Kuinka nopeasti kasvatusvastuu

Anonyymi

miehen lapsiin alkaa uudelta äidiltä? Olen nyt ollut äitipuolena 4 kk ja en ole tavannut miehenlapsia ollenkaan, en siis voi heitä kiasvattaa. Kovasti olen kirjoittanut sääntöjä ja tavoitteitani vihkoon joita alamme noudattamaan kun lapset saapuvat. Mie sanoo ettei niitä tarvi kun äitinsä huolehtii siitä, mutta olisihan se outoa jo lapsistakin ellei uusi äiti komenna ja kasvata heitä. Tuntevat olonsa turvattomaksi jos uusi aikuinen ei välitä.
Olen pohtinut kotitöitä, vaatteita ja siivousta ym. Aatelin että järkätään tänne lapsille oma tila jossa voivat yöpyä, varmasti odottavat sitä innoissaan koska pääsee äitipuolen kanssa asumaan tai vain tutustumaan. Itsellä ei ole lapsia joten tilanne on uusi ja outo kun yhtä äkkiä onkin liuta lapsia!!! Olen onnekas kun sain isoja lapsia ettei tarvi vahtia, muuta kun komentaa ja käskyttää.
Kummityttö on, muttei sitä viitsi komentaa koska on kummityttö, vähän erikoisasemassa kuin omat lapset.
Aattelin että mentäisiin kauppakeskukseen jotta ihmiset näkisivät että mulla on lapsia, varmasti kohtelisivat toisella tavoin kun olen äiti.

7

204

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Valmennan itse lapsia ja nuoria, vielä en ole törmännyt tilanteeseen, josta ei voisi selvitä.

      Ota rennosti, asiat menevät omalla painollaan. Riippuu tietenkin lasten iästä, mutta suosittelen alkuun paljon yhteistä tekemistä ja touhuamista uusioperheenä. Kotona oleskelu ja ”rauhassa tutustuminen” voi tuntua lapsesta/nuoresta väkinäiseltä.
      Kannattaa keksiä alkuun tekemistä, jossa pääset tekemään asioita yhdessä ja vaikka kehumaan heitä(rohkea, taitava...).

      Säännöt pitää olla tietysti selvät, mutta varsinkin alkuun uusiopuolison kuuluisi mielestäni enemmän keskittyä yhdessä hauskanpitoon ja bondaamiseen, ei alkaa luettelemaan sääntöjä.

      Lapset alkavat kunnioittamaan aikuista automaattisesti, kun huomaavat aikuisen kiinnostuvan lapsen elämästä.

      Itse käytän lasten ohjaamisessa taktiikkana 2 1 sääntöä.
      Ensin pieni kehu parista asiasta ja sitten ”korjaava palaute”. Toimii paremmin kuin huuto ja käskytys..

      Itse otan välittömästi ohjat vieraistakin lapsista, jos törttöilevät. Eli heti voi alkaa ohjaamaan jos tilanne vaatii.

      En tiedä vastasinko kysymykseesi, toivottavasti oli jotain apua?

    • Anonyymi

      Lukihäirikkö ja trolli on päässyt välillä avohoitoon.

    • Anonyymi

      Aloita se kasvatusvastuun ottaminen yhteisellä palaverilla. Kutsu lasten äiti ja isä mukaan ja istukaa alas ja keskustelkaa siitä, Ole sinä se puheenjohtaja ja kirjoita kaikki säännöt ylös jonka jälkeen voit antaa ohejeet lasten äidille ja isälle. Sinun tehtäväsi on pivittää sääntöjä ja vahtia että niitä noudatetaan.

      Tee selväksi että tarkkailet heitä jatkuvasti ja teet yllärikäytenjä lasten kotiin. Muista palkita lapset tartoilla aina kun ovat kiltisti. Vielä 16 v keräävät tarroja, rohkeasti vaan otat ohjat käsiisi.

      Uusi äiti on kuitenki uusi ihminen siinä suvussa ja perheessä jolla on vaikeuksia soluttautua sinne, joten kun ottaa tanakasti komennon heti ksiinsä eikä anna periksi, niin siitä se alkaa.

    • Anonyymi

      Sinä se vain jaksat jauhaa kuukaudesta toiseen tuota samaa. Kuin vanhaa purukumia!
      Etsi aivoillesi hiukan älykkäämpää ajateltavaa!

    • Anonyymi

      Liikkeelle pitäisi lähteä sieltä miten lasta on tähän mennessä kasvatettu. Johdonmukaisuus on tärkeää. Kun lapsi tietää että aikuinen kun sanoo sanansa niin se todella tarkoittaa mitä sanoo. Sillä päästään pitkälle. Jos isän ja äidin kanssa on ihan eri säännöt, on siinä jo iso ristiriita jos isi sanoo näin ja äiti sanoo noin. Lapsen silmissä ristiriidat saattaa lisätä ahdistusta ja ahdistus purkautuu taas käytöshäiriöinä. Erityislapsien kanssa tämä vielä korostuu. Itse ainakin vieroksun "uusi äiti" termiä silloin jos lapset ovat biologisen äidin kasvatuksessa. Silloin lapset eivät tarvitse uutta äitiä vaan äiti heillä jo on. Isän uusi naisystävä tai uusi vaimo on ihan realismia. Ongelmaksi voi muodostua lasten biologinen äiti joka ei ilkeyttään ja mustasukkaisuuttaan kykene neuvottelemaan asioista. Vaikka lapsen edun nimissä pitäisi.

      • Anonyymi

        Äidin ei tarvi neuvotella kenenkään kanssa muun kuinlsten isän kanssa. Ketkään harakat ei kuulu exänja lasten elämään. Miksi rikkovat toisten perheitä sitä ei voi ymmärtää. Kun ei ole mitään menetettävää niin harakat iskee aina perheellisen miheen, se on heille elämäntapa.
        Lasten äiti päättää kaikista lasten asioista exänsä kanssa, siinä ei harakoilla ole mitään snaomista. Häpeisivät jos puuttuvat toisten elämään,


      • Anonyymi

        Meinaatko että katkeruutesi parantaa lasten asemaa? Tuleeko lapsille hyvä mieli? Tuskin. Mutta turha sinne lasten edun taakse on piiloutua. Tärkeintä ei ole lapset vaan se että riivinrauta saa kostonsa. Saunan taakse, niskalaukaus eikä kukaan jäänyt kaipaamaan. Ei edes lapset.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2185
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      791
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      780
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      696
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      686
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      60
      570
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe