Kun emme tapaa miesystäväni kanssa pariin viikkoon (asumme eri paikkakunnilla), minulla tietysti aina välistä tulee melkoisia ikävänpuuskia. Tahtoisin toisen kainaloon, ja muutenkin hellyyttä, olkoonkin sitten verbaalista...
Mutta mieheni ei taida ymmärtää minua tässä asiassa. Hän melkeinpä ahdistuu, jos kerron ikävöiväni. Hän huolestuu, että jaksanko minä tätä "näkemättömyyttä"; onko minulla kaikki varmasti hyvin. Hän ei näytä tajuavan, että mitä silloin kaipaisin eniten, on hellät sanat ja lupaukset seuraavasta kerrasta kun näemme. Vastaukseksi saan yleensä neutraalin "no on minullakin ikävä" ja se on sitten sillä käsitelty. En päivittäin tietenkään häntä kiusaa tämmöisillä osittain turhillakin imelyyksillä. En vain jaksa peittää sitä mitä tunnen.
Onneksi nähdään taas kohta...
Mutta mieheni ei taida ymmärtää minua tässä asiassa. Hän melkeinpä ahdistuu, jos kerron ikävöiväni. Hän huolestuu, että jaksanko minä tätä "näkemättömyyttä"; onko minulla kaikki varmasti hyvin. Hän ei näytä tajuavan, että mitä silloin kaipaisin eniten, on hellät sanat ja lupaukset seuraavasta kerrasta kun näemme. Vastaukseksi saan yleensä neutraalin "no on minullakin ikävä" ja se on sitten sillä käsitelty. En päivittäin tietenkään häntä kiusaa tämmöisillä osittain turhillakin imelyyksillä. En vain jaksa peittää sitä mitä tunnen.
Onneksi nähdään taas kohta...
Vastaukset 8
Vanhimmat
ikävöin erittäin vahvasti. Toinen on usein mielessä. Mutta ei auta kuin odottaa.
Osoitatko naiselle useinkin, että ikävöit, että ajattelet häntä usein?
Kun seuraavan kerran hänet nään, niin osoitan taas.
Miehet ja naiset ovat hassulla tavalla erilaisia.
Nainen sanoo miehelle että ikävöin sinua kamalasti, kun tarkoittaa että lohduta minua ja kerro minulle kuinka paljon minusta tykkäät.
Mies ei ymmärrä, ellet sano että lohduta minua ja kerro minulle kuinka paljon minusta tykkäät...
Kokeilepa selkokieltä. Miehet ovat vähän yksinkertisemmin ajattelevia kuin naiset. He eivät osaa lukea ajatuksia.
Ehkä mielessäni teen tästä jutusta liian kinkkisen. Suoraan miehen sanoja lainaten: "pelottaa, kun se on niin kokonaisvaltaista". Minun kaipuuni siis! Eipä auta, että vaihdan vaihteen selkokielelle ja pyydän suoraan hellimään ja lellimään. Liekö silloin peloittaisi toista kahta kauheammin.
Tiedä sitten.
Itsekin joudun olemaan erossa poikaystvästäni pari viikkoa kerrallaan, koska asumme eri paikkakunnilla ja silloin kyllä iskee kova ikävä aina välillä. Poikaystäväni ei puolestaan ole niin kova ikävöimään kuin minä, hän vain odottaa seuraavaa tapaamistamme.
Varmaan se johtuu ihan luonne-erosta, miten kumpikin reagoi esim. ikävään. Sinä koet ja ilmaiset ikäväsi voimakkaammin, olet varmaan muutenkin tunteikkaampi ihminen. Kannattaa kuitenkin tehdä poikäystille selväks että ikävä ei kuitenkaan ole sulle niin paha asia ettetkö sen takia kestäis kaukosuhdettanne. Minulle ainakin tuli sellainen kuva kirjoituksestas että poikaystäväsi juuri sitä pelkää ja siksi hieman ahdistuu reaktioistasi. Vaikka ikävähän on toisaalta ihan hyväkin tunne, on sitten kahta ihanampaa nähdä toista! Mutta ei se aina kivalta silti tunnu ikävöidä...
sehän vasta surullista olisi jos ei toista ikävöisi. Silloin ei myöskään toisesta välittäisi.
itse, miehenä, ikävöin aivan älyttömästi. olen kuin nainen tällä saralla.. jos sanon ikävöiväni, niin tarkotan sitä, että ikävöin JA että haluan hänen sanovan jotain samanlaista takasin. jos se ei mitään sellasta sano, niin masennun ja hieman suutun, koska ei se nyt niin vaikeeta oo osottaa jonkinnäköstä kaipuuta joskus.
en tajuu miten kukaan nainen jaksaa seurustella miehen kanssa, jotka on just tollasia "joo kaipaan mäkin sua..."-tyyppejä. jos nainen on mulle kokoajan tollanen, niin jätän sen. oltais tunteellisesti aivan eri tasolla! mutta kai naiset pitää noista kovista karjuista, jotka ei osota minkäänlaista tunteellisuutta. eikä siinä mitään.. näin miehenä ajattelen, että sen naisen pitäs olla se tunteellisempi... harva vaan on.