Gallup: Mitä ällöjä tapoja sinulla on?

Anonyymi

- Kun tulen kaupasta tai ulkoa kotiin, en koskaan pese käsiä.
- Kaivan päivittäin nenää ja en pese käsiä nenän kaivamisen jälkeen.
- Kun käyn vessassa ja jos kämmenelle menee pyyhkiessä muutama tippa pissaa, en ala muutaman tipan takia pesemään käsiä mutta jos kädelle menee kakkaa pesen aina kädet saippuan kanssa koska ajattelen kakan haisevan pahemmin kuin pissan.
- En vaihda alushousuja päivittäin, vaan kolmen päivän välein.
- En käy suihkussa joka päivä, en edes alapesulla vaan alapesulla käyn myös 2-3 päivän välein.

Olen N24. Toimin näin koska liika käsien peseminen ja saippuan käyttäminen kuivuttaa käsieni ihoa, siksi en yleensä pese käsiä wc-käynnin jälkeen jos käteni eivät ole likaantuneet tai likaantuvat aivan vähän, en halua alkaa läträtä rasvojen kanssa vaan että ihon oma kosteutus-systeemi toimii riittävästi. Ajattelen myös niin että kaikkia bakteereita ei voi välttää, maailma ei koskaan tule täysin flunssattomaksi ja kuumeettomaksi, aina on jossain pöpöjä, joten siksi hysteria pöpöjä kohtaan on turhaa! Jos alkaa hysteeriseksi niin et voi esim ikinä syödä ulkona karkkia, koska jos käyt kaupassa, otat ostoskorin johon moni ihminen on koskenut saman päivän aikana, esim juoppo jonka hygienia pettää, sitten astut kaupasta ulos ja et pääse mihinkään pesemään käsiäsi niin sun on pakko syödä niillä likasilla käsillä karkkisi... Monia ihmisiä myös ällöttää juoda limpparia samasta pullonsuusta josta ystäväsi on juonut, mutta suutelu ei sitten ällötä vaikka siinä vaihetaan eritteitä samalla tavalla! Flunssassa ja kuumeessa en oo ollut useampaan vuoteen, se ehkä johtuu just siitä että kun en elä liian siististi niin vastustuskyky kasvaa ja olen oppinut sietämään eri pöpöjä. :)

109

94

    Vastaukset

    • Yök olet ällöttävä en panis sinua. Suihkussa pitää käydä joka päivä jopa kaksikin kertaa jos käy lenkillä vaikka. Kalsarit pitää myös vaihtaa joka päivä vähintään kerran.

      • Kyllä sä mua panisit koska alapesulla käyn kuitenkin aina ennen seksiä. En ikinä suostu seksiin ennen kun olen käynyt suihkussa. :)

      • Oot pannu jo :)

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä sä mua panisit koska alapesulla käyn kuitenkin aina ennen seksiä. En ikinä suostu seksiin ennen kun olen käynyt suihkussa. :)

        Ja ehdottomasti alapesu myös pissan jälkeen. Kokosuihua en kaipaa päivittäin.

        Mut tietysti jos ois sellasta hikoilevaa sorttia niin sit ois kai eri. Mulla ei ees sukat haise kuten joillain. Mut toisaalta en käytäkään mitään hikoilutossua (lenkkareita(. Hyi olkoon.

    • Syön omaa kuivaa räkää, ja tykkään syödä omia rupia. Lisäksi inhoan hiustenpesua, kun se on niin työlästä pitkille paksuille hiuksille. Lisäksi jättele käytettyjä sukkia ympäri kotiani.

      • Kuivunut veri on maukasta. Muutaman kerran on valunut verta reidestä ja on kuivahtuanut sellaiseksi pitkulaiseksi kökkäreeksi reiteen.
        Ei maistu kuiva pahalta, vaan suolaiselta.
        Yleensä jos tulee haava, niin tulee nuoltua tuoretta verta.

        t. Dracula

    • Hyh, hyh kun mietinkin millaista olisi nukkua kanssasi. Jos nukuttaisiin alasti mies tai tyttöstäväsi tuntisi hiestä nihkeän likaisen ihosi. Saati sitten seksi. Naisen joka ei ole pessyt päivän housuissa hautunutta pilluaan haisee todella vahvasti kun levittää jalkansa. Sinä et edes haista omaa hajuasi mutta sanon että mies joka nukkuisi kanssasi saisi nenäänsä peiton alta lehhähtelevän kusen ja hien hajun. Tyynyliinat ovat rasvaisten likaisten hiustesi tummentamat. Mutta niin joo oma ällö tapani. Töistä kotiin tultua riisun hikiset sukkani koska kotona olen mieluiten paljain jaloin. En jaksa pestä jalkojani kuin pelkällä vedellä huuhtomalla.

    • Narsististen kauniiden tyttöjen ja naisten rakastaminen.... on ällöin tapani josta yritän parantua.

    • Ei mulla ole ällöttäviä tapoja ;D

      Alapesun kyllä suoritan joka vessassakäynnin yhteydessä, vaikken muuten mikään ylihygieenikko olekaan.

      • Et siis aivan jokainen tunti kaki huosuihisi _D

      • Anonyymi kirjoitti:

        Et siis aivan jokainen tunti kaki huosuihisi _D

        Sellaista vahinkoa mulla ei vielä ole käynyt, paitsi ehkä joskus vauvaiässä.

      • Tuo on ylihygieenista ja jopa haitallista, koska jos olet nainen ja suihkuttelet joka pissaamis kerran jälkeen alapääsi, tulet huuhtoneeksi sieltä myös niitä hyviä bakteereita pois jotka suojaa tulehduksilta. Tästä ovat varoittaneet jopa gynekologit.

        Itse en koe tarvetta edes kakkaamisen jälkeen pestä alapäätä. Pyyhin pepun 2-3 kertaa ja sen jälkeen on hyvä! en edes katso tarttuuko paperiin enää mitään vaan luotan että kaikki tarpeellinen lähtee sillä 2-3 pyyhkäisyllä koska jos sulla ei oo ripuli ja normaali kakka tippuu sinne pönttöön niin ei reiän ympärille voi jäädä paljon kakkaa ja sen tulisi 2-3 pyyhkäisyllä lähteä.

        Ne vähät kakat mitä vaon väliin jää = ei melkein mitään ja ei haise sieltä mihinkään, lähtee pois kun käy jokapäivä kerran alapesulla ja se on riittävä määrä pestä alapäätä. Jos alapäätä pesee aina tarpeilla käynnin jälkeen tai pyyhkii ainakin yli 5 kertaa niin kyllähän semmonen kuivattaa monilla ihoa ja aiheuttaa haavaumia herkälle alueelle.

        Kun olen pyyhkinyt vaan 2-3 kertaa ja paperiin ei jää melkein yhtään mitään, niin kukaan ei ole koskaan valittanut hajusta, eikä ole ollut kutinaa tai tulehduksia, eikä ole jäänyt jarrutus jälkiä pikkuhousuihin!

        Eikä mulla ole aikaa töissä tai ystävän luona alkaa alapäätä pesemään joka vessakäynnin jälkeen, joten miksipä sitä ei toimisi tälläisessä asiassa samalla tavalla töissä kuin kotonakin ja joillain on kuulemma peppupyyhe ja sitten sitä samaa pyyhettä käytetään useamman kerran pepun kuivaamiseen niin sellanen vaikuttaa minusta paljon epähygieenisemmältä kuin kertakäyttöinen vessapaperi!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on ylihygieenista ja jopa haitallista, koska jos olet nainen ja suihkuttelet joka pissaamis kerran jälkeen alapääsi, tulet huuhtoneeksi sieltä myös niitä hyviä bakteereita pois jotka suojaa tulehduksilta. Tästä ovat varoittaneet jopa gynekologit.

        Pesuun riittää yleensä ihan vesi. Saippuoiden ja etenkään desinfioivien aineiden liikakäyttö ei todellakaan tee hyvää.

        Mulla kun oli joskus maailmassa vauvan kanssa vuoroviikkohuoltajuus, niin huomasin kyllä tän pikkusen saadessani viikon jälkeen, että jalkoväli oli aina ihan tulehtuneen punainen. Lapsen äiti pyyhki vaipanvaihdossa aina kosteuspyyhkeellä. Itse sain tytön aina kuntoon kun pesin vain vedellä kun oli tullut vaippaan tavaraa. Aina ekana päivänä tosin piti laittaa vähän talkkiakin, ku sääret olivat niin tulehtuneet.

      • ei ole ällöjä. kamalia nää kirjoitukset,

      • Alapesu kerran paivassa riittaa. Limakalvot kuivuu liikaa ja tuloksena saattaa olla hiiva ym. Ja kadet on ainakin vedella huuhdeltava myos pissalla kaynnin jalkeen.

      • pitkätukka-68 kirjoitti:

        Pesuun riittää yleensä ihan vesi. Saippuoiden ja etenkään desinfioivien aineiden liikakäyttö ei todellakaan tee hyvää.

        Mulla kun oli joskus maailmassa vauvan kanssa vuoroviikkohuoltajuus, niin huomasin kyllä tän pikkusen saadessani viikon jälkeen, että jalkoväli oli aina ihan tulehtuneen punainen. Lapsen äiti pyyhki vaipanvaihdossa aina kosteuspyyhkeellä. Itse sain tytön aina kuntoon kun pesin vain vedellä kun oli tullut vaippaan tavaraa. Aina ekana päivänä tosin piti laittaa vähän talkkiakin, ku sääret olivat niin tulehtuneet.

        Kosteuspyyhkeissa on kemikaaleja, jotka arsyttavat herkkaa ihoa. Vauvan iho pestava vedella.

      • Jostain luin, että muslimit suorittaa alapesun ennen rukoushetkeä ja aina wc käynnin jälkeen.
        Eli yli 5 alapesua päivässä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on ylihygieenista ja jopa haitallista, koska jos olet nainen ja suihkuttelet joka pissaamis kerran jälkeen alapääsi, tulet huuhtoneeksi sieltä myös niitä hyviä bakteereita pois jotka suojaa tulehduksilta. Tästä ovat varoittaneet jopa gynekologit.

        Itse en koe tarvetta edes kakkaamisen jälkeen pestä alapäätä. Pyyhin pepun 2-3 kertaa ja sen jälkeen on hyvä! en edes katso tarttuuko paperiin enää mitään vaan luotan että kaikki tarpeellinen lähtee sillä 2-3 pyyhkäisyllä koska jos sulla ei oo ripuli ja normaali kakka tippuu sinne pönttöön niin ei reiän ympärille voi jäädä paljon kakkaa ja sen tulisi 2-3 pyyhkäisyllä lähteä.

        Ne vähät kakat mitä vaon väliin jää = ei melkein mitään ja ei haise sieltä mihinkään, lähtee pois kun käy jokapäivä kerran alapesulla ja se on riittävä määrä pestä alapäätä. Jos alapäätä pesee aina tarpeilla käynnin jälkeen tai pyyhkii ainakin yli 5 kertaa niin kyllähän semmonen kuivattaa monilla ihoa ja aiheuttaa haavaumia herkälle alueelle.

        Kun olen pyyhkinyt vaan 2-3 kertaa ja paperiin ei jää melkein yhtään mitään, niin kukaan ei ole koskaan valittanut hajusta, eikä ole ollut kutinaa tai tulehduksia, eikä ole jäänyt jarrutus jälkiä pikkuhousuihin!

        Eikä mulla ole aikaa töissä tai ystävän luona alkaa alapäätä pesemään joka vessakäynnin jälkeen, joten miksipä sitä ei toimisi tälläisessä asiassa samalla tavalla töissä kuin kotonakin ja joillain on kuulemma peppupyyhe ja sitten sitä samaa pyyhettä käytetään useamman kerran pepun kuivaamiseen niin sellanen vaikuttaa minusta paljon epähygieenisemmältä kuin kertakäyttöinen vessapaperi!

        Hyi helvetti. Kyllä sen paskan haistaa. Töissä on yksi tälläinen tapaus, ja pidätän aina hengitystä kun hän menee ohi. Sitten kun siihen ulosteeseen sekoittuu päivän mittaan hiki, haju on jotain aivan kamalaa. Käyttäkää bideetä edes persepuolelle. Ei se siitä mihinkään kuiva.

      • Bidee on tarkoitettu pimpsan pesuun kuukautisten aikaan, ei muuhun.

      • Sulla on pakko olla jokin koiran kuono jos haistat mikä siellä kankkujen välissä haisee housujen läpi tai sitten se sun työkaveri ei pyyhi ollenkaan p.ersettään!

        Kato normaalisti ihmisen p.erse ei haise jos osaa pyyhkiä ja kun ei tunge nenäänsä toisen p.erseeseen kiinni, ei siihen mitään bideetä tarvita, toki sä voit bideen kanssa läträtä joka paikassa mutta en minä ainakaan rupea läträämään kun hyvin oon pärjännyt näinkin ja ei kiinnosta kun märkää p.ersettä pyyhit vessapaperilla niin se vessapaperi hajoaa ja sit sulla on niitä vessapaperin murusia p.erse täynnä, eikä mulla oo töissä aikaa alkaa p.ersettä pesemään vaan käyn kakan tiputtamassa pönttöön ja pyyhin pelkästään, enkä hinkkaa p.ersettäni joka kerta johonkin samaan p.ersepyyhkeeseen vaan mielummin käytän kertakäyttöistä vessapaperia jonka vedän sitten pöntöstä alas kun olen sillä pyyhkinyt!

      • pitkätukka-68 kirjoitti:

        Sellaista vahinkoa mulla ei vielä ole käynyt, paitsi ehkä joskus vauvaiässä.

        Tässä muuten yks outo juttu: mä olin kateellinen isosisaruksille kun en saanut "isojen lasten" muovupusseja illalla. Mä en tarvinnu, mut vanhemmat sisarukset pissas yöllä sänkyyn.

    • Jalkapohjien nahkaa tulee silloin tällöin syötyä, kun sitä sieltä irtoaa, eikä mitenkään yök asia, eikä maistu oikein millekään.
      Vähän on sitkeää, jos on kuivahtanut, että saa pureskella kylläkin.

      • Pesetkö jalat ennen kun alat syömään jalkanahkaa? vaikka pesisit niin oletko tullut ajatelleeksi että kun tulet kotiin ja jätät kengät eteiseen ja kävelet eteisestä kylppäriin pesemään jalat niin siinä sä otat muutamia askelia niillä jaloilla/sukilla jotka on hionnu sun kenkien sisällä enemmän tai vähemmän ja sitten ne bakteerit leviää lattioita pitkin kaikkialle ja lattiat muutenkin likaantuu vaikka eläisit kuinka siististi ja niitä on välillä pestävä niin sitten kun alat syömään jalkanahkaasi niin sulla menee bakteereita suuhun!

        Ja sitten täällä kehtaa ihmiset vielä väittää että on kamalaa jos jää muutama tippa pissaa käsille, mutta yhtä kamalia on muutkin tavat!

      • Veikkaan että kun tuut kotiin niin et todellakaan mene joka kerta heti ensimmäisenä pesemään jalkojasi kun riisut kengät jalasta, vaan saatat kävellä esim sukkasillasi keittiöön ottamaan ruokaa ja usko tai älä jalat hikoaa jokapäivä kengissä enemmän tai vähemmän vaikka et sitä haistaisi tai silmin huomaisi. Niin sitten vaikka menisit jonain päivänä suoraan kotiin tullessasi pesemään jalat, niin tuskin peset lattioita myöskään jokapäivä, niin sitten kävelet pesun jälkeen puhtain jaloin siitä kohdasta josta olet kävellyt eilen hikisukillasi ja sitten kuvittelet että sun jalat on täysin bakteerittomat ja ei muuta kuin jalkanahkaa maiskuttamaan nams nams nams!

    • Tiesittehän, että diakonia jakaa ruoka-apua, jos ei oo muuta syötävää kämpässä jäljellä kuin räkä, veripaakut tai jalkanahka.

    • Raavin muniani.

      • Eikä, sinäkin! 😁

        xL

      • Aha, mun viestit poistuu taas.

        xL

      • Anonyymi kirjoitti:

        Aha, mun viestit poistuu taas.

        xL

        Silmämunia meinaan..

      • Wwuwuw kirjoitti:

        Silmämunia meinaan..

        Joo, mä kananmunia.. kriiiik...

        xL

      • Hyi hyi, mietippä nyt mitä sä teet kun raavit esimerkiksi silmäluomiasi, sieltä irtoaa kynnen alle joka päivä kuollutta ihosolukkoa!

      • Ja käythän varmasti pesemässä kätesi silmämunien raapimisen jälkeen? en usko, koska sä tuomitset ja ajattelet että on inhottavampaa jos toisella ihmisellä jää muutama tippa pissaa kädelle mutta sun oma silmämunien raapimis tapa ei ole sitten niin ällöttävä kuin muiden tavat... nojoo, anna vaan kuolleen ihosolukon muhia sun kynsien alla.

        Että jos tälle linjalle lähetään, että aletaan tuomitsemaan toisen elintapoja, niin minä väitän että kun viedään kaikkien elintavat suurennuslasin alle niin jokaisesta löytyy jotain ällöttävää.

    • Jollain, veli kertoi että jollain oli ollut tapana haistella omia käsiään.

      Veli sanoi että ihmetteli että: mikähän niissä omissa käsissä on niin mielenkiintoinen tuoksu niitä omia sormia haistella?

      • Se huomaa sitten, ku saa koittaa ekan kerran piparia ;)

    • En mäkään pese käsiä pissaamisen jälkeen, mutta peseydyn kyllä päivittäin ja vaihdan alusvaatteet. Fun fact: Viton ratti haisi kesällä jonkin aikaa naisen alapäälle kun en seksin jälkeen pessyt käsiä 😂

      Mitä aloittajaan tulee niin en panis.

      • Ei Peris, ei 😨

      • Zombi kirjoitti:

        Ei Peris, ei 😨

        Mikäs nyt noin järkyttävää on? Tämä haju on sittemmin poistunut autostani enkä usko olevani mikään kävelevä bakteeripesä jos en aina pese käsiä pissan jälkeen.

        Se kun pidin kahta sormea naisen sisällä ja imin klitorista, niin huhheijaa sitä kosteuden ja litinän määrää. Pieni hinta siitä että auto tuoksui hetken aikaa siltä itseltä.

      • peris234 kirjoitti:

        Perus hygienia, kääk. Pidän aina autossa kosteuspyyhkeitä, niin säästyy moisilta ällötyksiltä. Minkä takia niitä sormia ei voi huljauttaa kuseskelun jälkeen? En kättelisi sinua tai suostisi kyytiisi. Hyi olkoon 😷

      • Hyi helvetti vaan itsellenne jotka kauhistelette muiden elintapoja, tuo on kanssa käytöstavatonta kauhistella toisten elintapoja, ei ole niin kamalaa, eikä sun oo pakko mennä kenenkään kyytiin!

        Esim minä en jaksa joka rään kaivamisen jälkeen alkaa pesemään käsiä, koska jos oon just sitä ennen pessyt, sitten mulle tulee tunne että nyt täytyy kaivaa nenää kun sieltä on saatava kokkareita ulos niin sitten joutuisin taas menemään pesemään... johan iho kärsii ja kuivuu jatkuvasta vedellä lotraamisesta! enkä mä kulje ne räkäkokkareet käsissä vaan tiputan lattialle ja lattiat likaantuu nyt muutenkin, ei niitä muuten pestäisi niin herranjumala kun on kamalaa jos siellä on lattialla jokin pieni räkäkokkare jota ei edes silmillä huomaa ja herranjumala aivan kamalaa kun meillä ollaan kesällä välillä paljain jaloin ulkona ja tullaan pesemättä jalkoja sisälle ja aivan kamalaa kun meillä pyyhitään koiran tassut ainoastaan sillon kun ne on kurassa, eikä joka kerta kun tullaan ulkoa kotiin!!!

        Jos mulla ois lapsia niin en heitäkään velvottaisi pesemään käsiä kun tulevat ulkoa kotiin. Paitsi jos ovat pieniä lapsia ja poimivat maasta kaikkea niin sitten velvottaisin pesemään kädet. Mutta jos ollaan vaikka vaan kauppareissulla, kosketaan ovenkahvaan johon on koskeneet saman päivän aikana monet muutkin ihmiset tai otetaan ostoskori johon on koskeneet saman päivän aikana monet muutkin ihmiset niin aivan V*TUN SAMA ei täällä päässä olla niin pöpökammoisia että jokaista bakteeria täytyisi pelätä!

        Ei meillä kuitenkaan syljetä lattioille tai juoda suoraan pullosta josta muutkin ottaa juotavaa, että ihan perus hygienia on hallussa. Se mikä toiselle on normaalia, ei ole sitä toiselle.

        Pitäiskö teidän taivastelijoiden miettiä että miksi ällöttää pikkuasiat?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hyi helvetti vaan itsellenne jotka kauhistelette muiden elintapoja, tuo on kanssa käytöstavatonta kauhistella toisten elintapoja, ei ole niin kamalaa, eikä sun oo pakko mennä kenenkään kyytiin!

        Mä pesen kädet kaupassa käynnin jälkeen ihan vaan sen takia, että sun kaltaisia ihmisiä on olemassa. Hyi saakeli.

        Virkistävän rehellistä!

    • Mää ole jo vanhaäijä.Mää en vettä tuhlaa,Kyll kerran viikos voi käyrä sanunassa ja pesulla.Kalsareilla pärjää iha hyvin 3 viikkoo.Sit voi jo vaihtaa.
      Sukat kyll pittää vaihtaa jo 2 viikon jälkee.
      Voi oll ett mää haise pahalle.Ei se haittaa ko mää ole tottunu jo siihe hajuun.

    • Ällöksi tavaksi voisi kai laskea finnien nyppimisen, omat ja toisen. 😊

      Niissä on jotakin sormia syyhyttävää.

      • Niin tuollainen voi ehkä selittää omien sormien haistelunkin kun tuoksuttelee mille se sormi tuoksuu finnin puristamisen jälkeen :D

        Eikun noniin... mauton tuoksu sormiin voi tulla, jotkut myös kaivavat korvia ja maistelevat sormia sen jälkeen että mille maistuu tuo töhnä :D

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin tuollainen voi ehkä selittää omien sormien haistelunkin kun tuoksuttelee mille se sormi tuoksuu finnin puristamisen jälkeen :D

        Eikun noniin... mauton tuoksu sormiin voi tulla, jotkut myös kaivavat korvia ja maistelevat sormia sen jälkeen että mille maistuu tuo töhnä :D

        En sentään haistele enkä maistele näppylöiden puristelun jälkeen käsiäni/sormiani. Hyi ajatustakin..Pesen kädet ja yleensä on paperikin apuna mukana.

        Mutta joku alkukantainen apinana nyppiminen on kyllä varmaan jäänyt meidän geeneihin kulkemaan. 😜

        Se on kumma juttu miten kivaa se on, kun sen ylimääräisen ihohuokosta tukkivan saa ulos ihosta.

      • Abrakadabra kirjoitti:

        Pursuaa kauniisti se finnin tali ulos puristellessa. Talia se vaan on, ei mitään teurastamon jätettä.
        Joskus tulee ulos mukana myös ihokarva ja joskus ihon alle kasvanut karva, joita tulee neulalla ronkittua ylös ja pinseteillä kiskottua, jolloin muutaman sentin pitkiä karvoja nousee ylös.

      • Mua taas ällöttää enemmän tuommonen omien tai varsinkin toisten finnien puristelu, yäk sitä rasvan tunnetta ja pursuavaa talia! tai yäk kun pureskelette kynsiä ja sitten ei oo enää kauniit kynnet! Nää oksettaa mua ENEMMÄN kuin se että jää pari tippaa pissaa kädelle.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mua taas ällöttää enemmän tuommonen omien tai varsinkin toisten finnien puristelu, yäk sitä rasvan tunnetta ja pursuavaa talia! tai yäk kun pureskelette kynsiä ja sitten ei oo enää kauniit kynnet! Nää oksettaa mua ENEMMÄN kuin se että jää pari tippaa pissaa kädelle.

        Noniin eli ällöähän tässä haettiinkin. 😃

    • Kaikenlaisia sikoja

      • Minä söin kerran vahingossa salaatinlehtinä kehäkukkien lehtiä kun olivat niin samannäköisiä salaatinlehtien vieressä: sylkäisin pois maistaessani: olipa pahan makuinen salaattilaji tuo :D

    • Jos tämän lukee loppuun, saattaa tulla oksennus. Terveisin. Pöpökammoinen.

      • Muutenkin voi tulla oksennus, aivan oikean elämän asioistakin.... eikös Lucifer-hammastahna olisi herkullista syödä kuin purukumia nielaisemalla.

      • On kyllä yög jos ei kusisia käsiä pese..

      • Muutama tippa kusta ei haise mihinkään ja maailmasta ei lopu kuitenkaan bakteerit vaikka tekisit mitä

        Joten mikä tuossa on niin yög?

    • Samat metodit kuin aloittajalla. Ei siinä mitään ällöä ole.
      Ylihygieniset ihmiset ällöttää.

      • Ruoka-Allergia olisi inhottava diagnoosina, ei saisi syödä minkäänlaista ruokaa lainkaan.

    • Kun ajattelet itse kaiken palstan huumorin ohikin asioita itse, niin silloin voi tulla mieleen omasta mielestä mielenkiintoisia ihmissuhdeasioita, huumori voi joskus avata omaa mieltäsikin niin että, pystyt silloin ajattelemaan asioita syvällisemminkin jota et ole ennen ehkä uskaltanut tehdä.

    • En itse pidä ällönä tapana, mutta olen kuullut että joku pitää. Mulla on semmoinen tapa, että kyhnätessäni kumppanin kimpussa tykkään kyhnätä hänen ihostaan hajua itseeni. :D

      Meidän toisella lapsella on muuten samanmoinen tapa, hän kyhnää poskiaan meidän vanhempien ihoon, kuten käsivarteen tai rintakehään halatessaan.. En tiedä onko se joku meidän oma juttu, mikä tulee jostain kiintymyksestä tms. vai onko se jokin ikimuinainen ihmisen tapa hangata tärkeän lajitoverin tuoksua itseensä? :D

      Onko jollain tietoa?

      • Onko se jokin itsensä merkkaamisen muoto, että tämä apina kuuluu tähän apinalaumaan kun haisee/tuoksuu samalle? :)

      • Työ ootte sukua kissoille?

      • Wwuwuw kirjoitti:

        Työ ootte sukua kissoille?

        Sekin kävi mielessä, tykkään myös tampata käsilläni toisen massua.😆

        Ilman kynsiä...

      • Abrakadabra kirjoitti:

        Sekin kävi mielessä, tykkään myös tampata käsilläni toisen massua.😆

        Ilman kynsiä...

        Kattiloita..😄

      • Wwuwuw kirjoitti:

        Kattiloita..😄

        Mjausaa...😽

      • Abrakadabra kirjoitti:

        Mjausaa...😽

        Toisen masun tamppailusta en tiiä, mutta kun lättäsee korvan toisen masuliin kiinni, niin saa korviinsa miälenkiintoisia soundeja..😄

      • Wwuwuw kirjoitti:

        Toisen masun tamppailusta en tiiä, mutta kun lättäsee korvan toisen masuliin kiinni, niin saa korviinsa miälenkiintoisia soundeja..😄

        Juuh!! Lurinaa, rutinaa, kuplutusta ja pulputusta. Ootko koskaan laittanut korvaa vasten toisen ohimoa tai päälakea, kun se toinen pureskelee ruokaa? Jos et niin kokeileppas, aika mielenkiintoisia ääniä.😃

      • Oli aamupäivän musiikki-lasten jumppauslaulussa mahan taputtelu, mutta hampaat puuttuvat kaikista lauluista _:D

        Pää-peppu ja korvat varpaat, silmätkin olivat mutta ei hampaita.

      • Abrakadabra kirjoitti:

        Juuh!! Lurinaa, rutinaa, kuplutusta ja pulputusta. Ootko koskaan laittanut korvaa vasten toisen ohimoa tai päälakea, kun se toinen pureskelee ruokaa? Jos et niin kokeileppas, aika mielenkiintoisia ääniä.😃

        Sitä en oo kylläkään tehny..😄

      • Anonyymi kirjoitti:

        Oli aamupäivän musiikki-lasten jumppauslaulussa mahan taputtelu, mutta hampaat puuttuvat kaikista lauluista _:D

        Pää-peppu ja korvat varpaat, silmätkin olivat mutta ei hampaita.

        Muutat vähän sanoja tai sitten popsi popsi porkkanaa hampaita se vahvistaa.😋

      • Wwuwuw kirjoitti:

        Sitä en oo kylläkään tehny..😄

        Koklaa, huvittavia ääniä. Kun rotta nakertas tai ratas raksuttas päässä.😆

      • Abrakadabra kirjoitti:

        Koklaa, huvittavia ääniä. Kun rotta nakertas tai ratas raksuttas päässä.😆

        Harmi kun korvaa ei saa irti..😄

      • Wwuwuw kirjoitti:

        Harmi kun korvaa ei saa irti..😄

        No paat pään kanssa sen. :D

      • Abrakadabra kirjoitti:

        No paat pään kanssa sen. :D

        Mut jos haluaa itteään kuunnella..

      • Wwuwuw kirjoitti:

        Mut jos haluaa itteään kuunnella..

        Stetoskooppi. :D

      • Abrakadabra kirjoitti:

        Stetoskooppi. :D

        Irrotettava korva olis parempi☝️

      • Wwuwuw kirjoitti:

        Irrotettava korva olis parempi☝️

        Vaan mistä siihen saisi kuulon? Nauhurikorva? :)

      • Abrakadabra kirjoitti:

        Vaan mistä siihen saisi kuulon? Nauhurikorva? :)

        Taikuudella 😄

      • Wwuwuw kirjoitti:

        Taikuudella 😄

        Simsalabim ja abrakadabra!!!! ;P

      • Abrakadabra kirjoitti:

        Simsalabim ja abrakadabra!!!! ;P

        Noonih, johan irtos..😄

      • Wwuwuw kirjoitti:

        Noonih, johan irtos..😄

        Kuulu vaan Wflob. :)

      • Abrakadabra kirjoitti:

        Kuulu vaan Wflob. :)

        Sviiks, sviiks.. kun ruuvaa takas.. 😄

      • Wwuwuw kirjoitti:

        Sviiks, sviiks.. kun ruuvaa takas.. 😄

        Kyä se nyt meni vika kohtaan, ottalla näkys olevan... 😜

      • Abrakadabra kirjoitti:

        Kyä se nyt meni vika kohtaan, ottalla näkys olevan... 😜

        Näkeehän sen nyt sok..eiku kuuleehan sen ny kuurokin ottallaan.

      • Wwuwuw kirjoitti:

        Näkeehän sen nyt sok..eiku kuuleehan sen ny kuurokin ottallaan.

        Ainakin, jos ei oo irtokorva. 🤪

    • Miksi siis edelleen nauretaan sille ”käy suihkussa, kampaa tukka, pese hampaat” -ohjeelle?

      -flowersreally-

      • Mä luulen, että aloitus on saanu pontta siitä bb- asukin, nuoren naisen, ilmoituksesta että hän käy suihkussa kaksi kertaa viikossa..Iltiksessä oli juttua..

      • Wwuwuw kirjoitti:

        Mä luulen, että aloitus on saanu pontta siitä bb- asukin, nuoren naisen, ilmoituksesta että hän käy suihkussa kaksi kertaa viikossa..Iltiksessä oli juttua..

        Ahaa, mulla oli selvästi aukko sivistyksessä. Dänks.

        -flowersreally-

      • Hampaat ovat tulleet palstalle ja kummittelevat kaikkialla, noh hassuahan sinänsä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ahaa, mulla oli selvästi aukko sivistyksessä. Dänks.

        -flowersreally-

        Päivän kulttuuripläjäys..😄

    • Ei s..ttana mikä ketju. Yöööh. Ei he.tti teitä ihmiset :(

    • Kai sitä joskus tulee kaivettua kuivuneita räkäpalloja nenästä ja ammuttua niitä sormella milloin mihinkin ja kaivettua korvavaikkua sormella korvasta. Kädet kyllä pesen aina vessassa käymisen jälkeen huolella, samoin ennen ruokailua ja kauppaan menon ja tulon jälkeen. Kai sitä yleensä runkkaamisenkin jälkeen kädet pesee jos muistaa. :D

      KilttiMies89

      • Kyllä mäkin ennen kalsarit vaihdoin joka päivä, nykyään ehkä joka toinen päivä ja samaa t-paitaa saatan pitää 3-4 päivää ihan silkkaa laiskuuttani kun en enää jaksa pestä pyykkiä kovin usein. Suihkussa kyllä käyn yleensä joka päivä ja hampaat pesen ainakin kerran päivässä joskus 2 kertaa jos muistaa. Dödöä käytän yleensä vaan jos olen menossa ihmisten ilmoille.

        KilttiMies89

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä mäkin ennen kalsarit vaihdoin joka päivä, nykyään ehkä joka toinen päivä ja samaa t-paitaa saatan pitää 3-4 päivää ihan silkkaa laiskuuttani kun en enää jaksa pestä pyykkiä kovin usein. Suihkussa kyllä käyn yleensä joka päivä ja hampaat pesen ainakin kerran päivässä joskus 2 kertaa jos muistaa. Dödöä käytän yleensä vaan jos olen menossa ihmisten ilmoille.

        KilttiMies89

        Mitä hiton väliä kotioloissa vaikka olis pienet jarrutusjäljet pierukalsareissa.

        KilttiMies89

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä hiton väliä kotioloissa vaikka olis pienet jarrutusjäljet pierukalsareissa.

        KilttiMies89

        Mitä,väliäkö? Jarrutusjälkiä tarttuu sohvan kankaaseen!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä mäkin ennen kalsarit vaihdoin joka päivä, nykyään ehkä joka toinen päivä ja samaa t-paitaa saatan pitää 3-4 päivää ihan silkkaa laiskuuttani kun en enää jaksa pestä pyykkiä kovin usein. Suihkussa kyllä käyn yleensä joka päivä ja hampaat pesen ainakin kerran päivässä joskus 2 kertaa jos muistaa. Dödöä käytän yleensä vaan jos olen menossa ihmisten ilmoille.

        KilttiMies89

        Sä laitat suihkun jälkeen likaset kalsarit ja paidan päälle?

    • Tuossa tosiaan 2 jännityselokuvaa, Shakaali alkuperäinen sekä tämä Bruce Willis versio samasta... hirveän kallis jostain ulkopuolelta hankittu salamurhaaja, nimenä vain "Shakaali" _D

    • Mielelellään teetättäis noi pyykki, siivous ja tiskaushommat jollain akalla sovinisti kun olen ja olen totaalisen kyllästynyt noihin hommiin.

      KilttiMies89

      • Tuollaisessa kuten nuo Shakaali-elokuvat: yleensä käytetään kiväärejä tuollaisissa pitkissä ammunnoissa, pistooli on james bondin lelu :D

        Kivääri on aina niin paljon tarkempi ja tehokkaampi kuin mikään pistooli, mutta kiikari pitää olla jotta näkee tarkemmin kuin normitähtäimellä.

        Hirvittäviä tuloksia tulee kun itse näet kiikarissa jonkun hirvestäjän vaikka ja sitten on vain siitä kiinni että painatko liipaisinta jotta se hirvestäjä kuolisi heti kun painaisit :D

      • Kukapa ei..🙄

      • Mikä oikeasti olisi tuollaisenkin nimi suomeksi: Blackwater = Suonsilmähän :D

      • Siivoaminen on kivaa hommaa. Pidän siisteydestä ja siitä että tavarat ovat oikeilla paikoillaan.

    • Nielen.

    • Opiskelutoverini ei pessyt sukkia, vaan pani niihin lisää deodoranttia. Kun ne olivat kovat kuin Enson pahvi, napsahtivat poikki. Mies kävi ostamassa uudet.

      Saman opiskelijatoverin kämppäkaveri tuli syksyllä maalta mukanaan iso pahvilaatikko äidin pesemiä vaatteita. Kun likaantuivat, siirsi yksitellen keskelle lattiaa, johon vähitellen kasvoi kasa. Kun puhtaat loppuivat, penkoi kasasta aina vähiten likaiset. Kevään lopulla pakkasi koko kasan laatikkoonsa ja vei äidin pestäväksi.

    • Oletteko lukeneet tai kuulleet koskaan että kun vauva syntyy perheeseen niin kodin ei kannata olla liian siisti, koska se kasvattaa vauvan vastustuskykyä että oppii olemaan tekemisissä bakteerien kanssa?

      Siksi meillä toimitaan näin
      - Lattiat pestään kerran kuussa
      - Imuroidaan kerran viikossa tai vasta sitten kun alkaa nurkissa näkymään pölyä (silloin imurointi tulee tarpeeseen)
      - Petivaatteet vaihdetaan kahden viikon välein
      - Koira on meillä lemmikkinä, niin joskus löytyy myös koiran karvoja lattialta tai sohvilta ja koiran tassut kuivataan ainoastaan sillon kun ne on kurassa, muuten koira tepastelee niillä likaisilla tassuilla sisätiloissa joilla on ollut myös ulkona, on lupa hypätä myös sohvalle tai sängylle.
      - Kun tullaan kaupalta kotiin, meidän perhe ei pese koskaan käsiä ellei niissä näy selkeästi likaa. Eli saa mennä ottamaan suoraan pussista leipää vaikka ei ole kauppareissun jälkeen pesty käsiä, on koskettu erituotteisiin kaupassa, ostoskärryihin ja ostoskoriin.
      - Alan laittamaan ruokaa pesemättä käsiä, paitsi tietty ennen ja jälkeen lihan käsittelyn pesen kädet saippualla. Jos on käsissä jotain bakteereja, ajattelen että ruokaa kypsentäessä kuumalla lämmöllä ne kuolee viimeistään siellä ja ruuasta tulee bakteeritonta. :D
      - En vaadi isompia sisaruksia aina pesemään käsiään jos kaivavat nenää.

      Vauva sitten konttaa lattialla ja imeskelee välillä sormiaan.

      Normi elämää ja harvemmin meillä ollaan kipeänä!

      • Oikeudenkäynnissä todistaja jolla on kengänjälki vessapaperissa, paljon luotettavampi kuin sormenjälki tai DNA-tunnisteet :D

      • taputtele mahaasi itse sormillasi, kokeile nukuttaako yhtään sellainen.

        todellakin jos on jotain kylkiluita tai sellaisia rikki niin älä taputtele kovin voimakkaasti sitten.

      • Vauva taitaa siellä lattialla imeskellä kaikkea mitä saa käsiinsä. Ja syödä myös. Minun nuorimmaiseni söi kenkien kumisia reunoja ja pesukoneen luukun tiivisteen.

        Vanhin järsi koiran kanssa samaa leivän kannikkaa, kun hampaita tuli.

    • Mulla on sängyssä Tpaita johon pyyhin runkkailut tulokset, siinä on useammat mällit kovettuneena korpuksi, Paita yleensä sisältää arviolta n. kahden viikon tuotokset ennen kuin menee pesuun.

    • Emmä nyt nenää kaiva, mut mä kyllä niistän ihan kadulla. Siis silleen et etusormi nenään toisen sieraimen päälle ja sit jonnekin puhultaa. Kaikki ei tykkä.

      Mua taas oksettaa sellanen ku joku niistää nestuukiin ja laittaa takas taskuun niistämisen jälkeen. Tai et sen heittää sit kadulle.

      • Yäk mikä tapa.

    suomi24-logo

    Osallistu keskusteluun

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Vihdoinkin Stefan avautuu Martinan röyhkeydestä

      Tätä ollaan odotettu. Stefan kertoo että Martina yrittää kiristää 200000 e Stefanilta . Näin me tää nähtiinkin. Muija sai harrastaa mitä halusi Stefan
      629
      11137
    2. Pelkkää rahastusta kunnallinen hammaslääkärikäynti

      Luulisi, että EU:n kireimpiä, jo tapissaan olevia veroja maksavat suomalaiset saisivat kohtuuhintaisen kunnan hammaslääkäripalvelun, kaikkea kanssa!
      Maailman menoa
      93
      1784