Miltä se naiset tuntuu

ihmisiä pirä häirimäm internetisäm....*?

sain kuulan kalloon, jäin mitään kyselemettä lepäämään...

hävisin....

hyvästi

https://www.youtube.com/watch?v=reRXboLAOHE

Ei muuta ei ja takuulla muuttaa oman luonteesi ainakin suhteen ajaksi

Minäpä kerron.

Paskalta. Siltä se tuntuu.

Olin kuvaamassasi parisuhteessa nuorempana, erosimme n. 10 vuotta sitten. Kerrot kuitenkin suhteesta vain pienen osan. Kaikki näet alkoi täydellisesti. Ensimmäinen ~6kk mies oli kaikkea mitä ikinä uskalsi unelmissaan toivoa. Paskaa alkoi sataa niskaan pikkuhiljaa. Ei myrsky alkanut heti täydellä voimalla. Sen alkuvaiheessa kuitenkin huolehdittiin siitä, että sosiaaliset ympyrät tehtiin mahdollisimman pieniksi (kaikki näet halusivat panna tai parittaa minua).

Paskamyrskyä kesti lopulta 3 vuotta. Henkistä ja fyysistä väkivaltaa, luvallista pettämistä ja oikeuksien rajoittamista. En saanut poistua kotoa mihinkään muualle kuin kouluun - ja sinnekin ehdottomasti ilman meikkiä. En saanut tavata ketään muuta kuin vanhempiani ja silloinkin piti lähettää kuva kenen kanssa olen ja missä. Tavoitettavissa piti olla 24/7 ja käskystä juostava hänen luokseen mihin tahansa, koska tahansa. Tähän päälle mustelmat, raapaleet, rikkinäiset kylkiluut ja ikuiset valheet ja peittely. Nämä siis vain esimerkkeinä suhteestamme. Pahinta oli kuitenkin henkinen väkivalta, jonka vaikutukset eivät ole vieläkään täysin hälvenneet. Etenkin uudet parisuhteet ovat olleet todella hankalia aloittaa rikkinäisen omakuvan takia.

Samalla täytyy kuitenkin myös muistaa, että sadekuurot eivät ole ikuisia ja auringonpaiste sateiden jälkeen maistuu paljon makoisammalta kuin ikuisesti seesteinen sää. Mikään suhde ei siis ole pelkkää huonoa ja pahaa, vaan kaikissa on myös hyviä päiviä ja onnellisia hetkiä. Näissä surkeammissa suhteissa ne hyvät hetket ovat timanttia ja täydellisyyttä. Parempaa kuin mikään. Kuin saisi parasta mahdollista pöperöä nälkäkuurin jälkeen. Silloin koin täydellistä ja totaalista rakkautta ja uskoin olevani kumppanilleni tärkein ihminen maan päällä.

Tällaisista suhteista jäljelle jää henkisesti hyvin rikkonainen ihminen, joka ei usko ansaitsevansa parempaa. Jolle on toitotettu puutteita ja huonoja puolia vuosia. Jolle on uskoteltu, että kukaan muu ei koskaan missään tapauksessa haluaisi olla moisen oksettavan lehmän kanssa. Sellainen nainen, jolla ei ole ketään keneltä hakea turvaa. Ei ystäviä, ei harrastuksia, ei mitään. Muuta kuin parisuhde, joka hajottaa jatkuvasti enemmän.

Ei se ole helppoa lähteä. Vaikka tietää, että pakko olisi. Ja vaikka tietää, että olisi parempi ilman. Päivät muuttuu viikoiksi, kuukausiksi ja jopa vuosiksi. Parempi huominen ei tule, vaikka niin on alusta asti luvattu. Myrskyt pahenevat ja hajottavat lisää. Uudelleenrakennus ei enää kiinnosta, kun mitään ei ole jäljellä.

Toivoisin, että ymmärtäisit ihmisen mielen haurauden. Kaikki uskonnotkin perustuvat siihen. Järjellä ajateltuna on huomattavasti helpompi uskoa parempaan huomiseen ja palavaan rakkauteen, kun ukkeliin joka kosketuksella parantaa sairaat, muuttaa viinin vedeksi ja kävelee vetten päällä. Ja maailma on täynnä uskovaisia.

No, siinä pieni vuodatus omasta historiasta. Nyt olen kuitenkin onnellisesti parisuhteessa ja lopulta jopa jollain tavalla kiitollinen siitä, että olin tuossa hankalassa suhteessa aikanaan. Se sai minut keskittymään opiskeluun ja löi täydellisen stopin kaikelle sille sekoilulle mitä elämässäni oli tapaamisemme aikaan. Kiitos tuon parisuhteen, olen hyvässä työpaikassa, josta saan erinomaista liksaa, jonka avulla voin elää elämääni täysillä ja järki päässä nyt aikuisena. Ehkä se kaikki oli sen arvoista. Kuka tietää.