Jonkun aikaa näitä keskusteluja seuranneena on tullut mieleen, eikö budolajeissa enää tärkeätä olekaan bu ja do? Moni täällä näistä lajeista puhuva/ niistä kiinnostunut pitää kaikkia itämaisia taistelulajeja vain katutappeluna tai haluaa niitä harrastaa pärjätäkseen kadulla- uskomaton perustelu.
Budo ei myöskään ole vain urheilua ja se ei todellakaan ole vastustajan tai harjoitteluparin hakkaamista, kaikkein viimeiseksi sitä! Budoon kuuluu myös se henkinen puoli, kuten esimerkiksi nöyryys, henkinen kasvu, keskittyminen suoritukseen ja muiden kunnioittaminen. Budo on oppimisen tie eikä sitä tietä ole käyty vielä yhden peruskurssin jälkeen.
Ja tarkennuksena ettei nyt taas mene termit sekaisin- budolajeihin kuuluvat judo, karate ja ju-jutsu eikä sitten muita.
Budo ei myöskään ole vain urheilua ja se ei todellakaan ole vastustajan tai harjoitteluparin hakkaamista, kaikkein viimeiseksi sitä! Budoon kuuluu myös se henkinen puoli, kuten esimerkiksi nöyryys, henkinen kasvu, keskittyminen suoritukseen ja muiden kunnioittaminen. Budo on oppimisen tie eikä sitä tietä ole käyty vielä yhden peruskurssin jälkeen.
Ja tarkennuksena ettei nyt taas mene termit sekaisin- budolajeihin kuuluvat judo, karate ja ju-jutsu eikä sitten muita.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kyllä myös nyrkkeilyyn kuuluu tietty nöyryys ja henkinen oppiminen, vaikka se ei niin hirveessä roolissa olekaan.....
Se on kyllä s**t*n*n vääri et tullaan harjoittelemaan salille et tulis joksikin Rocky Balboaks...Se ongelma on myös budo lajeissa...
P.S eiks Ken-do,Hapki-do ja Aiki-do oo budo lajeja.Jos harrastat jotain Martial lajia tai jotain niin voit vastat mul: [email protected]
> Ja tarkennuksena ettei nyt taas mene termit sekaisin- budolajeihin kuuluvat judo, karate ja ju-jutsu eikä sitten muita.
Beep, väärä vastaus :) Ensinnäkin, japanilaistettu ja sieltä länsimaihin tuotu karatehan on budolaji, alkuperäinen okinawalainen karate ei. Myöskään toisen kirjoittajan ehdottama hapkido ei ole budo-, vaan moodolaji, koska se on korealainen. Ju-jutsun nykyluokituksesta en tiedä, alunperinhän se on bujutsu-laji.
Budolajeihin siis (minun tietääkseni) kuuluvat ainakin seuraavat:
Karate
Judo
Aikido
Kendo
Iaido
Taido
Jodo
Kyudo
Tästähän voidaan kättä vääntää, ja tuskin selvää vastausta tulisi edes Japanese Budo Academystä :)Okinawa-ten rantauduttua Japaniin lajin nimeksi tuli karate, joten samasta lajista lienee (historiallisesti) kyse. Bujutsu –termin alle taas kuuluivat ympäripyöreästi kaikki japanilaiset lajit, aikana jolloin nykyisiä tarkkoja lajiluokituksia ei ollutkaan. Kun bujutsuun lisättiin eettinen perusta (budo), voidaan puhua bushidosta. Tästä sitten erottuivat myöhemmin mm judo ja jujutsu omiksi lajeiksi. Alun perin budo-määrityksen alle kuuluivat judo ja jujutsu, ja karate hyväksyttiin joukkoon myöhemmin.
Gendai budo eli moderni budo onkin laajempi käsite kuin perinteinen budo. Se on sitten varmaan makuasia miten tiukkaa määrittelyä haluaa budolajeista käyttää- joka tapauksessa kaikki do-loppuiset ”lajit” eivät ole ei ole budo-lajeja. Sittenhän voitaisiin sanoa myös että kado (kukkien asettelu) ja shado (teeseremonia) ovat budolajeja. :)
EIKÖ BUJINKAN BUDO TAIJUTSU OLE BUDO LAJI ?
niiiin... voisit tietysti itsekin asiaa selvittää
jos et kerran edellisestä vastauksestani jo
ymmärtänyt, mitä budo -lajeilla tarkoitetaan.
Mutta kun kerran kysyit: bujinkan kuuluu ninjutsuun
eikä budolajeihin. Ehkä tuo sana "budo" on lajin
nimeen lisätty jotta hölmömpikin huomaa lajin
olevan japanilaista alkuperää. Tai ehkä ninjutsun
harrastajat haluavat lajilleen jonkinlaisen henkisyyden
leiman, ninjathan olivat salamurhaajia ja siitä on
etiikka ja budo-henkisyys kaukana.
Ninjojen taistelutaito on ninjutsua ja samuraiden
bujutsua- ja budo kuuluu osaksi samuraiden
etiikkaa. Joko selvisi?
oikees oot!!
ja toisexeen se jujutsu on luokiteltu bujutsuun ja sitä on kakx tyyli suuntaa (ehkä enemmänkin)
eli hokuto ryu ja hontai yoshin ryu(
vai että luokiteltu bujutsuun.. bujutsu ei ole mikään luokitus vaan käsittää kaikki samuraiden taistelutaidot... luepas lajisi historia vähän tarkemmin
... että monen ohjaajan mielestä ne ovat toissijaisia ja meidän ajallemme ja yhteiskunnallemme sopimattomia.
Ehdottomasti ei pidä kuvitella, että budolajit tai itämaiset taistelulajit muutenkaan ovat sama kuin katutappeluissa "pärjääminen". Kuten jo erääseen toiseen keskusteluun vastasin, niin tiedoksenne myös tämä: jos olet harrastanut jotain taistelulajia, sinut katsotaan teräaseen hallussapitäjäksi. Saat automaattisesti syytteen TÖRKEÄSTÄ pahoinpitelystä, jos toiselle tulee vaikka vaan mustelma. Joten taitoja tulee käyttää harkiten, ainoastaan tositilanteessa jos silloinkaan; nopeat jalat on kuitenkin aina parempi kuin merkintä rikosrekisteriin.