastuksen hyväksymistä ja sen läpi liukumista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      791
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      693
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      63
      594
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe